Mary Higgins Clark: Unissakävelijä (helmikuu 2010)
Englanninkielinen alkuteos I Heard That Song Before, vuonna 2007. Suomentanut Heikki Kaskimies, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 320 sivua. • Kay Lansing on kasvanut rikkaan ja vaikutusvaltaisen Carringtonin perheen palkollisen lapsena. Eräänä päivänä kuusivuotias Kay hiipii perheen kartanossa sijaitsevaan salaiseen kappeliin ja kuulee miehen ja naisen riitelevän rahasta. Samana iltana Carringtonit pitävät illallistanssiaiset, joiden jälkeen Princetonissa opiskeleva Peter Carrington tarjoaa 18-vuotiaalle naapurintytölle kyydin kotiin ja tyttö katoaa jäljettömiin. Parikymmentä vuotta myöhemmin Kay rakastuu Peter Carringtoniin ja päätyy tämän kanssa naimisiin. Epäilyksen varjo ei ole haihtunut Peterin yltä, varsinkin kun hänen ensimmäisen vaimonsa oli hukkunut uima-altaaseen epämääräisissä olosuhteissa. Kayn kauhuksi Peter osoittautuu unissakävelijäksi, jonka öinen vaeltelu johtaa uima-altaalle... • Mary Higgins Clarkin jännärit ovat usein melko höttöistä huttua, mutta näitä on silti ihan viihdyttävää silloin tällöin lueskella ja tätä Unissakävelijää en ollutkaan vielä aiemmin lukenut. Tämä olisi ollut nopealukuinen kirja, mutta en jaksanut tätä paljoa lukea yhdellä kertaa. Kirjan takakannessa tätä kuvaillaan psykologiseksi trilleriksi, mutta mielestäni tämä on pikemminkin perusdekkaritavaraa. Juoni on ihan jännittävä, yllättäviä juonenkäänteitä on riittävästi, mutta Mary Higgins Clarkin kirjoitustyyli tökkii ja töksähtelee. Tarinaa seurataan niin monen ihmisen näkökulmasta, etten oikein päässyt sisään yhteenkään henkilöhahmoon, ja kirjan luvut ovat lyhyitä. No, joku varmasti pitääkin Clarkin kirjoitustyylistä ja ahmii kirjan yhdeltä istumalta, mutta minä en tälle oikein lämmennyt. Totean taas, että voisipa sitä äitiyslomalla vauvan syntymää odotellessa jotain kiinnostavampaakin lukea kuin tällaisia keskivertoromaaneja.
Katja Kallio: Syntikirja (helmikuu 2010)
Julkaistu vuonna 2009. Kustantaja Otava. 303 sivua. • Henri jättää Tuulikin 35 avioliittovuoden jälkeen. Eikö Henrin pitänyt olla ikuisesti kiitollinen siitä, että oli saanut niin hurmaavan vaimon kuin Tuulikki? Mutta ei Tuulikkikaan viaton ole. Hänen syntinsä vain on tehty jo niin kauan sitten, että uhrauksen suuruus on melkein päässyt unohtumaan. Kun heidän tyttärensä Sofia löytää kainalostaan kyhmyn, Tuulikki sekoaa. Miksi joskus rakkaus on synti, ja joskus se, ettei rakasta tarpeeksi? • Katja Kalliolta olen aiemmin lukenut kaksi kirjaa, Tyypit ja Sooloilua, ja nyt kirjastokassiini eksyi Kallion tuorein romaani nimeltä Syntikirja. Sisäkannen tekstin perusteella ei tämä Syntikirja vaikuttanut kovinkaan mielenkiintoiselta, mutta siitä huolimatta päätin lukaista tämän. Odotin tämän olevan humoristinen parisuhderomaani, mutta tarjolla olikin melko puisevaa tarinointia ihmissuhteista. En pystynyt samaistumaan yhteenkään kirjan henkilöhahmoista, minä jopa vähän ärsyynnyin heidän touhuihinsa. Syntikirja on arkinen, elämänmakuinen romaani, mutta eivät nämä tällaiset kirjat vain oikein koskaan miellytä minua. Kyllähän tästä nyt riitti ajankulua yhdelle äitiyslomapäivälle, mutta minuun tämä ei kolahtanut.
