Ruotsinkielinen alkuteos Män som hatar kvinnor, vuonna 2005. Suomentanut Marja Kyrö, vuonna 2006. Kustantaja WSOY. 612 sivua. • Millennium-lehden taloustoimittaja Mikael "Kalle" Blomkvist tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan, ja mahtava teollisuuspohatta Wennerström asianajajineen aikoo ajaa hänet puille paljaille. Samaan aikaan Henrik Vanger, sukufirman entinen johtaja, haluaa selvyyden sukulaistyttönsä mystiseen katoamiseen. Palkkioksi Blomkvistille luvataan todisteet Wennerströmin rikoksista. Apunaan nuori tietokonevelho Lisbeth Salander Blomkvist ajautuu yhä syvemmälle paitsi Vangerin perheen myös koko kansankodin sisällä vellovaa mustaa menneisyyttä... •

Stieg Larssonin postuumisti julkaistua Millenium-trilogiaa on moni kehunut, mutta minulla on jäänyt väliin sekä kirjat että elokuvat. Nyt päätin vihdoin korjata tämän epäkohdan ja lukea trilogian ensimmäisen osan. Minulla oli sellainen ennakko-odotus, että Larssonin teksti ryöpsähtelisi silmitöntä väkivaltaa joka sivulla, ja aloin lukea tätä melko varautunein fiiliksin. Mutta sainpas yllättyä iloisesti, tämähän on oikeasti hyvä dekkari. Jotkin kirjat tulee luettua puolihuolimattomasti ohimennen, joihinkin taas haluan paneutua enemmän, ja tämä dekkari kuuluu jälkimmäiseen kastiin. Stieg Larsson on kehitellyt koukuttavat juonikuviot, ja hän todellakin osaa kirjoittaa. Tarinaan on ripoteltu koukkuja, joiden takia lukija ei malta laskea kirjaa käsistään. Tekstiä on miellyttävä lukea, tarina etenee sujuvasti. Kadonneen tytön tapaus on ns. lukitun huoneen arvoitus, niistä minä tykkään. Larssonin heikkous on kenties henkilöhahmoissa, sillä minusta naistenmies Mikael Blomkvist on melko mitäänsanomaton tyyppi eikä myöskään häiriintynyt Lisbeth Salander herättänyt minussa mitään kummempia tuntemuksia. Henkilöjä vilahtelee paljon, Henrik Vangerilla on iso suku, mutta Larsson osaa pitää langat käsissään eikä homma mene missään vaiheessa sekavaksi. Tupakkaa poltetaan ja kahvia juodaan niin paljon, että se alkaa tuntua jo epäuskottavalta. Kirjan loppupuoli on minusta tylsähkö, sillä kadonneen tytön mysteeri selviää jo hyvissä ajoin ennen viimeistä sivua ja minun mielenkiintoni kirjaa kohtaan vähän latistui. Ai niin, voisin antaa miinuksen siitä, että suomennoksessa esiintyy ällistyttävän paljon virheitä, mutta onneksi ne eivät kuitenkaan pahemmin häirinneet lukuelämystä. Miehet jotka vihaavat naisia ylitti roimasti odotukseni, ja taidanpa jossain vaihessa etsiä käsiini myös kaksi muuta Millenium-trilogian kirjaa.

Ruotsinkielinen alkuteos Den mörka ängeln, vuonna 2008. Suomentanut Sanna Manninen, vuonna 2011. Kustantaja Otava. 320 sivua. • Viktor Algård järjestää Visbyn uudessa kongressitalossa yli viidensadan vieraan juhlat. Juhlien isännälle kekkerit jäävät viimeisiksi, sillä seuraavana aamuna hänet löydetään juhlapaikalta murhattuna. Murhatutkimuksia johtava komisario Anders Knutas löytää murhalle mahdollisen motiivin, joka kietoutuu erään teinipojan vakavaan pahoinpitelyyn. •

Olin aikaisemmin lukenut kolme Mari Jungstedtin dekkaria, ja tämä Kevään kalpeudessa on jo kuudes suomennos, joten minulla on jäänyt lukematta pari dekkaria välistä. Koska olin kiikuttanut tämän kirjastosta kotiin, päädyin lukaisemaan tämän, vaikka en nyt luekaan tätä Anders Knutas -kirjasarjaa ilmestymisjärjestyksessä. Mari Jungstedt ei tarjoile lukijoilleen mitään kovinkaan mullistavaa, mutta hänen dekkareissaan on kuitenkin sen verran imua ja jännitystä, että tällaisen lukaisee mielellään. Kevään kalpeudessa on mielestäni kuitenkin hivenen parempi kuin monet ns. perusdekkarit, sillä Jungstedt tarjoaa lukijoilleen ajattelemisen aihetta, muun muassa nuorisoväkivallan tiimoilta. Murha osoittautuu melko mutkikkaaksi tapaukseksi, ja Jungstedt onnistuu ripottelemaan monenmoisia yllätyksiä matkan varrelle. Nopealukuinen dekkari, lukaisin tämän parissa illassa. Päähenkilöiden elämästä paljastui sen verran mielenkiintoisia asioita, että taidanpa jatkossakin lukea näitä Jungstedtin dekkareita.

Englanninkielinen alkuteos Interred With Their Bones, vuonna 2007. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 2010. Kustantaja Bazar. 524 sivua. • Amerikkalainen Shakespeareen erikoistunut kirjallisuudentutkija Kate Stanley on Lontoossa ohjaamassa Hamlet-näytelmää. Ennen ensi-iltaa hän tapaa persoonallisen mentorinsa, joka kertoo tietävänsä jotain järisyttävää mutta ei paljasta mitä. Ennen kuin Kate saa tietää mitä asia koskee, teatterissa syttyy raju tulipalo. Kun palo on saatu sammutettua, rakennuksesta löydetään ruumis. Teatterin lavalla on tehty murha, joka muistuttaa karmivalla tavalla Hamletin isän kuolemaa. Kate uppoutuu Shakespearea koskevaan salaisuuksien vyyhtiin. Yrittäessään selvittää arvoituksellista palapeliä hän joutuu matkustamaan eri puolille maailmaa, mutta joku seuraa hänen kannoillaan. Liikkeellä on myös sarjamurhaaja, jonka murhat on suunniteltu Shakespearen näytelmien mukaan... •

