A-C    D-F    G-I    J-L    M-O    P-R    S-U   V-Ö

A

Ahern, Cecelia: Ihmemaa

(syyskuu 2008) Englanninkielinen alkuteos A Place Called Here, vuonna 2006. Suomentanut Terhi Leskinen, vuonna 2008. Kustantaja Gummerus. 455 sivua. Minne päätyvät kaikki kadonneet esineet ja ihmiset? Kysymys jää vaivamaan kymmenenvuotiasta Sandy Shorttia, kun hänen luokkatoverinsa katoaa jälkiä jättämättä. Parikymppisenä Sandy perustaa oman etsivätoimiston. Vuosia myöhemmin, jäljittäessään nuorta miestä, Sandy huomaa itse eksyneensä ihmeellisen maahan, jonne kaikki kadonnut näyttää päätyvän. Vaikka katoamisen arvoitus on ratkeamaisillaan, Sandy huomaa ensimmäisen kerran kaipaavansa kotiin. Mutta onko sinne enää paluuta? ("Loistava, kaunis ja katkeransuloinen." - Heat.) Irlantilainen Cecelia Ahern (s. 1981) on varsin menestynyt nuoresta iästään huolimatta. Hänen isänsä on muuten poliitikko Bernie Ahern, ja hänen sisarensa on naimisissa Westlife-yhtyeen Nicky Byrnen kanssa. Luin pari vuotta sitten Cecelia Ahernin esikoisromaanin nimeltä P.S. Rakastan sinua, ja nyt kirjastosta löytyi sattumalta hänen tuorein suomennettu romaaninsa, Ihmemaa. Kirjan takakannen perusteella Ihmemaa vaikutti mielestäni melkoisen hämärältä ja oudolta romaanilta, mutta rohkeasti aloin lukea tätä. En oikein tiedä, pidinkö loppujen lopuksi tästä vai enkö pitänyt. Tarina on ihan kaunis, satumainen ja jopa ajatuksia herättävä, mutta minun makuuni tämä on kuitenkin liian naivistista, tylsähköä hömppää. Cecelia Ahernin luoma kertomus ja hänen kirjoitustyylinsä tekevät romaanista nuortenkirjamaisen, ja mielestäni teksti vaikuttaa liian tarkkaan valmiiksi pureskellulta. Näiden kahden lukemani kirjan, P.S. Rakastan sinua ja Ihmemaan, perusteella Cecelia Ahernilla on mielenkiintoisia ja jopa omaperäisiä ideoita, joten varmasti tutustun hänen muihinkin kirjoihinsa. Cecelia Ahernin viralliset kotisivut.

Ahern, Cecelia: P.S. Rakastan sinua

(kesäkuu 2006) Alkuperäinen teos P.S. I Love You, vuonna 2004. Suomennettu 2005. Kustantaja Gummerus. 511 sivua. Gerry ja Holly ovat onnellinen kolmikymppinen pariskunta, mutta Gerry kuolee ja Holly vaipuu surun syövereihin. Kolme kuukautta Gerryn kuoleman jälkeen Holly saa äidiltään paksun kirjekuoren. Gerry on ennen kuolemaansa kirjoittanut Hollylle kymmenen muistilistaa. Gerryn kirjeet auttavat Hollya tekemään surutyötään, ja Gerry tuntuu punoneen kokonaisen juonen Hollyn uutta elämää varten... ("Suloinen, surullinen, hauska." - Marian Keys.) Cecelia Ahern (s. 1981) on irlantilaisen ministerin tytär, ja P.S. Rakastan sinua on hänen esikoisteoksensa. Kirja on maailmanlaajuinen bestseller, ja myös moni tuttuvani on kehunut kirjaa. Cecelian Georgina-sisar on muuten kuulemma naimisissa Westlifen Nicky Byrnen kanssa, joten ei ole ihme, että P.S. Rakastan sinua -kirjassa mainitaan muutamaan otteeseen Westlife. Usein "hömppäkirjat" ovat mielestäni tylsiä, mutta P.S. Rakastan sinua on iloinen yllätys. Vaikka tarina on hieman surullinen, kirjasta löytyy myös hymyilyttävää huumoria. Paikoitellen kirja on monien hömppäkirjojen tapaan turhan ennalta-arvattava. Kirjasta on tekeillä elokuva, mutta näillä näkymin se ilmestyy vasta vuonna 2007. Viralliset kotisivut.

Alderton, David: Exotic Pets: Practical Pet Care Handbook

(kesäkuu 2005) Olen viime aikoina lainannut kirjani Pormestarin Kirjatuvasta, mutta kesäkuun alussa kävimme pitkästä aikaa Porin pääkirjastosta ja bongasin sieltä uuden matelija-aiheisen kirjan. Exotic Pets -kirjassa on matelijoiden lisäksi mukana sammakkoeläimet, hyönteiset, linnut ja kalat. Kunnolla en kirjaa lukenut kannesta kanteen, mutta se vaikuttaa ihan asialliselta enkä ainakaan näin äkkiseltään löytänyt kammottavia asiavirheitä. Ison plussan annan värivalokuvien paljoudelle. Kirjassa on sekä kuvia että tekstiä myös meillä asustavista kilpikonnalajeista - Testudo hermanni boettgeri ja Chrysemys picta belli. Koska kirjassa on mukana monia eri lajeja, ei esimerkiksi kilpikonnista ole montaa sivua eikä kirja niin ollen perehdytä kunnolla matelijoiden hoidon saloihin, mutta näppärän yleisteoksen virkaa Exotic Pets hoitaa mainiosti. Jos haluat lisätietoa matelijoista ja sammakkoeläimistä, surffaa Suomen herpetelogisen yhdistyksen kotisivuille ja Herppi.netiin.

Alvtegen, Karin: Häpeä

(kesäkuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Skam, vuonna 2005. Suomentanut Jaana Nikula, vuonna 2006. Kustantaja WSOY. 361 sivua. Maj-Britt on pahasti ylipainoinen 55-vuotias erakko, joka on linnoittautunut asuntoonsa. Monika on 38-vuotias kunnianhimoinen lääkäri, joka pyrkii täyttämään elämänsä tyhjiön menestymällä töissä. Molemmilla on menneisyys, jonka he haluavat unohtaa. Eräs kirje ja liikenneonnettomuus herättävät Maj-Brittin ja Monikan painajaismaiset muistot ja mullistavat heidän elämänsä... Karin Alvtegen (s. 1965) on noussut yhdeksi lempikirjalijoistani. Tietääkseni häneltä on tähän mennessä suomennettu viisi romaania, joista olen aiemmin lukenut neljä ja nyt luin sitten tämän viidennenkin, Häpeän. Takakannen tekstin mukaan Häpeä on psykologisesti tarkka kuvaus pelosta, ankaran uskonnollisesta kasvatuksesta ja kielletystä seksuaalisuudesta. Vaikka yleensä en pahemmin pidä suvaitsemattomista uskonlahkoista kertovista kirjoista, tämä jaksoi silti kiinnostaa minua. Kaikki Karin Alvtegenit kirjat ovat olleet ajatuksia herättäviä, jännittäviä, mukaansatempaavia psykologisia romaaneja, ja tämän Häpeänkin olisi voinut lukaista vaikka yhdellä kertaa kokonaan. Karin Alvtegen on ehdottomasti sellainen kirjailija, johon tutustumista suosittelen. Toivottavasti häneltä ilmestyy jatkossakin näin hyviä romaaneja!

Alvtegen, Karin: Petos

(maaliskuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Svek, vuonna 2003. Suomentanut Veijo Kiuru, vuonna 2005. Kustantaja WSOY. 333 sivua. Eva ja Henrik ovat eläneet yhdessä viisitoista vuotta, ja heillä on kuusivuotias poika Axel. Avioliitto tuntuu polkevan paikoillaan, ja Eva epäilee, että Henrikillä on toinen nainen. Eva suuttuu ja päättää kostaa. Samoihin aikoihin nuori Jonas valvoo sairasvuoteen ääressä. Jonaksen tyttöystävä Anna on jo yli kaksi vuotta maannut koomassa jouduttuaan onnettomuuteen. Koko ajan Jonas on hoitanut ja rakastanut häntä, ja kun Anna ei herää, Anna pettää hänet. Evan ja Jonaksen tiet kohtaavat yllättävällä tavalla... Karin Alvtegen (s. 1965) on ruotsalainen dekkarikirjailija, jonka tuotantoa olen kahlannut läpi viime viikkojen aikana. Olin tähän mennessä ehtinyt lukea häneltä kolme psykologista jännäriä (Syyllisyys, Varjo, Tuntematon), ja nyt oli vuorossa sitten tämä Petos. Tämän olisi lukenut kevyesti vaikka yhdessä illassa, mutta väsymyksen takia minulla jäi muutama sivu luettavaksi seuraavalle aamulle. Mielestäni Petos on psykologista jännitystä parhaimmillaan. Karin Alvtegen todella osaa vangita lukijan mielenkiinnon sataprosenttisesti. Lukija saa seurata tapahtumien kulkua jokaisen päähenkilöiden kannalta ja tajuaa tulevat tapahtumat, kun henkilöt vielä elävät omaa rauhallista elämäänsä. Jokaisella on omat salaisuutensa, mutta kuka lopulta pettää ja ketä. Vaikka vuotta 2009 on vielä paljon jäljellä, uskaltaisin jo nyt sanoa, että tämä Karin Alvtegenin Petos pääsee vuonna 2009 luettujen kirjojan top kolmoseen. Suosittelen!

Alvtegen, Karin: Syyllisyys

(tammikuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Skuld, vuonna 1998. Suomentanut Jaana Nikula, vuonna 2006. Kustantaja WSOY. 254 sivua. Peter Brolin istuu kahvilassa mietteissään, kun hänen pöytäänsä saapuu yllättäen tuntematon nainen. Tulija luulee Peteriä ilmeisesti toiseksi henkilöksi, mutta ennen kuin Peter saa erehdyksen oikaistuksi, nainen poistuu. Pöydälle nainen jättää paketin, joka Peterin on määrä toimittaa eräälle miehelle tuhannen kruunun korvausta vastaan. Paketin hätkähdyttävän sisällön takia Peter tempautuu ajojahtiin, jossa metsästetään pakkomielteistä naista... Karin Alvtegenin (s. 1965) romaaneja on ennenkin ollut minulla lainassa kirjastosta, mutta syystä tai toisesta en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi lukea häneltä mitään. Niin moni bloggaaja on kehunut näitä Alvtegenin dekkareita, että nyt lainasin kirjastosta oikein kaksi kirjaa ja päätin lukaista molemmat. Ensimmäiseksi otin lukuvuoroon tämän Syyllisyys-dekkarin, joka on pikemminkin psykologinen jännäri kuin perinteinen salapoliisiromaani. Tykkäsin! Kirjan alussa Peter Brolin on lannistunut, masentunut mies, mutta tarinan edetessä hän muuttuu ihailtavan tarmokkaaksi, rohkeaksi, päättäväiseksi. Kirjat luvut ovat lyhyitä, ja jokaisessa luvussa tapahtuu jotain niin kiinnostavaa ja jopa yllättävää, että ahmin tämän tarinan melkeinpä huomaamattani. Tulen lähiviikkojen kuluessa varmasti lukemaan myös sen toisen lainaamani Karin Alvtegenin romaanin, ja todennäköisesti muitakin hänen kirjojaan eksyy tulevaisuudessa lukulistalleni.

Alvtegen, Karin: Tuntematon

(maaliskuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Saknad, vuonna 2000. Suomentanut Jaana Nikula, vuonna 2003. Kustantaja WSOY. 280 sivua. Tehtaanjohtajan ainoa tytär elelee yhteiskunnan laitapuolella. Sibyllan on keksittävä keinot päästäkseen silloin tällöin lämpimään kylpyyn, nukkumaan valkeiden lakanoiden väliin ja saadakseen kunnolla syödyksi. Kaikki romahtaa, kun Sibylla sattuu olemaan väärässä paikassa. Laitapuolen kulkija joutuu syytetyksi murhasta, sitten toisesta, kolmannesta, neljännestä... Karin Alvtegen (s. 1965) on ruotsalainen kirjailija, jonka kirjoihin tutustuin vasta muutama viikko sitten. Luin häneltä kaksi dekkaria, Syyllisyyden sekä Varjon, ja ne olivat niin laadukkaita romaaneja, että nyt otin luettavakseni tämän Tuntemattoman. Vuonna 2001 Karin Alvtegen voitti tällä romaanillaan Lasiavain-palkinnon, eli kirja valittiin Pohjoismaiden parhaaksi rikosromaaniksi. Vaikka näissä Alvtegenin kirjoissa on rikoksia, nämä eivät ole mitään perinteisiä dekkareita, vaan luokittelisin nämä pikemminkin psykologisiksi jännäreiksi. Kun Sibylla pakoilee poliiseja, samalla paljastetaan pala palalta, miten Sibylla oli joutunut rikkaan tehtaanjohtajan tyttärestä asunnottomaksi, yksinäiseksi naiseksi. Surullinen tarina, mutta en kokenut tämän kuitenkaan olevan liian synkkää ja ankeaa luettavaa. Jännitys tiivistyy loppua kohden, mutta minä taisin itse asiassa pitää enemmän kirjan alkupuolesta kuin lopusta. Hauskana yksityiskohtana kirjassa on se, että tässä vilahtaa ohimennen samanlainen kilpikonna kuin meilläkin on! Näistä kolmesta lukemastani Alvtegenin kirjasta olen eniten pitänyt Varjosta, mutta onhan myös tämä Tuntematon ihan kelpo viihdettä.

Alvtegen, Karin: Varjo

(helmikuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Skugga, vuonna 2007. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, vuonna 2008. Kustantaja WSOY. 364 sivua. Nobel-kirjailija Axel Ragnerfeldt on saanut kaiken, mitä on ikinä toivonut. Hänen maineensa on niin mahtava, ettei yksikään hänen lähipiirissään voi välttyä sen vaikutuksilta. Axelin varjossa elävät viskiä naukkaileva Alice-vaimo sekä isän maineella ratsastava poika Jan-Erik petetyn vaimonsa Louisen kanssa. Yhteisvoimin he vaalivat kirjailijan julkisivua, mutta sitten eräs yksinäinen vanhus kuolee. Paljastuu Ragnerfeldteja koskevia tietoja, jotka vihjaavat synkistä salaisuuksista, petoksista, valheista ja kuolemasta... Karin Alvtegenin (s. 1965) Syyllisyys oli sen verran mukaansatempaavaa luettavaa, että innolla tartuin tähän uudempaan romaaniin nimeltä Varjo. Nämä Alvtegenin kirjat eivät ole ihan perinteisiä dekkareita, vaan nämä ovat enemmänkin modernimpaa jännitystä, psykologisia jännäreitä. Pidän Alvtegenin kirjoitustyylistä, sillä hänen tekstinsä on helppolukuista mutta ei liian yksinkertaista, ja juonikuvioihin on vaivatonta uppoutua. Tämä Varjo tempaisi minut samalla tavalla mukaansa kuin aiemmin lukemani Syyllisyys. Tai itse asiassa tämä Varjo on jopa parempi romaani kuin Syyllisyys, sillä ainakin minussa tämä herätti monenlaisia ajatuksia ja sai pohtimaan asioita. Aina, kun tartuin tähän kirjaan, lukaisin sitä sata sivua kerrallaan, eikä kirjaa olisi malttanut laskea käsistään. Olen oikeastaan iloinen siitä, etten ole aiemmin tullut lukeneeksi Karin Alvtegenin romaaneja, sillä nythän minulla on näiden Syyllisyyden ja Varjon jälkeen vielä kolme suomennettua kirjaa lukematta. Suosittelen Karin Alvtegenin kirjoja!

Arhippa, Pirkko: Mustat jyvät

(syyskuu 2009) Julkaistu vuonna 2000. Kustantaja Mäkelä. 207 sivua. • Komisario Varpu Ahava ja hänen miesystävänsä Petri kutsutaan upeaan kartanoon seuraamaan ampumakilpailuja, joissa käytetään mustaruutiaseita. Isäntinä ovat varakas liikemies ja hänen mallitoimistoa pitävä vaimonsa. Komisario Ahavaa tapahtuma kiinnostaa ammattimielessä, sillä hän on kuullut, että antiikkisten mustaruutiaseiden harrastajia huijattaisiin väärennöksillä. Kävelyretkellä komisario törmää karmaisevaan näkyyn, kun metsikössä makaa kolme ihmistä, talon isäntä vielä henkitoreissaan... • Pirkko Arhipan dekkareita on kirjaston hyllyssä niin pitkä rivi, että päätinpä taas lukea yhden hänen rikosromaaneistaan. Nämä ovat niin helppoa luettavaa, että näitä jaksaa lukea vähän väsyneempänäkin, eikä näissä ole tekstiä kuin parisataa sivua per kirja. Tämä Mustat jyvät on Pirkko Arhipan 22. dekkari, ja pääosassa seikkailee taas turkulainen komisario Varpu Ahava. Lukeminen edistyi sujuvasti, mutta kirjan loppuratkaisuun petyin jossain määrin. Arvasin jo varhain, kuka on murhaaja, eikä tarina onnistunut tarjoamaan mitään todellisia yllätyksiä.

Arhippa, Pirkko: Mustat nuotit

(helmikuu 2009) Julkaistu vuonna 2008. Kustantaja Mäkelä. 197 sivua. Laulelmakilpailun voittanut Mika on itsekeskeinen narsisti, joka kohtelee julmasti läheisiään, alistuvaa morsianta Maria, äiti- ja velipuoltaan sekä lahjakasta lukiolaistyttöä Hetaa. Esiintyminen kartanon kesäjuhlissa saa äkkilopun, kun Mika murhataan. Rikoskomisario Varpu Ahava huomaa, että monilla olisi aihetta vihata Mikaa. Murhatutkimus takkuilee, kun kaikki juttuun sekaantuneet hämäävät poliisia valheillaan... Pirkko Arhippa (s. 1935) on minulle ennestään tuttu vain novellikokoelmista, esimerkiksi Pikkujuttu - Intohimosta rikokseen, ja tämä Mustat nuotit on muistaakseni ensimmäinen häneltä lukemani romaani. Mustat nuotit on kuitenkin jo kolmaskymmenes dekkari Arhipalta, ja rikoskirjallisuuden lisäksi hän on julkaissut myös muita romaaneja. Lainasin pari viikkoa sitten kirjastosta ison kassillisen sekalaista luettavaa, ja tämä Mustat nuotit tarttui matkaani kirjaston uutuuskirjojen hyllystä. Tämä vaikutti olevan mukavan ohut välipala ja olen jo pitkään ajatellut tutustuvani Arhipan tuotantoon paremmin. Tämä on elämänmakuinen ja arkinen dekkari. Arhippa on sekoittanut faktaa ja fiktiota, sillä kirjassa mainitaan muun muassa Yhdysvaltain talouskriisi, ja se tuo kirjaan mukavia yksityiskohtia. Ei tämä ole mikään erityisen jännittävä eikä koukuttava, mutta jokin oma viehätyksensä tässä on. Tämän yhden ohuen dekkarin perusteella pidän enemmän vaikkapa Outi Pakkasesta kuin Pirkko Arhipasta, mutta kyllä Arhippaa voisi toistekin eksyä lukulistalleni.

Arhippa, Pirkko: Pimeän piiri

(lokakuu 2009) Julkaistu vuonna 2002. Kustantaja Mäkelä. 216 sivua. • Pinja ei viihdy kotona eikä koulussa. Syysiltana hän lähtee tyttökaverinsa luo yökylään eikä palaa takaisin kotiin. Komisario Varpu Ahava jäljittää hänet vanhassa koulussa sijaitsevaan yhteisöön. Myöhemmin komisarion kännykkään tulee Pinjalta hätäinen viesti, ja Varpu joutuu selvittämään kahtakin kuolemantapausta... • Pirkko Arhipan dekkari eksyi taas lukulistalle, tällä kertaa lukuvuorossa oli Pimeän piiri, jossa pääosassa hääräilee vanha tuttu Varpu Ahava. Mielestäni tämä Pimeän piiri ei ole parhaimmasta päästä Arhipan dekkareista, ja juoni vaikuttaa turhankin hidastempoiselta. Kirjan alkupuolella nimittäin tunnutaan keskittyvän enemmän Varpu Ahavan kipeään polveen kuin kadonneeseen Pinjaan. No, enköhän jatkossakin lue silloin tällöin näitä Arhipan dekkareita, kun nämä ovat mielestäni kuitenkin ihan hyviä välipalaromskuja.

Arhippa, Pirkko: Yön syli armoton

(syyskuu 2009) Julkaistu vuonna 2003. Kustantaja Mäkelä. 204 sivua. • Kaija Puistola on menestyvä, tyylikäs kiinteistövälittäjä. Kaija haluaisi tyttärestään kansanedustajan päästäkseen tasoihin anoppinsa kanssa, koska hänen anoppinsa on kannustanut miehensä ministeriksi. Kaija on menossa kuntosalin kautta tyttärensä vaalitilaisuuteen, mutta Kaija ei saavukaan tilaisuuteen eikä vastaa kännykkäänsä. Komisario Varpu Ahava ryhtyy etsimään raivon vallassa toiminutta surmaajaa... • Pirkko Arhipan dekkari vaikutti olevan sopivan helppolukuinen katkaisemaan peräti pari kuukautta kestäneen lukutaukoni, ja lukaisinkin tämän yhdessä illassa. Pidän enemmän Outi Pakkasesta kuin Pirkko Arhipasta, mutta mielestäni kumpikin näistä suomalaisista naisdekkaristeista kirjoittaa melko samantyylisiä romaaneja. Henkilöhahmot ja juonenkäänteet ovat tarpeeksi kiinnostavia, jotta mielenkiinto tarinaa kohtaan säilyy alusta loppuun. Mitään kovinkaan yllättävää ja järisyttävää ei Arhippa onnistu tälläkään kertaa tarjoilemaan, mutta aion ehdottomasti jatkossakin lueskella hänen dekkareitaan.

Aro, Essi: Pimeässä kasvaneet

(helmikuu 2009) Julkaistu vuonna 2007. Kustantaja Karisto. 352 sivua. Unholahden sukutilan rantakaislikosta löytyy kaikkien kyläläisten tunteman naisen ruumis. Tapausta pidetään itsemurhana, mutta kirjastonhoitaja Immi aavistaa muuta ja alkaa selvittää asiaa. Myös Immin iäkkään mutta teräväpäisen isän entiset rikostoimittajan vaistot heräävät. Viaton rikostutkinta kääntyy kuitenkin kuolemanvakavaksi, ja Immi tajuaa sekaantuneensa perhetragediaan, joka ei hänelle kuulu. Paitsi että hänen henkensä on uhattuna, tapahtuma repii auki hänen omat lapsuutensa haavat, joiden hän luuli jo arpeutuneen... Essi Aro (s. 1973) on ammatiltaan sosiaalipsykologi ja suomenkielenopettaja, ja hän asuu nykyään perheensä kanssa Hollannissa. Uusiin kirjailijoihin on aina mukava tutustua, ja innostuneesti aloin lukea Essi Aron esikoisromaania nimeltä Pimeässä kasvaneet. Kustannusyhtiön nettisivuillta tätä kirjaa kuvaillaan sanoilla "psykologisesti tarkka, tiivistunnelmainen, ravisuttavalla tavalla koskettava", ja onhan tämä varsin hyvää suomalaista dekkariviihdettä, vaikka en tälle kirjalle antaisikaan ihan täyttä viittä tähteä. Juoni soljuu eteenpäin sujuvasti, ja välillä tarina tuntuu mielestäni outipakkasmaiselta. Mielestäni tämä on kypsä, laadukas esikoisdekkari. Tokihan jotain moitittavaa aina löytyy, mutta minä viihdyin tämän parissa oikein hyvin ja nautin tarinasta. Mielelläni lukisin lisääkin Essi Arolta, joten toivottavasti tämä Pimeässä kasvaneet ei jää Aron ainoaksi romaaniksi.

Atwood, Margaret: Orjattaresi

(tammikuu 2006) Alkuperäinen teos The Handmaid's Tale, vuonna 1985. Suomennettu 1986. Kustantaja Gummerus. 396 sivua. Hedelmälliset naiset on alistettu synnytyskoneiksi, jotka kiertävät ylhäisöperheissä tekemässä lapsia. He ovat orjaakin huonommassa asemassa, sillä heillä ei ole edes omaa nimeä: heitä kutsutaan kulloisenkin isäntänsä, ruumiinsa haltijan mukaan. Myös yläluokan rouvat ovat naisvihan uhreja: kukaan nainen ei saa lukea, kukaan nainen ei saa asua yksin. Vähitellen kapinan siemen itää kaikkien luokkien, kaikkien kastien naisissa... Luin syyskuussa 2004 Atwoodin Oryx ja Crake -kirjan ja myös tätä Orjattaresi-kirjaa on moni kehunut. Molemmat kirjat herättävät paljon ajatuksia. Atwoodin teokset eivät ole koukeroisesti, sekavasti kirjoitettuja omituisia scifi-pläjäyksiä, vaikka eivätpä nämä toisaalta ole ihan kaikkein kevyintäkään luettavaa. Mielestäni Atwoodin Orjattaresi-romaanissa on ainesta klassikoksi ja löytyyhän tämä jo Helsingin Sanomat - Klassikkoautomaatti -sivustolta. Aion jatkossakin lukea Atwoodin tuotantoa, mikäli kirjastossa satun törmäämään hänen teoksiinsa. Suosittelen! Viralliset kotisivut.