Henning Mankell: Viides nainen (helmikuu 2010)
Ruotsinkielinen alkuteos Den femte kvinnan, vuonna 1996. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 1998. Kustantaja Seven. 602 sivua. • Fundamentalistit tappavat Algeriassa neljä nunnaa ja nunnien luona sattumalta yöpyneen ruotsalaisnaisen. Skånessa löydetään mies keihäsansaan seivästettynä. Seuraavaksi metsästä löytyy kuristettu mies puuhun sidottuna, sitten säkissä hukutettu mies. Kurt Wallander on järkyttynyt. Mitä kummalliset murhatavat kertovat ja miten murhaaja pysäytetään ennen kuin uhreja tulee lisää? • Henning Mankellin kirjoittamista Wallander-dekkareista olen tähän mennessä lukenut Valkoisen naarasleijonan (ilmestymisjärjestyksessä kolmas Wallander), Hymyilevän miehen (neljäs), Väärillä jäljillä (viides), Palomuurin (kahdeksas) ja Pyramidin (yhdeksäs). Tämä Viides nainen on kuudes Wallander-dekkari. Tarjolla on taas Mankellin taattua Wallander-tavaraa, eli Viides nainen on viihdyttävä, koukuttava, jännittävä. Mielestäni Väärillä jäljillä ja Viides nainen ovat olleet parhaat lukemistani Wallander-dekkareista, ja sattumalta kummassakin jahdataan sarjamurhaajaa. Suosittelen!
Patricia Cornwell: Silminnäkijä (helmikuu 2010)
Englanninkielinen alkuteos The Front, vuonna 2008. Suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2009. Kustantaja Otava. 206 sivua. • Piirisyyttäjä Monique Lamont aikoo selvittää ratkaisemattomaksi leimatun rikoksen. Lamont uskoo, että vuonna 1962 tapahtuneen sokean naisen murhan takana on sarjamurhaaja nimeltä Bostonin kuristaja... • Patricia Cornwellin Silminnäkijä on jatkoa aiemmin julkaistulle Vaarassa-jännärille, molemmissa kirjoissa on pääosassa piirisyyttäjä Monique Lamont. Silminnäkijä on alun perin ilmestynyt jatkokertomuksena The Times -sanomalehdessä. Vaarassa oli rehellisesti sanottuna huono kirja, tylsää luettavaa, eikä tämä Silminnäkijäkään ole mikään lukunautinto. Silminnäkijää vaivaa sekavuus. Pariinsataan sivuun on tungettu ihan liikaa kaikkea, joten henkilöhahmot jäivät irrallisiksi eikä tutkimuksiin oikein jaksanut keskittyä. Olisihan sitä näin äitiyslomalla voinut aikansa käyttää johonkin viihdyttävämpäänkin puuhaan kuin tämän lukemiseen. Enpä oikein suosittele näitä Monique Lamont -kirjoja kenellekään, Patricia Cornwell on kirjoittanut parempaakin luettavaa.
Leena Lehtolainen: Luminainen (helmikuu 2010)
Julkaistu vuonna 1996. Kustantaja Tammi. 352 sivua. • Rosbergan kartanossa keskellä Nuuksiota toimii naisten terapiakeskus, johon miehiltä on pääsy kielletty. Keskuksen johtaja Elina Rosberg löytyy joulunvieton jälkeen metsästä kuolleena. Ylikonstaapeli Maria Kallio ryhtyy selvittämään tapausta, ja epäiltyjen listalta löytyy niin uskonnon uhri, seksityöläinen, adoptiolapsi kuin boheemi runoilijakin. Lisäjännitystä tuo Mariaa ja hänen kollegaansa uhkaileva vankikankuri... • Leena Lehtolaisen kirjoittamia Maria Kallio -dekkareita olen jonkin verran lueskellut, en kovinkaan montaa, ja pitkästä aikaa nappasin kirjastosta Lehtolaisen kirjan. Olen aikoinaan katsonut televisiosta Rikospoliiisi Maria Kallio -sarjan, joten tämä Luminainen on tullut silloin nähtyä, mutta en muistanut enää yhtään mitään juonikuvioista. Helppo, nopealukuinen dekkari, ei kuitenkaan parasta Lehtolaista. Ehkäpä näitä Lehtolaisen dekkareita voisi taas enemmänkin lueskella.
Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key (helmikuu 2010)
Englanninkielinen alkuteos Duma Key, vuonna 2008. Suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2009. Kustantaja Tammi. 640 sivua. • Rakennusurakoitsija Edgar Freemantle selviytyy nipin napin hengissä vakavasta työtapaturmasta. Hän menettää oikean kätensä, ja hänen muistinsa sekä puheensa takkuilevat. Voimakkaat kivut aiheuttavat Edgarissa raivopäisyyttä, ja vaimo haluaa eron. Terapeuttinsa neuvosta Edgar vaihtaa maisemaa ja muuttaa Minnesotasta Floridan rannikolle. Rantahuvilassaan hiljaisella Duma Keyn saarella hän piirtelee ja maalailee, mutta hänen tauluillaan onkin arvaamattomia vaikutuksia. Vähitellen alkaa paljastua myös talon omistajan, Elizabeth Eastlaken, traaginen elämäntarina... • Stephen Kingin uudempi tuotanto on mielestäni melko vaihtelevaa, sillä esimerkiksi Kuulolla oli varsin mainio kauhuromaani, kun sen sijaan Liseyn tarinan koin pettymykseksi. Tämä tuorein suomennos, Tapahtumapaikkana Duma Key, vaikutti takakannen tekstin perusteella melko lupaavalta. Ensimmäiset viitisenkymmentä olin epäilevällä kannalla, mutta sitten jäinkin koukkuun tarinaan ja kirjaa tuli huomaamatta ahmittua yömyöhään monta kymmentä sivua kerrallaan. Suosittelen kauhun ystäville.
Henning Mankell: Väärillä jäljillä (tammikuu 2010)
Ruotsinkielinen alkuteos Villospår, vuonna 1995. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 1997. Kustantaja Seven. 572 sivua. • Poliisiasemalle tulee puhelu tytöstä, joka on seissyt tuntikausia keskellä peltoa. Kun komisario Kurt Wallander saapuu paikalle, tyttö sytyttää itsensä tuleen. Parin päivän päästä rannalta löytyy entisen oikeusministerin ruumis. Johtolanka toisensa jälkeen vie väärille jäljille, ja julma murhaaja iskee yhä uudelleen... • Henning Mankellin Wallander-dekkareista olen tähän mennessä lukenut Valkoisen naarasleijonan (kolmas Wallander), Hymyilevän miehen (neljäs), Palomuurin (kahdeksas) ja Pyramidin (yhdeksäs). Nyt otin lukuvuoroon tämän Väärillä jäljillä -dekkarin, joka on julkaisujärjestyksessään viides Wallander-dekkari. Olipas tämä mukaansatempaava, koukuttava, jännittävä! Lukijalle paljastetaan sarjamurhaajan henkilöllisyys jo hyvissä ajoin, mutta se ei pilaa lukunautintoa, melkeinpä päinvastoin. Ehkäpä näistä tähän mennessä lukemistani Wallandereista olen eniten pitänyt tästä Väärillä jäljillä -dekkarista. Suosittelen! Aion jatkaa Wallander-kirjasarjan lueskelua, minulla on jo seuraava Wallander lainassa kirjastosta.
Dean Koontz: 60 tuntia (tammikuu 2010)
Englanninkielinen alkuteos The Husband, vuonna 2006. Suomentanut Katja Ruunaniemi, vuonna 2009. Kustantaja Gummerus. 384 sivua. • Kesken leppoisan työpäivän puutarhuri Mitch Rafferty saa painajaismaisen puhelinsoiton. Soittaja on kaapannut hänen vaimonsa. Mitchillä on 60 tuntia aikaa raapia kasaan kaksi miljoonaa dollaria tai hän ei enää koskaan näe puolisoaan... • Dean Koontz on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani, ja minulla on ollut tapana lukea hänen suomennetut romaaninsa heti tuoreeltaan, joten nytpä sitten otin lukuvuoroon tämän uusimman nimeltä 60 tuntia. Useimmissa Koontzin romaaneissa on yliluonnollisia piirteitä, esimerkiksi Odd Thomas -kirjasarjassa, mutta tämä 60 tuntia on perinteisempää trilleritavaraa. Mielestäni tämä 60 tuntia ei ole parhaimmasta päästä Koontzin romaaneja, mutta melko sujuvastihan tätä lueskeli unettomien öiden ajankuluksi.