Kirjallisuuden tohtori ja teatteriohjaaja Jennifer Lee Carrell halusi kirjoittaa vetävän jännärin, joka viihdyttäisi sekä Shakespearen tuntijoita että niitä lukijoita, jotka eivät kovin hyvin tunne Shakespearen tuotantoa. Shakespearen salaisuuden takakannen tekstin perusteella arvelin, että tämä voisi olla minulle mieluinen jännäri. Kertomus onkin todella mukaansatempaava, muutaman sivun luettuani olin aivan koukussa. Yhden luvun luettuani teki mieli lukea vielä yksi luku lisää, eikä kirjaa olisi malttanut ollenkaan laskea käsistään. Kate yrittää ratkaista arvoitusta, säntäilee sinne sun tänne, saa pieniä vihjeitä. Lukija saa arvailla, kuka onkaan hyvä ja kuka pahis. Jännitys pysyy hyvin yllä, eikä kirjassa tuntunut olevan yhtään tylsempää kohtaa. Juonenkäänteitä ja vauhtia on ehkä jopa liikaa, olisin kaivannut seesteisempiä hetkiä tämän davincikoodimaisen säntäilyn keskelle. Höttöisistä toimintajännäreistä poiketen Shakespearen salaisuus vaatii jonkin verran paneutumista, ja ainakin minä, joka en oikeastaan tunne Shakespearen tuotantoa, onnistuin välillä menemään sekaisin historiallista henkilöistä, kirjallisista viittauksista. Kirjan lopussa kirjailija Carrell kertoo romaaninsa taustoista, mitkä palaset kirjasta ovat totta ja mitkä kohdat ovat kirjailijan oman mielikuvituksen tuotetta. Mikäli pidät jännityksestä, olet kiinnostunut Shakespearesta, eikä kirjan davincikoodimaisuus häiritse sinua, suosittelen ehdottomasti tutustumaan tähän romaaniin. Onpa mukava aloittaa vuosi 2012 näin hyvällä jännärillä!

Englanninkielinen alkuteos Blue Lightning, vuonna 2010. Suomentanut Annukka Kolehmainen, vuonna 2010. Kustantaja Karisto. 336 sivua. • Komisario Jimmy Perez on vierailulla kotisaarellaan morsiamensa Franin kanssa. Kuuluisa ornitologi ja saaren lintuaseman emäntä löytyy kuolleena linnunhöyheniä hiuksissaan. Perez ryhtyy tutkimaan murhaa - yksin, sillä syysmyrskyt eristävät saaren muusta maailmasta. Veneet pysyvät laiturissa, koneet eivät nouse ilmaan. Kun tapahtuu toinen murha, ilmapiiri pienellä saarella alkaa muuttua pahaenteiseksi... •

Ann Cleevesin kirjoittama neliosainen dekkarisarja kuvaa Shetlandinsaarien elämää eri vuodenaikoina. Musta kuin yö -kirjassa on luminen talvi, Valoisat illat kertoo murhamysteereistä keskikesällä, Punaista tomua sijoittuu kevääseen, ja tässä sarjan päätösosassa nimeltä Sininen sarastus elellään syysmyrskyjen keskellä. Tarttuessani kirjaan minulla oli hieman haikea olo, sillä olen tykästynyt Jimmy Pereziin ja muihin saarelaisiin, Ann Cleevesin teksti on mukavan leppoisaa luettavaa, ja mielelläni lukisin tätä kirjasarjaa enemmänkin kuin vain neljän osan verran. Sininen sarastus tempaisee mukaansa, muun muassa lintuaseman kokki on miellyttävä henkilöhahmo, ja lukija pääsee arvuuttelemaan murhaajan henkilöllisyyttä. Tosin tämä kirja lojui minulla keskeneräisenä kolmisen viikkoa, sillä aikaani ovat vieneet käsityöt ja muut puuhastelut. Sinisen sarastuksen loppu oli minulle aluksi pettymys, olin jopa hivenen vihainen, mutta kotvasen asiaa pohdiskeltua totesin tämän sitten kuitenkin olevan ihan hyvä päätös kirjasarjalle. Kieltämättä minua harmittaa, että nämä Shetlandinsaarien dekkarit olivat nyt tässä, neljässä kirjassa, eikä enempää Jimmy Perezin tutkimuksia ole luvassa, mutta onneksi Ann Cleeves on kirjoittanut muutakin. Ensi vuoden alkupuolella Cleevesilta ilmestyy suomeksi ensimmäinen komisario Vera Stanhopesta kertova dekkari, mutta kirjasarjan suomentamista ei aloiteta alusta, vaan tuo suomennettava romaani on kuulemma oikeasti jo kolmas Vera-kirja.

Ruotsinkielinen alkuteos Mörkerspår, vuonna 2003. Suomentanut Anu Tukala, vuonna 2006. Kustantaja Like. 329 sivua. • Hilja Agnevik on viisikymppinen, naimaton ja lapseton. Hänen rauhallista elämäänsä varjostaa tyrannimainen sisko, joka on terrorisoinut sisarusparvea lapsuudesta saakka. Hilja törmää vanhaan ystäväänsä Jennyyn. Lapsuuden rakkaimmasta leikkitoverista on tullut kuuluisa näyttelijä, jonka kopea käytös muuttaa Hiljan ihailun nopeasti katkeraksi vihaksi. Tutustuessaan Jennyn loistohuvilaan Hilja joutuu inhottavan tapauksen todistajaksi. Tapahtuu rikos, joka kietoutuu Hiljan elämään tiiviimmin kuin hän haluaisi uskoa. Huvilan idylli kätkee varjoihinsa saalistajan, jonka olisi parasta pysyä piilossa... •

Olen aiemmin lukenut kaksi Inger Frimanssonin psykologista jännäriä, Varjo vedessä ja Parempi elämä, ja nyt kirjastosta tarttui mukaani Pimeyden jäljet. Tiedän monien pitävän Frimanssonin tavasta kirjoittaa, mutta minä koen hänen kerrontatyylinsä hivenen epämieluisaksi, tekstiä on raskasta lukea. Frimanssonin luomat henkilöhahmot ovat kuitenkin mielenkiintoisia, ja jännitys rakentuu tehokkaasti, toisinaan jopa melko arkipäiväisistäkin sattumuksista. Pimeyden jälkien alkupuoliskon lukaisin joutuisasti, mutta sitten minua alkoi tökkiä. Loppujen lopuksi tämä on minun makuuni turhankin karua tarinointia, ja luin kirjan loppuun puoliväkisin. Eipä iskenyt Frimanssonin teksti minuun tällä(kään) kertaa. Jonain toisena hetkenä olisin kenties saattanut tykästyä tähän vähän enemmän, mutta näin iloisten pikkujoulutunnelmien keskellä tämä tuntui liian masentavalta romaanilta.