Atwood, Margaret: Oryx ja Crake

(syyskuu 2004) Craken maailmassa keinoruoat, ihmisten varaosia kasvattavat gemakot ja uudet eläinristeymät (muun muassa kyyrotta ja koirasusi) olivat arkipäivää. Jotain hirveää tapahtui ja kirjan päähenkilö, Lumimies, saattaa olla maailman ainoa eloon jäänyt ihminen. Seuranaan hänellä on heimo kuvankauniita klooneja, jotka syövät ruohoa, parittelevat vain kiima-aikoina ja palvovat jumalinaan Oryxia ja Crakea... Eräs ihminen suositteli minulle tätä kirjaa ja etsin sen heti käsiini, sillä geeniteknologia on mielenkiintoinen tieteenala ja uskoin pitäväni kirjasta. Voisi kenties etukäteen kuvitella kirjan olevan aivan älytöntä scifiä, mutta Atwood kirjoittaa selkeästi ja viihdyttävästi geeniteknologian vaaroista. Ajatuksia herättävä. Jos aiot lukea tänä vuonna vain yhden kirjan, Margaret Atwoodin Oryx ja Crake on hyvä valinta.

Axelsson, Majgull: Huhtikuun noita

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Aprilhäxan, vuonna 1997. 463 sivua. Desirée makaa sairaalassa. Hän on niitä vammaisena syntyneitä, jotka 50-luvulla suljettiin laitoshoitoon. Hän ei osaa kävellä eikä puhua, mutta hänellä on muita kykyjä. Desiréen äidin kolme kasvattitytärtä eivät tiedä hänen olemassaolostaan, mutta eräänä päivänä he saavat kukin salaperäisen kirjeen... Dramaattinen ja jännittävä romaani, lupaa Huhtikuun noidan takakannen teksti. Olen joskus aikaisemmin katsellut tätä kirjastossa ja meinannut lainata, mutta vasta nyt toin kirjan kotiini saakka ja syvennyin tähän. Majgull Axelssonin (s. 1947) Huhtikuun noita on ollut Ruotsissa arvostelu- ja myyntimenestys. ("Leiskuvaa magiaa, elinvoimaa ja mielikuvitusta kertomuksessa, joka kuvaa neljän sisaren henkiinjäämisstrageoita." - Lena Rydin, Femina. "Huhtikuun noidassa on yllättäviä viiltoja, terävää ja viisasta yhteiskuntakritiikkiä sekä jännittävä juoni, joka piti minut hereillä puoli yötä." - Pia Bergström-Edwards, Aftonbladet.) Tietojeni mukaan Huhtikuun noita on esitetty näytelmänä teatterissa ainakin Turussa ja Kajaanissa. Petyin tämän kirjan suhteen aika raskaasti - lukiessani olin suurimman osan ajasta tylsistynyt enkä suoraan sanottuna jaksanut edes kunnolla keskittyä juonikuvioihin. Uskon tosin, että joku muu voi pitää Huhtikuun noidasta erittäin paljonkin.

B

Baldacci, David: Jouluksi kotiin

(joulukuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Christmas Train, vuonna 2002. Suomentanut Pekka Marjamäki, vuonna 2006. Kustantaja Gummerus. 288 sivua. Tom Langdon sai raivokohtauksen lentokentällä ja joutuu matkustamaan junalla Washingtonista Los Angelesiin. Perillä entistä tähtitoimittajaa odottaa tyttöystävä. Tomin matkatovereihin junassa lukeutuvat avioon karannut nuoripari, maaninen filmimoguli, ahnas juristi, salakähmäinen isoäiti, pakanallinen pappi ja Tomin entinen suuri rakkaus... David Baldacci (s. 1960) on minulle entuudestaan tuttu kirjailija, olen aiemmin lukenut pari hänen trilleriään. Jokin aika sitten nappasin kirjastosta tämän Jouluksi kotiin -romaanin, sillä näin joulun alla on mukavaa lukea jokin jouluaiheinen kirja. Romaania kuvaillaan sanoilla "herkullisia hahmoja vilisevä humoristis-romanttis-jännärimäinen road-tarina". Suurella mielenkiinnolla aloin lukea tätä kirjaa, mutta suhtauduin tähän etukäteen melko epäluuloisesti, sillä en uskaltanut odottaa liikoja. Kirja alkaa kuitenkin mukavan näpsäkästi, ja tarina tempaisee minut helposti mukaansa. Pidän siitä, että kirjoissa on persoonallisia henkilöhahmoja, ja tämä David Baldaccin joulutarina kuhisee kiinnostavia ihmisiä. Tämä on sellaista pienellä jännityksellä höystettyä humoristista hömppää eli helppolukuista, kepeää, viihdyttävää. Useampaan otteeseen mieleeni tupsahti Agatha Christien juna-aiheiset dekkarit, kuten Idän pikajunan arvoitus ja Paddingtonista 16.50, sillä junat näyttelevät tärkeää roolia myöskin tässä Baldaccin romaanissa. Lueskelin netissä muutamia arvosteluja tästä kirjasta, ja näemmä moni muukin on tykästynyt Baldacciin joulutarinaan, joten uskallan suositella tätä muillekin jouluista lukemista kaipaaville.

Baldacci, David: Sekuntipeliä

(joulukuu 2006) Alkuperäinen teos Hour Game, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja Gummerus. 564 sivua. Michelle Maxwell ja Sean King tutkivat pikkukaupungissa tapahtunutta murtovarkautta. Samaan aikaan metsästä löytyy naisen ruumis, jonka käsi omituisesti kohotettu taivasta kohti. Pian löytyvät seuraavat ruumiit. Kuuluisia sarjamurhaajia jäljittelevää tappajaa aletaan metsästää... David Baldacci (s. 1960) on kirjoittanut kymmenkunta trilleriä, joista useimmat ovat nousseet New York Timesin bestsellerlistalle. Luulin, etten ollut lukenut aikaisemmin Baldaccin kirjoja, mutta täältä kotisivuiltani löysin arvostelun Baldaccin Viimeiseen mieheen -jännäristä. Sarjamurhaajat ja murhatutkimukset viehättävät minua, joten arvelin Sekuntipeliä-kirjan olevan tervetullutta viihdykettä sateisiin iltoihin. Tarina vangitseekin heti ensimmäisillä sivuilla tehokkaasti mukaansa, ja ahmin kirjaa sata sivua kerrallaan. Lukufiilikseni ovat olleet kadoksissa, mutta näin mieluisa jännäri onnistuu helposti herättelemään lukuintoni eloon. Niin kuin useimmat jännärit, myös tämä Sekuntipeliä on paikoitellen hieman epäuskottava, mutta tarinassa ei kuitenkaan ollut mitään pöyristyttäviä ylilyöntejä. Viralliset kotisivut.

Baldacci, David: Viimeiseen mieheen

(syyskuu 2005) Alkuperäinen teos Last Man Standing, vuonna 2001, Book Studio. Suomennettu 2003. 704 sivua. FBI:n huippuyksikön ykkösmies Web London johdattaa joukkonsa syrjäiselle kujalle hoitamaan pois tieltä paikallisen huumekuninkaan. Tiimi kävelee suoraan tappavaan ansaan ja Web jää ainoana henkiin. Web joutuu kohtaamaan syyttävät katseet ja epäileväiset esimiehet. Hän haluaa tietää, miksi hänen miehensä tapettiin ja kuka oli se pieni poika, jonka hän luuli kujalla nähneensä. Tutkinta heittelee Webiä paikasta toiseen, mutta joku on aina askeleen edellä... "Et saa paeta. Et saa piiloutua. Et saa jäädä kiinni." David Baldacci (s. 1960) on aikaisemmin toiminut juristina. Viimeiseen mieheen on Baldaccin seitsemäs romaani ja ilmeisesti kaikki hänen trillerinsä ovat olleet best seller -listojen kärkipäässä. Olen monet kerrat katsellut kirjastossa David Baldaccin kirjoja, mutta aikaisemmin en ollut lukenut yhtäkään ja tartuin aika epäluuloisesti tähän Viimeiseen mieheen. Paikoitellen Viimeiseen mieheen tuntui äärettömän tylsältä, mutta suurimman osan ajasta luin innokkaasti. Nyt, kun opiskeluni taas jatkuivat kesäloman jälkeen, minulla ei ole enää niin paljoa aikaa esimerkiksi swappailuun ja myös lukeminen jää varmasti vähemmälle - luin tätäkin kirjaa aika kauan. Viralliset kotisivut.

Balliett, Blue: Chasing Vermeer

(marraskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos vuonna 2004. Kuvitus Brett Helquist. Kustantaja The Chicken House. 256 sivua. Petra ja Calder ovat kaksi nokkelaa lasta. Kaikenlaista kummaa alkaa tapahtua, ja lopulta arvokas Johannes "Jan" Vermeerin maalaus katoaa. Lapset alkavat seurata johtolankoja... ("Lasten Da Vinci -koodi." - Newsweek. "Jännittävä, mielenkiintoinen, ihastuttava ja yllätyksellinen." - New York Times.) Elizabeth "Blue" Balliett Kleinin (s. 1955) kirjoja ei ole tietääkseni suomennettu, enkä ollut muistaakseni koskaan aikaisemmin kuullut hänestä. Porin pääkirjastossa nuorten fantasiakirjahyllyjen lähettyvillä sijaitsee näiden englanninkielisten nuortenkirjojen hyllyt, joten silloin tällöin selailen nuorten osaston englanninkielistä tarjontaa, ja viimeksi mukaani lähti tämä Chasing Vermeer. Ihastuin kirjan kuvitukseen ja tehtäviin. Tällaista kirjaa on hidas lukea, sillä jäin vähän väliä pohtimaan jotain pulmaa ja tutkimaan kuvia. Luin tätä kirjaa sitä paitsi aika lyhyissä pätkissä, joten näin ohuen kirjan lukemisessa vierähti yli viikko aikaa. Harmittaa, että koulukiireet ja -stressi hidastavat lukutahtiani! Silläkin uhalla, että minua leimataan todella lapselliseksi, tunnustan todella pitäneeni tästä kirjasta. Juoni olisi voinut olla räväkämpikin, mutta toimintaa oli alusta saakka niin paljon, että mielenkiintoni pysyi yllä. Tämä kirja voittaa mennen tullet Neiti Etsivät! Kirjan englanti on niin simppeliä, että tätä kirjaa voi suositella niillekin, joiden englannin arvosana ei ollut kiitettävä. Kirjailija Elizabeth "Blue" Balliett Klein englanninkielisessä Wikipediassa, kuvittaja Brett Helquist englanninkielisessä Wikipediassa, kirjan viralliset kotisivut ja kuvittajan viralliset kotisivut.

Barker, Clive: Abarat

(helmikuu 2006) Alkuperäinen teos Abarat, vuonna 2002. Suomennettu 2003. Kustantaja WSOY. 439 sivua. Ankeassa Chickentownissa Amerikassa elävä nuori Candy joutuu meren mukana Abaratiin. Abarat on saaristo, jossa jokainen saari on yksi vuorokauden tunti. Candy vaeltaa Abaratin oudon maailman läpi ja kohtaa monia otuksia. Candyn kohtalo on sidottuna tähän maailmaan, joka hänen täytyy pelastaa tuholta... Clive Barker (s. 1952) on kirjoittanut fantasia- sekä kauhuromaaneja ja hän on myös kuvataiteilija, elokuvaohjaaja sekä -tuottaja. Abarat-kirjassa on yli sata Barkerin maalaamaa värikästä kuvaa. Lainasin tämän Abaratin kirjastosta oikeastaan ihan vain jännän kuvituksen takia, mutta yllättäen pidin tästä kirjasta muutenkin. Kun lueskelin Abaratin arvosteluja internetissä, törmäsin moniin kirjaa ylistäviin kommentteihin. Mukavaa huomata, että etukäteen hieman omituiselta vaikuttanut kirja onkin oikein mukavaa viihdettä! Disney on ostanut Abaratin elokuvaoikeudet, mutta tietääkseni elokuva ei ole vielä valmistunut. Viralliset kotisivut.

Barker, Clive: Abarat: Lumon päivät, sodan yöt

(helmikuu 2006) Alkuperäinen teos Abarat: Days of Magic, Nights of War, vuonna 2004. Suomennettu 2004. Kustantaja WSOY. 516 sivua. Candy jatkaa seikkailujaan Abaratissa. Hän on hengenvaarassa, mutta onneksi Candylla on vihollisten lisäksi myös ystäviä. Kaikkinielevä Keskiyö uhkaa laskeutua Abaratin saarten ylle... Tykästyin niin paljon Abaratin ensimmäiseen kirjaan, että päätin saman tien lukea myös tämän toisen kirjan. Tämä on hieman ykköskirjaa paksumpi ja myös tässä on mukana yli sata Clive Barkerin maalaamaa kuvaa. Mielestäni tämä toinen kirja on jännittävämpi kuin ensimmäinen (vaikka eipä se ensimmäinen kirjakaan tylsä ole) ja mitä syvemmälle pääsen Abaratin maailmaan, sitä enemmän nautin lukemisesta. Tämä kuuluu niihin kirjoihin, joiden loppuminen harmittaa, sillä mielelläni lukisin heti lisää. Kuulin huhun, jonka mukaan Clive Barker olisi kirjoittamassa vielä kahta Abarat-kirjaa, joten valmiina kirjasarja olisi neliosainen. Jään innolla odottamaan elokuvaversiota ja uusia kirjoja! Clive Barketin kotisivut sekä Abaratin kotisivut.

Barry, Max: Jennifer Valtiovalta

(lokakuu 2004) Australialainen Max Barry on aiemmin työskennellyt Hewlett-Packardin palveluksessa ja Jennifer Valtiovalta on hänen toinen romaaninsa. Kirja kertoo Niken mainoskampanjasta, jonka yksityiskohdat ovat kammottavia. Nike Mercury on tossu, jonka vuoksi vaikka tappaisi... Jennifer Valtiovalta on romaani suuryhtiöistä ja siitä, mitä tapahtuu, kun myyntiluvut ovat ihmisoikeuksia ja lakeja tärkeämpiä. Kirjan alku on paikoitellen ihan lupaava, mutta loppujen lopuksi en oikein jaksanut innostua kirjan tapahtumista. Jennifer Valtiovalta herättää monia ajatuksia ja on karmaiseva tulevaisuuden kuva. Lisää infoa löydät Max Barryn kotisivuilta. Tutustu myös NationStatesiin.

Bear, Greg: Darwinin radio

(maaliskuu 2004) Tutustuin vasta nyt kai ekaa kertaa Greg Bearin tuotantoon, vaikka hän taitaakin olla aika kuuluisa scifi-kirjailija ja voittanut monia palkintoja. Darwinin radiossa on kekseliäs juoni. Ympäri maapalloa riehuu herodesflunssaksi nimetty tauti, joka aiheuttaa raskaana oleville naisille keskenmenon. Viranomaiset yrittävät salailla taudin olemassaoloa tappamalla taudin kantajia. Pian huomataan, että herodesflunssa onkin vain alkua ja ihmisen evoluutio on ottamassa ison harppauksen eteenpäin... Darwinin radio laittoi ajattelemaan ja sehän on aina positiivista. Ensi sivuilta aina loppuun saakka kirja pitää tiukasti otteessaan. Tietojeni mukaan keväällä 2004 pitäisi ilmestyä suomennettuna Darwinin radion jatko-osa, Darwin's Children, ja jään mielenkiinnolla odottelemaan, mitä jatko-osalla on tarjottavanaan.

Beckett, Simon: Kuoleman anatomia

(helmikuu 2009) Englanninkielinen alkuteos The Chemistry of Death, vuonna 2006. Suomentanut Kimmo Lilja, vuonna 2008. Kustantaja Karisto. 432 sivua. Oikeusantropologi David Hunter hylkäsi entisen elämänsä kolme vuotta sitten kohdattuaan tragedian, ja nykyään hän elelee maalaislääkärinä pienessä Manhamin kylässä. Mutta sitten löytyy Sally Palmerin ruumis. Tohtori David Hunter houkutellaan mukaan tutkimuksiin, ja hän joutuu käyttämään erikoisosaamistaan rikoksen ratkaisemiseksi. Kun toinen nainen katoaa, pieni yhteisö joutuu pelon ja vainoharhaisuuden valtaan, ja syyttävä sormi osoittaa myös David Hunteria... Simon Beckettin (s. 1968) on sanottu olevan Britannian Patricia Cornwell, ja minulla tuli mieleeni myös Kathy Reichs. Tämä Kuoleman anatomia vaikutti takakannen tekstin perusteella ihan mielenkiintoiselta esikoisromaanilta, joten kahmaisin tämän mukaani kirjastosta uutuuskirjojen hyllystä. Tämä osoittautuikin iloiseksi yllätykseksi, sillä juoni on sopivan mukaansatempaava ja jännittävä. Ahmin tätä yömyöhään silmät ristissä ja sainkin luettua tämän sitten parissa yössä. Ison miinuksen voisin antaa jossain määrin ennalta-arvattavasta lopusta, mutta siitä huolimatta tämä on mielestäni kuitenkin varsin onnistunut esikoisromaani. Mielelläni lukisin enemmänkin näitä Simon Beckettin jännäreitä, joten jäänpä toiveikkaana odottelemaan seuraavien kirjojen suomentamista.

Beigbeder, Frédéric: 24,99 e

(maaliskuu 2004) 24,99 e ilmestyi valtavan kohun saattelemana. Se kertoo mainoselämän raadollisuudesta ja Frédéric Beigbeder kirjoitti sen saadakseen potkut mainostoimistosta. Muutamissa kohdissa 24,99 e on ihanan oivaltava ja hauska, mutta pitemmän päälle kirja kyllästyttää ja lukeminen tuntuu pakkopullalta. Mainosalalla työskenteleville 24,99 e on taatusti must ostos, mutta meille, joita tällainen kirjoitustyyli ja aihe eivät kiehdo, kirja ei anna kovinkaan paljon.

Block, Lawrence: Kuoleman kutsu

(maaliskuu 2004) Koko kaupunki pidätteli henkeään kun yläluokkainen Hollanderin pariskunta murhattiin brutaalisti kotonaan. Vain pari päivää myöhemmin tappajat löydetään kuolleina brooklynilaisesta läävästä - he ovat mitä ilmeisimmin tappaneet toisensa. Matt Scudder ei osaa selittää, miksi tapaus kiinnostaa häntä niin kovasti; poliisit pitävät juttua selvitettynä. Scudder ei kuitenkaan voi olla ajattelematta, että jossain on mahdollisesti kolmas mies: säälimätön elämän teatterin tirehtööri, joka tanssittaa kanssakumppaneitaan, kunnes kyllästyttyään surmaa heidät. Kukaan ei usko kolmannen miehen olemassa oloon - mutta Scudder pelkää että tappaja on vasta listansa alkupäässä... Perinteinen dekkari, joka ei erityisemmin onnistunut ilahduttamaan.

Block, Stefan Merrill: Unohdettujen tarinoiden kirja

(heinäkuu 2009) Englanninkielinen alkuteos The Story of Forgetting, vuonna 2008. Suomentanut Sari Karhulahti, vuonna 2009. Kustantaja Gummerus. 389 sivua. Seth Wallerin suvussa kulkee kirous. Kirouksen nimi on varhain alkava Alzheimerin tauti, ja sen viimeisin uhri on Sethin äiti. Tiedemiehen uraa suunnitteleva 15-vuotias Seth päättää käynnistää perinpohjaisen tutkimuksen äitinsä sairauden syistä. Samaan aikaan toisella puolella Teksasia erakoitunut maanviljelijä Abel Haggard odottelee kuolemaa seuranaan muistot nuoruuden rakastetusta Maesta sekä lapsena kuulemansa tarinat Isidora-nimisestä maasta, jossa ei ole sen enempää muistoja kuin kipujakaan. Myös Seth Waller tuntee tien Isidoraan. Toisistaan tietämättä nuori Seth ja vanha Abel jakavat salaisuuden, joka on ollut haudattuna vuosikymmenien ajan. Mutta voiko olla, että tarinan halu tulla kerrotuksi on suurempi kuin ihmisen halu unohtaa? Stefan Merrill Blockin (s. 1982) esikoisromaani Unohdettujen tarinoiden kirja on voittanut muun muassa Rooman kansainvälisen kirjallisuusfestivaalin parhaan esikoisen palkinnon vuonna 2008. Tämä on ehkäpä hieman epätyypillinen romaani löydettäväksi Luetut.netistä, sillä en useinkaan lue tämäntyylisiä kirjoja, mutta ajattelin kuitenkin vaihteeksi kokeilla tällaista. Minun oli hieman vaikeaa saada ajoittain otetta kirjasta, sillä toisaalta tarina tuntuu hetkittäin hyvinkin todelliselta ja Block kirjoittaa vakavaan sävyyn Alzheimerin taudista, mutta toisaalta taas tarinaan on ujutettu fantasiamaisia piirteitä satumaisen Isidora-nimisen maan myötä. Kirjan lukeminen tökki, enkä ihan täysillä jaksanut kiinnostua Sethin ja Abelin tarinoinneista, joten kirja unohtui välillä moneksikin päiväksi syrjään. Kolmisen viikkoa taistelin kirjan parissa, ja olihan tämä loppujen lopuksi ihan hyvä romaani, mutta eipä tämä tällainen nyt vain sopinut ollenkaan minun iloiseen mielialaani.

Booth, Stephen: Ei metsää puilta

(helmikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Blind to the Bones, vuonna 2003. Suomentanut Risto Raitio, vuonna 2006. Kustantaja Blue Moon. 478 sivua. Kaksi vuotta sitten Emma Renshaw lähti yliopistosta pääsiäislomalle, mutta hän ei koskaan saapunut kotiin saakka. Nyt samassa kylässä kuolee nuori mies. Konstaapeli Ben Cooper ja ylikonstaapeli Diane Fry huomaavat, että kylän salaisuuksia kaivellessa törmää yhden suurperheen muodostamaan hiljaisuuden muuriin... ("Boothin kirjat ovat äärimmäisen hyvin kirjoitettuja, ne ovat oikeaa kaunokirjallisuutta." - Kansan Uutiset Viikkolehti.) Lukaisin viime kesänä kolme aiemmin suomennettua Stephen Boothin (s. 1951) dekkaria (Musta koira, Neitseiden tanssi, Jääkylmät jäljet), ja tämä Ei metsää puilta on neljäs kirja Peak District -sarjassa. En tiedä, oliko tämä kirja hidas vai minä, mutta minulla kesti viitisenkymmentä sivua päästä sisään juonikuvioihin. Sen jälkeen olinkin aivan koukussa rikostarinaan ja seurasin jännittyneenä juonenkäänteitä. Bongasin tästäkin kirjasta kirjoitusvirheitä, mutta virheet eivät olleet mitään oikeasti häiritseviä. Tämä oli kelpo dekkari ja ihan hyvää ajanvietettä helmikuisiin iltoihin, mutta mielestäni tämä ei kuitenkaan ollut aivan parasta Stephen Boothia. Toivottavasti Blue Moon suomentaa jatkossakin Stephen Boothin dekkareita, sillä mielelläni lukisin lisää näitä Peak District -kirjoja. Stephen Boothin viralliset kotisivut. (Tämä Stephen Boothin Ei metsää puilta on kahdeskymmenes tänä vuonna lukemani kirja.)

Booth, Stephen: Henkäys vain

(heinäkuu 2008) Englanninkielinen alkuteos One Last Breath, vuonna 2004. Suomentanut Risto Raitio, vuonna 2008. Kustantaja Blue Moon. 448 sivua. Mansell Quinn vapautuu vankilasta kärsittyään murhasta maksimirangaistuksen. Quinn katoaa, ja hänen perheensä sekä entinen lähipiirinsä huomaavat olevansa vaarassa. Poliisikaksikko Ben Cooper ja Diane Fry tutkivat tapausta, ja Cooper tajuaa voivansa olla itsekin Quinnin listalla. Mutta oliko ja onko Quinn todella syyllinen? Ja missä hän piileksii? ("Stephen Boothin Peak District -sarja synnyttää lukijassa riippuvuutta." - Tapio Nevala, Lapin Kansa.) Olen lukenut neljä aiemmin suomennettua Peak District -kirjaa (Musta koira, Neitseiden tanssi, Jääkylmät jäljet, Ei metsää puilta), ja tämä viides dekkari nimeltä Henkäys vain jatkaa Cooperin ja Fryn seikkailuja. Olen aivan ihastunut Stephen Boothin dekkareihin, ja myös tämä Henkäys vain -rikosromaani tuli ahmittua innokkaasti. Usein Boothin kirjoja lukiessani arvaan syyllisen hyvissä ajoin, mutta se ei haittaa, sillä Boothin dekkarien parasta antia ovat henkilöhahmot ja miljöökuvaukset. Tämä Henkäys vain on ehdottomasti parhaimmasta päästä Stephen Boothin kirjoista, ja jään innolla odottamaan seuraavan Peak District -dekkarin suomentamista. Stephen Boothin viralliset kotisivut.

Booth, Stephen: Jääkylmät jäljet

(kesäkuu 2007) Alkuperäinen teos Blood on the Tongue, vuonna 2002. Suomennettu 2004. Kustantaja Blue Moon. 463 sivua. Pohjois-Englannin lumisessa Peak Districtissa konstaapeli Ben Cooper ja ylikonstaapeli Diane Fry joutuvat selvittelemään, miksi nuori nainen paleltuu sodanaikaisen lentokoneenhylyn lähelle ja miksi lumiaura kolhii tien viereen heitettyä miestä... ("Boothin kirjat ovat äärimmäisen hyvin kirjoitettuja, ne ovat oikeata kaunokirjallisuutta. Jääkylmät jäljet on kirja, jota on ilo lukea." - Kansan Uutiset.) Olen silloin tällöin kuullut ylistettävän Stephen Boothin (s. 1951) Peak District -sarjaa ja päätin vihdoinkin itse tutustua Boothin tuotantoon. Tämä Jääkylmät jäljet on sarjan kolmas kirja ja myös kolmas suomennettu kirja, joten en lue kirjasarjaa järjestyksesssä. Eipä ihme, että niin moni on kehunut Stephen Boothin dekkareita. Juonikuviot tempaavat tehokkaasti mukaansa, ja ahmin jokaisen sivun kiinnostuneena. Ihastuin henkilöhahmoihin, tunnelmiin, maisemiin. Aion ehdottomasti lukea lisää Peak District -sarjan kirjoja, sillä hyvät dekkarit ovat aina mieluista luettavaa. Kiva löytää mielenkiintoisia kirjailijoita! Viralliset kotisivut.