Sarah Prineas: Taikavaras (joulukuu 2009)
Englanninkielinen alkuteos The Magic Thief. Book One, vuonna 2008. Kuvittanut Antonio Javier Caparo. Suomentanut Kaisa Kattelus, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 368 sivua. • Connin olisi pitänyt kaatua kuolleena maahan, kun hän nappasi Ikimys Liiholasin velhokiven tämän taskusta. Jostain syystä niin ei käynytkään, ja se herätti neuvosmaagi Ikimyksen mielenkiinnon. Velmusta taskuvarkaasta tulee velhon oppipoika, ja hän joutuu heti suuren tehtävän eteen. Ikimyksen ja hänen on saatava selville, mistä Ehtoisan kaupungin taikuuden väheneminen johtuu tai muuten kaupunkia uhkaa tuho. Connin on myös löydettävä itselleen oma velhokivi kuukauden kuluessa voidakseen jatkaa velhon opintojaan Ehtoisan lyseossa ja Ikimyksen oppipoikana... • Sarah Prineas työskentelee Iowan yliopistossa ja luennoi siellä fantasia- ja science fiction -kirjallisuudesta sekä J. R. R. Tolkien tuotannosta. Tämä Taikavaras on hänen ensimmäisen romaaninsa, trilogian aloitusosa. Kirjassa on ihastuttava piirroskuvitus, ja teksti on isokokoista, joten tämän olisi voinut lukaista vaikkapa yhdessä illassa, mutta minulla tämän parissa vierähti pari viikkoa. Ensinnäkään minulla ei oikein ollut sopivia fiiliksiä nuorten fantasian lukemiseen, ja toiseksi tämä romaani ei mielestäni ole kovinkaan mukaansatempaava eikä koukuttava. Tarina sinänsä on ihan hyvä, mutta henkilöhahmot tuntuvat liian ohuilta minun makuuni ja olisin halunnut tietää enemmän esimerkiksi Connin menneisyydestä. Koska tämä Taikavaras on trilogian aloitusosa, en täysin halua tyrmätä Sarah Prineasia, sillä useinhan tällaiset fantasiasarjat paranevat ensimmäisen kirjan jälkeen.
Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos (joulukuu 2009)
Julkaistu vuonna 2008. Kustantaja Otava. 351 sivua. • Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä, mutta Matin ei tee koskaan mieli. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleece-housuissa. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu yhä suorempaan toimintaan - turhaan. Matti torjuu puolisonsa lähestymiset. Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei välttämättä olisi halunnut, mutta hän ei tahdo kuolla suruun... • Anna-Leena Härköstä on tullut luettua valitettavan vähän. Lukulistaltani on tainnut löytyä ainoastaan Häräntappoase, Akvaariorakkautta, Avoimien ovien päivä sekä Palele porvari ja muita kirjoituksia. Päätinpä siis nyt ottaa luku-urakaksi tämän Ei kiitos -romaanin, kun tätä on moni kehunut ja tämä löytyi äitini kirjahyllystä. Hurjan nopeasti tämän lukaisi, sillä minähän lueskelin tätä vain parina iltana, en edes mitenkään kovin ahkerasti. En oikein osaa sanoa, pidinkö tästä kirjasta vai enkö pitänyt. Härkönen kirjoittaa vaikeista asioista kepeää, huumorilla sävytettyä tekstiä, joten parisuhdeasioiden ruotiminen ei tunnu turhan ryppyotsaiselta meiningiltä. En pystynyt samaistumaan Heliin ja niinpä taisin enemmänkin sympatiseerata masentunutta Mattia, jolta Heli-vaimo vinkui jatkuvasti seksiä. Kirjan luettuani minulle jäi jokseenkin ontto olo. Mikäli olet pitänyt aiemmista Härkösen romaaneista ja/tai tämän romaanin aihepiiri kiinnostaa, niin suosittelen lukaisemaan tämän, mutta enpä tähän ihan varauksetta lähtisi kaikille suosittelemaan.
Henning Mankell: Hymyilevä mies (joulukuu 2009)
Ruotsinkielinen alkuteos Mannen som log, vuonna 1994. Suomentanut Markku Mannila, vuonna 1996. Kustantaja Seven. 443 sivua. • Asianajaja Gustaf Torstensson näkee keskellä pimeää tietä tuoliin sidotun miehen. Kun hän nousee autosta, hän saa päähänsä rajun iskun. Kurt Wallander on päättänyt luopua urastaan poliisina ja kieltäytyy hoitamasta juttua, mutta ennen pitkää hän huomaa kuitenkin jahtaavansa kovan luokan talousrikollista... • Henning Mankellin Wallander-dekkarit ovat saaneet minut koukkuunsa. Olen tähän mennessä lukenut Valkoisen naarasleijonan (kolmas Wallander, julkaistu vuonna 1993), Palomuurin (kahdeksas, 1998) ja Pyramidin (yhdeksäs, 1999). Tämä Hymyilevä mies on ilmestymisjärjestyksessä seuraava kirja heti Valkoisen naarasleijonan jälkeen, ja tässä kirjassa viitataan edellisen kirjan tapahtumiin, joten ehkäpä Valkoinen naarasleijona kannattaa lukaista ennen tätä Hymyilevää miestä. En oikeastaan yleensä pidä talousrikollisuudesta kertovista dekkareista, mutta tämä Hymyilevä mies on helppolukuinen, mukaansatempaava, jännittävä. Suunnilleen kirjan puolivälissä Mankellin tahti hyytyy sen verran, että kirja "unohtui" minulta muutamaksi päiväksi, mutta sen jälkeen lukeminen edistyi nopeasti. Olin jopa vähän yllättynyt kirjan loppuessa, sillä lukiessani en ollut huomannut sivumäärän huvenneen sellaista vauhtia! Aion jatkossakin lueskella näitä Wallandereja silloin tällöin ja suosittelen näitä muillekin poliisidekkarien ystäville.