Englanninkielinen alkuteos A Spider's Web, vuonna 1954. Suomennos Kiti Kattelus. Kertoja Lars Svedberg. Tuottaja WSOY Äänikirjat, vuonna 2011. Yhteiskesto noin 5 tuntia 10 minuuttia. • Diplomaatinrouva Clarissa Hailsham-Brownilla on ongelma. Tapahtumat ovat ryöstäytyneet käsistä, ja nyt hänen olohuoneessaan lojuu miehen ruumis. Siitä hänen on päästävä eroon ja äkkiä sittenkin, sillä aviomiehen on määrä tuoda vieraaksi tärkeä poliitikko. Ovela suunnitelma punotaan kaiken peittelemiseksi, mutta yllätykset eivät suinkaan lopu tähän! •

Agatha Christien komediallinen olohuonemysteeri Seitti on alun perin kirjoitettu näytelmäksi. Tämä kuuluu niihin harvoihin Christien dekkareihin, joita en muista lukeneeni kirjana tai nähneeni televisiosta, joten tämä oli mukava löytö kirjastosta uutuuksien hyllystä. Äänikirjat eivät ole olleet minun juttuni, mutta päätin kokeilla, tulisiko tällainen Agatha Christien mysteeri kuunneltua. Käsityötä tehdessäni pystyn hyvin seuraamaan elokuvaa televisiosta, mutta äänikirja tuntuu vaativan enemmän keskittymistä. Onnistuin välillä lahjakkaasti sekoittamaan henkilöhahmoja keskenään, silmukoita laskiessani en pysynyt enää ollenkaan kärryillä Seitin juonikuvioista. Jouduin välillä kelailemaan taaksepäin ja kuuntelemaan saman kohdan uudelleen. Keskittymiskyvyttömyydestäni huolimatta tykkäsin kuunnella tätä, Seitti on mukavan lupsakka jännitystarina. Suosittelen! Tämä on ensimmäinen aikuisten äänikirja, jonka olen jaksanut kuunnella kokonaan, ja tästä rohkaistuneena voisin toistekin lainata kirjastosta äänikirjan.

Englanninkielinen alkuteos The Dead Place, vuonna 2005. Suomentanut Risto Raitio, vuonna 2009. Kustantaja Blue Moon. 432 sivua. • Poliisi saa outoja puheluja tulossa olevasta taposta ja ruumiin maatumisesta. Kun samaan aikaan nainen katoaa jäljettömiin pysäköintitalosta, ylikonstaapeli Diane Fry huolestuu. Metsiköstä löytyvät maatuneet jäännökset, joille konstaapeli Ben Cooper hakee henkilöllisyyttä. Mutta tunnistaminen avaakin uusia kysymyksiä. Kuka onkaan maannut kenen arkussa? Mitä hautaustoimistossa tapahtuu? Mikä on soittajan "kuolon paikka"? •

Olen lukenut Stephen Boothin aiemmin suomennetut dekkarit - Musta koira, Neitseiden tanssi, Jääkylmät jäljet, Ei metsää puilta, Henkäys vain. Tämä Kuolon paikka on hänen kuudes Peak District -dekkarinsa. Boothin dekkarit eivät etene kovin vauhdikkaasti, mutta tarina nytkähtelee eteenpäin kuitenkin sen verran koukuttavasti, että kirja tekee mieli lukea loppuun. Pidän hänen tavastaan kuvailla maisemia, kertoa paikkojen historiasta. Stephen Booth taitanee olla vähän oudompi tuttavuus dekkarien ystäville, mutta minusta tämä Peak District -sarja on ihan tutustumisen arvoinen, hyvää perusdekkarikamaa.

Englanninkielinen alkuteos The Appeal, vuonna 2008. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, vuonna 2008. Kustantaja WSOY. 400 sivua. • Crane Chemicals tuomitaan maksamaan kymmeniä miljoonia dollareita Jeannette Bakerille korvaukseksi menetetystä miehestä ja pojasta, jotka kuolivat altistuttuaan yhtiön aiheuttamille ympäristötuhoille ja -myrkyille. Raha on laiha lohtu leskelle, mutta se antaa toivoa muille alueen sairastuneille. Crane Chemicalsin pääosakas Carl Trudeau ei kuitenkaan aio luovuttaa niin helpolla. Hän aikoo soluttaa luottomiehensä ylimpään oikeusasteeseen ja varmistaa, että päätös tulee olemaan siellä aivan toisenlainen... •

Tilasin käsityökirjan Adlibris-verkkokaupasta syyskuussa, ja tämän John Grishamin kovakantisen Vetoomuksen sai neljällä eurolla, joten hetken mielijohteessa nappasin tämän mukaan tilaukseen. Kymmenisen vuotta sitten minä lukaisin kaikki siihen mennessä suomennetut Grishamin jännärit, mutta viime vuosina lukulistaltani on löytynyt vain pari hänen romaaniaan. Nämä Grishamin lakitupatrillerit ovat olleet viihdyttäviä, ja tartuin Vetoomukseen melko suurin ennakko-odotuksin. Grishamin teksti on niin helppotajuista, että tällaisen maallikon on helppo pysyä kärryillä lakimaailman koukeroista, ja tarina imaisee mukaansa. Jännittävän juonen ohella Grisham tarjoilee lukijoilleen ajattelemisen aihetta ja hyviä kannanottoja. Puhdas vesi on arvokas asia, suuren kemikaalitehtaan pomot miettivät vain rahallista hyötyä välittämättä ihmisten terveydestä.

Ruotsinkielinen alkuteos Labyrinten, vuonna 2000. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 2010. Kustantaja Otava. 320 sivua. • Kaksi miestä löytää linnustusretkellään luodolta keskeltä merta ihmisen pääkallon. Smoolantilaisen kaupungin nuori syyttäjä Louise Rehnström ottaa tehtäväkseen selvittää kallon alkuperän. Huhut alkavat kiertää: voisiko pääkallo olla pari vuotta sitten kadonneen liikemies Bengt Ingemarssonin? Ingemarsson oli käynnistänyt kaupungissa suuria investointi- ja rakennushankkeita, kadonnut ja jättänyt jälkeensä joukon rahansa menettäneitä kaupunkilaisia. Kun Louise koettaa päästä perille huhujen todenperäisyydestä, joku tai jotkut alkavat toden teolla sabotoida hänen tutkimuksiaan... •

Taas Henning Mankellia. Savuna ilmaan perustuu Mankellin kirjoittamaan tv-sarjaan, Mankell oli ensin kirjoittanut tv-sarjan ja sen jälkeen tämän romaanin. Tämä on kirjoitettu eri tavalla kuin aiemmin lukemani Mankellin dekkarit, tässä tarina muodostuu pienistä kohtauksista, lyhyistä luvuista. Ilmeisesti kirjan rakenteesta johtuen minulla tuli lueskeltua tätä pienissä pätkissä arjen keskellä, enkä niin ollen oikein kunnolla keskittynyt kirjaan. En yleensä ole kovin innostunut, jos kirjassa on näin lyhyitä lukuita, mutta tässä Mankellin kirjassa idea toimii, tarina tuntuu elokuvamaiselta. Juoni on sopivan vetävä. Savuna ilmaan ei kuitenkaan ole parasta Mankellia, tämä oli tällainen nopealukuinen välipala, jota voisi suositella viihdykkeeksi vaikkapa matkalle.