Booth, Stephen: Musta koira

(elokuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Black Dog, vuonna 2000. Suomennettu 2001. Kustantaja Blue Moon. 446 sivua. Koiraansa kävelyttämässä ollut Harry Dickinson löytää verisen lenkkarin, joka kuuluu kadonneelle 15-vuotiaalle Laura Vernonille. Miksi Harry Dickinson ja hänen kaksi ystäväänsä ovat vastahakoisia auttamaan poliisia? Miksi kyläläiset paheksuvat Vernonien perhettä? Mitä salattavaa Vernoneilla on? ("Stephen Boothin Musta koira upottaa hampaansa lukijaan eikä päästä irti." - Reginald Hill.) Luin kesäkuussa Stephen Boothin (s. 1951) kolmannen dekkarin nimeltä Jääkylmät jäljet, ja tämä Musta koira on hänen esikoisromaaninsa. Kirjat ovat Peak District -sarjaa, joten kirjojen päähenkilönä ovat konstaapelit Ben Cooper ja Diane Fry. Tarina tuntuu uskottavalta, ja kirjassa on monia upean persoonallisia henkilöhahmoja. Kirja ei ole missään vaiheessa puuduttava, vaan ahmin jokaisen sivun innoissani. Yleensä dekkarit ovat pelkästään viihteellisiä, mutta Stephen Boothin ja Peter Robinsonin kirjoista löytyy myös sopivasti syvällisyyttä. Vaikka pidän ehkä hivenen enemmän Peter Robinsonin dekkareista, myös nämä Stephen Boothin dekkarit ovat minulle oikein mieluista luettavaa. Pitänee tutustua muihinkin Blue Moonin kirjailijoihin! Viralliset kotisivut.

Booth, Stephen: Neitseiden tanssi

(elokuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Dancing with the Virgins, vuonna 2001. Suomennettu 2003. Kustantaja Blue Moon. 463 sivua. Puistonvartija löytää Yhdeksän neitseen kivikehän keskeltä kuolleen naisen. Vain viikkoja aiemmin toinen nuori nainen oli vain nipin napin välttänyt saman kohtalon. Konstaapeli Ben Cooper ja ylikonstaapeli Diane Fry alkavat yhdessä selvitellä tapausta... ("Boothin parasta antia on tiheydessään käsin kosketeltava miljöökuvaus, joka ei rajoitu maisemaan, vaan kattaa kaikki elämänalueet kapakasta karjatilalle, ihmisten puheista poliisiaseman tunnelmiin." - Tapio Nevala, Lapin Kansa.) Aikaisemmin tänä kesänä lukemani Musta koira oli Stephen Boothin esikoisromaani, Jääkylmät jäljet oli kirjasarjan kolmas kirja, ja tämä Neitseiden tanssi on toinen kirja. Booth on kahminut monia palkintoja kirjoillaan, ja tämä Neitseiden tanssi on voittanut muun muassa Barry-lukijapalkinnon parhaana brittiläisenä romaanina vuonna 2002. Pidän Boothin kirjojen henkilöhahmoista, ja minun on helppo eläytyä Peak District -tunnelmiin. On mielenkiintoista seurata murhatutkimuksia ja henkilöiden välisiä suhteita. Vaikka tässäkin Boothin kirjassa yli 450 sivua, kirja ei todellakaan tunnu liian pitkältä eikä pitkästyttävältä. Saapa nähdä, tehdäänkö Boothin dekkareiden pohjalta joskus elokuva tai tv-sarja, vaikkakin luultavasti tarinat toimivat paremmin näin kirjallisessa muodossa kuin esimerkiksi tv-sarjana. Viralliset kotisivut.

Bradbury, Ray: Fahrenheit 451

(toukokuu 2004) Viestintätekniikka on syrjäyttänyt kirjat. Ne täytyy polttaa. Fahrenheit 451 on lämpötila, jossa painopaperi syttyy palamaan. Palomiehet eivät sammuta tulipaloja, vaan sytyttävät niitä. Ray Bradburyn Fahrenheit 451 ilmestyi vuonna 1953, mutta se vaikuttaa silti tuoreelta. Mielenkiintoinen, kauniisti kirjoitettu scifi-kirja.

Bradley, Marion Zimmer: Aavevalo

(helmikuu 2004) Parapsykologian tutkija, Truth Jourdemaynen, äiti kuoli rituaalissa, jossa tarkoituksena oli avata portti tämän ja tuonpuoleisen maailman välille. Samalla hänen isänsä katosi jäljettömiin. Truth alkaa selvitellä isänsä elämää. Hänen isänsä oli kuuluisa okkultisti, mutta Truth pitää isäänsä huijarina. Kirjassa liikutaan paljon parapsykologian ja okkultismin maisemissa, joten aika ajoin kirjaa on todella vaikea ottaa vakavasti. Pari kertaa kirja tuntui suorastaan tylsältä, mutta loppujen lopuksi kirjasta jäikin ihan hyvä yleisvaikutelma.

Bradley, Marion Zimmer: Noitavalo

(helmikuu 2004) Noitavalo jatkaa suurin piirtein siitä, mihin Aavevalo jäi. Tässä kirjassa parapsykologian tutkija, Truth Jourdemayne, on tosin vain sivuroolissa. Päähenkilönä seikkailee Winter Musgrave, jolle tapahtuu selimättömiä asioita - ovet ja ikkunat avautuvat itsestään, esineet hajoavat, lähettyville ilmestyy eläinten raatoja. Winter pelkää olevansa hullu, mutta Truth alkaa epäillä poltergeistin kiusaavan Winteriä. Pikku hiljaa Winterin mieleen palautuu yllättäviä asioita menneisyydestään ja hän yrittää epätoivoisesti selvittää, mitä hänelle oikein on tapahtunut. Noitavalo on kirjoitettu samaan tyyliin kuin Aavevalokin, vaikka ehkäpä Noitavalossa on hieman enemmän toimintaa ja jännitystä. Välillä mielenkiintoni herpaantui, mutta ihan luettava kirja se oli.

Bray, Libba: Kauhun ja kauneuden valtakunta

(syyskuu 2008) Englanninkielinen alkuteos A Great and Terrible Beauty, vuonna 2003. Suomentanut Laura Honkasalo, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 360 sivua. Gemma Doyle on 16-vuotias, kun hänen lapsuutensa päättyy dramaattisesti. Intialainen koti vaihtuu englantilaiseen Spencen sisäoppilaitokseen. Gemma kiinnostuu mystisestä salaseurasta, Neitokunnasta, johon hänen äidillään on ollut yhteys. Hän löytää oven tuntemattomiin valtakuntiin, missä hän ystävineen on vapaa maanpäällisistä huolista. Pystyykö Gemma hallitsemaan pelottavia kykyjään? Antavatko ne vastauksia menneisyyden tapahtumiin vai johtavatko ne kohti tuntemattomia vaaroja? ("Teos pitää hyvin otteessaan eikä tarjoile turhan helppoja ratkaisuja." - Helsingin Sanomat.) Olen taas kolunnut läpi kirjastossa nuorten fantasiakirjojen hyllyjä ja tein tällä kertaa tällaisen löydön, Kauhun ja kauneuden valtakunnan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1895, ja tämä on ensimmäinen osa trilogiasta. Jostain syystä suhtauduin etukäteen tähän kirjaan melko skeptisesti ja epäilin pettyväni pahasti, vaikka olin etukäteen kuullut kirjasta kehuvia kommentteja. Libba Brayn luoma kertomus onkin yllättävän mielenkiintoinen, ja jo ensimmäisten sivujen myötä tempauduin mukaan hänen soljuvaan kerrontaansa. En oikein edes osaa määritellä, miksi pidin tästä kirjasta niin paljon, vaikka tämä on selkeästi nuoremmille lukijoille suunnattu tarina ja paikoitellen ennalta-arvattavuus häiritsi. Kirja on enemmänkin kertomus tyttöjen elämästä sisäoppilaitoksessa viktoriaanisen ajan Englannissa kuin perinteistä fantasiagenreä, mutta toki kirjaan mahtuu myös fantasiamaisia piirteitä ja ripaus taianomaisuutta. Haluaisin tutustua paremmin kirjan henkilöhahmoihin ja jäänkin toiveikkaana odottamaan trilogian kahta seuraavaa osaa. Niin kuin arvata saattaa, tästä on elokuva suunnitteilla, sillä nykyäänhän tuntuu olevan muotia vääntää suosituista fantasiakirjasarjoista elokuvaversiot. Libba Brayn viralliset kotisivut.

Brown, Dan: Da Vinci -koodi

(elokuu 2004) Mikä on salaisuus, jonka paljastumista mahtava Vatikaani pelkää eniten? Sitä on varjellut vuosisatojen ajan salaseura, jonka jäseniin on kuulunut eräitä maailman kuuluisimpia taiteilijoita ja tiedemiehiä. Miksi he kätkivät töihinsä monia vihjeitä, mutta eivät uskaltaneet paljastaa tietämästään enempää? Olen lukenut Da Vinci -koodista monia arvosteluita, joissa Dan Brownin kirjailijan lahjat ylistetään maasta taivaisiin. Da Vinci -koodi on kuulemma parhaimmillaan alkuperäiskielellä eli englanniksi luettuna, mutta luin kirjan suomenkielisen version. Dan Brown on onnistunut keksimään omaperäisen juonen enkä ihan äkkiseltään muista lukeneeni toista samantyylistä kirjaa. Loistava trilleri, jota ei malta jättää kesken. Da Vinci -koodista valmistellaan elokuvaa ja jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen elokuva kirjan pohjalta syntyy. Suosittelen!

Brown, Dan: Enkelit ja demonit

(syyskuu 2005) Alkuperäinen teos Angels & Demons, vuonna 2000. Suomennettu 2005, WSOY. 518 sivua. Professori Robert Langdon kutsutaan tutkimaan Cernin ydinfysiikan tutkimuslaitoksessa Genevessä tapahtunutta murhaa. Uhrin rintaan on poltettu merkki, jonka perusteella katolisen kirkon päävihollisekseen nimennyt salaseura on jälleen herännyt henkiin. Samalla se on hankkinut käsiinsä uudenaikaisen aseen, joka tuhoaa tieltään kaiken. Tieteen nimeen vannova salaseura on valinnut kohteekseen uuden paavin valintaan Vatikaanissa valmistautuvat kardinaalit. Katolisen kirkon pyhin paikka on vaarassa kadota silmänräpäyksessä... Enkelit ja demonit on Dan Brownin kolmas romaani. Olin etukäteen kuullut Enkelit ja demonit -romaanin olevan pitkälti samantyylinen kuin Da Vinci -koodi, mutta muutamat ovat kehuneet Enkelit ja demonit -kirjaa jännittävämmäksi, joten päätinpä minäkin lukaista tämän. Täytyy myöntää, että romaaneissa on monia yhtäläisyyksiä, mutta minua se ei häirinnyt ja kumpikin kirja on oma itsenäinen tarinansa. Vaikka suurin osa tuttavistani on haukkunut Enkelit ja demonit -kirjaa, pidin tästä ja aion jatkossakin lukea Dan Brownin suomennettuja romaaneja. Jos olet pitänyt Da Vinci -koodista ja tämäntyylinen jännityskirjallisuus kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tutustumaan myös Enkelit ja demonit -romaaniin! Viralliset kotisivut.

Brown, Dan: Meteoriitti

(toukokuu 2006) Alkuperäinen teos Deception Point, vuonna 2001. Suomennettu 2006. Kustantaja WSOY. 520 sivua. Nasa ilmoittaa tehneensä arktisella jäätiköllä hämmästyttävän löydön, jonka todenperäisyyttä epäillään. Yhdysvaltain presidentin pyynnöstä tiedusteluasiantuntija Rachel Sexton lähtee Pohjoisnavalle. Aseistautuneet murhaajat hyökkäävät tutkimusryhmän kimppuun ennen kuin Rachel ehtii välittää tiedon huijauksesta presidentille. Rachel ja muutama muu yrittävät selvittää, kenen etuja salaliitto palvelee... Meteoriitti on Dan Brownin kolmas suomennettu romaani. Kirjassa on lyhyitä lukuja, joten tätä on helppo lukea pienissäkin pätkissä. Välillä olisin halunnut, että suoraan asiaan olisi menty nopeammin eikä jaariteltu sivukaupalla. Meteoriitti olisi toimivampi jännäri ohuempana, tiiviimpänä pakettina, mutta nykyiselläänkin tämä on viihdyttävää kesälomaluettavaa. Kaikki kirjassa mainittu teknologia on kuulemma oikeasti olemassa. Jos Da Vinci -koodi sekä Enkelit ja demonit ovat miellyttäneet, kannattaa tutustua tähän Meteoriittiin. Viralliset kotisivut.

Brown, Dan: Murtamaton linnake

(huhtikuu 2006) Alkuperäinen teos Digital Fortress, vuonna 1998. Suomennettu 2007. Kustantaja WSOY. 389 sivua. Salakirjoituskoodien asiantuntija Susan Fletcher johtaa NSA:n kryptologian osastoa. Hänet hälytetään tutkimaan uutta koodia, jonka edessä miljardeja maksanut koodinmurtokone TRANSLTR on täysin voimaton. Murtamattoman koodin tekijäksi tiedetään viraston palveluksesta eronnut työntekijä, joka uhkaa levittää salauskoodin internetin kautta kaikkien käyttöön. Murtamattoman koodin avulla rikolliset ja terroristit voisivat toimia täysin salassa... ("Brownin lahjakkuus ei piile hienostuneessa kielessä tai viimeistellyssä tyylissä, vaan huimissa tarinoissa, joiden monikerroksinen juoni ja hurja vauhti pistävät pään pyörälle." - Anna-lehti.) Dan Brownilta (s. 1964) on aikaisemmin suomennettu Da Vinci -koodi, Enkelit ja demonit sekä Meteoriitti. Tämä Murtamaton linnake on Brownin ensimmäinen romaani, vaikka tämä suomennettiinkin vasta neljäntenä. Kaikkia ihmisiä Brownin kirjat eivät ole miellyttäneet, mutta minun mielestäni kolme aikaisemmin lukemaani kirjaa olivat oikein viihdyttäviä, joten mielelläni lukaisin myös tämän neljännen suomennetun kirjan. Juoni on mukaansatempaava, viihdyttävä, jännittävä, vauhdikas. Jos en olisi ollut viime aikoina niin kiireinen, olisin ahminut tämän kirjan parissa päivässä. Dan Brown Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Brown, Sandra: Harhalaukaus

(joulukuu 2009)Englanninkielinen alkuteos Ricochet, vuonna 2006. Suomentanut Turun yliopiston suomentajaseminaari, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 374 sivua. • Ylikonstaapeli Duncan Hatcher kihisee raivosta, kun kansansuosion saavuttanut tuomari Cato Laird päästää hänen kauan jahtaamansa huumepomon vapaaksi. Duncanin katkeruus kasvaa entisestään, kun nainen, johon hän on iskenyt silmänsä, paljastuu tuomarin vaimoksi. Kolmikon kohtalot kietoutuvat yhä tiiviimmin toisiinsa, kun Duncan kutsutaan tutkimaan Lairdien kotona tapahtunutta ammuskelua. Elise Laird sanoo ampuneensa taloon murhautuneen miehen itsepuolustukseksi, mutta poliisin tutkimustulokset alkavat kuitenkin viitata toiseen suuntaan. Elise väittää, että hänen ampumansa mies oli palkattu tappamaan hänet ja että suunnitelman takana olisi ollut Cato. Sitten Elise katoaa... • Sandra Brownin romanttisia jännäreitä on silloin tällöin ihan mukava lueskella, nämä ovat tällaista helppoa "aivot narikkaan" -viihdettä, jota jaksaa lueskella vähän väsyneempänäkin. Aluksi tämän Harhalaukauksen lukeminen edistyi sujuvasti, ja parina ensimmäisenä päivänä ahmin tätä sadan sivun päivävauhtia, mutta sitten lukuhalut hiipuivat ja lukeminen alkoi pahasti töksähdellä. Henkilöhahmot eivät ole erityisen kiinnostavia eivätkä yllätyksellisiä, ja ajoittain tarina etenee liian ennalta-arvattavia polkuja pitkin. Ehkäpä Sandra Brown tuottaa näitä jännäreitä niin liukuhihnalta, että se väkisinkin näkyy lopputuloksessa. Kyllähän näitä nyt aikansa kuluksi paremman puutteessa lueskelee, mutta eipä näitä oikein tohdi suositella kenellekään.

Brown, Sandra: Hämärän sylissä

(huhtikuu 2006) Alkuperäinen teos Hello, Darkness, vuonna 2003. Suomennettu 2005. Kustantaja Tammi. 464 sivua. Paris Gibson juontaa myöhäisillan radio-ohjelmaa, jossa hän toteuttaa kuulijoidensa musiikkitoiveita ja antaa neuvoja. Eräs uhkaava soittaja, nimimerkiltään Valentino, ilmoittaa tappavansa tyttöystävänsä kolmen päivän kuluessa, sillä Paris on neuvonut tyttöä jättämään sairaalloisen omistushaluisen kumppaninsa. Paris Gibson ryhtyy jäljittämään Valentinoa poliisin kanssa... Sandra Brownin Hämärän sylissä on hänen tuorein suomennettu jännärinsä. Jännitys ja romantiikka on kiedottu taas viihdyttäväksi paketiksi, jota on mukava lueskella iltaisin sängyssä ennen nukahtamista. Kirja lähtee käyntiin nopeasti, ja juoni etenee sopivalla vauhdilla pitäen jännitystä yllä. Vaikka kirjassa seurataan yhtä aikaa monen ihmisen elämää, kirja ei silti ole sekava. Helppolukuinen kirja, jota voi lukea väsyneenäkin. Olisin ahmaissut tämän nopeammin, jos minulla ei olisi ollut tenttiä ja muita koulutehtäviä sekä swappailua. Viralliset kotisivut.

Brown, Sandra: Kuuma uutinen

(maaliskuu 2006) Alkuperäinen teos Standoff, vuonna 2000. Suomennettu 2001. Kustantaja Tammi. 287 sivua. Tv-reportteri Tiel McCoy kuulee radiosta, että miljonääri Russell Dendyn teini-ikäinen tytär on kidnapattu, vaikka oikeasti raskaana oleva Sabra on vapaaehtoisesti paennut isäänsä poikaystävänsä Ronnie Davisonin kanssa. Tiel päättää keskeyttää lomansa ja lähtee uutisen perään. Ikävä kyllä Tiel poikkeaa huoltoasemalle ja joutuu pistoolia heiluttelevan Ronnie Davisonin panttivangiksi... Sandra Brownin kirjoja on pitkästä aikaa mukava lukea, joten lainasin muutaman Brownin jännärin kirjastosta iltojeni iloksi. Takakannen teksti lupaa Kuuma uutinen -kirjan olevan "mukaansatempaava, satuttava, yllättävä" ja niinhän se onkin. Muistan lukeneeni jostain keskustelufoorumilta tämän olevan surkea kirja, joten ilmeisesti mun kirjamakuni on äärettömän huono, sillä minä pidin tästä. Tämä oli nopea lukea, sillä teksti on isohkoa eikä juoni ole monimutkainen. Viralliset kotisivut.

Brown, Sandra: Kylmän kosketus

(tammikuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Chill Factor, vuonna 2005. Suomentanut Turun yliopiston suomentajaseminaari, vuonna 2007. Kustantaja Tammi. 364 sivua. Pohjois-Carolinan vuoristolla Clearyn pikkukaupungissa poliisipäällikkö Dutch Burton miehineen jahtaa sarjamurhaajaa, jolle he ovat antaneet nimen Blue. Viisi naista on kadonnut, ja jokaisen katoamispaikan lähistöltä on löytynyt sininen nauha. Lilly Martin on päättämässä avioliittoaan Dutch Burtonin kanssa ja lähdössä pois kaupungista, kun hän joutuu auto-onnettomuuteen. Lumimyrskyn keskellä hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä odottamaan sään selkenemistä mökille vetovoimaisen mutta epäilyttävän miehen, Ben Tierneyn, kanssa... Sandra Brown (s. 1948) ei ole varsinaisesti lempikirjailijani, mutta olen vuosien varrella lueskellut muutamia hänen romanttisia jännäreitään, muun muassa Naamioleikki, Sinä vai sisaresi?, Kuuma uutinen ja Hämärän sylissä. Kaappasin jokunen aika sitten kirjastosta tämän Kylmän kosketus -jännärin, koska ajattelin pitkästä aikaa lukaista jotain Sandra Brownilta. Tarina alkaa napsakasti ja on paljon moniulotteisempi kuin kirjan takakannen tekstissä olisi voinut päätellä. Juoni on sen verran mukaansatempaava ja viihdyttävä, että lukeminen edistyy vaivattomasti, vaikka tarina eteneekin ajoittain todella ennalta-arvattavasti. Kirjassa on yhdistetty kylmä lumimyrsky ja kuumat tunteet, mutta jännitystä on tarjolla niin paljon, ettei sekään ripoteltu romantiikka häirinnyt minua. Ei tällaisia kirjoja aina viitsisi lukea, mutta silloin tällöin nämä Sandra Brownin romskut menevät sopivana "aivot narikkaan" -viihteenä.

Brown, Sandra: Sinä vai sisaresi?

(maaliskuu 2006) Alkuperäinen teos The Switch, vuonna 2000. Suomennettu 2002. Kustantaja Tammi. 487 sivua. Melina ja Gillian ovat identtiset kaksoset. Gillian lepäilee keinohedelmöityksen jälkeen ja Melina hoitaa tehtävänsä seuralaispalvelussa. Seuraavana aamuna Melina saa kuulla, että hänen kaksoissisarensa on murhattu raa'asti kotonaan. Onko kyseessä yksittäinen psykopaatti vai voiko murhalla olla muita syitä? Melina alkaa tutkia asiaa apunaan eversti Hart... Sandra Brown aloitti uransa vuonna 1981 (eli minun syntymävuotenani) ja on kirjoittanut jo yli 60 romaania. Olen lukenut aikaisemmin monia Brownin romaaneja, muun muassa Naamioleikin (joka on minulla omana kirjahyllyssäni). Sandra Brownin kirjoissa yhdistyy romantiikka ja jännitys eivätkä kirjat ole mitään lällyjä hömppäkertomuksia. Sinä vai sisaresi? -kirja on alusta saakka mielenkiintoista luettavaa ja osa tapahtumista on ihan oikeasti yllättäviä. Pari juttua minua hivenen ärsytti, mutta kaiken kaikkiaan tämä on hyvä kirja. Tällaiset kirjat eivät tietenkään ole mitään kirjallisuuden Nobel-palkinnon arvoisia teoksia ja hyvä niin - viihdyn parhaiten jännittävien, viihdyttävien kirjojen parissa enkä kaipaa mitään syvällisiä eepoksia. Viralliset kotisivut.

Buckingham, Royce: Henkienhoitaja

(toukokuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Demon Keeper, vuonna 2007. Suomentanut Kaisa Kattelus, vuonna 2009. Kustantaja Tammi. 188 sivua. Orpo Nathaniel-poika päätynyt sokean intialaisvanhuksen Dhaliwahlin oppipojaksi satavuotiaaseen taloon, jossa tapahtuu kummia. Puupenkkiin kaiverretut päät puhuvat, peili näyttää katsojalle pelkän luurangon, seinäkello pyörittelee viisareita oman mielensä mukaan. Dhaliwahlin kuoltua viisitoistavuotias Nat jää yksin hoitamaan talossa asustavia henkiä, myös kellarissa lymyävää valtavaa, karvaista petoa. Apurihenkiensä avustuksella Nat onnistuu pitämään pedon aisoissa, mutta sitten hän tapaa kirjastossa Sandyn. Onnettomien sattumien seurauksena kellarin hirviö pääsee irti, ja samaan aikaan taloa lähestyy salaperäinen kaaoksen valtias... Royce Buckingham on taas yksi minulle ennestään tuntematon fantasiakirjailija, mutta ilmeisesti Henkienhoitaja on vasta ensimmäinen suomennos häneltä. Henkienhoitajan elokuvaoikeudet myytiin lähes välittömästi kirjan ilmestyttyä, ja elokuva valmistuu ilmeisesti parin vuoden kuluttua. Royce Buckinghamin kirjoja kuvaillaan vauhdikkaiksi ja humoristisiksi, mutta minun makuuni tämä Henkienhoitaja tuntui hivenen liian lapselliselta. Taidanpa pitää pientä taukoa fantasiakirjoista, kun nyt viimeisen kahden kuukauden aikana olen lukenut kolme fantasiaromaania ja minua alkaa jo tökkiä nämä nuorten kirjat.

Burnett, F. H.: Salainen puutarha

(heinäkuu 2007) Alkuperäinen teos The Secret Garden, vuonna 1911. Uusin suomennos vuonna 2006. Kustantaja Art House. 234 sivua. Orvoksi jäänyt Mary Lennox lähetetään sukulaistensa luo syrjäiseen Misselthwaiten kartanoon. Vähitellen Mary saa uusia ystäviä ja löytää tien salaiseen puutarhaan, minne häntä on ehdottomasti kielletty menemästä... Frances Hodgson Burnett (1849-1924) on kirjoittanut joukon kirjoja, ja osa hänen kirjoistaan ovat yhä suosittuja. Olen lukenut tämän Salaisen puutarhan joskus vuosia sitten, ja nähdessäni tämän kirjastossa nuorten osastolla päätin verestää muistojani ja lukaista kirjan uudemman kerran. Tämä on uusi suomennos, joten luultavasti tämä siis poikkeaa jonkin verran aiemmin lukemastani kirjasta. Hyvän mielen kirja, jota lukiessa tulee iloiseksi. Tämän kirjan parissa kesäilta kului mukavasti. Frances Hodgson Burnett Wikipediassa.