Sandra Brown: Harhalaukaus (joulukuu 2009)
Englanninkielinen alkuteos Ricochet, vuonna 2006. Suomentanut Turun yliopiston suomentajaseminaari, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 374 sivua. • Ylikonstaapeli Duncan Hatcher kihisee raivosta, kun kansansuosion saavuttanut tuomari Cato Laird päästää hänen kauan jahtaamansa huumepomon vapaaksi. Duncanin katkeruus kasvaa entisestään, kun nainen, johon hän on iskenyt silmänsä, paljastuu tuomarin vaimoksi. Kolmikon kohtalot kietoutuvat yhä tiiviimmin toisiinsa, kun Duncan kutsutaan tutkimaan Lairdien kotona tapahtunutta ammuskelua. Elise Laird sanoo ampuneensa taloon murhautuneen miehen itsepuolustukseksi, mutta poliisin tutkimustulokset alkavat kuitenkin viitata toiseen suuntaan. Elise väittää, että hänen ampumansa mies oli palkattu tappamaan hänet ja että suunnitelman takana olisi ollut Cato. Sitten Elise katoaa... • Sandra Brownin romanttisia jännäreitä on silloin tällöin ihan mukava lueskella, nämä ovat tällaista helppoa "aivot narikkaan" -viihdettä, jota jaksaa lueskella vähän väsyneempänäkin. Aluksi tämän Harhalaukauksen lukeminen edistyi sujuvasti, ja parina ensimmäisenä päivänä ahmin tätä sadan sivun päivävauhtia, mutta sitten lukuhalut hiipuivat ja lukeminen alkoi pahasti töksähdellä. Henkilöhahmot eivät ole erityisen kiinnostavia eivätkä yllätyksellisiä, ja ajoittain tarina etenee liian ennalta-arvattavia polkuja pitkin. Ehkäpä Sandra Brown tuottaa näitä jännäreitä niin liukuhihnalta, että se väkisinkin näkyy lopputuloksessa. Kyllähän näitä nyt aikansa kuluksi paremman puutteessa lueskelee, mutta eipä näitä oikein tohdi suositella kenellekään.
Michael Collins: Kadotetut sielut (marraskuu 2009)
Englanninkielinen alkuteos Lost Souls, vuonna 2003. Suomentanut Inka Parpola, vuonna 2004. Kustantaja Loki-Kirjat. 295 sivua. • Amerikkalaisessa pikkukaupungissa Halloweenin jälkeen aamuyöllä lehtikasasta löytyy enkelipukuisen tytön ruumis. Miten kolmivuotias on päätynyt yksinään hiljaisen kadun varteen? Epäilyksen varjo lankeaa kaupungin sankarin, koulun jalkapallojoukkueen pelinrakentajan ylle... • Michael Collinsin nimi vaikutti hämärästi tutulta, ja selaillessani Luetut.netiä huomasin lukeneeni häneltä kaksi vuotta sitten Haudanryöstäjät-jännärin, mutta eipä minulla ole kovinkaan hyvää muistikuvaa ko. kirjasta. Koska olen kahdessa vuodessa ehtinyt noin lahjakkaasti unohtaa Haudanryöstäjät-romaanin, epäilin myöskin Kadotettujen sielujen olevan jokseenkin mitäänsanomaton lukukokemus. No, onhan tämä melko heppoinen, liiankin synkkä ja jossain määrin ennalta-arvattava. Koin kirjan päähenkilön ärsyttäväksi tyypiksi, sillä eronneisiin ja synkkyyteen vaipuneisiin poliiseihin törmää turhankin useissa dekkareissa ja kaiken lisäksi hän on vieläpä inhottavan vetelä mutta holtiton. Kadotetut sielut on "ihan ookoo", eli kyllähän tämän nyt melko vaivattomasti lukaisi, mutta eipä Michael Collins tarjonnut minulle mitään mieleenpainuvaa lukuelämystä.