Julkaistu vuonna 2011. Kustantaja Atena. 308 sivua. • Kaikki alkoi, kun Lilja muutti entiseen kotitaloonsa. Kellarin valot räpsyivät, keskelle lattiaa ilmestyi yhä uudelleen tyhjästä lätäkkö. Talon edelliset asukkaat olivat lähteneet nopeasti. Kun naapurin vanha nainen puukotetaan raa’asti ja Liljan äiti löytyy kotitalon kellarista koomaan vajonneena, Liljan lapsuusmuistot ja painajaiset alkavat loksahdella yhteen. Liljalla on erityislaatuinen kyky, jota hänen odotetaan käyttävän... •

Saattaja on espoolaisen Mia Vänskän esikoisromaani. Huomatessani tämän uutuuskirjojen hyllyssä tartuin tähän oikeastaan ihan vain kansikuvan perusteella, mutta ikävä kyllä kirjan sisältö ei ole niin jännää kuin kansi lupailee. Saattajassa on paikoitellen mukavan synkkä tunnelma, tarina soljuu jouheasti eteenpäin, mutta jotain tästä kirjasta kuitenkin jää puuttumaan. Minua ei yhtään pelottanut, vaikka luin kirjaa keskellä yötä syyssateen piiskatessa ikkunaan. Mielestäni Saattaja tuntuu ehkäpä enemmänkin nuorten fantasiaromaanilta kuin aikuisille suunnatulta kauhulta. Kirja ei koukuttanut, henkilöhahmot tuntuvat latteilta, ja luin tämän loppuun melkeinpä väkisin. Minua jopa vähän harmittaa, että Saattaja ei tempaissut minua tiukemmin pihteihinsä, sillä naisten kirjoittamista kotimaisista kauhuromaaneista ei todellakaan ole ylitarjontaa ja olisin oikeasti halunnut tykätä tästä enemmän. Toivottavasti Saattaja ei jää Vänskän ainokaiseksi romaaniksi, sillä esikoisromaaniksi tämä on kuitenkin ihan kelvollista luettavaa.

Julkaistu vuonna 2008. Kustantaja Otava. 352 sivua. • Mikael Niemistö on nelikymppinen juristi. Hänellä on koti hienossa jugendtalossa Helsingin Ullanlinnassa ja uusi vaimo Hannele, joka tulee hyvin toimeen Mikaelin 12-vuotiaan pojan Rasmuksen kanssa. Mikael itse ei osaa arvostaa pikkuvanhaa pulleaa lastaan, joka on kaukana hänen unelmapojastaan, reippaasta urheilijanuorukaisesta. Mutta Rasmus näkee ja tietää enemmän kuin muut, silloinkin kun tyylikäs herkkukaupan omistaja Viivi Saari ilmestyy isän elämään. Vähitellen kulissit alkavat säröillä, ja aikuisten maailma näyttäytyy pojalle kaikessa julmuudessaan... •

Luin kymmenkunta Outi Pakkasen dekkaria vuoden 2008 aikana, mutta sitten "unohdin" hänet kolmeksi vuodeksi, ja vihdoinkin nyt tulin lainanneeksi hänen romaaninsa kirjastosta. Pakkasen kirjoissa on kiinnostavia henkilöhahmoja, jännittävää juonenkuljetusta, ja kuitenkin nämä ovat mielestäni melko kevyitä, helppoa luettavaa. Yöpuisto on taattua Pakkasen laatua, mutta ennalta-arvattavuus latisti mielenkiintoani, eikä tässä ehkä ollut ihan samanlaista imua kuin useimmissa muissa Pakkasen dekkareissa.

Englanninkielinen alkuteos Under the Knife, vuonna 1990. Suomentanut Viivi Vainonen, vuonna 2011. Kustantaja Harlequin. 319 sivua. • Kate Chesne on unelmiensa työssä anestesiologina. Mutta sitten leikkauspöydällä makaa hänen ystävänsä, eikä leikkaus sujukaan niin kuin sen pitäisi. David Ramson on asianajaja, joka auttaa lääkäreiden huolimattomuudesta kärsineitä ihmisiä. Davidin uudet asiakkaat ovat aviopari, joiden perusterve aikuinen tytär menehtyi leikkauspöydälle selvän hoitovirheen takia. Vastapuolen edustaja, Kate, marssii hänen toimistoonsa vakuuttamaan syyttömyyttään. David ja Kate ovat toistensa vihamiehiä, mutta kumpikin haluaa saada selville totuuden. Joku on Katen jäljillä, joku haluaa hänen henkensä... •

Tess Gerritsenin tuoreempi tuotanto on minulle tuttua, mutta näitä hänen uransa alkuaikoina kirjoittamia romanttisia trillereitä en ollut aikaisemmin lukenut. Itse asiassa en kirjastossa edes tajunnut tämän olevan Harlequin-sarjan romanttinen trilleri, vaan huomasin asian vasta kotona. Pidän Gerritsenin Rizzoli/Isles-sarjan jännäreistä enemmän kuin tästä Murha leikkaussalista -romskusta. Romantiikka tekee tästä turhan imelän, jännityspuoli on melko heppoista huttua. Helppo juoni, iso teksti ja vain kolmisensataa sivua tekivät tästä nopealukuisen kirjan, tämän lukaisee vaikka yhdessä illassa. Tämän lukeminen voisi olla oivaa ajankulua vaikkapa odotushuoneessa tai junassa.