C

Cade, Jared: Agatha Christie katoaa

(heinäkuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Agatha Christie and the Eleven Missing Days, vuonna 1998, 2000, 2006. Suomentanut Kimmo Paukku, vuonna 2006. Kustantaja Ajatus Kirjat. 299 sivua. Agatha Christie kuuluu ehdottomasti lempikirjailijoihini, joten tämä Agatha Christien elämäkerta on kiinnostanut minua, vaikka yleensä en jaksa lueskella elämäkertoja. Etsin tämän vihdoin käsiini ja lukaisin läpi. Kirjan kohokohta on Agatha Christien katoaminen. "Kadonnut kotoaan Stylesista Berkshiren Sunningdalesta rouva Agatha Christie, ikä 35, pituus 166, singlattu punertava tukka, vaalea iho, normaali vartalo." Hän oli silloin vielä melko tuntematon kirjailija, mutta katoamisen myötä hän nousi etusivun julkkikseksi Britanniassa. Hänen petollista aviomiestään epäiltiin jopa kirjailijan murhasta, mutta 11 päivän kadoksissa olon jälkeen Agatha Christie löydettiin täysissä voimissa ylellisestä kylpylähotellista. Vaikka katoamisepisodi teki Christiesta kuuluisan ja hänen kirjoistaan myyntimenestyksiä, katoamista edeltäneet tapahtumat ja myöhempi julkisuusmyllytys jättivät kirjailijaan parantumattomat haavat. Hän vaikeni katoamisestaan vedoten muistinmenetykseen. Jared Cade teki kuusi vuotta tutkimuksia, ja hän antaa tässä Agatha Christien elämäkerrassa ensimmäistä kertaa selityksen katoamiselle ja kuvaa samalla kirjailijan elämän kehdosta hautaan. Pidin tästä kirjasta todella paljon, ja tämä oli mielestäni ihan oikeasti kiinnostavaa luettavaa. Oli mukavaa lukea tarinoista Christien dekkarien takana ja tutustua paremmin kirjailijaan itseensä.

Cain, Chelsea: Suoraan sydämeen

(huhtikuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Sweetheart, vuonna 2008. Suomentanut Kristiina Savikurki, vuonna 2008. Kustantaja WSOY. 328 sivua. Kaunis sarjamurhaaja Gretchen Lowell nappasi etsivä Archie Sheridanin, kidutti tätä päiväkausia ja joutui lopulta kaltereiden taakse vankilaan. Gretchenin ja Archien välille syntyi outo side, eikä Gretchenilla ole aikomustakaan päästää Archieta otteestaan. Nyt runsas kaksi ja puoli vuotta myöhemmin etsivä Archie Sheridan saa tutkittavakseen puistosta löytyneen kuolleen naisen tapauksen. Murhalla näyttää olevan yhteys senaattoriin, josta toimittaja Susan Ward on ollut tekemässä juttua. Archie ja Susan alkavat yhdessä selvittää rikoksen taustoja, mutta vankilaan teljetyllä Gretchenilla on Archien varalle muita suunnitelmia... Chelsea Cainin (s. 1972) luoma kirjasarja rakentuu etsivä Archie Sheridanin ja naispuolisen sarjamurhaaja Gretchen Lowellin ympärille. Luin maaliskuun lopulla trillerisarjan ensimmäisen osan Sydänverellä. Se osoittautui pienoiseksi pettymykseksi, mutta kun huomasin kirjastossa uutuuskirjojen hyllyssä sarjan toisen kirjan nimeltä Suoraan sydämeen, päätin lukaista tämänkin. Usein minusta tuntuu, että kirjasarjat paranevat edetessään, ja mielestäni tämä toinen kirja on mukaansatempaavampi kuin ensimmäinen Chelsea Cainin trilleri. Juonenkäänteet onnistuivat ajoittain yllättämään minut, ja kirja tarjoaa sopivasti sekä vauhtia että jännitystä. Tämän olisi voinut ahmaista vaikka yhdessä illassa, mutta aikapulan takia minulla meni tämän lukemiseen kaksi arki-iltaa. Mielenkiinnolla jään odottamaan seuraavaa Chelsea Cainin jännäriä!

Cain, Chelsea: Sydänverellä

(maaliskuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Heartsick, vuonna 2007. Suomentanut Anu Niroma, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 337 sivua. Etsivä Archie Sheridan on jäljittänyt kymmenen vuotta kaunista sarjamurhaajaa Gretchen Lowellia. Takaa-ajo päättyy, kun Gretchen kidnappaa Archien ja kiduttaa tätä päiväkausia. Heidän välilleen syntyy outo side, joka ei katkea edes Gretchenin antauduttua poliisille ja jouduttua vankilaan. Archie on sieppauksen jäljiltä henkisesti pirstaleina, mutta kahden vuoden kuluttua hän palaa etsivätöihin, kun uusi sarjamurhaaja alkaa riehua Portlandissa. Toimittaja Susan Ward on tekemässä Archiesta lehtijuttua. Tutkinta ei edisty ennen kuin Archie ja Susan vierailevat Gretchenin luona. Älykäs ja pirullisen tarkkanäköinen Gretchen saa henkisen otteen myös nuoresta toimittajasta, ja Archie ja Susan joutuvat huomaamaan, että mestarimanipuloija pystyy vielä kaltereidenkin takaa ohjaamaan ihmisiä vaarallisella tavalla... Chelsea Cainin (s. 1972) esikoisromaani Sydänverellä aloittaa kolmiosaisen trillerisarjan, joka rakentuu naispuolisen sarjamurhaaja Gretchen Lowellin ympärille. Kirjan takakannessa Sydänverellä-jännäriä verrataan Uhrilampaisiin, ja kieltämättä näissä kirjoissa on paljon yhteneviä piirteitä. Minua hieman jopa häiritsi näiden kahden romaanin samankaltaisuus, vaikka tokihan Hannibal Lecter on loppujen lopuksi aivan erilainen tyyppi kuin Gretchen Lowell. Tämä Sydänverellä osoittautui hetkittäin ihan viihdyttäväksi jännäriksi ja rikostutkimusta oli mielenkiintoista seurata, mutta kirjan luettuani minun oloni jäi hieman pettyneeksi. Lukemisessa vierähti aikaa viikon verran, koska en kunnolla koukuttunut tarinaan enkä jaksanut lukea tätä montaa lukua kerrallaan. En saanut kunnon otetta henkilöhahmoista, ja se latisti jännitystä. En suosittelisi tätä kirjaa herkimmille lukijoille, sillä Chelsea Cainin teksti on paikoitellen kuvottavan raakaa.

Caldwell, Ian & Thomason, Dustin: Neljäs siirto

(joulukuu 2005) Alkuperäinen teos The Rule of Four, vuonna 2004. Suomennettu 2005, Gummerus. 541 sivua. Tom ja Paul ovat kiinnostuneita vuonna 1499 kirjoitetusta kirjasta, jonka tutkimiselle Tomin isä uhrasi elämänsä. Tom ja Paul päättävät yhdessä yrittää selvittää matemaattisen arvoituksen, joka on koodattu kirjaan peräti seitsemällä kielellä. Pikku hiljaa he murtavat koodin, jonka takaa paljastuu sinetöity krypta ja satoja vuosia vanha salaisuus, jonka puolesta kannattaa murhata vielä vuonna 1999... Ian Caldwell ja Dustin Thomason ovat lapsuudenystäviä, ja Neljäs siirto -kirjan kirjoittamisen he aloittivat vuonna 1998 kummankin valmistuttua. Varasin tämän kirjastosta vain sen takia, että kirjan kannessa on teksti: "Jos pidit Da Vinci -koodista, ahmaise tämä.". Parissa lukemassani arvostelussa Neljäs siirto -kirjan on kehuttu olevan uskottavampi ja moniuloitteisempi kuin Dan Brownin Da Vinci -koodi. Toimintaa tässä on vähemmän kuin Da Vinci -koodissa, mutta ei tämä silti ole äärettömän tylsää luettavaa. Vaikka Da Vinci -koodi olisi miellyttänyt, ei tästä Neljäs koodi -kirjasta välttämättä pidä, sillä nämä ovat loppujen lopuksi kuitenkin aika erilaisia, eri tavalla kirjoitettuja romaaneja. Itse pidin enemmän Da Vinci -koodista kuin tästä Neljännestä siirrosta. Luin Neljäs siirto -kirjaa aika kauan tenttikiireiden takia, ja koska ehdin välillä hieman unohtamaan kirjan juonta sekä henkilöhahmoja, en täysin nauttinut kirjan lukemisesta. Välillä kerrotaan menneistä tapahtumista ja välillä seikkaillaan taas nykyisyydessä. Viralliset kotisivut. (Laskelmieni mukaan tämä on sadas tänä vuonna lukemani kirja.)

Chevalier. Tracy: Tyttö ja helmikorvakoru

(syyskuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Girl With a Pearl Earring, vuonna 1999. Suomentanut Arja Gothoni, vuonna 2001. Kuvitettu laitos, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 335 sivua. Grietin lapsuudenkodin keittiöön hollantilaisessa Delftin pikkukaupungissa ilmaantuu outo pariskunta. Mies on Vermeer, arvostettu taidemaalari, demoninen nero, yhdentoista lapsen isä. Kuusitoistavuotiaan Grietin on määrä lähteä perheen palvelukseen. Protestanttiperheen kuuliaisen tyttären ei ole helppo kotiutua katoliseen palveluspaikkaansa. Eräänä päivänä nuori Griet istuu taitelijan malliksi... ("Säteilevän kaunis romaani taiteesta, rakkaudesta ja ihmisen kyvystä selviytyä eheänä vaikeiden olosuhteiden paineessa." - Turun Sanomat.) Tracy Chevalier (s. 1962) on minulle ennestään outo kirjailija. Tämä Tyttö ja helmikorvakoru eksyi lukulistalleni Lukutoukkien kolon lukupiirin myötä, ja sinne tulen todennäköisesti kirjoittamaan syvällisempiä pohdintoja kirjasta. Kirjan pohjalta on tehty elokuva, jota en ole nähnyt. Tarina sijoittuu 1600-luvun Hollantiin, ja oli mukavaa lukea historiallista romaania. Olen aiemmin lukenut yhden Vermeer-aiheisen kirjan, Blue Balliettin englanninkielisen nuorisoromaanin nimeltä Chasing Vermeer, ja jo silloin tutustuin hieman tarkemmin Vermeerin maalauksiin. Tämä lukemani Tyttö ja helmikorvakoru -romaani oli kuvitettu laitos, joten kirjassa on kuvia muutamista Vermeerin maalauksista, jotka tavalla tai toisella liittyivät kirjan tarinaan. Juoni on suurimmaksi osaksi täysin keksittyä, ja Tracy Chevalier kertoo vuonna 2005 kirjoitetuissa jälkisanoissaan, miten hän sai idean kirjaan. Hän on luonut varsin uskottavan ja mukaansatempaavan kertomuksen. Suosittelen! Johannes "Jan" Vermeerin maalauksia Wikipediassa ja Tracy Chevalierin viralliset kotisivut.

Christie, Agatha: Aikataulukon arvoitus

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos The A.B.C. Murders, vuonna 1936. Suomennettu 1938. 229 sivua. Ensin saa surmansa rouva Ascher Andoverista. Sitten kuristetaan kuoliaaksi Betty Barnard Bexhillin rannikolta. Seuraavaksi murhataan Sir Carmichael Clarke Churstonissa. Murhaaja jättää jokaiselle rikospaikalle käyntikorttinsa - rautateiden ABC-aikataulukon. Hercule Poirot on taas vauhdissa. Takakannen mukaan Aikataulukon arvoitus on "parasta Christietä" ja ihan kelpo dekkari tämä onkin. Loppuratkaisu on yhtä jännittävä kuin suurimmissa osassa muissakin Christien dekkareissa. Vaikka Hercule Poirot on välillä omahyväinen, itserakas tyyppi, ei hän silti ainakaan minussa herätä vastenmielisiä tunteita, vaan mielestäni hän on persoonallinen, erittäin älykäs herrasmies.

Christie, Agatha: Askel tyhjyyteen

(toukokuu 2005) Alkuperäinen teos Why Didn't They Ask Evans?, vuonna 1933. Bobby löytää rotkoon pudonneen, kuolemaisillaan olevan miehen. Bobby ryhtyy selvittämään tapausta yhdessä Frankien kanssa. Jäljet johtavat aristokraattiperheeseen, joka tuntuu olevan suorastaan erikoistunut merkillisiin "onnettomuuksiin"... Jännittäviä juonenkäänteitä. Tätä lukiessa ei olisi uskonut kirjan olevan yli 70 vuotta sitten kirjoitettu, sillä tunnelma ei ole ollenkaan vanhanaikainen ja mukanahan ovat jo puhelimet sekä autot. Jos minulla ei olisi ollut muutakin puuhailtavaa eikä tuoretta Tieteen Kuvalehteä, olisin lukenut tämän yhdessä illassa - nyt lukemiseen kului pari päivää.

Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut / Kymmentä pientä neekeripoikaa

(kesäkuu 2005) Alkuperäinen teos And Then There Were None / Ten Little Niggers, vuonna 1939. 259 sivua. Kirjan 1.-4. painokset julkaistiin Eikä yksikään pelastunut -nimellä, 5.-22. painokset Kymmenen pientä neekeripoikaa -nimellä ja nykyisin on taas käytössä Eikä yksikään pelastunut -nimi. Kymmenen erilaista ihmistä houkutelleen salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotain, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma tiivistyy... "Saaressa oli jotain maagillista. Sen pelkkä nimikin sai mielikuvituksen toimimaan. Yhteys ulkomaailmaan katosi, saari muodosti oman maailmansa. Maailman, josta ei ehkä koskaan voisi palata." Eikä yksikään pelastunut rakentuu lastenlorulle nimeltä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Yksi parhaista (tai peräti paras!) Agatha Christien romaaneista. Olen toki lukenut tämän aiemminkin, mutta silloin tällöin tekee mieli uppoutua uudelleen Neekerisaaren tapahtumiin. Juoni on ovelasti punottu ja tätä lukiessa tulee itsekin pohdiskeltua, kuka mahtaakaan olla murhaaja. Tätä voi oikeasti hyvällä omallatunnolla suositella, ja jos joku ei tästä pidä, ei vika ole kirjassa, vaan lukijassa. *hymy*

Christie, Agatha: Golfkentän murha

(tammikuu 2006) Alkuperäinen teos Murder on the Links, vuonna 1923. Suomennettu 1943. Kustantaja Loisto. 242 sivua. Salaperäinen eteläamerikkalainen liikemiesmiljonääri P. T. Renauld lähettää Ranskasta hätäisen avunpyynnön, mutta kuolema iskee ennen kuin Hercule Poirot ehtii paikalle. Murha johtaa murhaan. Poirot kiinnittää huomiota kahteen seikkaan: kelloon, joka edistää aivan liikaa, ja merkillisen pitkään päällystakkiin murhatun miehen yllä... Minun alkoi tehdä mieli lukea taas Agatha Christien dekkareita, kun olen katsonut Tv1:ltä Neiti Marple -elokuvia (25.12.2005 Ruumis kirjastossa, 1.1.2006 Murha maalaiskylässä, 8.1.2006 Paddingtonista 16.50, 22.1.2006 Kuolema ilmoittaa lehdessä). Agatha Christie on onnistunut luomaan taas kiehtovat juonikuviot ja Golfkentän murha -dekkarissa murhaajan henkilöllisyys paljastuu vasta viimeisillä sivuilla. Golfkentän murha ei ole paras Hercule Poirot -kertomus, mutta silti viihdyttävää luettavaa, jonka parissa oli rentouttavaa viettää talvisia iltojani. Taidanpa jatkossa lainata kirjastosta taas lisää Christien dekkareita, mutta ensin lukaisen yöpöydälläni odottavat muiden kirjailijoiden teokset.

Christie, Agatha: Helmeilevä kuolema

(toukokuu 2005) Alkuperäinen teos Sparkling Cyanide, vuonna 1945. Nuori ja kaunis Rosemary Barton murhataan syankaliumilla lontoolaisessa hienostoravintolassa. Paljastaakseen murhaajan hänen miehensä järjestää päivälliset samaan ravintolaan. Samat vieraat istuvat pöydän ääressä. Myös Rosemarylle on varattu paikka, tyhjä tuoli. Ja sitten alkaa tapahtua... Luin vajaa kymmenen vuotta sitten kesälomalla mökillä ison pinon Agatha Christien dekkareita ja muistaakseni luin silloin tämänkin, vaikkakaan en enää muistanut juonikuvioita. Agatha Christie on ehdottomasti dekkarikirjallisuuden kuningatar ja harvoin törmää näin upeasti kehiteltyihin murhamysteereihin. Eräs tuttavani ei ollut koskaan lukenut dekkareita ja melkeinpä vannoi, ettei pitäisi niistä, mutta Agatha Christie onnistui saamaan hänetkin pauloihinsa. Näitä täytyy lukea lisää!

Christie, Agatha: Herkuleen urotyöt

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos The Labours of Hercules, vuonna 1947. Suomennettu 1964, 1971. 288 sivua. Hercule Poirot ottaa selvittääkseen 12 tapausta ja kiinnittää niitä valitessaan erityistä huomiota antiikin Herkuleen urotöihin. Herkuleen urotyöt ilmestyi aluksi suomeksi nimellä Poirot parhaimmillaan ja siihen sisältyi myös alkuteokseen kuulumaton kertomus Metsästysmajan arvoitus. Osa tarinoista on parempia kuin osa, mutta yhtään suorastaan tylsää kertomusta ei kirjassa ole.

Christie, Agatha: Kirstun arvoitus ja muita kertomuksia

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos While the Light Lasts and other stories, koottu vuonna 1997. Suomennettu 1999. 202 sivua. Yli 20 vuotta Agatha Christien kuoleman jälkeen selvisi, että hänen tuotantonsa sisältää unohduksiin jääneitä kertomuksia. Uransa alkuaikoina hän kirjoitti aikakauslehdille tarinoita. Seitsemää lehtikertomusta ei ole julkaista missään sen jälkeen, kun ne ilmestyivät 1920- ja 1930-luvulla. Kirjassa on myös kaksi Hercule Poirot -tarinaa, joita Christie käytti myöhempien romaaniensa pohjana. Mukana olevien tarinoiden nimet ovat Unen talo, Näyttelijätär, Jyrkänne, Jouluseikkailu, Yksinäinen jumala, Man-saaren kulta, Vanki, Bagdadin kirstun arvoitus ja Niin kauan kuin valoa riittää. Mukana on niin romantiikkaa kuin jännitystäkin ja parissa kertomuksessa on yliluonnollisia sävyjä. Jokaisen kertomuksen jälkeen oli lyhyt kirjoitus taustoista, Christien oma mielipide kertomuksesta, pientä infoa Christien elämästä yms. Parista kertomuksesta pidin erityisen paljon eikä yksikään ollut mikään puuduttavan tylsä. Voin suositella kaikkia kymmentä Agatha Christien kirjaa, jotka olen tänä kesänä lukenut.

Christie, Agatha: Kissa kyyhkyslakassa

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos Cat Among the Pigeons, vuonna 1959. Suomennettu 1960. 287 sivua. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Meadowbankin tyttökoulu ja arvoitukset ratkaisee Hercule Poirot. Olen aivan varma, että luin tämän muutama vuosi sitten, mutta tämänkin juoni on päässyt niin pahasti unohtumaan, että oli mukavaa lukaista kirja uudemman kerran. En pitänyt tästä niin paljon kuin monista muista Hercule Poirot -dekkareista, sillä kirja oli jo aika pitkällä ennen kuin ensimmäinen murha tapahtui ja Hercule Poirot tuli mukaan juonikuviohin vasta myöhemmin. Ihan hyvä dekkari, mutta ei vain sykähdyttänyt yhtä paljon kuin esimerkiksi Aikataulukon arvoitus. Sunnuntaina TV 1:n Hercule Poirot -elokuva oli nimeltään Kuolema Niilillä, joten sitäkään ei kirjana kannata lähiaikoina lainata kirjastosta, sillä murhaajan henkilöllisyys on vielä tuoreessa muistissani. Viikon kuluttua tulee kesän viimeinen Hercule Poirot -elokuva, Kohtalokas viikonloppu.

Christie, Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos A Murder Is Announced, vuonna 1950. Suomennettu 1950. 339 sivua. Pikkuilmoitus lehdessä: "Murhan ilmoitetaan tapahtuvan perjantaina lokakuun 29. päivänä Pikku-Paddocksissa kello 6.30 i.p. Ystävät ottakaa kutsuna vastaan tämä ainoa tiedoksianto.". Neiti Marple alkaa selvitellä tapausta. Kuolema ilmoittaa lehdessä -pokkari löytyy kirjahyllystämme ja tämä onkin jostain syystä ainut Christien dekkari, joka meillä on omana. Mukava lueskella välillä dekkaria, jossa on pääosassa Neiti Marple eikä Hercule Poirot. Minulla on nyt jokin Agatha Christie -innostus meneillään, vaikka yhtenä kesänä muutama vuosi sitten luin kymmeniä Christien dekkareita eli moni dekkari on minulle ennestään tuttu (tosin olen unohtanut useimpien juonen aika lahjakkaasti eikä minulla ole uudelleen lukiessani aavistustakaan siitä, kuka on murhaaja). Kuolema ilmoittaa lehdessä -dekkarin lukemisen ohella katsoin TV 1:ltä kesän Hercule Poirot -leffaputken kolmannen elokuvan nimeltään Viisi pientä possua.

Christie, Agatha: Kurpitsajuhla

(kesäkuu 2005) Alkuperäinen teos Hallowe'en Party, vuonna 1969. 227 sivua. Joyce oli lihava liioitteluun taipuvainen tyttö. Joku painoi hänen päänsä vesiämpäriin ja hukutti hänet keskellä iloista lasten kurpitsajuhlaa. Hercule Poirot alkaa selvitellä tapausta tässä Agatha Christien dekkarissa. Vaikka olen lukenut monia Christien dekkareita vuosien varrella, minulla on sellainen tunne, etten olisi aiemmin tätä Kurpitsajuhlaa lukenut. Näitä on mukavan nopea lukea. Christien kirjoissa esiintyy usein monia henkilöhahmoja, mutta ainakaan minä en ole pahemmin seonnut ihmisissä ja pysyn hyvin kärryillä juonesta. Agatha Christie syntyi 15.9.1890 Devonissa, Englannissa ja hän on kirjoittanut myös salanimellä Mary Westmacott.

Christie, Agatha: Lordin kuolema

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Lord Edgware Dies, vuonna 1933. Suomennettu 1953. 314 sivua. Kun omalaatuinen Lordi Edgware murhataan kirjastoonsa, syylliseksi epäillään ensimmäiseksi hänen vaimoaan, kuuluisaa näyttelijätärtä, joka vain hetkeä aiemmin on pyytänyt Herculet Poirotin apua päästääkseen eroon miehestään... Olen varma, että olen lukenut tämänkin Christien dekkarin muutama vuosi sitten, mutta olen unohtanut kokonaan, kuka on häikäilemätön murhaaja ja niinpä Lordin kuolema on yhtä jännittävä kuin ensimmäiselläkin lukukerralla. Mielestäni Lordin kuolema ei kuulu parhaimpiin Hercule Poirot -dekkareihin, mutta mielenkiintoni pysyi silti yllä viimeiselle sivulle saakka.

Christie, Agatha: Neljä suurta

(toukokuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Big Four, vuonna 1927. Suomentanut Anna-Liisa Laine, vuonna 1978. Kustantaja Loisto, vuonna 2007. 223 sivua. Hercule Poirot ottaa avukseen kaksoisveljensä Achille Poirotin. Vastustajana on Neljä suurta, rikollisten ylimystöön kuuluvan tuhojärjestön johtokunta. Se tavoittelee valtaa rahan ja murhien avulla... Olen viimeisen 10-15 vuoden aikana kahlannut läpi ison kasan Agatha Christien (1890-1976) dekkareita, mutta tämä Neljä suurta vaikutti ennestään oudolta kirjalta, joten innokkaana tartuin tähän. Vaikka alkuun tapaukset näyttävät erillisiltä, kaikissa on yhteisenä tekijänä Neljä suurta. Pidän oikeastaan enemmän Agatha Christien perinteisemmistä murhamysteereistä, joissa herttainen rouva myrkyttää lapsuudenystävänsä tai köyhtynyt liikemies kuristaa vaimonsa, sillä tällainen järjestäytyneempi rikollisuus ei juurikaan kiinnosta minua. Muutenkaan tämä Neljä suurta ei mielestäni kuulu Agatha Christien parhaimmistoon, vaikka kyllähän tämän ihan mielenkiinnolla lukaisi läpi. Hercule Poirotin neronleimaukset vaikuttavat välillä aivan uskomattomilta, ja se tekee tarinasta paikoitellen todella epäuskottavan. Voisin pitkästä aikaa lueskella enemmänkin Agatha Christien dekkareita, sillä monien vuosia sitten lukemieni dekkarien juonikuviot ovat ehtineet jo unohtua ja olisi kiva kahlata niitä läpi uudelleen. Agatha Christien viralliset kotisivut.

Christie, Agatha: Paddingtonista 16.50

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos 4.50 from Paddington, vuonna 1957. Suomennettu 1968. 247 sivua. Rouva McGillicuddy astuu junaan Paddingtonin asemalta. Junan ikkunasta rouva näkee, kuinka viereisellä raiteella säälimätön tappaja kuristaa naisen hengiltä. Poliisi suhtautuu asiaan epäilevästi, sillä ruumista ei löydy. Rouva McGillicuddyn ystäväpiiriin kuuluu onneksi neiti Marple, joka suhtautuu tapaukseen vakavammin kuin virkavalta... Moni Christie-fani tuntuu lukevan mieluiten Hercule Poirot -dekkareita, mutta minä pidän myös neiti Marple -tarinoista. Muistan lukeneeni tämän muutama vuosi sitten, mutta niin kuin muidenkin sinä kesänä lukemieni Christien dekkarien kohdalla, olin unohtanut jo juonen. Välillä tuli nähtyä TV 1:n kesän neljäs Hercule Poirot -elokuva Teetä kolmelle, joten sitä kirjaa tuskin luen hetkeen.