Lauren Weisberger: Haluan Harry Winstonin (marraskuu 2009)
Englanninkielinen alkuteos Chasing Harry Winston, vuonna 2008. Suomentanut Tiina Talvitie, vuonna 2009. Kustantaja Loisto. 406 sivua. • Manhattanilainen naiskolmikko päättää siirtyä elämässään uuteen vaiheeseen. Kohta kolmikymppinen Adriana on viettänyt villiä sinkkuelämää jo tarpeeksi kauan, ja hän ottaa tavoitteekseen saada vuoden sisällä nimettömäänsä sormuksen Harry Winstonin koruliikkeestä. Emmy yrittää unohtaa romahtaneet häähaaveensa ja ottaa tavoitteekseen iskeä miehen joka mantereelta. Leighillä on täydellinen työ ja poikaystävä, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Naiset päättävät muuttaa elämänsä suuntaa, mutta pitävätkö mojitojen äärellä annetut lupaukset? • Lauren Weisbergerin VIP-ihmisiä ei mielestäni ollut mikään erityisen hyvä kirja, mutta päätinpä antaa Weisbergerille toisen mahdollisuuden ja lueskella tämän Haluan Harry Winstonin, kun kaipasin pientä vaihtelua dekkarien ja jännärien jälkeen. Tämä on tällaista harmitonta, yllätyksetöntä, helppoa luettavaa. Kirjan puolivälin jälkeen minua jo vähän alkoi kyllästyttääkin, kun tarina etenee niin ennalta-arvattavia polkuja ja on täynnä hömppäkirjoista tuttuja kliseitä. Nyt ei taas hetkeen tee mieli lainata kirjastosta hömppää, ei tällaista usein jaksa lueskella.
Jeff Lindsay: Dexter vailla varjoaan (marraskuu 2009)
Englanninkielinen alkuteos Dexter in the Dark, vuonna 2007. Suomentanut Pauliina Klemola, vuonna 2009. Kustantaja Like. 381 sivua. • Dexter Morgan on haasteiden edessä. Tyttöystävä haluaa taluttaa Dexterin alttarille, ja Miamin poliisi toivoo häneltä ratkaisua mystiseen rituaalimurhien sarjaan. Miten tämä kaikki luonnistuu Dexteriltä, joka on kadottanut mielensä mustan salamatkustajan, Synkän Kyytiläisen? • Jeff Lindsayn luoma Dexter-kirjasarja on minulle ennestään vieras, vaikka tämä Dexter vailla varjoaan on jo kolmas suomennettu Dexter-romaani. Sen sijaan Dexter-televisiosarjaa olen seurannut sitä mukaa, kun Suomessa Nelonen on jaksoja esittänyt, ja ilmeisestikin Dexterin kolmas tuotantokausi pullahtaa televisioruutuun keväällä 2010. Tätä kirjaa lukiessani yritin unohtaa televisiosarjan, mutta väkisinkin sitä jossain määrin tuli vertailtua kirjaa ja tv-sarjaa keskenään. Yleensä pidän aina enemmän kirjoista kuin elokuvista, mutta tässä tapauksessa koen Dexter-televisiosarjan ehkäpä olevan hivenen parempi kuin tämän Dexter vailla varjoaan -romaanin. Dexter työskentelee poliisissa tutkijana, ja lisäksi hän on sarjamurhaaja, mutta hän tappaa ainoastaan pahoja tyyppejä. Pienenä miinuspuolena voisi olla se, että kirjassa on ajoittain Dexterin ajatuksien vatvomista, enkä koko aikaa oikeastaan edes tiennyt, ovatko ajatukset peräisin Dexteriltä, Synkältä Kyytiläiseltä vai heiltä molemmilta. Toisaalta Dexterin itseanalyysi on toki ihan mukava osa tarinaa, mutta kun yöllä silmät ristissä ahmin kirjaa eteenpäin, tuntuivat Dexterin analysoinnit hivenen puuduttavilta. Minua ei oikein miellyttänyt myöskään se, että Dexterin Rita-tyttöystävän lapset Astor ja Cody olisivat samalla tavalla "kieroonkasvaneita" kuin Dexter ja tulevaisuudessa Dexter alkaisi kouluttaa heitä kuten Dexterin Harry-isä koulutti Dexteriä, mutta ehkäpä raskauteni vain on muuttanut minut herkemmäksi lapsiin liittyviä juttuja kohtaan. Kaiken kaikkiaan Dexter vailla varjoaan on ihan viihdyttävä tavaraa, jota voin suositella Dexterin ystäville ja miksei muillekin.