Englanninkielinen alkuteos Bones to Ashes, vuonna 2007. Suomentanut Anna Lönnroth, vuonna 2011. Kustantaja WSOY. 354 sivua. • Kanadan Acadiasta löytyvä vanha tytön luuranko tempaa tutkija Tempe Brennanin mukaan rikosvyyhteen, joka on kaukana tavanomaisesta. Myös Tempen lapsuusajan paras ystävä katosi samalla alueella salaperäisesti vuosikymmeniä sitten, ja muistojen valtaan joutuva tutkija ei voi olla pohtimatta tapausten mahdollista yhteyttä. Entä miten kuvioon liittyvät luista löytyneet oudot vauriot ja epämuodostumat? Samaan aikaan rikostutkija Andrew Ryanilla on selvitettävänään kinkkinen rikossarja, jonka tutkimiseen hän tarvitsee Tempen apua. Kolme nuorta tyttöä on kuollut ja kolme kadoksissa: onko Ryanilla jahdattavanaan sarjamurhaaja? Ja liittyvätkö kadonneiden tyttöjen kohtalo ja Tempen tutkima arvoituksellinen luuranko toisiinsa? •

Kathy Reichsin jännärit tuli aiemmin luettua aina heti tuoreeltaan, mutta nyt minulla on jäänyt lukematta pari kirjaa ennen tätä Luita ja tuhkaa, tämä on nimittäin jo kymmenes Tempe Brennan -romaani. Karin Slaughterin loistavan jännärin jälkeen tämä Kathy Reichsin kirja tuntui vähän laimealta. Tarina on ihan koukuttava, luvun luettuaan tekee mieli lukea vielä yksi luku, mutta toisaalta tämä kirja oli helppo unohtaa yöpöydälle muutamaksi päiväksi. Tästä kirjasta jäi surullinen olo. Televisiosarja Bones on luotu Kathy Reichsin kirjojen pohjalta, mutta näitä kirjoja lukiessa kannattaa televisiosarja unohtaa, sillä televisiosarjan puolella Tempe Brennanin elämä on ihan erilaista kuin näissä kirjoissa.

Englanninkielinen alkuteos Undone, vuonna 2009. Suomentanut Annukka Kolehmainen, vuonna 2011. Kustantaja Tammi. 581 sivua. • Kolme vuotta aiemmin Sara Linton, Grant Countyn kuolinsyyntutkija, muutti Atlantaan, jotta voisi jättää taakseen traagisen menneisyytensä. Nyt hän työskentelee Gradyn sairaalan ensiavussa ja on vihdoin saamassa elämänsä järjestykseen. Mutta kun sairaalaan tuodaan pahoin loukkaantunut nainen, Sara joutuu uudelleen kasvokkain väkivallan ja kauhun kanssa. Nainen on jäänyt auton alle, mutta on selvää, että sitä ennen häntä on julmasti kidutettu. Erikoisagentti Will Trent löytää rikospaikan läheltä maanalaisen kidutuskammion. Käy ilmi, että Saran potilas on vain sadistisen rikollisen ensimmäinen uhri. Will, hänen parinsa Faith Mitchell ja Sara Linton huomaavat olevansa keskellä karmivaa jahtia, jonka keskiössä näyttäisivät olevan aikuiset anorektikot... •

Karin Slaughterin luoman Grant County -sarjan olen ahminut innoissani, mutta sen sijaan Atlanta-sarjan aloitus ei minua kuitenkaan oikein miellyttänyt. Tämä tuorein suomennos nimeltä Kivun jäljet on Georgia-sarjan ensimmäinen osa, jossa Slaughter tuo yhteen Grant County -sarjan Sara Lintonin ja Atlanta-sarjan Will Trentin. Tartuin tähän hivenen ristiriitaisin ennakko-odotuksin, mutta juonenkäänteet tempaisivat mukaansa välittömästi. Sara Linton, Will Trent ja Faith Mitchell ovat mielenkiintoisia henkilöhahmoja, jokaisella on omia salaisuuksiaan. Välillä lueskelin tätä yömyöhään, kun en vain malttanut laskea kirjaa käsistäni. Vaikka kirjassa on lähes kuusisataa sivua, tämä ei tunnu yhtään liian pitkältä, vaan jännitys pysyy yllä viimeisille sivuille saakka. Kaikkein herkemmille lukijoille en tätä suosittele, sillä Slaughterin maalailema kertomus on paikoitellen ahdistavan raaka, mutta muille jännärien ystäville suosittelen tätä ehdottomasti. Ehkäpä Slaughterin paras romaani!

Englanninkielinen alkuteos The Friday Night Knitting Club, vuonna 2007. Suomentanut Arja Tuomari, vuonna 2007. Kustantaja Gummerus. 623 sivua. • Kun mies jättää ja lapsi on tulossa, naisen on tartuttava oman elämänsä puikkoihin. Georgia Walker perustaa pienen lankakaupan, josta tulee kaikkien neulontaan hurahtaneiden newyorkilaisten mekka. Kaupassa alkaa kokoontua perjantai-iltaisin innostuneiden kutojien kerho. Käsityöt ja herkut vedetään kasseista, juttu lentää ja iloinen nauru raikuu. Sitten kuvaan astuu mies menneisyydestä ja penää isän oikeuksiaan. Tytär riemastuu ja tunteet myrskyävät. Ja Georgialta putoaa puikolta silmukka jos toinenkin... •

Pieni lankakauppa on ollut minulla aikaisemmin lainassa kirjastossa, silloin se jäi lukematta, ja nyt syksyisessä käsityöhuumassa päädyin poimimaan tämän uudelleen kirjastosta. Olen viime kuukausien aikana lukenut ainoastaan dekkareita sekä jännäreitä ja aloin jo kaivata jotain kepeämpää välipalaksi. Pienen lankakaupan lukeminen edistyi puoliväliin saakka nopeasti, mutta sen jälkeen tarina alkoi tuntua minusta liian pitkältä, liian paljon seurattavia henkilöitä. Lukublogeissa seikkaillessani törmäsin vahingossa tämän kirjan arvosteluun, jossa paljastettiin lopputapahtumista eräs merkittävä asia, joten se latisti lukuintoani entisestään. No, neulontateemasta täytyy ehdottomasti antaa tälle kirjalle plussaa, sen ansiosta tämä ei ole ihan tavanomainen romsku. Lopputapahtumat olisivat olleet yllättävämmät, jos en olisi erehtynyt lukemaan eräästä lukublogista sitä yhtä paljastavaa lausetta. En osaa vielä sanoa, tulenko tarttumaan Pienen lankakaupan jatko-osiin vai jätänkö lankakaupan elämästä lukemisen tähän yhteen kirjaan. Jatkossa aion kuitenkin vältellä vieraita lukublogeja, sillä en halua toiste joutua lukemaan noin merkittäviä juonipaljastuksia yhdestäkään kirjasta.