Christie, Agatha: Parker Pyne tietää kaiken - 12 kertomusta

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos Parker Pyne Investigates, vuonna 1934. Suomennettu 1982. 232 sivua. Parker Pyne tietää kaiken -kirjassa on 12 kertomusta, joissa jokaisessa on pääosassa Parker Pyne. Pyne ilmoittelee aamulehdessä ("Oletteko onnellinen? Jos ette, ottakaa yhteys Parker Pyneen") ja tekee ihmisiä tyytyväisemmiksi. Parker Pyne on Christien tuntemattomampi hahmo enkä muista, olenko aikaisemmin lukenut Parker Pyne -tarinoita. Kirjassa mukana olevat kertomukset ovat nimeltään Keski-ikäisen aviovaimon tapaus, Tyytymättömän sotilaan tapaus, Huolestuneen nuoren naisen tapaus, Tyytymättömän aviomiehen tapaus, Kirjanpitäjän tapaus, Rikkaan naisen tapaus, Amerikkalaisen avioparin tapaus, Bagdadin portti, Lady Esther Carrin tapaus, Kallisarvoinen helmi, Kuolema Niilillä ja Delfoin oraakkeli.

Christie, Agatha: Roger Ackroydin murha

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos The Murder of Roger Ackroyd, vuonna 1926. Suomennettu 1929. 265 sivua. Rikas leskirouva Mrs. Ferrars löytyy kuolleena. Tohtori Sheppard epäilee kuolemaa itsemurhaksi. Mutta sitten kuolee myös Roger Ackroyd, joka oli aikonut viedä leskirouvan uudelleen vihille... Roger Ackroydin murha, lukitun huoneen arvoitus, on Agatha Christien läpimurtoromaani. Olen lukenut tämänkin Christien dekkarin muutama vuosi sitten, mutta juoni on päässyt unohtumaan niin paljon, että oli mukavaa syventyä Roger Ackroydin murhaan uudemman kerran. Tarinan kertojaääni on poikkeuksellisesti maalaislääkäri tohtori Sheppard, joka on tilapäisesti ottanut Herculet Poirotin tutumman apulaisen, Hastingsin roolin. Hercule Poirot -kirjojen lisäksi olen viime aikoina kuluttanut aikaani Poirot-elokuvien parissa, sillä TV 1:n kesäohjelmistossa on muutamia katsomisen arvoisia leffoja - Murha Mesopotamiassa, Varjossa auringon alla jne.

Christie, Agatha: Simeon Leen testamentti

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos Hercule Poirot's Christmas, vuonna 1939. Suomennettu 1953. 290 sivua. Äreä ja oikukas miljonääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta. Yllättäen talon isäntä löydetään raa'asti murhattuna ja Hercule Poirotin joulurauha on mennyttä... Vaikka olen sekä tänä kesänä että muutama vuosi sitten kesälomallani lukenut monia Christien kirjoja, jaksan aina yllättyä hänen taituruudestaan saada kokoon upea rikostarina. Vaikka kirjaa lukiessani arvailen murhaajaa, usein murhaaja onkin juuri se henkilö, jota olen vähiten osannut epäillä.

Christie, Agatha: Stylesin tapaus

(syyskuu 2006) Alkuperäinen teos The Mysterious Affair at Styles, vuonna 1920. Suomennettu 1970. Lukemani painoksen kustantaja on Loisto. 207 sivua. Rikas nainen on myrkytetty. Murhaajaksi epäillään vaimoaan reilusti nuorempaa köyhää aviomiestä. Mutta nainen onkin kuollut sisältä päin teljettyjen ovien takana, eikä epäiltyä aviomiestä näy. Onneksi meillä on Hercule Poirot ratkaisemassa arvoituksen... Stylesin tapaus on Agatha Christien (1890-1976) ensimmäinen romaani, mutta läpimurron hän teki vasta dekkarillaan Roger Ackroydin murha. Luulisin, etten ole aikaisemmin lukenut tätä Christien dekkaria, vaikka kahlasinkin muutama vuosi sitten läpi suuren osan hänen tuotannostaan. Tämä sattuu kuuumaan niihin Christien dekkareihin, jossa arvasin murhaajan jo kirjan alussa, mutta koska en ollut varma arvauksestani, kirja pysyi mielenkiintoisena loppuun saakka. Christien dekkareita on silloin tällöin mukava lueskella, ja tällaisen kirjan lukee helposti vaikkapa yhdessä illassa. Viralliset kotisivut.

Christie, Agatha: Särkyneen peilin arvoitus ja 3 muuta Poirotin juttua

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos Murder in the Mews, vuonna 1937. Suomennettu 1977. 230 sivua. Kirjasta löytyy neljä lyhyttä Hercule Poirot -tarinaa - Murha tallikujalla, Uskomaton varkaus, Särkyneen peilin arvoitus ja Kolmiodraama Rhodoksella. Vaikka olen lukenut monet Christien dekkarit jo aiemmin, näihin novellikokoelmiin en ole pahemmin syventynyt ja voi olla, etten ole koskaan aiemmin lukenut tätä kirjaa. Mukava lukea välillä lyhyempiä tarinoita - pisinkin tarina on vain 82-sivuinen - ja ne on helppo lukea yhdellä istumalla. Osa novelleista on kiinnostavampia kuin osa, mutta luin kaikki neljä novellia mielenkiinnolla läpi.

Clark, Mary Higgins: Isän tyttö

(elokuu 2004) Ellie Cavanaugh oli seitsemänvuotias, kun hänen 15-vuotias sisarensa Andrea ei palannut yöksi kotiin. Ellie arvasi, missä hän voisi olla: salaisessa piilopaikassa, jossa hän tapaili poikaystäväänsä. Ja sieltä Ellie myös löysi sisarensa ruumiin seuraavana aamuna. Epäiltyjä oli kolme ja pienen Ellien todistus lähetti yhden heistä vankilaan. Kaksikymmentäkaksi vuotta myöhemmin mies vakuuttaa yhä syyttömyyttään ja hänet päästetään ehdonalaiseen. Ellie, josta on tällä välin tullut tutkiva reportteri, yrittää yhä saada hänen syyllisyytensä todistetuksi. Kuultuaan, että mies on muuttamassa takaisin kotikaupunkiinsa, Elliekin päättää palata sinne. Hän alkaa kirjoittaa kirjaa, jonka on tarkoitus lopullisesti todistaa mies syylliseksi. Ellien penkoessa asiaa ilmenee kuitenkin seikkoja, jotka valaisevat Andrean murhaa uudella, kammottavalla tavalla... Mary Higgins Clarkin Isän tyttö on hyvä dekkari ja juonen etenemistä on helppo seurata. Nopea lukea.

Clark, Mary Higgins: Jäävuoren huippu

(lokakuu 2004) Nicholas Spencer, tutkimusfirma Gen-stonen ihailtu johtaja ja syöpärokotteen kehittäjä, katoaa. Hänen pienkoneensa on syöksynyt maahan matkalla Puerto Ricoon, mutta hänen ruumistaan ei ole löydetty. Samaan aikaan leviää uutinen, että rokotteen kanssa on ongelmia ja että Spencer on kavaltanut suuren summan Gen-stonen rahoja. Wall Street Weeklyn kolumnisti "Carley" De Carlo määrätään tekemään asiasta juttu. Carley on Spencerin vaimon sisarpuoli ja tämän pyynnöstä hän ryhtyy penkomaan asiaa perusteellisesti. Onko Spencer kuollut vai piiloutunut? Onko hänet ehkä lavastettu syylliseksi? Mielestäni suurin osa Mary Higgins Clarkin romaaneista ovat ihan kelpo jännäreitä eikä Jäävuoren huipussakaan mitään suurempaa valittamista ole. Kirjassa vilahtelee aika paljon erilaisia ihmisiä ja välillä ainakin minulla henkilöt ja heidän nimensä menevät sekaisin. Ei parasta Clarkia, mutta siitäkin huolimatta ihan mukava kirja.

Clark, Mary Higgins: Kaksoset

(tammikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Two Little Girls in Blue, vuonna 2006. Suomentanut Heikki Kaskimies, vuonna 2007. Kustantaja Tammi. 325 sivua. Kolmevuotiaat Kathy ja Kelly Frawley siepataan yöllä kodistaan. Vaaditut lunnaat maksetaan, mutta vain Kelly saadaan takaisin. Viestin mukaan Kathy on vahingossa tapettu. Kelly kuitenkin kertoo äidilleen jatkuvasti identtisen kaksossiskonsa kuulumisia. Lopulta FBI vakuuttuu siitä, että Kellyllä on telepaattinen yhteys sisareensa ja Kathy on edelleen elossa... ("Mary Higgins Clark on jännityksen kuningatar.") Mary Higgins Clarkin (s. 1929) aiemmat romaanit ovat useimmiten olleet kelpo viihdettä, ja minulla on ollut tapana lukea hänen kirjansa suomennettuna aina näin tuoreeltaan. Saimme tämän kirjan joululahjaksi, ja vaikka minulla on kirjastosta lainassa kymmenen romaania, päätin tässä välissä lukaista oman kirjahyllymme antia. Muistaakseni jossain aiemmassakin kirjassaan Mary Higgins Clark on käyttänyt kaksosteemaa, mutta tässä Kaksoset-jännärissä identtisillä kaksosilla on tosiaankin telepaattinen yhteys toisiinsa (uusimmassa Tieteen Kuvalehdessä 1/2008 oli muuten mielenkiintoinen artikkeli telepatiasta). Kaksoset-romaanin luvut ovat lyhyitä, ja lukeminen edistyi nopeasti. Mary Higgins Clark kuljettaa juonta vauhdikkaasti eteenpäin, mutta olisin kaivannut henkilöhahmoihin enemmän persoonallisuutta. Olen lukenut niin monia Mary Higgins Clarkin jännäreitä, että samankaltaisuus kirjojen välillä alkaa jo hivenen ärsyttää. Minua häiritsi muutamat kirjassa esiintyvät suomentajan virheet - esimerkiksi kellon mainittiin olevan 17.20, vaikka oikeasti oli yö ja kello oli luultavasti 5.20. Kaksoset on ihan hyvää viihdettä vaikkapa sateisena mökkipäivänä, mutta mikään mieletön lukuelämys tämä ei ole. Kirjailijaan tutustuminen kannattaa aloittaa vanhemmista kirjoista, sillä vanhempien kirjojen joukosta löytyy pari todellista helmeä. Mary Higgins Clark Wikipediassa ja Mary Higginsin Clarkin viralliset kotisivut.

Clark, Mary Higgins: Kodin suojassa

(elokuu 2006) Alkuperäinen teos No Place Like Home, vuonna 2005. Suomennettu 2006. Kustantaja Tammi. 363 sivua. 10-vuotias Liza Barton ampuu vahingossa äitinsä yrittäessään suojella tätä isäpuolensa hyökkäykseltä. Liza adoptoidaan toiselle paikkakunnalle, ja hänelle annetaan nimeksi Celia. 34-vuotiaana Celia on naimisissa Alexin kanssa, ja hänellä on Jack-poika. Alex päättää yllättää Celian ostamalla hänelle lahjaksi talon, ja Celia kokee järkytyksen - talo on sama, jossa hän tappoi äitinsä. Pian paikkakunnalla alkaa tapahtua murhia, joista Celiaa epäillään... Mary Higgins Clark (s. 1929) jaksaa yhä kirjoitella jännäreitä, ja mielelläni luin tämän tuoreimman suomennoksen. Tarina on aika höttöinen eikä onnistunut kunnolla herättämään mielenkiintoani. Ehkäpä olen alkanut kyllästyä Mary Higgins Clarkin kirjoitustyyliin, tai sitten tämä ei todellakaan ollut niin hyvä kuin Yö kuuluu minulle -kirja. Viralliset kotisivut.

Clark, Mary Higgins: Kotikadullasi

(elokuu 2004) Emily Grahamin isoäidin isotäti katosi sata vuotta sitten, mutta tapausta ei koskaan selvitetty. Kun isoäidin lapsuudenkodin pihaan aletaan kaivaa uima-allasta, sieltä löytyy ruumis. Se tunnistetaan tytöksi, joka katosi neljä vuotta aiemmin. Haudasta löytyy myös sormus, joka oli kuulunut Emilyn suvun perhekalleuksiin. Pikku hiljaa Emily pääsee ovelan sarjamurhaajan jäljille... Osa Mary Higgins Clarkin romaaneista on ihan kelpo jännäreitä ja tähänkin tykästyin. Mielenkiintoinen juoni.

Clark, Mary Higgins: Unissakävelijä

(helmikuu 2010) Englanninkielinen alkuteos I Heard That Song Before, vuonna 2007. Suomentanut Heikki Kaskimies, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 320 sivua. • Kay Lansing on kasvanut rikkaan ja vaikutusvaltaisen Carringtonin perheen palkollisen lapsena. Eräänä päivänä kuusivuotias Kay hiipii perheen kartanossa sijaitsevaan salaiseen kappeliin ja kuulee miehen ja naisen riitelevän rahasta. Samana iltana Carringtonit pitävät illallistanssiaiset, joiden jälkeen Princetonissa opiskeleva Peter Carrington tarjoaa 18-vuotiaalle naapurintytölle kyydin kotiin ja tyttö katoaa jäljettömiin. Parikymmentä vuotta myöhemmin Kay rakastuu Peter Carringtoniin ja päätyy tämän kanssa naimisiin. Epäilyksen varjo ei ole haihtunut Peterin yltä, varsinkin kun hänen ensimmäisen vaimonsa oli hukkunut uima-altaaseen epämääräisissä olosuhteissa. Kayn kauhuksi Peter osoittautuu unissakävelijäksi, jonka öinen vaeltelu johtaa uima-altaalle... • Mary Higgins Clarkin jännärit ovat usein melko höttöistä huttua, mutta näitä on silti ihan viihdyttävää silloin tällöin lueskella ja tätä Unissakävelijää en ollutkaan vielä aiemmin lukenut. Tämä olisi ollut nopealukuinen kirja, mutta en jaksanut tätä paljoa lukea yhdellä kertaa. Kirjan takakannessa tätä kuvaillaan psykologiseksi trilleriksi, mutta mielestäni tämä on pikemminkin perusdekkaritavaraa. Juoni on ihan jännittävä, yllättäviä juonenkäänteitä on riittävästi, mutta Mary Higgins Clarkin kirjoitustyyli tökkii ja töksähtelee. Tarinaa seurataan niin monen ihmisen näkökulmasta, etten oikein päässyt sisään yhteenkään henkilöhahmoon, ja kirjan luvut ovat lyhyitä. No, joku varmasti pitääkin Clarkin kirjoitustyylistä ja ahmii kirjan yhdeltä istumalta, mutta minä en tälle oikein lämmennyt. Totean taas, että voisipa sitä äitiyslomalla vauvan syntymää odotellessa jotain kiinnostavampaakin lukea kuin tällaisia keskivertoromaaneja.

Clark, Mary Higgins: Yö kuuluu minulle

(maaliskuu 2006) Alkuperäinen teos Nighttime Is My Time, vuonna 2004. Suomennettu 2005. Kustantaja Tammi. 379 sivua. Jean Sheridan on kutsuttu Stonecroft Academyn entisten opiskelijoiden tapaamiseen. Yksi kutsutuista on löydetty kuolleena uima-altaastaan vain vähän ennen kokousta, ja aikaisemmin neljä muuta luokkakaveria on saanut surmansa äkillisesti. Jean saa uhkaavia fakseja, jotka liittyvät hänen Lily-tyttäreensä. Jean on antanut vastasyntyneen Lilyn adoptoivaksi kaksikymmentä vuotta sitten eikä ole kertonut asiasta kenellekään. Yrittääkö joku kiristää Jeanilta rahaa tiedoillaan vai onko Lily-tytär vaarassa? Mary Higgins Clark (s. 1929) aloitti kirjailijauransa vuonna 1964, ja Yö kuuluu minulle -jännäri on ilmeisesti 24. suomennettu romaani. Henkilöhahmoja on monia, mutta onnistuin silti muistamaan tärkeimpien henkilöiden nimen, ammatin, menneisyyden. Iso plussa on se, että kirjaa lukiessani voin koko ajan arvailla murhaajan henkilöllisyyttä. Jännitys säilyy loppuun saakka.

Clarke, Susanna: Jonathan Strange & herra Norrell

(tammikuu 2006) Alkuperäinen teos Jonathan Strange & Mr Norrell, vuonna 2004. Suomennettu 2005. Kustantaja WSOY. 793 sivua. On vuosi 1807, ja magia on kadonnut Englannista lopullisesti. Tai niin luultiin, kunnes salaperäinen herra Norrell taikoo talvisena aamuna Yorkin katedraalin kiviset patsaat puhumaan. Norrell suostuu lopulta käyttämään magiaa koko ihmiskuntaa uhkaavaa vihollista vastaan. Nuori Jonathan Strange hakeutuu herra Norrellin oppilaaksi. Strange ei ymmärrä, miksi Norrell tahtoo salata kaiken tiedon, joka liittyy Englannin magian luojaan, kuuluisaan Raven Kingiin. Ihmisenä syntyneen, mutta keijujen kasvattaman Raven Kingin kohtalo kiehtoo Strangea ja niinpä hän päättää alkaa tutkia sitä... Susanna Clarke (s. 1959) on englantilainen kustannustoimittaja, joka kirjoitti loistavaa Jonathan Strange & herra Norrell -esikoisteostaan kymmenen vuoden ajan. Kirja on niittänyt mainetta monissa maissa sekä voittanut palkintoja ja romaanin elokuvaoikeudet on jo myyty. Jonathan Strange & herra Norrell on tuhti lukupaketti, mutta vaikka sivuja on runsaasti ja teksti on pientä, lukaisin romaanin innostuneena kannesta kanteen. Magiasta, ihmiskohtaloista ja historiallisista tapahtumista on punottu mielenkiintoinen kertomus, joka tempaa mukaansa. Suurin osa fantasiakirjallisuudesta ei kiinnosta minua, mutta tämäntyylisiä kirjoja lukisin mieluusti enemmänkin. Upeaa! Synkähkö, mutta omalla tavallaan kiehtova mustavalkoinen kuvitus. Suomenkieliset kotisivut, joilta löytyy hieman lisätietoa kirjasta sekä kirjan ensimmäinen luku. Viralliset kotisivut.

Cleeves, Ann: Musta kuin yö

(tammikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Raven Black, vuonna 2006. Suomentanut Annukka Kolehmainen, vuonna 2007. Kustantaja Karisto. 336 sivua. Nuori yksinhuoltajaäiti löytää lumesta tytön ruumiin. Naapurin teini-ikäinen tyttö on kuristettu omalla punaisella kaulahuivillaan. Kaikki tuntevat toisensa Shetlanninsaarilla, ja saarelaiset syyttävät murhasta erästä vanhusta, mutta komisario Jimmy Perez langettaa epäilyksen varjon kaikkien ylle. Kuka on murhaaja? ("Ann Cleeves on todella hyvä kirjailija. - The Times. "Ann Cleeves kirjoittaa erinomaisia kuvauksia ja luo kiehtovia henkilöhahmoja." - Lesa Holstine.) Ann Cleeves (s. 1954) on minulle entuudestaan aivan outo kirjailija, sillä tämä Musta kuin yö on hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa. Tämä on palkittu Englannissa vuoden 2006 parhaana dekkarina, ja kirja on niittänyt kunniaa myös muissa maissa. Minulla ehti olla tämä rikosromaani lainassa kirjastosta viikkoja ennen kuin viimein päädyin lukemaan tämän. Heti ensimmäiset sivut saivat kiinnostukseni heräämään, eikä lukuintoni herpaantunut missään vaiheessa tarinaa. Mielestäni erakkomainen vanhus on ehdottomasti kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo, mutta esimerkiksi myös nuori yksinhuoltajaäiti ja surmatun tytön ystävätär ovat kiehtovia hahmoja. Hieman minua häiritsi se, että arvasin murhaajan henkilöllisyyden paljon ennen lopputapahtumia, mutta luultavasti joillekin lukijoille murhaaja saattaa tulla yllätyksenäkin. Kirjan nimen suomennos on mielestäni hieman epäonnistunut, sillä kirjan alkuperäinen nimi Raven Black kuvaa paremmin tätä korppeja kuhisevaa dekkaria kuin Musta kuin yö -nimi. Tämä on ensimmäinen kirja neliosaiseksi suunniteltua dekkarisarjaa, jossa Ann Cleeves kuvaa Shetlanninsaaria eri vuodenaikoina, ja tämän ensimmäisen kirjan perusteella aion lukea myös seuraavat sarjan osat. Ann Cleevesin viralliset kotisivut.

Cleeves, Ann: Valoisat illat

(joulukuu 2008) Englanninkielinen alkuteos White Nights, vuonna 2008. Suomentanut Annukka Kolehmainen, vuonna 2008. Kustantaja Karisto. 376 sivua. Taiteilija Bella Sinclairin näyttelyssä muuan vieraista saa hysteerisen kohtauksen. Kukaan ei tunne itkevää miestä, joka kärsii muistinmenetyksestä. Seuraavana aamuna samainen mies löytyy kuolleena, klovnin naamio kasvoillaan. Pian Bella Sinclairin lähipiirissä tapahtuu toinenkin surmatyö... Luin viime tammikuussa Ann Cleevesin (s. 1954) dekkarin nimeltä Musta kuin yö, ja tämä Valoisat illat on toinen osa neliosaiseksi suunniteltua dekkarisarjaa, joka kuvaa Shetlandinsaaria eri vuodenaikoina. Musta kuin yössä oli luminen talvi, ja Valoisien iltojen tapahtumat sijoittuvat keskikesään. Musta kuin yö ei ollut erityisen yllätyksellinen dekkari, mutta pidin Ann Cleevesin luomista henkilöhahmoista sekä Shetlandinsaarien kuvailusta, ja sitä samaa herkkua on tarjolla myös Valoisat illat -kirjassa. Ehkäpä tämä Valoisat illat ei ole yhtä ennalta-arvattava kuin Musta kuin yö -dekkari. Molemmissa kirjoissa pääosassa hääräilee komisario Jimmy Perez, ja on mukavaa jatkaa tuttujen henkilöhahmojen elämän seuraamista. Shetlandinsaaret eivät kuulu Pohjoismaihin, mutta mielestäni näissä kirjoissa on kuitenkin pohjoismaisista dekkareista tuttu tunnelma, sillä talvet ovat lumisia ja kesäyöt valoisia. Jään odottelemaan sarjan seuraavan osan suomennosta!

Coben, Harlan: Ei sanaakaan

(lokakuu 2006) Alkuperäinen teos Tell No One, vuonna 2001. Suomennettu 2004. Kustantaja WSOY. 335 sivua. Lääkäri David Beck menetti Elizabeth-vaimonsa kahdeksan vuotta sitten. Poliisin tutkimuksissa kaikki merkit viittasivat seudulla liikkuneeseen sarjamurhaajaan. Yllättäen David saa sähköpostiinsa merkillisen viestin, joka herättää epäuskon ohella uutta toivoa. Mitä Elizabethille todella tapahtui? ("Harlan Coben on moderni yllätysten mestari." - Dan Brown.) Harlan Coben on voittanut monia dekkaripalkintoja, mutta häneltä ei vielä ole suomennettu montaa romaania, enkä ollut aikaisemmin tutustunut hänen kirjoihinsa. Cobenin kirjoja on kutsuttu nerokkaiksi, vangitseviksi ja jännittäviksi, ja voin hieman yhtyä tuohon määritelmään, vaikka tämä kirja ei ollutkaan aivan kaiken tuon hehkutuksen arvoinen. Jostain syystä odotin, ettei tämä olisi "paha saa palkkansa" -jännäri, mutta loppujen lopuksi tästä sukeutui perinteinen jännitystarina. Coben onnistui kuitenkin jossain määrin tekemään minuun vaikutuksen, ja luultavasti lukaisen muitakin hänen kirjojaan. Viralliset kotisivut.

Coben, Harlan: Lupaus

(toukokuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Promise Me, vuonna 2006. Suomentanut Jukka Jääskeläinen, vuonna 2008. Kustantaja WSOY. 389 sivua. Myron Bolitar on muutama vuosi sitten joutunut jättämään koripalloilijan uransa ja on sen jälkeen toiminut agenttina urheilijoille sekä näyttelijöille. Kun Myron kuulee naisystävänsä tyttären ja tämän kaverin puhuvan humalassa ajaneista ystävistään, Myron tarjoutuu auttamaan. Hän lupaa kuljettaa Erinin ja Aimeen turvallisesti kotiin milloin tahansa, mistä tahansa. Pian 18-vuotias Aimee pyytää apua keskellä yötä ja haluaa kyydin Manhattanilta newjerseyläisen kaverinsa luokse. Myron luulee tekevänsä tytölle palveluksen, mutta seuraavana päivänä tytön vanhemmat ilmoittavat hänet kadonneeksi. Myron on viimeinen, joka näki Aimeen, ja tuntee velvollisuudekseen selvittää tytön kohtalon... Harlan Cobenin (s. 1962) jännärit ovat ihan viihdyttävää tavaraa. Olin aiemmin lukenut häneltä kaksi romaania, Ei sanaakaan sekä Sillä tiellään, ja tämä Lupaus on ensimmäisen suomennos Myron Bolitar -dekkarisarjasta. Hölmöä, että kirjasarjan suomentaminen päätetään aloittaa vasta kahdeksannesta kirjasta, sillä ainakin minä lukisin mieluiten kirjasarjat kokonaisina ja järjestyksessä. Lupaus etenee mukavan sujuvasti, juonenkäänteet aiheuttivat minussa pienoista koukutusta, henkilöhahmojen repliikit ovat paikoitellen jopa ihan hauskoja. Vauhtia ja vaarallisia tilanneita, hetkittäin epäuskottavia juonikuvioita. Coben ei oikeastaan ole lempikirjailijani, mutta hänen kirjojaan on joskus mukava lueskella.