Henning Mankell: Valkoinen naarasleijona (marraskuu 2009)
Ruotsinkielinen alkuteos Den vita lejoninnan, vuonna 1993. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 2001. Kustantaja Seven. 620 sivua. • Samaan aikaan, kun Etelä-Afrikassa joukko buureja suunnittelee attentaattia, kiinteistövälittäjä Louise Åkerblom katoaa jäljettömiin Ruotsissa. Johtolankoinaan mustan miehen sormi, harvinainen eteläafrikkalainen ase ja venäläinen radiolähetin komisario Kurt Wallander yrittää saada jutun palat loksahtamaan kohdalleen... • Henning Mankellin Wallander-kirjoista olen aiemmin lukenut Pyramidin ja Palomuurin. Luulin tämän Valkoisen naarasleijonan sijoittuvan aikaan heti Palomuurin jälkeen, mutta näemmä Otava on suomentanut näitä kirjoja hassussa järjestyksessä. Palomuuri on seitsemäs ja Valkoinen naarasleijona kahdeksas suomennettu kirja, mutta oikeasti Palomuuri ilmeisesti onkin kirjoitusjärjestyksessä jo kahdeksas ja Valkoinen naarasleijona vasta kolmas Wallander-dekkari, joten lueskelenpa nyt sitten näitä kirjoja todella sekalaisessa järjestyksessä. Onneksi näissä on niin mukaansatempaavia juonikuvioita, ettei minua oikeastaan edes haitannut tätä Valkoista naarasleijonaa lukiessani, vaikka en nyt luekaan tätä Wallander-dekkariasarjaa missään järkevässä järjestyksessä. Kirjan aihepiiri, buurien suunnittelema attentaatti, on mielestäni kuitenkin jokseenkin epäkiinnostava, ja senpä takia dekkarin viimeiset parisataa sivua lukeminen edistyi kovin takkuisasti. Ehdottomasti näitä Wallander-dekkareita löytyy jatkossakin silloin tällöin lukulistaltani.
Kate Mosse: Krypta (marraskuu 2009)
Englanninkielinen alkuteos Sepulchre, vuonna 2007. Suomentanut Katariina Kaila, vuonna 2009. Kustantaja Otava. 685 sivua. • Vuonna 1891 nuori pariisitar Leonie Vernier matkustaa veljensä Anatolen kanssa vierailulle tätinsä luo Carcassonnen lähistölle Domaine de la Caden kartanoon. Huhutaan, että Isolde-tädin edesmennyt aviomies on manannut paholaisen esiin muinaisesta kryptasta ja että samaan aikaan olisi kadonnut harvinainen tarot-korttipakka. Vuonna 2007 amerikkalainen Meredith Martin saapuu Rennes-les-Bainsiin tekemään tutkimuksia Achille-Claude Debussyn elämäkertaa varten, ja samalla hän aikoo selvittää omaa sukutaustaansa johtolankoinaan seepivärinen valokuva nuoresta sotilaasta sekä pianosävellys. Jokin ylellisessä Domaine de la Caden kartanohotellissa tuntuu Meredithissä oudosti tutulta. Pyhäinpäivänä, kun verho eri maailmojen välillä on ohuimmillaan, Leonien, Anatolen ja Isolden kohtalot heräävät eloon... • Kate Mossen Labyrintti oli minulle pienoinen pettymys, mutta päätin antaa Mosselle toiselle mahdollisuuden tämän Kryptan myötä. Suunnilleen puoliväliin saakka Kryptan lukeminen edistyi joutuisasti, mutta sitten lukeminen alkoi töksähdellä ja välillä kirja unohtui moneksikin päiväksi sivuun. Henkilöhahmot ovat suurimmaksi osaksi tylsiä, juoni ei ollut tarpeeksi jännittävä, lopputapahtumistakaan en pitänyt. On tämä Krypta parempi romaani kuin Labyrintti, mutta minulla ei vain tämäntyyppisiin kirjoihin tunnu riittävän tarpeeksi mielenkiintoa, kun tässäkin oli kuitenkin lähes 700 sivua.