Englanninkielinen alkuteos The Good Guy, vuonna 2007. Suomentanut Katja Ruunaniemi, vuonna 2010. Kustantaja Gummerus. 382 sivua. • Kun muurari Tim Carrier istuu oluella ystävänsä baarissa pitkän työpäivän päätteeksi, hänen puheilleen tulee hermostunut mies. Tämä ojentaa Timille kirjekuoren, jossa on iso tukku käteistä ja valokuva kauniista naisesta. "Tässä on puolet. Kymmenentuhatta. Saat loput kun nainen on mennyttä", mies sanoo ja poistuu baarista. Ennen kuin Tim ehtii toipua hämmästyksestään, hänen viereensä änkeää Krait-niminen palkkatappaja, joka luulee Timiä toimeksiantajakseen. Timin on pelastettava itsensä ja valokuvan nainen... •

Dean Koontz on yksi lempikirjailijoistani, ja minulla on ollut tapana lukea häneltä suomennetut jännärit heti tuoreeltaan. Tyttäreni syntymän jälkeen en kuitenkaan ole aktiivisesti seuraillut uutuuskirjojen listoja, joten yllätyin iloisesti huomatessani kirjastossa Koontzin kirjan, jota en ollut vielä ehtinyt lukea. Kirjaston sivuilta löysin tietoja, että Dean Koontzilta ja monilta muilta suosikkikirjailijoiltani on ehditty suomentaa jo kaksikin kirjaa, joten vauvavuoden aiheuttama hitauteni tarjoaa minulle nyt paljon kiinnostavaa luettavaa. No, tämä Pako on siinä mielessä pettymys, että mielestäni parasta Koontzia ovat ne sopivasti yliluonnolliset jännärit eivätkä nämä vauhdikkaat trillerit. Pako muistuttaa aiemmin suomennettua 60 tuntia -jännäriä, kummassakin kirjassa mies yrittää pelastaa naisen. Koontzin teksti on herkullista, ja minä ahmin nämä yleensä nopeasti, mutta tämän kanssa minun lukuintoni hyytyi joskus puolivälin jälkeen. Takaa-ajojännäriksi tämä on varmaankin ihan hyvä, ellei jopa parhaimmasta päästä, mutta en oikein jaksanut nyt innostua vauhdista ja vaarallisista tilanteista. Ennemmin neuloin sukkia illat kuin luin tämän loppuun, joten viimeiset sata sivua roikkuivat odottamassa lukemistani pitkään.

Ruotsinkielinen alkuteos Danslärarens återkomst, vuonna 2000. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 2002. Kustantaja Seven. 523 sivua. • Eläkkeellä oleva ruotsalaispoliisi Herbert Molin löydetään kuoliaaksi kidutettuna. Murhapaikan verijäljet muodostavat lattiaan oudon kuvion, joka näyttää tangon askeljäljiltä. Rikospoliisi Stefan Lindman lähtee selvittämään arvostetun entisen kollegansa murhaa. Pian hän joutuu toteamaan, ettei natsien ideologia ole suinkaan hautautunut historian hämäriin... •

Henning Mankellin Wallander-dekkareita olen lukenut muutaman, mutta Mankellin muu tuotanto ei ole minulle tuttua. Tanssinopettajan paluuta on sen verran moni kehunut, että päädyin lainaamaan tämän kirjastosta, vaikka takakannen tekstissä mainittu natsiyhteys herätti minussa epäluuloja, minä nimittäin inhoan natsiaiheisia kirjoja. Mankell osaa koukuttaa lukijansa, heti kirjan alussa tapahtunut Herbert Molinin murha sekä Stefan Lindmanin sairastuminen saivat minut kiinnostuneena kääntämään sivuja. Mankellin dekkarit ovat paksuja opuksia, mutta tarina soljuu eteenpäin niin koukuttavasti, että tällaisen lukaisee melko nopeassa tahdissa. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja hyvää juonenkuljetusta. Ajoittain minua vaivasi päähenkilön pessimistinen suhtautuminen omaan sairauteensa, mutta vaikka dekkarin aiheet ovat raskaita, Mankellin tekstiä on kuitenkin kevyt lukea. Tanssinopettajan paluu ei ole parasta Mankellia, minä olen pitänyt enemmän monista Wallander-dekkareista, mutta Mankellin faneille tätäkin voi suositella.

Islanninkielinen alkuteos Mżrka, vuonna 2008. Suomentanut Seija Holopainen, vuonna 2010. Kustantaja Blue Moon. 269 sivua. • Mies etsiytyy naisen seuraan baarissa, panee tyrmäystippoja hänen juomaansa ja vie hänet asuntoonsa. Sitten mies löydetään kotoaan kurkku auki viillettynä, asunnossa on jälkiä naisen läsnäolosta. Rikospoliisi Erlendur on lomalla tietymättömissä, ja kollega Elķnborg saa tapauksen tutkittavakseen... •

Islantilaisen Arnaldur Indrišasonin dekkarit ovat olleet minulle mieluista luettavaa, ja olenkin lukenut kaikki aiemmin suomennetut Erlendur-kirjat - Räme, Haudanhiljaista, Ääni kuin enkelin, Mies järvessä, Talvikaupunki ja Hyytävä kylmyys. Lainasin kirjastosta samalla kertaa sekä Hyytävän kylmyyden että tämän Sameissa vesissä ja päätin lukaista nämä peräkkäin. Hyytävässä kylmyydessä minua miellytti se, että Erlendur tutkiskeli leppoisassa tahdissa itseään kiinnostavia tapauksia eikä kirjassa vilissyt muita poliiseja. Tässä Sameissa vesissä -dekkarissa pääroolissa on yllättäen Erlendurin kollega Elķnborg, mutta oikeastaan se tuo ihan mukavaa vaihtelua tähän Erlendur-sarjaan. Rikostutkimuksen ohessa päästiin tutustumaan Elķnborgin aviomieheen sekä lapsiin. Ei tämä Sameissa vesissä ole parasta Arnaldur Indrišasonia, olen pitänyt enemmän esimerkiksi Hyytävästä kylmyydestä, mutta nopeasti ja mielellään tämänkin lukaisi. Löysin netistä tiedon, että seuraava suomennos ilmestyisi syksyllä, joten taidan päästä piakkoin seuraavan Erlendur-dekkarin kimppuun.