Coben, Harlan: Sillä tiellään

(elokuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Gone for Good, vuonna 2002. Suomennettu 2005. Kustantaja WSOY. 386 sivua. Will Klein saa tietää, että hänen veljensä Ken on ehkä sittenkin elossa. Yksitoista vuotta aikaisemmin Willin ensirakkaus murhattiin, ja samaan aikaan Ken oli kadonnut... ("Liftaaminen kirjan matkaan kannattaa - edessä on sellaista kyytiä, ettet taatusti tule katumapäälle." - Miami Herald.) Luin viime syksynä Harlan Cobenin aiemmin suomennetun jännärin nimeltä Ei sanaakaan, ja nyt kirjastosta lähti mukaani hivenen tuoreempi romaani. Ehkäpä juoni tuntuu välillä epäuskottavalta, mutta tarina etenee niin vauhdikkaasti ja jännittävästi, että mielenkiintoni pysyi yllä loppuun saakka. Tehokasta jännitystä, kiinnostavia juonenkäänteitä. Syvennyin tähän kirjaan niin tiukasti, että parissa liikuttavassa kohdassa aloin melkeinpä kyynelehtiä. Taidanpa tulevaisuudessakin lukaista Harlan Cobenin kirjoja, sillä kahden lukemani jännärin perusteella Cobenin romaanit ovat oikein viihdyttävää ajanvietettä. Viralliset kotisivut.

Coelho, Paulo: Paholainen ja neiti Prym

(syyskuu 2007) Brasilialainen alkuteos O demônio e a Srta. Prym, vuonna 2000. Suomennettu 2002. Kustantaja Bazar. 181 sivua. Ovatko ihmiset pohjimmiltaan hyviä vai pahoja? ("Paholainen ja neiti Prym sekä vavahduttaa että herättää lukijan." - Revista Boa Estrela, Portugali.) Luin viime joulukuussa Paulo Coelhon (s. 1947) kirjan nimeltä Veronika päättää kuolla, ja minun teki mieli viimein lukea lisää Coelhoa. Paholainen ja neiti Prym, Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin ja Veronika päättää kuolla kuuluvat samaan trilogiaan, ja kaikissa kolmessa kirjassa Coelho kertoo yhdestä viikosta tavallisten ihmisten elämässä, ja siitä, kuinka he joutuvat yhtäkkiä silmätysten rakkauden, kuoleman ja vallan kanssa. Paholainen ja neiti Prym -kirjan lainatessani puhkuin intoa, mutta kun viimein pääsin lukemaan tätä kirjaa, mielenlaatuni ei tainnutkaan sopia Coelhon lukemiseen. Tämä ei kuitenkaan ole mikään erityisen raskas kirja, ja lukaisin kirjan yllättävän nopeasti. Muutama tunti tämän kirjan parissa kuitenkin vierähti, sillä unohduin aika ajoin pohdiskelemaan syntyjä syviä. Tämä Paholainen ja neiti Prym ei mielestäni ole aivan niin ennalta-arvattava kuin Veronika päättää kuolla, ja muutenkin tämä kirja tempaisi paremmin mukaansa. Toisaalta Paulo Coelho on mielestäni yliarvostettu kirjailija, mutta toisaalta olen itsekin melko ihastunut Coelhon kerrontaan ja ymmärrän hänen hehkuttajiaan. Paulo Coelho Wikipediassa, blogi ja viralliset kotisivut.

Coelho, Paulo: Veronika päättää kuolla

(joulukuu 2006) Alkuperäinen teos Veronika decide morrer, vuonna 1998. Suomennettu 2003. Kustantaja Bazar. 256 sivua. Nuorella Veronikalla on hyvä työpaikka ja rakastava perhe, mutta eräänä marraskuisena aamuna hän päättää kuolla. Hän ottaa yliannostuksen lääkkeitä ja herää jonkin ajan kuluttua sairaalassa. Hänelle kerrotaan, että hänen sydämensä on vaurioitunut ja hänellä on vain muutama päivä elinaikaa... ("Mieletön lukuelämys, joka avaa aivan uusia ajatusportteja." - Wave Magazine.) Brasilialaisen Paulo Coelhon (s. 1947) kirjoja on moni ylistänyt, ja Coelho on voittanut useita palkintoja. Olen lainannut pariin otteeseen kirjastosta tämän Veronika päättää kuolla -kirjan, ja tällä kertaa tarina tempaisi niin hyvin mukaansa, että jaksoin kahlata kirjan loppuun saakka. Vaikka kirja käsitteleekin muun muassa kuolemaa ja hulluutta, tarina on kuitenkin optimistinen. Arvasin suurimman osan kirjan tapahtumista etukäteen, ja se hieman pilasi lukuelämystä. Tässä uudistetussa painoksessa (4. painos, vuonna 2006) on mukana Kirja synty -niminen liite, jossa Coelho kertoo romaanin syntyvaiheista. Paulo Coelho Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Coffey, Brian: Ääni pimeydestä

(heinäkuu 2004) Ääni pimeydestä kertoo kahdesta nuorukaisesta, joiden ystävyys muuttuu karmeaksi painajaiseksi. Brian Coffey on yksi Dean R. Koontzin salanimistä. Ääni pimeydestä on samantyylinen kuin muutkin Koontzin romaanit, joten luvassa on kauhua ja vauhdikkaita tapahtumia. Koontzin uudemmat romaanit ovat parempia kuin nämä vanhat.

Colfer, Eoin: Artemis Fowl

(helmikuu 2004) Erikoisen älykäs poika, Artemis Fowl, tunnetun rikollissuvun nuorin vesa, saa haltuunsa Kirjan. Pian hän kaappaa rohkean menninkäiskomisarion, Holly Shortin, ja vaatii hänestä lunnaita. HAL eli Hautautuneiden Alueiden Lainvalvonta joutuu panemaan kovasti vastaan. Artemis näyttää jo voittaneen, kun HAL laittaa säännöt uusiksi. Artemis Fowl oli iloinen yllätys ja heti kirjan ensisivut herättivät mielenkiintoni. En tosin ole vielä oikein kunnolla päässyt innostumaan fantasiakirjallisuudesta eli keijut, peikot, maahiset ja muut tuntuivat aika ajoin äärettömän lapsellisilta. Artemis Fowl oli nopea lukea ja luin sen yhdessä illassa ennen nukahtamistani.

Colfer, Eoin: Artemis Fowl 2: Tehtävä pohjoisessa

(helmikuu 2004) Tehtävä pohjoisessa on tuttua Artemis Fowl-laatua. Artemis Fowl etsii pari vuotta sitten kadonnutta isäänsä ja Hautautuneiden alueiden lainvalvonta eli HAL ihmettelee, miten ja miksi maan alle on ilmestynyt isot kasat ihmisten tekemiä pattereita. Artemis ja HAL tekevät yhteistyötä auttaakseen toinen toistaan ja loppujen lopuksi kaikki kääntyy parhain päin. Kirjan lopussa mainittiin sekä Helsinki että Suomi ja se sai mut riehaantumaan tosissaan.

Colfer, Eoin: Artemis Fowl 3: Ikuisuuskoodi

(helmikuu 2004) Artemis Fowl onnistuu väsäämään keijuen tekniikkaa hyväksi käyttäen Kuutioksi nimeämänsä supertietokoneen. Artemis lupautuu pitämään laitteensa pois markkinoilta vuoden ajan, jos hänen hintapyyntöönsä suostumaan. Nopeasti Artemis ja hänen henkivartijansa, Butler, joutuvat huomaamaan aliarvioineensa kauppakumppaninsa, IT-miljardöörin, kyvyt. Eikä keijuiltakaan jää huomaamatta Artemisen puuhailut... Ikuisuuskoodi on tähän astisista Artemis Fowl-kirjoista vauhdikkain, vaikka aiemmistakaan kirjoista ei ole nopeita juonenkäänteitä puuttunut. Ikuisuuskoodi pysyy alusta loppuun jännittävänä eikä missään vaiheessa pääse tylsistymään. Paras Artemis Fowl-kirja! Kirjasarja kannattaa ehkäpä lukea järjestyksessä, niin pääsee parhaiten kiinni juoneen.

Colfer, Eoin: Artemis Fowl 4: Salaiset kansiot

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos The Artemis Fowl Files, vuonna 2004. Suomennettu 2004, WSOY. 210 sivua. Artemis Fowlin salaiset muistiinpanot on löydetty Fowl Manorin kassakaapista. Eoin Colferin Salaiset kansiot ei ole samanlainen romaani kuin aikaisemmat Artemis Fowl -kirjat, vaan Salaiset kansiot sisältää kaksi lyhyempää tarinaa (HALTiJa sekä Seitsemäs kääpiö). Lisäksi kirjassa on muun muassa maahiskielen aakkoset, keijubongarin opas, haastatteluja, Artemis Fowlin koulutodistus, Foalyn keksintöjä ja sanaristikko. Tämän lukeminen oli mukavaa ajankulua. Ihan lasten/nuortenkirjahan tämä on, mutta silloin tällöin luen itse ihan mielelläni tällaisia (olen siis 23-vuotias). Lukemiseen kului vain vajaa 1,5 tuntia. (Salaiset kansiot -kirjan kansi ei pääse kuvassa oikein oikeuksiinsa - kannessa on oikeasti hopeaa, kimaltevaa kuviointia, mutta skanneri muutti sen vihertäväksi, tylsäksi.) Eoin Colfer on irlantilainen kirjailija, joka tuli maailman tietoisuuteen Artemis Fowl -kirjoillaan.

Colfer, Eoin: Artemis Fowl 5: Opalin kosto

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos Artemis Fowl: The Opal Deception, vuonna 2005. Suomennettu 2005, WSOY. 348 sivua. Keijut pyyhkivät Artemis Fowlin muistista kaiken, mitä nuori rikollisnero sai selville heidän maailmastaan. Vahinko vain, että nyt Artemiksen apua tarvitaan - kipeämmin kuin koskaan.Koomasta herätetty tonttunainen Opal Koboi ei tunne sääliä käynnistäessään uuden, kauhistuttavan hankkeensa. Komisario Holly Short lavastetaan murhaajaksi ja seuraavaksi tähtäimessä on itse Artemis Fowl... Mutta muistaako Artemis enää lainkaan, mistä nämä eriskummalliset olennot ilmestyivät hänen elämäänsä? Eoin Colferin viides Artemis Fowl -kirja on nimeltään Opalin kosto. Bongasin tämän sattumalta kirjastosta samalla kertaa kuin tuon Salaiset kansiot -kirjankin ja niinpä tuli tämäkin luettua. Tykkäsin! Nuortenkirjoja saa luettua paljon nopeammin kuin esimerkiksi paksua pienitekstistä monimutkaista dekkaria. (Opalin koston kansi on oikeasti valossa kauniin kiiltävä, mutta skannerilla otetusta kuvassa kansi näyttää ikävystyttävän siniseltä.)

Colfer, Eoin: Toivomuslista

(maaliskuu 2004) Hyvät ihmiset menevät taivaaseen ja pahat helvettiin, mutta miten käy 14-vuotiaan Megin, joka on puoliksi kumpaakin? Hän saa viimeisen tilaisuuden korjata tilikirjansa saldoa... Toivomuslista on pitkälti samanlainen kuin Artemis Fowl-kirjat - huumoria ja nopeita juonenkäänteitä. Mielenkiintoista fantasiaa taivaan ja helvetin välillä. Kirjan loppu on kaunis.

Collins, Max Allan: CSI - Synnin kaupunki

(syyskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos CSI: Sin City, vuonna 2003. Suomennettu 2007. Kustantaja Readme.fi. 298 sivua. Uskovainen Lynn Pierce katoaa ja jälkeensä äänitteen, jolla aviomies uhkasi paloitella puolisonsa. Strippari Jenna Patrick kuristettiin kuoliaaksi. Gil Grissom, Catherine Willows, Warrick Brown, Nick Stokes ja Sara Sidle selvittelevät molempia murhamysteerejä... Max Allan Collinsin romaanit taisivat olla minulle entuudestaan outoja, ja tämän kirjan nappasin kirjaston uutuuskirjojen hyllystä ihan vain sen takia, että kannessa luki isolla teksti "CSI". MTV3-kanava esittää parhaillaan C.S.I.-sarjan seitsemättä tuotantokautta, ja C.S.I. eli Crime Scene Investigation on siitä harvinainen televisiosarja, että se on jaksanut kiinnostaa minua vuodesta toiseen. Tämä kirja on jo melko vanha, vuodelta 2003, mutta eipä se lukemista haitannut. Minua vähän epäilytti, voisiko kirja olla televisiosarjan veroinen, vaikka yleensähän pidän enemmän kirjoista kuin elokuvista. Eipä tämä ole mikään syvällinen jännäri, mutta murhatutkimuksien edistymistä on mielenkiintoista seurata. Kirjaa vaivaa pieni ennalta-arvattavuus, mutta sama vika on on välillä myös televisiosarjan jaksoissa. Mielelläni luen lisää suomennettuja CSI-kirjoja, vaikka kyllähän televisiosarja vaikuttaa paremmalta kuin nämä kirjat. Viralliset kotisivut.

Collins, Max Allan: CSI - Yhdistävä tekijä

(syyskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos CSI: Binding Ties, vuonna 2005. Suomennettu 2006. Kustantaja Readme.fi. 242 sivua. Kymmenen vuotta sitten Las Vegasissa riehui Vegasin kuristaja. Hän murhasi viisi ihmistä ennen kuin yllättäen katosi. Nyt Gil Grissom ja hänen rikospaikkatutkijaryhmänsä kutsutaan tutkimaan murhaa, jonka tekotapa sopii Vegasin kuristajaan. Ilmeisesti liikkeellä on kopiomurhaaja, joka onnistuu suututtamaan alkuperäisen Vegasin kuristajan... Lainasin kirjastosta samalla kertaa kaksi CSI-kirjaa - Synnin kaupunki tuli lukaistua ensin ja sitten tartuin tähän Yhdistävä tekijä -nimiseen jännäriin. Tämän Yhdistävä tekijä -kirjan alkuasetelma tuntui kiinnostavammalta, mutta en kuitenkaan tempautunut kunnolla mukaan juonikuvioihin. En tiedä, oliko vika lukijassa vai kirjassa, mutta tämä Yhdistävä tekijä tuntui laahaavammalta kuin Synnin kaupunki. Hiljalleen tarina kuitenkin piristyi. Yhdistävä tekijä on sen verran toiminnantäyteinen kirja, että tämän lukaisi melko sujuvasti. Eipä näitä CSI-kirjoja jaksaisi lukea kovin montaa peräkkäin, mutta enköhän minä joskus myöhemmin lukaise taas yhden CSI-kirjan lisää ja voisin kenties tutustua myös muihin Max Allan Collinsin kirjoihin. Iso osa CSI-kirjojen hohdokkuudesta taitaa johtua siitä, että kirjan hahmot ovat tuttuja televisiosta. MTV3-kanava esittää keskiviikkoiltaisin C.S.I.-sarjan seitsemättä tuotantokautta. Viralliset kotisivut.

Collins, Michael: Haudanryöstäjät

(marraskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos The Resurrectionists, vuonna 2002. Suomentanut Inka Parpola, vuonna 2002. Kustantaja Loki. 346 sivua. Frank Cassidyn vanhemmat kuolivat tulipalossa, kun hän oli viisivuotias. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Frankin sedän surmaa kuolleen miehen nimellä esiintyvä murhaaja. Frank uskoo, että koomassa oleva murhaaja on avain hänen menneisyytensä arvoituksiin. Hän päättää palata kotiseudulleen vaatimaan osaansa perinnöstä. Mitä kolmenkymmentä vuotta sitten todella tapahtui? Miksi kotiseudun asukkaat värähtävät yhä hänen nimensä kuullessaan? Samaan aikaan Frankin avovaimon ex-mies odottaa kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa... ("Kekseliäs ja myrkyllisen terävä." - Glasgow Herald.) Irlantilainen, nykyisin Seattlessa asuva Michael Collins (s. 1964) on minulle uusi tuttavuus, mutta tämän Haudanryöstäjät-jännärin takakansi vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin tutustua hänen tuotantoonsa. Tätä kirjaa kuvataan sanoilla "loistelias kertomus levottomista kuolleista, murhamysteeri, perhedraama, psykologisesti oivaltava kuvaus traumaattisesta lapsuudesta", ja ylenpalttinen hehkutus sai minut hieman epäluuloiseksi. Ensimmäisten sivujen perusteella arvelin, etten jaksaisi lukea kirjaa loppuun saakka, mutta viisikymmentä tai sata sivua luettuani olin sen verran koukussa tarinaan, että kirja oli helppo lukea kokonaan. Kirjan tapahtuvat sijoittuvat 1970-luvulle. Tämä oli ihan luettava romaani, ja juoni on paikoitellen jopa yllättävä, mutta tarina ei kuitenkaan saanut minua sataprosenttisesti pauloihinsa. Jokin tässä kirjassa tökki - toisaalta seurasin juonikulkuja innokkaasti, mutta toisaalta odotin koko ajan kirjan loppumista. Osa syynä saattoi olla oma mielenlaatuni, koska minun oli hankala keskittyä kirjaan ja päässäni pyörii miljoona muuta asiaa koko ajan. Aika näyttää, tulenko joskus lukemaan lisää Michael Collinsin tuotantoa, vai jääkö tämä kokemus ainokaisekseni. Collins ei onnistunut tekemään minuun mitään lähtemätöntä vaikutusta. Viralliset kotisivut.

Collins, Michael: Kadotetut sielut

(marraskuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Lost Souls, vuonna 2003. Suomentanut Inka Parpola, vuonna 2004. Kustantaja Loki-Kirjat. 295 sivua. • Amerikkalaisessa pikkukaupungissa Halloweenin jälkeen aamuyöllä lehtikasasta löytyy enkelipukuisen tytön ruumis. Miten kolmivuotias on päätynyt yksinään hiljaisen kadun varteen? Epäilyksen varjo lankeaa kaupungin sankarin, koulun jalkapallojoukkueen pelinrakentajan ylle... • Michael Collinsin nimi vaikutti hämärästi tutulta, ja selaillessani Luetut.netiä huomasin lukeneeni häneltä kaksi vuotta sitten Haudanryöstäjät-jännärin, mutta eipä minulla ole kovinkaan hyvää muistikuvaa ko. kirjasta. Koska olen kahdessa vuodessa ehtinyt noin lahjakkaasti unohtaa Haudanryöstäjät-romaanin, epäilin myöskin Kadotettujen sielujen olevan jokseenkin mitäänsanomaton lukukokemus. No, onhan tämä melko heppoinen, liiankin synkkä ja jossain määrin ennalta-arvattava. Koin kirjan päähenkilön ärsyttäväksi tyypiksi, sillä eronneisiin ja synkkyyteen vaipuneisiin poliiseihin törmää turhankin useissa dekkareissa ja kaiken lisäksi hän on vieläpä inhottavan vetelä mutta holtiton. Kadotetut sielut on "ihan ookoo", eli kyllähän tämän nyt melko vaivattomasti lukaisi, mutta eipä Michael Collins tarjonnut minulle mitään mieleenpainuvaa lukuelämystä.

Conan Doyle, Arthur: Sherlock Holmesin parhaita

(elokuu 2006) Painettu 2001. Kustantaja Basam Books. 340 sivua. Kolmetoista Sherlock Holmes -tarinaa. Sherlock Holmes on ollut pitkään "must read" -listallani, ja kun bongasin tämän sattumalta kirjastosta, kiikutin tämän saman tien kotiini. Kirjan alussa on pieni historiikki lääkäri-kirjailija Arthur Conan Doylen (1859-1930) elämästä sekä Sherlock Holmesista. Kirja on jaettu kahteen osaan - ensimmäisen osan tarinat on kirjoitettuna vuosina 1891-1893 ja jälkimmäisen osat tarinat ovat vuosilta 1903-1927. Sherlock Holmes on tarkkasilmäinen ja terävä-älyinen, ja hän saa selvitettyä omituisimmatkin tapaukset. Yksikään kirjan tarinoista ei ole tylsä, mutta eniten minua miellyttivät muun muassa Kirjava nauha ja Musgravien rituaali. Olen nähnyt televisioversion tarinasta Paholaisen jalka. Kirjaa lukiessa ei uskoisi, että nämä tarinat on kirjoitettu sata vuotta sitten! Lukisin mielelläni lisää Sherlock Holmes -tarinoita, mutta ne kaikki eivät ilmeisesti ole lukemisen arvoisia ja tähän kirjaan on koottu jo suurin osa parhaista kertomuksista.

Cook, Robin: Hoitovirhe

(marraskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Crisis, vuonna 2006. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, vuonna 2007. Kustantaja Gummerus. 459 sivua. Lääkäri Craig Bowmania syytetään hoitovirheestä. Sydänkohtaukseen kuollut nainen oli kärsinyt viimeisten elinvuosiensa aikana lähinnä luulosairaudesta. Bowman kutsuu apuun kuolinsyyntutkija Jack Stapletonin. Stapleton saa selville epämiellyttäviä totuuksia vainajan omaisista. Lisäksi hänelle selviää, että Bowmanin työpaikassa potilaat asetetaan tärkeysjärjestykseen maksukyvyn perusteella. Yhtäkkiä Stapleton huomaa olevansa hengenvaarassa... ("Cook ansaitsee aplodit tarjoamalla jännitystä ilman kohtuutonta väkivaltaa." - Yhteishyvä.) Olen vuosien varrella kahlannut läpi ison kasan Robin Cookin (s. 1940) romaaneja, ja nyt lukulistaltani löytyi Robin Cookin tuorein suomennettu jännäri nimeltä Hoitovirhe. Mukavaa, kun tässäkin kirjassa seikkailevat taas Jack Stapleton ja Laurie Montgomery. Juonikuviot tempasivat minut mukaansa tehokkaasti, ja lukeminen sujui joutuisasti. Robin Cookin kirjoja on välillä kritisoitu runsaasta lääketieteellisen sanaston käytöstä, mutta minua lääketieteelliset termit eivät häiritse ja mielestäni ne tuovat uskottavuutta juoneen. En ollut pitkään aikaan lukenut kirjaa, jossa olisi mukana oikeussalidraamaa, joten oli mukava yllätys, kun tässä Hoitovirhe-kirjassa kuvailtiin niin paljon Craig Bowmanin oikeudenkäyntiä. Eipä tämä kirja oikeastaan tarjonnut mitään kovin ihmeellistä, mutta tämäntyylinen jännitys viihdyttää minua. Hoitovirhe-romaanin lopputapahtumat onnistuivat jopa yllättämään minut, sillä olin jostain syystä odottanut hieman toisenlaista loppuratkaisua. Robin Cook Wikipediassa.

Cook, Robin: Merkityt

(elokuu 2006) Alkuperäinen teos Marker, vuonna 2005. Suomennettu 2006. Kustantaja Gummerus. 509 sivua. Salaperäiset ja äkilliset kuolemantapaukset kiinnittävät tohtori Laurie Montgomeryn huomion. Vainajat ovat kaikki nuoria ja terveitä, ja he ovat hiljakkoin liittyneet suuren sairausvakuutusyhtiön asiakkaiksi. Laurie yrittää saada sairaalan johdon ja esimiehensä tajuamaan, että kuolemantapaukset liittyvät toisiinsa, mutta hänen käsketään vaieta. Laurie ja Jack Stapleton keskittyvät sarjamurhaajan pysäyttämiseen... Robin Cook (s. 1940) on kirjoittanut yli parikymmentä jännäriä, jotka on lähes kaikki suomennettu. Muutama Cookin kirja löytyy kirjahyllystäni, mutta tämän tuoreimman kirjan nimeltä Merkityt varasin kirjastosta. Kirjassa keskitytään välillä seuraamaan ruumiinavausta, välillä taas kuvataan sairaalan kiireistä arkea. Tokihan tämä on jossain määrin ennalta-arvattava, eikä tämä ole mikään kirjallisuuden nobel-palkinnon arvoinen teos, mutta minua Merkityt jaksoi viihdyttää.

Cook, Robin: Romahdus

(maaliskuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Critical, vuonna 2007. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, vuonna 2008. Kustantaja Gummerus. 409 sivua. Angela Dawsonin johtaman firman yksityissairaaloissa leviää ärhäkkä sairaalabakteeri, joka tappaa rutiinitoimenpiteisiin tulleita potilaita. Rahoitusongelmien kanssa kamppaileva yhtiö on aikeissa listautua pörssiin, eikä sillä todellakaan olisi varaa skandaaliin. Kuolinsyytutkija Laurie Montgomery kiinnostuu infektiokuolemien sarjasta, sillä hänen mielestään siinä on jotain todella outoa. Kaiken lisäksi hänen aviomiehensä Jack Stapleton on pian menossa polvileikkaukseen yhteen firman sairaaloista... Robin Cook (s. 1940) on amerikkalainen lääkäri, silmäkirurgi, jonka ensimmäinen romaani julkaistiin jo 1970-luvulla. Cook on tehnyt komean kirjailijauran, ja tähän mennessä häneltä on suomennettu 26 trilleriä, joista suurin osa sijoittuu lääketieteen maailmaan. Olen lukenut Cookin suomennetuista jännäreistä kaikki tai ainakin lähes kaikki, joten päätinpä tämän tuoreimmankin suomennoksen lukaista läpi, kun tämä sattui löytymään kirjastosta uutuuskirjojen hyllystä. Pidän näistä Laurie Montgomery ja Jack Stapleton -kirjoista. Tämä Romahdus-jännäri oli kaiken kaikkiaan ihan mukavaa luettavaa, ja juonikuviot jaksoivat kiinnostaa minua läpi kirjan. En kuitenkaan antaisi tälle täyttä viittä tähteä tai edes neljää tähteä. Robin Cookin jännärit eivät ole erityisen syvällisiä eivätkä herätä mitään ihmeempiä ajatuksia, mutta rentoudun mielelläni joskus tällaisten viihdyttävien jännärien parissa. Kovin usein näitä ei viitsisi lukea.