Diana Wynne Jones: Leijuva linna (lokakuu 2009)
Englanninkielinen alkuteos Castle in the Air, vuonna 1990. Suomentanut Ville Viitanen, vuonna 2006. Kustantaja WSOY. 277 sivua. • Kaukaisessa maassa asuu Abdulla, joka päivisin on tavallinen mattokauppias. Unelmissaan Abdulla on prinssi, joka rakastaa ihanaa prinsessaa. Eräänä päivänä salaperäinen muukalainen myy Abdullalle nukkavierun maton, jonka taikavoimien avulla Abdullan unelmat alkavat käydä toteen. Ikävä kyllä myös painajaiset toteutuvat, joten kun Abdulla pääsee prinsessansa luo, hän näkee ilkeän dzinnin sieppaavan tämän. Abdulla päättää pelastaa rakkaansa, ja mattonsa lisäksi hän ottaa avukseen ynseän pullonhengen... • Diana Wynne Jonesin kirjoittamista nuorten fantasiaromaaneista olen aiemmin lukenut Liikkuvan linnan, ja samaan maailmaan sijoittuu myös tämä Leijuva linna. Mielestäni Liikkuva linna oli parempi kuin tämä Leijuva linna, sillä tämän Leijuvan linnan juoni on liiankin tavanomainen ja helppo. Henkilöhahmot ovat tylsiä lukuun ottamatta vanhoja tuttuja Sophieta ja Howlia. Olihan tästä ajanvietettä yhdeksi syksyiseksi illaksi, mutta eipä tämä erityisemmin onnistunut sykähdyttämään. Kirjan parasta antia on sen kieliasu.
Arne Dahl: Juhannusyön uni (lokakuu 2009)
Ruotsinkielinen alkuteos En midsommarnattsdröm, vuonna 2003. Suomentanut Kari Koski, vuonna 2009. Kustantaja Otava. 398 sivua. • Tosi-tv:n häpeämätön ohjelmauutuus raivostuttaa tunnetun kriitikon niin, että hän tarttuu aseeseen. Murhan uhri on tv-pomo. Ase kädessä löydetty kriitikko kuitenkin väittää, että joku ehti tekemään surmatyön ennen häntä. Ruotsin rikospoliisin A-ryhmä saa juhannusviikolla tutkittavakseen kokonaisen murharyppään, sillä pian tapetaan maahanmuuttaja, sitten toinen, sitten kolmas... • Arne Dahl eli oikealta nimeltään Jan Arnald on minulle ennestään tuttu kirjailija, sillä luin jokunen vuosi sitten hänen esikoistrillerinsä nimeltä Verikyynel. Tämä Juhannusyön uni onkin jo kuudes Ruotsin rikospoliisin A-ryhmästä kertova romaani, joten minulla on jäänyt lukematta suurin osa Arne Dahlin trillereistä. Tämä Juhannusyön uni vaikutti aluksi melkoisen tylsältä ja sekavalta, joskin tuntemuksiini saattoi vaikuttaa myös viime päivinä minua vaivannut armoton väsymys. Muutaman kymmentä sivua luettuani tarina alkoi hieman enemmän kiinnostaa, mutta vähän pakkopullaahan tämän lukeminen minulle oli. Törmäsin jossain arvosteluun, jossa tätä Juhannusyön unta kehuttiin koukuttavaksi ja jännittäväksi, mutta enpä minä tälle tosiaankaan lämmennyt. Ei enempää Arne Dahlia minulle, kiitos.
Henning Mankell: Palomuuri (lokakuu 2009)
Ruotsinkielinen alkuteos Brandvägg, vuonna 1998. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 2001. Kustantaja Seven. 598 sivua. • Atk-konsultti kuolee sydänkohtaukseen pankkiautomaatilla. Kaksi teinityttöä murhaa raa'asti taksikuskin. Sähkökatkos pimentää suuren osan Skånea, ja muuntoasemalta löydetään hiiltynyt ruumis. Kurt Wallander aavistelee tapahtumilla olevan jotain yhteyttä... • Henning Mankell taitanee kuulua monien dekkariystävien lempikirjailijoihin, mutta olin ennen tätä Palomuuria lukenut Wallander-kirjoista ainoastaan Pyramidi-nimisen novellikokoelman. Tämä Palomuuri on ilmeisesti seitsemäs Wallander-romaani ja Pyradimi on yhdeksäs, joten enpä lueskele kirjasarjaa ilmestymisjärjestyksessä. Jostain kumman syystä odotin tämän olevan hidastempoinen, pitkäveteinen dekkari, ja etukäteen kirjan paksuus jopa hirvitti minua, mutta Henning Mankellin luomat juonikuviot suorastaan tempaisivat minut mukaansa. Rikostutkinnan ohessa seuraillaan Wallanderin henkilökohtaista elämää, mutta sitä oli tarjolla ihan sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän, joten mielenkiinto tarinaa kohtaan säilyi hyvin yllä. Ikävä kyllä muutama juttu tässä kirjassa töksähti, enkä kai oikeastaan ihan hurjasti pitänyt kirjan lopusta, mutta ehdottomasti näitä Wallander-dekkareita täytyy lukea enemmänkin. Suosittelen. |