Islanninkielinen alkuteos Haršskafi, vuonna 2007. Suomentanut Seija Holopainen, vuonna 2009. Kustantaja Blue Moon. 283 sivua. • Marķa ei ole toipunut äitinsä kuoleman aiheuttamasta masennuksesta. Hän kaipaa äitiään, haluaa olla tämän luona, ja tekee itsemurhan kesämökillään Žingvallavatnin rannalla. Rikospoliisi Erlendur ei pidä tapausta aivan selvänä ja alkaa kaivella sitä vaivihkaa. Samaan aikaan hän kiinnostuu uudelleen kahdesta vanhasta katoamistapauksesta. Pian Erlendur havaitsee, että kuolemaan kesämökillä liittyy mystisiä piirteitä... •

Islantilaisen Arnaldur Indrišasonin Erlendur-sarja kuuluu siihen pohjoismaiseen dekkarigenreen, joka miellyttää minua. Olen lukenut kaikki aiemmin suomeksi ilmestyneet Erlendur-dekkarit (Räme, Haudanhiljaista, Ääni kuin enkelin, Mies järvessä, Talvikaupunki), ja nyt sitten tämä Hyytävä kylmyys lähti kirjastosta matkaani. Jokaisessa kirjassa muistellaan Erlendurin kipeää lapsuudenkokemusta, pikkuveljen katoamista lumimyräkässä, ja muutenkin näissä kirjoissa on mielestäni synkähkö sävy. Hyytävä kylmyys on kuitenkin siinä mielessä ihan piristävä dekkari, että tässä ei ole aivan perinteistä murhatutkimusta, vaan Erlendur selvittelee hiljalleen Marķan elämää sekä vanhoja katoamistapauksia, sekaan mahtuu myös meedioita ja kummituksia. Useimmista dekkareista poiketen tässä Hyytävässä kylmyydessä ei poliiseilla ole kiireitä eikä paineita, vaan Erlendurilla on töissä melko rauhallista ja hän tutkii kiinnostavia tapauksia verkkaisesti omalla ajallaan. Niinpä tässä kirjassa ei vilahtele Erlendurin työtovereita, vaan enemmänkin tutustutaan Erlendurin Eva-tyttäreen. Hyytävä kylmyys on kaiken kaikkiaan mukavan leppoisa dekkari, riipaisevia ihmiskohtaloita ja jännittäviä sattumuksia. Erlendur-dekkarisarja kannattaa lukea järjestyksessä, eikä tästä Hyytävästä kylmyydestä varmaankaan saa niin paljoa irti, jos ei tunne aiempien kirjojen tapahtumia.

Englanninkielinen alkuteos Think of a Number, vuonna 2010. Suomentanut Marja Luoma, vuonna 2011. Kustantaja Gummerus. 573 sivua. • Dave Gurney on jäänyt varhaiselle eläkkeelle New Yorkin poliisilaitoksen murharyhmästä, kun hänen vanha opiskelukaverinsa Mark Mellery pyytää hänen apuaan. Mellery on saanut omituisia uhkailukirjeitä. Viestissä vihjataan Melleryn rikolliseen menneisyyteen ja kehotetaan häntä ajattelemaan mitä tahansa lukua yhden ja tuhannen väliltä. Kun Mellery avaa kirjeen mukana tulleen toisen kuoren, hän löytää sieltä ajattelemansa numeron: 658. Dave Gurney pitää tapausta kiehtovana arvoituksena. Mutta sitten Mark Mellery murhataan. Pian hänelle selviää, ettei Mellery suinkaan ole numeroilla ja riimeillä pelailevan murhaajan ensimmäinen uhri. Jopa kaiken nähnyt Gurney huomaa pohtivansa mahdottomalta tuntuvaa vaihtoehtoa – ehkä murhaaja todella osaa lukea uhriensa ajatuksia? •

John Verdon teki pitkän uran mainosalalla, ja jäätyään eläkkeelle hän päätti kirjoittaa mahdollisimman jännittävän murhamysteerin. Tämän luonnehditaan olevan älykäs murhamysteeri, joka yhdistää Agatha Christie -henkistä suljetun huoneen arvoitusta, psykologista poliisiromaania ja hyytävää trilleriä. Numeropeliä on kovasti hehkuteltu siellä sun täällä, joten kun minä sattumalta huomasin Numeropelin kirjaston hyllyssä, päätin minäkin tutustua tähän ylistettyyn jännäriin. Usein minulla on odotukset turhankin korkealla näiden paljon kehuttujen romaanien suhteen, joten tätä Numeropeliä minä aloin lukea vähän epäluuloisin fiiliksin ja yritin olla odottamatta liikoja. Kirjan luvut ovat lyhyitä, eikä ensimmäisessä luvussa oikeastaan edes ehdi tapahtua mitään, mutta siitä huolimatta minä koukutuin Numeropeliin välittömästi. Dave Gurneyn ja hänen Madeleine-vaimonsa suhde on kiinnostavan kimurantti, Mark Melleryn saamat uhkauskirjeet kutkuttavat älynystyröitä. Kirjailija John Verdon ripottelee lisää tietoa ja antaa pieniä vihjeitä, tarjoilee yllättäviä juonenkäänteitä, eikä Numeropeliä malttaisi laskea käsistään. Mikäli jännäriltä kaipaa vauhtia, Numeropeli kannattaa jättää kirjaston hyllyyn, sillä tarina etenee melko hitaanlaisesti, mutta minä en silti kokenut tätä pitkäveteisenä. John Verdonin seuraava Dave Gurney -jännäri ilmestyy suomeksi keväällä 2012, joten jään malttamattomana odottelemaan sitä.

Norjankielinen alkuteos Mųrkemannen, vuonna 2008. Suomentanut Päivi Kivelä, vuonna 2011. Kustantaja WSOY. 432 sivua. • Komisario Cato Isaksen ja hänen uusi työkaverinsa Marian selvittävät parvekkeelta pudotetun Britt Else Bubergin murhaa. Vähän aiemmin nainen on kuullut rappukäytävästä vihellystä, joka sai hänet hätääntymään. Samaan aikaa leirintäalueella työskentelevä puolalainen Lilly on varma, että eräs hiljaa viheltävä mies tietää hänestä sopimattoman paljon... •

Unni Lindell on Norjan luetuimpia rikoskirjailijoita. Hän on minulle vanha tuttu, sillä olin aiemmin lukenut kolme hänen dekkariaan - Unenvartija, Yösisko, Orkesterimonttu. Tämä Mörkömies on ilmeisesti jo seitsemäs Cato Isaksen -dekkari, tuorein suomennettu. Olen tänä vuonna lukenut niin vähän kirjoja, että uuden kirjan aloittaminen tuntuu aina vähän hankalalta, mutta onneksi Mörkömies alkaa jännittävästi ja mukaansatempaavasti, kirjaa on helppo lukea. Juoni on ihanan kiemurainen, Lindell onnistuu jopa yllättämään lukijansa. Kirjan luettuani minulle jäi kuitenkin vähän sekava fiilis, enkä oikein varmaksi tiedä, pidinkö tästä dekkarista vaiko en. Unni Lindellin Cato Isaksen -romaanit ovat kuitenkin suosittelemisen arvoisia, nämä ovat viihdyttävää lueskeltavaa dekkarien ystäville.