Cook, Robin: Soluhautomo

(marraskuu 2004) Senaattori Ashley Butler saa tietää sairastavansa nopeasti etenevää sairautta. Hän tarjoutuu koekaniiniksi uuteen hoitomuotoon, jota on toistaiseksi testattu ainoastaan hiirillä. Käynnistyy salainen operaatio, jossa tarvitaan sekä munasoluja että verta Torinon käärinliinasta... Robin Cook kirjoittaa selkeästi ja vaikeatkin lääketieteelliset asiat on selitetty ymmärrettävästi. Kirjassa on lähes viisisataa sivua, mutta se ei silti tuntunut ylipitkältä. Muutama Cookin uudempi kirja ei ole vakuuttanut minua, mutta Soluhautomo on iloinen yllätys. Soluhautomossa ei ole tylsiä kohtia, vaan se jaksaa kiinnostaa koko ajan. Loppuratkaisu on ennalta-arvattava.

Cook, Robin: Virus

(toukokuu 2005) Alkuperäinen teos Outbreak, vuonna 1987. Ihmiskuntaa uhkaa tarttuva tauti, joka on suurin terveydellinen uhka sitten mustansurman. Tauti paljastuu verenvuotokuumetaudiksi, ebolaksi... Ihanaa, kun tentit ja muut koulukiireet ovat ohi, on kesäloma ja ehdin taas lukea romaaneja! Olin lukenut Robin Cookin Viruksen joskus vuosia sitten enkä muistanut enää yhtään juonta. Ihan kelpo jännäri, vaikkakaan ei Robin Cookin romaanien parhaimmistoa.

Cook, Robin: Äkkikuolema

(lokakuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Foreign Body, vuonna 2008. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, vuonna 2009. Kustantaja Gummerus. 416 sivua. • Lääketieteen opiskelija Jennifer Hernandez saa tiedon rakkaan isoäitinsä kuolemasta CNN:n uutislähetyksestä. Isoäiti oli matkustanut Intiaan halvemman lonkkaleikkauksen perässä, mutta päivä leikkauksen jälkeen hän menehtyi äkillisesti. Jennifer päättää lentää New Delhiin selvittämään tapausta, ja hän pyytää avukseen mentorinsa, kuolinsyytutkija Laurie Montgomeryn. Paikan päällä käy ilmi, että yhdysvaltalaisten terveysturistien kuolemia on sattunut enemmänkin ja että ruumiit on pyritty polttamaan pikaisesti... • Robin Cook on kirjoittanut monta menestynyttä lääketieteellistä trilleriä. Olen vuosien varrella lukenut kaikki tai ainakin melkein kaikki hänen suomennetuista romaaneistaan, ja niinpä tämä tuoreinkin suomennos nimeltä Äkkikuolema löysi tiensä lukulistalleni, kun bongasin tämän kirjastosta uutuuskirjojen hyllystä. En tiedä, jotenkin Robin Cookin jännärit tuntuvat vain huonommilta kuin muutama vuosi sitten, ja tässäkin oli jokseenkin kökkö juoni. Kivuttomastihan tämän lukaisi, helppoa kamaa, mutta kirjan jälkeen jäi pettynyt fiilis.

Cornwell, Patricia: Kuolleiden kirja

(helmikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Book of the Dead, vuonna 2007. Käsikirjoituksesta suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 381 sivua. Kay Scarpetta muuttaa Pohjois-Carolinaan ja perustaa yksityisen rikospatologian laboratorion yhdessä Pete Marinon ja sisarentyttärensä Lucyn kanssa. Yllättäen kaupungissa alkaa kuolla ihmisiä. Pian Kay Scarpetta alkaa pelätä joutuvansa itsekin osaksi Kuolleiden kirjaa... ("Cornwellin kirjoitustekniikka ansaitsee toistuvat kiitokset." - Lapin Kansa.) Olen vuosien varrella kahlannut läpi kaikki aiemmat Kay Scarpetta -romaanit, joten pitihän tämä viidestoista romaani nimeltä Kuolleiden kirja lukaista myös, vaikka mielestäni Patricia Cornwellin (s. 1956) kirjat ovat huonontuneet vuosi vuodelta ja parhaat kirjat löytyvät sarjan keskivaiheilta. Tämän kirjan piti alun perin ilmestyä jo vuonna 2006, mutta jostain syystä kirja julkaistiin Yhdysvalloissa vasta loppuvuodesta 2007 ja Suomessa siis heti alkuvuodesta 2008. Joskus hyvää kannattaa odottaa kauankin, mutta se ei päde tähän Kuolleiden kirjaan, sillä tämä ei mielestäni ollut mikään erityisen hyvä kirja. Hetkittäin tarina oli kyllä hyvinkin vetävä, mutta sitten tunnelma taas jotenkin lässähti ja mielenkiintoni herpaantui. Inhosin monia kirjan henkilöhahmoja. Sen verran juonikuviot onnistuivat koukuttamaan minut, etten halunnut jättää kirjaa kesken, vaan luin kirjan loppuun saakka. Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -jännärit kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, sillä uudemmissa kirjoissa viitataan usein vanhempien kirjojen tapahtumiin. Patricia Cornwell Wikipediassa ja Patricia Cornwellin viralliset kotisivut.

Cornwell, Patricia: Murhamiehen muotokuva: Viiltäjä-Jack - Tapaus selvitetty

(huhtikuu 2004) Lontoon Whitechapel vuonna 1888. Ainakin seitsemän naista murhataan raa'asti. Murhaajaa aletaan kutsua Viiltäjä-Jackiksi, mutta häntä ei koskaan saada kiinni. Satakolmetoista vuotta myöhemmin Patricia Cornwell alkaa tutkia maailman kuuluisimman sarjamurhaajan arvoitusta ja nykyaikaisin rikostekniikan menetelmin selvittää sen. Aluksi kirja vaikuttaa valtavan mielenkiintoiselta, mutta nopeasti Viiltäjä-Jackin elämän pienempienkin yksityiskohtien selvitys alkaa kyllästyttää minua. Murhat onnistuvat koskettamaan. Plussaa on, että kirjassa on paljon kuvia, vaikkakin muutama valokuva on aika kaamea. Hienosti kirjoitettu kirja, joka ei kuitenkaan ollut mikään lukuelämys.

Cornwell, Patricia: Pahan jäljillä

(tammikuu 2005) Alkuperäinen teos Trace. Kolmastoista Kay Scarpetta -jännäri. Scarpetta kutsutaan selvittämään 14-vuotiaan tytön salaperäistä kuolemaa. Pidän Kay Scarpetta -kirjojen tunnelmasta ja Cornwellin kirjoitustyylistä eikä Pahan jäljilläkään tuota pettymystä. Jokin hohto näistä tosin nykyään puuttuu - en tiedä, onko vika minussa vai Patricia Cornwellissa, mutta en enää nykyään odota yhtä innolla uusinta Scarpetta-trilleriä ja lukaise sitä läpi yhdessä illassa. Cornwell kuuluu kuitenkin yhä lempikirjoilijoideni joukkoon ja suosittelen hänen kirjojaan lämpimästi kaikille jännityksen ystäville, jotka eivät kavahda kuolinsyyntutkimuksen kammottavia yksityiskohtia. Pahan jäljillä ei ole yhtä synkkä kuin aiemmin ilmestynyt Raatokärpänen.

Cornwell, Patricia: Pedon leima

(joulukuu 2005) Alkuperäinen teos Predator, vuonna 2005. Suomennettu 2005, Otava. 330 sivua. Kay Scarpetta opettaa sisarentyttärensä perustamassa Rikosatemiassa ja toimii yhä myös kuolinsyyntutkijana. Benton tutkii naisen ruumista, johon on maalattu punaisia kämmenenjälkiä. Scarpettalla ja Marinolla on kädet täynnä työtä erään lääkärin ammuttua itsensä ja nelihenkisen perheen kadottua jäljettömiin. Lucy purkaa ahdistustaan yhden yön suhteisiin ja katuu myös yötä viimeisemmin valloituksensa kanssa, kauniin nuoren naisen, jolla on punaisia kämmenenjälkiä vartalossaan... Neljästoista Kay Scarpetta -jännäri. Ei näissä Scarpetta-kirjoissa ole enää samanlaista hohtoa kuin muutama vuosi sitten - joko Patricia Cornwellin puhti alkaa hyytyä tai sitten minä itse olen vain väsähtänyt Scarpettan seikkailuihin. Viralliset kotisivut (ainakin toistaiseksi etusivulle aukeaa hurja tätä kirjaa mainostava mainos, mutta sen pääsee ohittamaan painamalla "Continue to Patriciacornwell.com and 'take the challenge'" -tekstiä).

Cornwell, Patricia: Raatokärpänen

(helmikuu 2004) Kahdestoista Kay Scarpetta -trilleri. Olen lukenut kaikki Patricia Cornwellin Kay Scarpetta-sarjan kirjat ja vaikka useimmat niistä ovat minulla omana, tämän uusimman, Raatokärpäsen, päätin lukea kirjaston kautta rahaa säästääkseni. Etukäteen kuulin Raatokärpästä kehuttavan syvällisemmäksi kuin aiemmat Kay Scarpetta-kirjat ja ehkäpä se sitä olikin. Mua hämäsi aluksi kirjan lyhyet luvut - Viimeisessä piirissä oli lukuja kolmekymmentä ja risat, mutta Raatokärpäsessä niitä oli yli sata - mutta mun mielestäni systeemi tuntui toimivan. Kirjassa pompittiin lukujen vaihtuessa henkilöstä toiseen ja kirja onnistui etenemään tasaisen jännittävästi olematta kuitenkaan sekava. Kirjan lopputapahtumat tuntuivat vähän tylsiltä ja se jännityksen huipennus tuntui jäävän kokematta.

Cornwell, Patricia: Silminnäkijä

(helmikuu 2010) Englanninkielinen alkuteos The Front, vuonna 2008. Suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2009. Kustantaja Otava. 206 sivua. • Piirisyyttäjä Monique Lamont aikoo selvittää ratkaisemattomaksi leimatun rikoksen. Lamont uskoo, että vuonna 1962 tapahtuneen sokean naisen murhan takana on sarjamurhaaja nimeltä Bostonin kuristaja... • Patricia Cornwellin Silminnäkijä on jatkoa aiemmin julkaistulle Vaarassa-jännärille, molemmissa kirjoissa on pääosassa piirisyyttäjä Monique Lamont. Silminnäkijä on alun perin ilmestynyt jatkokertomuksena The Times -sanomalehdessä. Vaarassa oli rehellisesti sanottuna huono kirja, tylsää luettavaa, eikä tämä Silminnäkijäkään ole mikään lukunautinto. Silminnäkijää vaivaa sekavuus. Pariinsataan sivuun on tungettu ihan liikaa kaikkea, joten henkilöhahmot jäivät irrallisiksi eikä tutkimuksiin oikein jaksanut keskittyä. Olisihan sitä näin äitiyslomalla voinut aikansa käyttää johonkin viihdyttävämpäänkin puuhaan kuin tämän lukemiseen. Enpä oikein suosittele näitä Monique Lamont -kirjoja kenellekään, Patricia Cornwell on kirjoittanut parempaakin luettavaa.

Cornwell, Patricia: Vaarassa

(syyskuu 2006) Alkuperäinen teos At Risk, vuonna 2006. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 213 sivua. Piirisyyttäjä Monique Lamont on pannut alulle hankkeen, jolla on tarkoitus kerätä varat uutta dna-laboratoriota varten ja samalla pönkittää hänen uraansa. Hankkeen nimi on Vaarassa, ja sen kansikuvapojaksi Lamont on valinnnut rikostutkija Winston Garanon... Patricia Cornwellin (s. 1956) Kay Scarpetta sekä Judy Hammer -sarja ovat mukavaa luettavaa, joten päätinpä tutustua tähän Vaarassa-kirjaankin, vaikka tämä ei kuulukaan kumpaakaan sarjaan. Vaarassa on alun perin ilmestynyt viisitoistaosaisena jatkokertomuksena New York Times Magazinen sunnuntainumeroissa. Jos Vaarassa olisi ollut paksumpi kirja, olisin kenties jättänyt tämän kesken, mutta näin ohuen kirjan lukee melko nopeasti tylsyydestä huolimatta. Tämä ei ollut erityisen jännittävä eikä mukaansatempaava. Patricia Cornwellin tuotanto on menossa koko ajan huonompaan suuntaan tai sitten vika on minussa itsessäni, mutta en ole pitänyt uudemmista kirjoista niin paljoa kuin Cornwellin vanhemmasta tuotannosta. Viralliset kotisivut.

Crais, Robert: Panttivanki

(helmikuu 2006) Alkuperäinen teos Hostage, vuonna 2001. Suomennettu 2005. Kustantaja WSOY. 409 sivua. Jeff Talley on siirtynyt Los Angelesin kriisinneuvottelijan stressaavasta työstä pikkukaupungin poliisipäälliköksi. Rennot työpäivät loppuvat yllättäen, kun kolme nuorta miestä ottaa tilintarkastajan perheen panttivangikseen. Talleyn neuvottelijantaitoja tarvitaan jälleen. Kumman turvallisuus asettaa etusijalle - oman perheen vai tuntemattomien panttivankien? Olen lukenut aikaisemmin Robert Craisin Pommien enkeli -jännärin. Kirjojen lisäksi Crais on kirjoittanut muun muassa Miami Vice ja L.A. Law -televisiosarjoja. Panttivanki ei ole mikään loistava teos, mutta tapahtumat etenevät kiivasta vauhtia eikä kirjaa lukiessa pääse tylsistymään. Kuten Panttivanki-kirjan kansikuvasta voi päätellä, Panttivanki-kirjasta on tehty elokuva, jonka pääosassa näyttelee Bruce Willis. Taidan lähiaikoina katsastaa elokuvan, kun kerran tämä kirjakin tuli luettua! (En taida tänä vuonna ehtiä lukemaan yli sataa kirjaa, sillä opiskelu ja swappailu ovat vieneet nyt runsaasti aikaani.) Viralliset kotisivut.

Crichton, Michael: Nyt

(joulukuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Next, vuonna 2006. Suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 460 sivua. Syövästä toipunut Frank Burnet saa tietää, että hänen solunäytteillään on tehty bisnestä, koska ne tuottavan mutaation oikusta tehokasta syövän vasta-ainetta. Kun näyte tuhoutuu, biotekniikkayritys vaatii saada ottaa Burnetista lisää soluja. Tiedemies Henry Kendall yhdistää omia geenejään simpanssin alkioon. Biotekniikkayrityksen työntekijä yrittää parantaa veljensä huumeriippuvuutta geeniterapialla.. ("Michael Crichton sekoittaa pirullisen ovelasti totta ja kuvitelmaa. Hän haastaa olemassa olevat todellisuus- ja moraalikäsitykset, kyseenalaistaa valmiit oletukset ja paljastaa järkyttäviä uusia valintoja, joita emme olisi uskoneet joutuvamme tekemään.") Olen vuosien varrella lukenut monta Michael Crichtonin (s. 1942) romaania ja nähnyt myös hänen elokuviaan, joten tämä Crichtonin tuorein teos nimeltä Nyt vaikutti mielestäni oikein kiinnostavalta. Juoni on paikoitellen ehkä epäuskottava, mutta tarina on niin mukaansatempaava, etten ehtinyt miettiä uskottavuutta siinä vauhdissa. Näin vauhdikasta kirjaa on nopea lukea, eikä juoni tuntunut missään vaiheessa puuduttavan tylsältä. Hieman minua häiritsi se, etten päässyt sisään henkilöhahmojen elämään, sillä kirjassa vilisee valtavasti tyyppejä ja jokaista vilkaistaan vain nopeasti kerrallaan. Tosin henkilöhahmojen ohuus antoi mahdollisuuden kuljettaa juonta hurjaa vauhtia eteenpäin, ja kyllähän Michael Crichton on onnistunut luomaan oikein mainion trillerin. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mistä aiheesta Michael Crichton innostuu kirjoittamaan seuraavan kirjansa! Michael Crichton Wikipediassa ja viralliset kotisivut. (Laskelmieni mukaan tämä on 86. kirja tänä vuonna, joten nykyisellä lukutahdillani en pääse enää yli sadan kirjan vuosivauhtiin.)

Crichton, Michael: Pelon ilmasto

(lokakuu 2006) Alkuperäinen teos The State of Fear, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 634 sivua. Peter Evans on osakkaana lakifirmassa, jonka tärkein asiakas on ympäristönsuojelusta kiinnostunut monimiljonääri George Morton. Miljonääri katoaa hämärissä olosuhteissa... ("Tietoa ja viihdettä samassa paketissa." - Wall Street Journal.) Michael Crichton (s. 1942) on sekä antropologi että lääkäri, mutta hän on keskittynyt kirjoittamaan, ohjaamaan ja tuottamaan. Hänen tuotoksiinsa kuuluvat muun muassa Jurassic Park, Verkossa, Kongo ja Aikamatka, ja olen pitänyt kovasti hänen aikaisemmista romaaneistaan. Pelon ilmastossa on teemana ympäristönsuojelu, ilmastonmuutos ja ekoterrorismi, ja Crichton on voittanut kirjallaan Yhdysvaltain öljygeologien vuoden 2006 journalismipalkinnon. Minulla kesti tovin ennen kuin pääsin Pelon ilmaston tarinaan sisään. Kirjassa on muutamia harmittavia kirjoitusvirheitä, mutta kaiken kaikkiaan kirja on oikein nautittava lukuelämys. Näin paksuksi kirjaksi tämä on yllättävän nopealukuinen. Tekstin seassa on muun muassa kaavioita. Vaikka Pelon ilmasto onkin fiktiivinen romaani, se perustuu jossain määrin faktoihin, ja alaviitteissa kerrotaan faktojen lähteet. Kirjan lopussa on Crichtonin henkilökohtaisia mietteitä ilmastonmuutoksesta ja lähde- sekä kirjallisuusluettelo. Viralliset kotisivut.

Cussler, Clive: Atlantis

(heinäkuu 2006) Alkuperäinen teos Atlantis Found, vuonna 1999. Suomennettu 2000. Kustantaja Loisto. 475 sivua. Syyskuussa 1858 valaanpyytäjät törmäävät Etelämantereen vesillä laivanhylkyyn, josta löytyy kuoliaaksi jäätynyt miehistö ja arvokkaita muinaisesineitä, joista upein on musta pääkalloveistos. Maaliskuussa 2001 tutkijat hämmästelevät outoja kirjoitusmerkkejä Coloradon kultakaivoksesta löydetyssä kammiossa, mutta hetkeä myöhemmin huumaava räjähdys tukkii heidän ulospääsytiensä. Huhtikuussa 2001 Dirk Pitt ja NUMA:n alus joutuvat hyökkäyksen kohteeksi Etelämantereen vesillä - vastassa on sukellusvene, joka on ilmoitettu kadonneeksi 56 vuotta sitten... Viidestoista Dirk Pitt -seikkailu. Olen kuullut tätä Atlantista kehuttavan Clive Cusslerin (s. 1931) parhaaksi romaaniksi, ja kyllähän tämän juoni on oikein mukaansatempaava. Välillä lukeminen tökki, mutta vika ei ole tarinassa, vaan siinä, että olin juuri ennen tätä kirjaa lukenut Cusslerin jännärin ja kaipaan jo muuta luettavaa. Viralliset kotisivut.

Cussler, Clive: Hurrikaanin silmässä

(heinäkuu 2006) Alkuperäinen teos Trojan Odyssey, vuonna 2003. Suomennettu 2004. Kustantaja WSOY. 389 sivua. Nicaraguan rannikkovesiä uhkaa laajalle levinnyt myrkyllinen liete. Sen alkuperää selvittäessä Dirk Pittin Summer-tytär tulee löytäneeksi tuhansia vuosia sitten veden alle vajonneen rakennuksen. Tutkimusjoukolle tulee kiire paeta vuosikymmenen pahinta hurrikaania. Myrkkylietteen jälkiä seuratessaan Dirk Pitt törmää pirulliseen suunnitelmaan... Seitsemästoista Dirk Pitt -seikkailu (vaikka WSOY väittääkin tämän olevan jo kahdeksastoista Dirk Pitt -kirja). Luin vuosi sitten kaksi Clive Cusslerin kirjaa (Kadonneen saaren timantit ja Valhalla nousee), ja nyt mukaani tarttui kirjastosta taas yksi "miehinen" jännäri. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Clive Cusslerin kirjoja lukiessa ei pääse pitkästymään, ja tämä on viihdyttävää luettavaa helteisinä kesäpäivinä. Tokihan tämä on paikoitellen ennalta-arvattava, mutta siltikin mielenkiintoista luettavaa. Näitä Dirk Pitt -kirjoja täytyy lainata kirjastosta lisää! (Yleensä kesä on ollut aktiivisen lukemisen aikaa, mutta nyt kaikenlaiset kesäpuuhat sekä työt hidastavat lukutahtiani.) Viralliset kotisivut.

Cussler, Clive: Kadonneen saaren timantit

(toukokuu 2005) Alkuperäinen teos Shock Wave, vuonna 1996. Biologi Dirk Pitt on tutkimassa hylkeiden ja delfiinien salaperäistä katoamista Etelämeren vesillä, kun hän törmää yllättäen turistiryhmään. Ryhmän muutamat jäsenet ovat kuolleet oudoissa olosuhteissa. Sekä hylkeiden ja delfiinien katoamiselle että turistiryhmän jäsenten kuolemille löytyy yhteinen tekijä, timanttikaivosten uusien kaivausmenetelmien aiheuttamat sietämättömät ääniaallot. Dirk Pitt alkaa seuralaistensa kanssa tutkia asiaa... Kolmastoista Dirk Pitt -seikkailu. Lainasin tämän Porin Pormestarin Kirjatuvalta aika varautunein mielin, mutta ihan kelpo lomalukemista tämä Kadonneen saaren timantit on. Lähes 500 sivua. Clive Cusslerin kirjoja voisi lukea enemmänkin! Viralliset kotisivut.

Cussler, Clive: Valhalla nousee

(kesäkuu 2005) Alkuperäinen teos Valhalla Rising, vuonna 2001. 467 sivua. On vuosi 2003 ja maailman suurin luksusristeilija Emerald Dolphin syttyy neitsytmatkallaan tuleen. Laivan uumenissa on täysin uudenlaiseen tekniikkaan perustuva moottori. Risteilijän hälytysjärjestelmät eivät toimi ja 2500 ihmistä on vaarassa. Aluksen hätäkutsun kuulee lähettyvillä oleva NUMA:n tutkimusalus ja Dirk Pitt tekee parhaansa pelastaakseen ihmishenget. Onko moottorikeksinnöllä häikäilemättömiä vastustajia, jotka tekevät mitä tahansa suojellakseen omia etujaan? Kuudestoista Dirk Pitt -seikkailu. Minä luin kuukausi sitten Clive Cusslerin Kadonneen saaren timantit -romaanin ja teki mieli tutustua Cusslerin uudempaankin tuotantoon, joten lainasin kirjastosta tämän Valhalla nousee -kirjan. Jostain syystä pidän näitä miesten kirjoina, mutta toimintaa löytyy mukavasti minun makuuni ja pidän Cusslerin kirjoitustyylistä. Ei ihme, että hänen kirjojaan on myyty reilusti yli 100 miljoonaa kappaletta ympäri maapalloa! Heinäkuussa elokuvateattereihin ilmestyy Sahara-niminen leffa, jonka on kirjoittanut Clive Cussler - ehkäpä luen senkin kirjana tai sitten vahtaan joskus leffan.

A-C    D-F    G-I    J-L    M-O    P-R    S-U   V-Ö

D

Dahl, Arne: Juhannusyön uni

(lokakuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos En midsommarnattsdröm, vuonna 2003. Suomentanut Kari Koski, vuonna 2009. Kustantaja Otava. 398 sivua. • Tosi-tv:n häpeämätön ohjelmauutuus raivostuttaa tunnetun kriitikon niin, että hän tarttuu aseeseen. Murhan uhri on tv-pomo. Ase kädessä löydetty kriitikko kuitenkin väittää, että joku ehti tekemään surmatyön ennen häntä. Ruotsin rikospoliisin A-ryhmä saa juhannusviikolla tutkittavakseen kokonaisen murharyppään, sillä pian tapetaan maahanmuuttaja, sitten toinen, sitten kolmas... • Arne Dahl eli oikealta nimeltään Jan Arnald on minulle ennestään tuttu kirjailija, sillä luin jokunen vuosi sitten hänen esikoistrillerinsä nimeltä Verikyynel. Tämä Juhannusyön uni onkin jo kuudes Ruotsin rikospoliisin A-ryhmästä kertova romaani, joten minulla on jäänyt lukematta suurin osa Arne Dahlin trillereistä. Tämä Juhannusyön uni vaikutti aluksi melkoisen tylsältä ja sekavalta, joskin tuntemuksiini saattoi vaikuttaa myös viime päivinä minua vaivannut armoton väsymys. Muutaman kymmentä sivua luettuani tarina alkoi hieman enemmän kiinnostaa, mutta vähän pakkopullaahan tämän lukeminen minulle oli. Törmäsin jossain arvosteluun, jossa tätä Juhannusyön unta kehuttiin koukuttavaksi ja jännittäväksi, mutta enpä minä tälle tosiaankaan lämmennyt. Ei enempää Arne Dahlia minulle, kiitos.

Dahl, Arne: Verikyynel

(maaliskuu 2005) Alkuperäinen teos Ont blod. Kuuluisa ruotsalainen kirjallisuuskriitikko kidutetaan kuoliaaksi lentokentällä lähellä New Yorkia. Tekijä on sarjamurhaaja, jota FBI on etsinyt jo kaksikymmentä vuotta. Ruotsin poliisi saa tietää, että murhaaja on tulossa Tukholmaan ja Arlandaan komennetaan erikoisyksikkö... Arne Dahl eli oikealta nimeltään Jan Arnald (s. 1963) on kirjallisuustieteilijä, kriitikko ja kirjailija. Verikyynel on hänen esikoistrillerinsä. Takakannen tekstin mukaan Verikyynel on "kammottava kuin Uhrilampaat" enkä tätä aivan heikkohermoisimmille suosittelisi. Arne Dahlin kirjoitustyyli miellyttää minua - kielikuvia, vertauksia, mustaa huumoria. Viralliset kotisivut.