Ruotsinkielinen alkuteos Innan frosten, vuonna 2002. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 2003. Kustantaja Seven. 555 sivua. • Eräänä elokuun iltana vuonna 2001 Ystadin poliisi saa merkillisen puhelun. Joku väittää nähneensä palavia joutsenia Marebojärven yllä. Komisario Kurt Wallander ja hänen pian poliisin palvelukseen astuva tyttärensä Linda tutkivat yhdessä tapausta, joka johtaa vaarallisen tuomiopäivänlahkon jäljille... •

Luin monta Henning Mankellin Wallander-pokkaria loppuvuodesta 2009 ja alkuvuodesta 2010, mutta sen jälkeen minulla on jäänyt lukeminen vähälle tyttäreni syntymän myötä ja tämä Ennen routaa ehti odotella lukemista yli vuoden. Tämä onkin oikeastaan enemmän Linda Wallander -dekkari, sillä aiemmissa kirjoissa pääroolissa ollut Kurt Wallander on tässä kirjassa pikemminkin syrjässä ja tapahtumia seuraillaan pääasiassa Lindan näkökulmasta. Wallander-dekkareissa on uskomaton imu, ja myös tämä Ennen routaa tempaisee mukaansa heti ensimmäisten sivujen myötä, kirjaa ei malttaisi laskea käsistään.

Englanninkielinen alkuteos From the Corner of His Eye, vuonna 2000. Suomentanut Kari Salminen, vuonna 2002. Kustantaja Book Studio. 799 sivua. • Bartholomew Lampion syntyy Bright Beachissa, Kaliforniassa. Päivä tulee mullistamaan monen ihmisen elämän. Samaan aikaan kuin Barty syntyy, satojen kilometrien päässä mies havahtuu ajatukseen, että hänellä on maailmassa yksi ainoa vihollinen: Bartholomew. San Franciscossa näkee päivänvalon tyttö, jonka elämää Barty tulee hallitsemaan, halusipa hän sitä tai ei. Näiden kolmen ihmisen välille kehittyy monimutkainen vyyhti – ja lopulta on vain yksi kysymys: kuka onkaan pimeän, kuka taas valon enkeli? •

Dean Koontzin Pimeyden enkeli löytyy omasta kirjahyllystäni. Olen lukenut tämän aikoinaan heti ilmestymisen jälkeen, mutta olin ehtinyt unohtaa yllättävän paljon, joten tämä oli mukava lukaista uudemman kerran. Pimeyden enkeli on niitä kirjoja, jotka onnistuvat koukuttamaan heti ensimmäisten sivujen myötä, eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään. Kiinnostavia henkilöhahmoja, koukuttavia juonenkäänteitä, sopivasti jännitystä ja yllätyksellisyyttä. Toisinaan näin paksut kirjat ovat liian pitkiä, väkisin venytettyjä, mutta Pimeyden enkelin kahdeksansataa sivua eivät tunnu liioittelulta. Koontzin parhaimmistoa!

Englanninkielinen alkuteos The Scarpetta Factor, vuonna 2009. Suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2010. Kustantaja Otava. 446 sivua. • Joulu lähestyy, ja New Yorkin poliisilla on kaksi isoa juttua ratkaistavanaan; rikkaan perijättären katoaminen ja Keskuspuistosta löytyneen nuoren naisen murha. Suorassa televisiolähestyksessä Kay Scarpetta joutuu valokeilaan, kun ohjelman juontaja yhdistää naisen murhan miljoonaperittäjären katoamiseen. Samana iltana Scarpettaa odottaa kotona paketti, joka vaikuttaa epäilyttävästi pommilta, ja Scarpetta tajuaa olevansa hengenvaarassa... •

Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -jännärit olivat muutama vuosi sitten mielilukemistani, monta vanhempaa Scarpetta-kirjaa löytyy minun omasta kirjahyllystäni, mutta näistä uudemmista Cornwellin kirjoista en ole niin paljon pitänyt. Vanhoista kirjoista tutut hahmot ovat mukana tässäkin kirjassa, Scarpetta työskentelee kuolinsyyntutkijana, Marino on poliisina NYPD:ssa, Benton Wesley toimii rikospsykiatrina, Lucy hallitsee tekniset laitteet, kuten tietokoneet ja helikopterit. Tässä Valokeilassa-kirjassa viitataan jatkuvasti vanhempien kirjojen tapahtumiin, eikä jännitys ole niin mukaansatempaavaa kuin vanhemmissa Scarpetta-jännäreissä. Ei tämä niin huono ole kuin osa uudemmista Cornwellin kirjoista, mutta tämänkin lukeminen oli hetkittäin melkoisen puuduttavaa pakkopullaa. Olen aina innoissani lainaamassa tuoreimman Cornwellin kirjastosta, mutta joka kerta petyn pahasti, joten ehkäpä minun olisi jo aika luovuttaa Cornwellin suhteen.

Englanninkielinen alkuteos Ice Cold, vuonna 2010. Suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2010. Kustantaja Otava. 351 sivua. • Kuolinsyyntutkija Maura Isles ystävineen juuttuu lomamatkalla lumen saartamaan Taivasten valtakunnan kylään, jonka asukkaat ovat aavemaisesti kadonneet. Matkalaisten etsiessä turvaa lumimyrskyltä salainen tarkkailija seuraa heidän jokaista liikettään... •

Tess Gerritsen kuuluu suosikkikirjailijoihini. Kun huomasin hänen uusimman kirjansa kirjastossa, päätin päättää puoli vuotta kestäneen lukutaukoni ja lukaista Jääkylmän. Näin pitkän tauon jälkeen tuntui hivenen oudolta lukea romaania, mutta Jääkylmä on sopivasti mukaansatempaavaa, koukuttavaa, helppoa luettavaa. Juonenkäänteita ja jännitystä on niin paljon, että luvun luettuani minun olisi tehnyt mieli lukea vielä yksi luku, en olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni. Useimmiten jännäreitä vaivaa ennalta-arvattavuus, mutta Tess Gerritsen on onnistunut luomaan yllättäviä juonenkäänteitä, ihan lopputapahtumissakin on kylmäävää yllätystä mukana. Jääkylmä on yksi parhaista, tai kenties jopa paras, Gerritsenin jännäreistä. Suosittelen!