Dahl, Roald: Alahuuli

(lokakuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Switch Bitch, vuonna 1974. Suomentanut Raija Mattila, vuonna 1975. Kustantaja Loisto. 192 sivua. Olen aikaisemmin lukenut kaksi Roald Dahlin (1916-1990) aikuisille suunnattua novellikokoelmaa - heinäkuussa 2006 lukaisin Rakkaani, kyyhkyläiseni ja tammikuussa 2007 oli vuorossa Helppo nakki ja muita kertomuksia. Nyt kirjastosta lähti mukaani taas yksi Roald Dahlin novellikokoelmakirja, tällä kertaa kirja nimeltä Alahuuli. Kirjassa on vain neljä tarinaa. Ensimmäinen novelli on nimeltään Vieras (The Visitor), ja se kertoo Oswald-enosta, jonka ei olisi pitänyt suostua arabin kutsuun. Toisen kertomuksen nimi on Suuri parinvaihto (The Great Switcheroo), ja siinä Vic kehittää vaimonvaihtosysteemin. Kolmas tarina on Viimeinen näytös (The Last Act), ja siinä on pääosassa Anna, joka ottaa yhteyttä entiseen poikaystäväänsä. Neljännen eli viimeisen novellin nimi on Narttu (Bitch), ja tähtenä on taas Oswald-eno, jonka ystävä keksii vastumattoman parfyymin. Mielenkiintoinen kattaus! Kaikki neljä tarinaa olivat mukaansatempaavia, ja ahmaisin ne innoissani. Minuun tämäntyylinen huumori puree, ja jokaisen tarinan luettuani hykertelin. Tämä kirja tuli luettua nopeasti, ja oikeastaan minua oikein harmittaa, että tässä kokoelmassa oli vain neljä novellia. Roald Dahl Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Dahl, Roald: Helppo nakki ja muita kertomuksia

(tammikuu 2007) Alkuperäisistä teoksista Over To You, vuonna 1945, ja Eight Further Tales of the Unexpected, vuonna 1977. Suomennettu 1992. Kustantaja Loisto. 299 sivua. Luin viime heinäkuussa Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni -kirjan, ja ne novellit olivat niin riemastuttavia, että nyt halusin jälleen syventyä Dahlin tarinoihin. Tässä kirjassa on kahdeksantoista jännittävää, mustan huumorin sävyttämää kertomusta. Osa novelleista perustuu Dahlin omiin kokemuksiin sodanaikaisena hävittäjälentäjänä, mutta tarinat eivät ole silti hurjan sotaisia. Tämän kirjan tarinat eivät ole yhtä nokkelia kuin Rakkaani, kyyhkyläiseni -kirjan kertomukset, joten petyin moneen novelliin, kun novellin lopussa ei tapahtunutkaan mitään yllättävää. Synkkyyden sekaan mahtuu kuitenkin muutama mieluisakin tarina, joten tämä ei ole aivan huono kokoelma. Esimerkiksi Hovimestari on hauska, pieni kertomus, jossa oli tuttuja, dahlmaisia piirteitä. Ehkäpä lukaisen joskus myös Dahlin Alahuuli-kirjan, sillä moni on kehunut sitä. Roald Dahl Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Dahl, Roald: Henry Sugarin ihmeellinen tarina ja kuusi muuta

(marraskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos The Wonderful Story of Henry Sugar and Six More, vuonna 1977. Suomentanut Jaana Kapari, vuonna 2003. Kustantaja Art House. 188 sivua. Olen aikaisemmin lukenut kolme Roald Dahlin (1916-1990) aikuisille suunnattua novellikokoelmaa - heinäkuussa 2006 lukaisin Rakkaani, kyyhkyläiseni, tammikuussa 2007 oli vuorossa Helppo nakki ja muita kertomuksia ja juuri äsken eli lokakuussa 2007 ahmaisin Alahuuli-kirjan. Tässä novellikokoelmassa nimeltä Henry Sugarin ihmeellinen tarina ja kuusi muuta on yhteensä seitsemän kertomusta, joiden nimet ovat Poika joka puhui eläinten kanssa (The Boy Who Talked with Animals), Peukalokyytiläinen (The Hitch-hiker), Mildenhallin aarre (The Mildenhall Treasure), Joutsen (The Swan), Henry Sugarin ihmeellinen tarina (The Wonderful Story of Henry Sugar), Onnenkantamoinen (Lucky Break) ja Lastenleikkiä (A Piece of Cake). Peukalokyytiläinen oli minulle entuudestaan tuttu tarina, ja erään toisenkin tarinan epäilen lukeneeni aikaisemmin. Monet novellit kuulemma liittyvät Dahlin omaan elämään, ja tarinassa nimeltä Onnenkantamoinen Roald Dahl kertoo, miten hänestä tuli aikoinaan kirjailija. Mielenkiintoista! Suurin osa kertomuksista ei kuitenkaan oikeastaan vetäissyt minua mukaansa, vaikkakaan yksikään tarinoista ei ollut surkea. Roald Dahl Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Dahl, Roald: Nahka ja muita novelleja

(tammikuu 2008) Englanninkielisistä alkuteoksista Someone Like You, vuonna 1953, ja Kiss Kiss, vuonna 1960. Suomentanut Pentti Saarikoski. Teoksen novellit on aiemmin julkaistu kokoelmissa Rakkaani, kyyhkyläiseni, vuonna 1961, ja Joku kaltaisesi, vuonna 1970. Kustantaja Otava. 205 sivua. Vanha mies saa tietää, että hänen selkäänsä tatuoidusta maalauksesta on tullut arvokas. Mistä hinnasta hän on valmis myymään nahkansa? Toinen mies rakentaa äänikoneen, jolla voi kuulla ihmiskorvalle muutoin kuulumattomia ääniä. Kolmas mies osallistuu kokeeseen, jossa hänen aivonsa pidetään ikuisesti toiminnassa hänen kuoltuaan... ("Tarinat ovat mieleenpainuvia. Niissä on elokuvamaisuutta ja tiiviyttä, joka kuljettaa lukijan läpi selkeän kokonaisuuden." - Joensuun Ylioppilaslehti.) Osa tämän Nahka-kirjan novelleista on minulle entuudestaan tuttuja, mutta Roald Dahlin (1916-1990) tarinoita jaksaa lukea toisenkin kerran. Tosin lukemisesta puuttuu iso osa jännityksestä, kun muutamien tarinoiden kohdalla tiesin jo etukäteen, miten tarina tulee päättymään. Kirjassa on yhteensä kymmenen novellia - Äänikone, Genesis ja katastrofi, Sotilas, Mies etelästä, Toivomus, Vuokraemäntä, William ja Mary, Lampaalla teurastettu, Tie taivaaseen ja Nahka. Hieman nämä Roald Dahlin novellikokoelmakirjat alkavat jo kyllästyttää minua, kun kerran samat tarinat tuntuvat pyörivän monessa kirjassa. Roald Dahl Wikipediassa.

Dahl, Roald: Rakkaani, kyyhkyläiseni

(heinäkuu 2006) Alkuperäisistä teoksista Someone Like You, vuonna 1953 ja Kiss Kiss, vuonna 1960. Suomennettu 1961. Lukemani painoksen kustantaja on Loisto. 278 sivua. Iso-Britanniassa norjalaisille vanhemmille syntynyt Roald Dahl (1916-1990) on kirjoittanut monia tunnettuja lastenkirjoja (muun muassa Matilda, Jali ja suklaatehdas, Kuka pelkää noitia), mutta niiden lisäksi Dahl on kirjoittanut tarinoita myös aikuisille. Rakkaani, kyyhkyläiseni -novellikokoelman viisitoista kertomusta on suomentanut Pentti Saarikoski (1937-1983). Tämä oli Lukutoukkien kolon lukupiirin kirja, joten luin tätä vain silloin tällöin muiden lukemisten ohessa, mutta kirjan loppu tuli ahmittua muita lukupiiriläisiä nopeammin. Dahlin tarinoissa on ihanaa huumoria, ja tarinat ovat helppolukuisia. Monessa tarinassa ahneelle käy köpelösti. Minussa herättivät suurinta ihastusta novellit Pastorin huvi, Vuokraemäntä, Maailmanmestari. Osa tarinoista oli kehnompia, pitkästyttäviä, mutta jaksoin silti lukaista kaikki läpi kiinnostuneena. Viralliset kotisivut.

Dahlberg, Jenny: Sopivasti lihava

(lokakuu 2004) Jenny Dahlberg on kolmikymppinen ruotsalainen toimittaja. Sopivasti lihava -kirjassaan hän kertoo, millaista on elää lihavana maailmassa, jossa naisen ihannepaino on anorektinen. Kylässä ei uskalla istua tuolille, koska pelkää tuolin menevän rikki. Pikaruokapaikoissa ei tarvitse todistaa henkilöllisyyttään maksaessaan kortilla, sillä kaikki myyjät tuntevat jo niin hyvin. Muodikkaiden vaatteiden löytäminen muualta kuin miestenosastolta on mahdotonta. Konditoriossa valehtelee ostavansa leivokset lapsille, vaikka aikookin syödä kaiken itse. Olen kuullut tästä kirjasta niin monia mahtavia kommentteja, että oli viimein aika itsekin tutustua siihen, mitä sanottavaa Jenny Dahlbergilla on. Sopivasti lihava on hauskasti ja suorasukaisesti kirjoitettu. Jäi kuitenkin sellainen vaikutelma, että kaiken tuon herskyvän huumorin takana on syvästi vartaloaan vihaava nainen, joka haluaa peittää tunteensa vitsailullaan. Kirjassa on sivutolkulla tarinaa sipseistä, kermaperunoista ja hampurilaisista, joten laihdutuskuurilla ollessaan ei tähän kirjaan kannata tarttua.

Darnton, John: Elävien laakso

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos Neanderthal, vuonna 1996. Suomennettu 1997, Otava. 415 sivua. Pamirin vuoristossa kadonnut arkeologi on lähettänyt viimeisenä elonmerkkinään neandertalin pääkallon. Löytö on sensaatio - kallon iäksi arvioidaan 25 vuotta, vaikka laji katosi maapallolta 30 000 vuotta sitten. Onko kyseessä väärennös? Vai onko ihmisen kehityshistoria kirjoitettava uudestaan? John Darnton (s. 1941) on työskennellyt toimittajana sekä ulkomaankirjeenvaihtajana New York Timesissa ja vuonna 1982 hänelle myönnettiin Pulitzerin palkinto. Tietääkseni Darntonilta ei ole suomennettu muita romaaneja kuin tämä Elävien laakso. Olen lukenut tämän Elävien laakson muutama vuosi sitten, mutta kun viime viikolla mieheni lainasi tämän kirjastosta itselleen, päätin lukaista tämän taas. Ei tämä tainnut tuntua nyt ihan niin hyvältä romaanilta kuin ensimmäisellä lukukerralla, mutta siitä huolimatta pidän tästä kovasti. Jos Elävien laaksoa ajattelee ihan vain jännärinä eikä totuudenmukaisena tarinana, on tämä oikein mielenkiintoista luettavaa. Kirjan teema sopii loistavasti maanantaina 10.10 tulleeseen dokumenttiin nimeltä Neandertalin ihminen.

Dekker, Ted: Kolm3

(kesäkuu 2006) Alkuperäinen teos Thr3e, vuonna 2003. Suomennettu 2004. Kustantaja Päivä. 365 sivua. Kevin Parson ajaa autoaan, kun hänen puhelimensa äkkiä soi. Ääni puhelimessa ilmoittaa auton räjähtävän kolmen minuutin kuluttua, jos Kevin ei tunnusta syntejään maailmalle. Kevin pelästyy, mutta hän onnistuu ajamaan autonsa paikkaan, jossa ei ole sivullisia, ja pääsee ajoissa ulos autosta. Auto räjähtää. Tulee toinen puhelu, toinen arvoitus, toinen määräaika, toinen pommi... Ted Dekker on minulle aivan uusi tuttavuus, ja Kolm3 lähti kirjastosta mukanani kotiin ihan hetken mielijohteessa. Kolm3 ei ole erityisen säkenöivästi kirjoitettu jännäri, mutta juoni on viihdyttävä, jännittävä, kiinnostava. Ted Dekkerin kirjoja luonnehditaan "kristillisiksi dekkareiksi", mutta eipä tämä Kolm3 ole mikään erityisen uskontopainotteinen, vaikka kuvaakin hyvän ja pahan välistä taistelua. Juoni on loppujen lopuksi aika erilainen kuin etukäteen odotin enkä oikein tiedä, yllätyinkö iloisesti vai petyinkö. Kenties voisin lukea muitakin Ted Dekkerin kirjoittamia jännäreitä. Viralliset kotisivut.

Dickens, Charles: Joululaulu

(joulukuu 2004) Luin tämän joskus kymmenen vuotta sitten ollessani yläasteiässä ja koska kaipasin joulumieltä, päätin lukaista tämän nyt uudelleen. Pääosassa on ukko Scrooge, joka on kärttyisä, kitsas mies. Kolme joulun henkeä ilmestyvät hänelle ja näyttävät tapahtumia menneisyydestä, nykyisyydestä, tulevaisuudesta. Scrooge muuttuu ja rakkaus, ilo sekä joulumieli valtaavat hänen sydämensä.

DiTerlizzi, Tony & Black, Holly: Spiderwickin kronikat: Kirjat I-V

(toukokuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Spiderwick Chronicles, vuonna 2003 ja 2004. Suomentanut Ulla Lempinen, vuonna 2008. Kustantaja WSOY. 613 sivua. Veljekset Jared ja Simon Grace muuttavat yhdessä äitinsä ja isosiskonsa Malloryn kanssa Spiderwickin eli Lukkivyöryn kartanoon. Oudot tapahtumat johdattavat Jaredin tutkimaan taloa tarkemmin. Kokonainen salattu maailma avautuu, kun lapset saavat käsiinsä kirjan nimeltä Arthur Spiderwickin luonto-opas - Ihmeellinen maailma ympärillämme. Merkilliset olennot keijuista ja haltijoista lohikäärmeisiin, peikkoihin ja jättiläisiin ovat totta... ("Elävät goottilaiset lyijykynäpiirrokset, riimitetyt arvoitukset, yliluonnollinen perimätieto ja hyvät henkilöhahmot." - New York Times.) Yhdellä kirjastoreissullani tämä Spiderwickin kronikat tarttui mukaani, ja nyt otin tämän lukuvuoroon. Tähän on koottu yksiin kansiin kirjasarjan viisi ensimmäistä osaa (Haltijakirja (The Field Guide), Silmikivi (The Seeing Stone), Lucindan salaisuus (Lucinda's Secret), Rautapuu (The Ironwood Tree), Mulgaratin raivo (The Wrath of Mulgarat)), joihin myös elokuva perustuu. Vaikka tässä paketissa on yli 600 sivua, lukeminen käy joutuisasti, sillä kirjan teksti on isokokoista ja lähes jokainen aukeama on kuvitettu. Mustavalkoinen kuvitus herätti minussa suurta ihastusta ja toi oman lisämausteensa tarinaan. Kertomus on ehkäpä turhan lapsellinen aikuiseen makuun, mutta tarina jaksoi viehättää minua alusta loppuun enkä missään vaiheessa ollut pitkästynyt. Suosittelen tätä erityisesti nuorille! Spiderwicin kronikoiden kotisivut, Tony DiTerlizzin kotisivut ja Holly Blackin kotisivut.

Duane, Diane: Velhonuoret 1: Haluatko velhoksi?

(toukokuu 2004) Kun kolmetoistavuotias Nita pakenee kiusaajiaan kirjastoon, hän löytää sieltä pienen punaisen opuksen, jonka kannessa lukee Haluatko velhoksi? Nita vie kirjan kotiin ja alkaa perehtyä sen huikeaan sisältöön. Teos osoittautuu velhouden oppikirjaksi. Sen taikoja kokeillessaan Nita tutustuu uuteen velhoystäväänsä Kitiin, jonka kanssa hän joutuu suuren tehtävän eteen. Korvaamaton Kuutamoyön kirja on kadonnut ja jos se päätyy vääriin käsiin, maailma on tuhon oma. Nita ja Kit kävelevät ilmassa pilvenpiirtäjien huippujen korkeudella ja hyppäävät maailmanportin kautta toiseen todellisuuteen, pimeään koneiden kaupunkiin, jossa helikopterit, taksit ja kuorma-autot elävät omaa pahantahtoista elämäänsä. Miten taikuuden salojen vasta opetteleva parivaljakko selviytyy hurjasta seikkailustaan outojen, ihmeellisten ja pelottavien voimien keskellä? Nuorten fantasiakirjat ovat useimmiten mukavan rentoa luettavaa ja niinpä olen viime aikoina tarttunut näihin mielelläni. Haluatko velhoksi? ei ole ihan niin yksinkertaisesti kirjoitettu kuin monet aiemmin lukemani nuortenkirjat ja pari kertaa täytyi tosissaan keskittyä, että pääsin sisälle tapahtumiin. Juoni on hyvä, mutta jotenkin kirja tökkii.

Dunant, Sarah: Reunalla

(kesäkuu 2005) Alkuperäinen teos Transgressions, vuonna 1998. 453 sivua. Elizabeth asuu yksin Lontoon asunnossaan seitsemän vuotta kestäneen suhteen päätyttyä. Hän uppoutuu kääntäjän työhönsä: kyse on tshekkiläisestä väkivaltaisesta trilleristä. Kun kirjassa kuvatut väkivaltaisuudet alkavat toteutua Elizabeth elämässä, hän hätääntyy... En ole muistaakseni aikaisemmin tutustunut Sarah Dudantin kirjoihin, mutta Reunalla-kirjan takakansitekstin mukaan hän on uuden polven brittidekkaristeja ja vuonna 1993 hänet palkittiin Silver Dagger Awardilla. Yllättäen pidän tästäkin - siitä on pitkä aika, kun olen lukenut oikeasti huonon kirjan. Aika iso osa jännäreistä ja dekkareista uppoaa minuun.

Dunmore, Helen: Keskustelua kuolleiden kanssa

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Talking to the Dead, vuonna 1996. 225 sivua. Nuori lontoolaistaitelija Nina matkustaa sisarensa Isabelin luo Englannin maaseudulle. Isabel on vuoteenomana toipumassa esikoisensa synnytyksestä, joka ei ollut sujunut hyvin. Paikalla ovat myös lapsen isä Richard, Isabelin ystävä Edward sekä vauvaa hoitava Susan. Poikavauvan läsnäolo nostaa pintaan torjutut muistot onnettomuudesta, joka tapahtui Ninan ja Isabelin pikkuveljelle. Mutta oliko se onnettomuus? Ja kenen muistot pitävät paikkansa? Palkitun brittikirjailijan Helen Dunmoren (s. 1952) ensimmäinen suomennettu romaani. Kriitikot ympäri maailmaa ovat kehuneet kirjaa ("Keskustelua kuolleiden kanssa nousee lentoon häikäisten lukijansa nerokkuudellaan." - Financial Times. "Kuumuus makaa maiseman yllä kuin peitto ja lukijaa kylmää. Kauhein paljastuu vasta viimeisillä riveillä. Kirjan loppu on hyytävä." - Lili Wessman, Satakunnan Kansa.). Toisaalta Keskustelua kuolleiden kanssa on oikein hyvä romaani, jossa on ihana, helteinen tunnelma, mutta toisaalta taas olin ohimennen kirjaa lukiessani pitkästynyt, sillä joskus tapahtumat eivät tuntuneet kunnolla etenevän. Ei erityisen jännittävä, mutta ajatuksia herättävä. Tätä voisi suositella vaikkapa niille, jotka eivät ole innostuneet perinteisesti salapoliisidekkareista, mutta pitävät kuitenkin pienestä jännityksestä.

E

Eddings, David & Leigh: Reginan laulu

(lokakuu 2004) Aiemmat David Eddingsin kirjat on perinteistä fantasiaa, mutta tämä yhdessä Leigh-puolison kanssa kirjoitettu romaani on psykologista jännitystä. Regina ja Renata ovat identtiset kaksoset. Eräänä iltana toinen tytöistä murhataan eikä murhaajaa saada kiinni. Eloonjäänyt, silminnäkijänä ollut sisar käpertyy itseensä, puhuu vain kaksosten keksimää kieltä ja kärsii ilmeisesti täydellisestä muistinmenetyksestä. Mutta kumpi tytöistä hän on - Regina vai Renata? Vanhan perheystävän poika Mark onnistuu lopulta murtamaan tytön kuoren. Tyttö kärsii painajaisista, jossa hän elää sisarensa kuoleman yhä uudelleen. Samaan aikaan kaupungissa iskee sarjamurhaaja ja Mark alkaa epäillä, että kaksoset liittyvät surmatöihin jollakin yliluonnollisella tavalla... En oikeastaan odottanut Reginan laululta yhtikäs mitään, mutta kiinnostuin heti ensimmäisten sivujen aikana. Reginan laulu on helppotajuisesti kirjoitettu ja se on mukavaa iltalukemista, vaikka muutamat asiat tekstissä (suomennoksessa?) häiritsivät minua. Ehkäpä kirja olisi voinut olla vähemmän jaaritteleva ja edetä nopeammin. Reginan laulua lukiessani minua vaivasi usein päänsärky, mutta se tuskin on Eddingsien vika. Luin internetistä arvosteluja ja mielipiteet tuntuvat jakaantuvan suurin piirtein kahtia - osa ylistää, osa haukkuu lyttyyn.

Edwardson, Åke: Armahin maa

(tammikuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Vånaste land, vuonna 2006. Suomentaneet Jonna Joskitt ja Nina Saikkonen, vuonna 2007. Kustantaja Like. 363 sivua. Muutama päivä ennen juhannusta kolme miestä löydetään murhattuna lähikaupasta. Kaksi miehistä oli kaupassa töissä, kolmas asiakkaana. Laukaukset on ammuttu läheltä. Kassaa ei ole tyhjennetty. Rikoskomisario Erik Winter alkaa tutkia murhia. Onko kyse huumeista? Mustan pörssin kaupasta? Ihmissalakuljetuksesta? ("Oivaltava ja tarkkanäköinen, taidokkaan vivahteikkaasti kirjoitettu." - Svenska Dagbladet. "Pakolaisten ajatusten, luonnon kauneuden ja kesän lyhyyden kuvauksissa on tiukkaa runollisuutta. Välit täyttyvät nopeatempoisista ja nasevista dialogeista." - Norrköpings Tidningar.) Olen muistaakseni muutama vuosi sitten lukenut pari Åke Edwardsonin (s. 1953) dekkaria, mutta kirjat eivät tainneet onnistua tekemään minuun mitään erityistä vaikutusta. Tämä Armahin maa löytyi kirjaston uutuuskirjojen hyllystä, ja tämä on jo kahdeksas dekkari Erik Winter -sarjassa. Åke Edwardsonin kirjoitustyylissä on mukana runollisuutta, joka paikoitellen häiritsee minua mutta joka välillä myös ihastuttaa. Dialogit ovat iskeviä. Minulla on ollut viime aikoina monen kirjan kohdalla vaikeuksia päästä kunnolla sisään juonikuvioihin, ja myöskään tämä Armahin maa ei kunnolla temmannut minua mukaansa. En tiedä, yritänkö vielä joskus lukea jonkin Åke Edwardsonin dekkarin vai luovutanko hänen suhteensa. Åke Edwardson on kuitenkin tutustumisen arvoinen kirjailija jokaiselle dekkarien ystävälle.

Egeland, Tom: Suden yö

(heinäkuu 2007) Norjankielinen alkuteos Ulvenatten, vuonna 2005. Suomennettu 2007. Kustantaja Bazar. 392 sivua. Tsetseeniterroristit valtaavat Norjan television keskusteluohjelman kesken suoran lähetyksen... ("Egeland todellakin ansaitsee saamansa menestyksen. - Sondag, Tanska.) Helmikuussa luin Tom Egelandin (s. 1959) aiemmin suomennetun kirjan nimeltä Ympyrän pää, ja nyt bongasin kirjaston uutuuskirjojen hyllystä tämän Suden yön. Tämän kirjan juoni poikkeaa paljon Ympyrän pään juonesta, ja jos Egeland ei olisi ollut ennestään tuttu kirjailija, en olisi välttämättä lainannut tätä kirjaa kirjastosta. Alkuun kirja tuntui B-luokan toimintaelokuvalta, mutta kun pääsin kunnolla sisään tapahtumiin, kirja alkoi vaikuttaa paremmalta. Panttivankidraama onnistui koukuttamaan minut. Tätä ei todellakaan voi suositella syvällisten romaanien ystäville, mutta tämä oli mukavan toiminnallinen välipala viimeisten kesälomapäivieni ratoksi. Kuulemma Egeland on tekemässä Suden yö -romaanista elokuvakäsikirjoitusta, ja lisäksi olisi odotettavissa jatko-osa Ympyrän pää -romaaniin, joten emmeköhän kuule Tom Egelandista myös tulevaisuudessa.

Egeland, Tom: Ympyrän pää

(helmikuu 2007) Alkuperäinen teos Sirkelens ende, vuonna 2001. Suomennettu 2005. Kustantaja Bazar. 400 sivua. Arkeologisissa kaivauksissa Norjassa löydetään yllättäen salaperäinen kultainen lipas. Professori Llyleworth kuljettaa lippaan pois kaivauksilta, mutta Björn Beltö onnistuu saamaan lippaan haltuunsa. Beltö haluaa selvittää lippaan salaisuuden... ("Norjan vastine Da Vinci -koodille." - Aftenposten.) Norjalainen Tom Egeland (s. 1959) toimii televisioalalla ja kirjoittaa kirjoja, ja tämä Ympyrän pää on hänen kuudes romaaninsa. Tämä ilmestyi pari vuotta ennen Dan Brownin Da Vinci -koodia, mutta Da Vinci -koodin menestys siivitti myös Ympyrän pää -kirjan myyntilukuja. Vaikka taidan pitää enemmän Dan Brownin kirjoitustavasta, myös Tom Egelandin teksti on helppoa luettavaa. Björn Beltö on ihan mielenkiintoinen päähenkilö, sillä hän on albiino. Lippaan arvoitusta selvitellessä pohditaan Beltön henkilökohtaisia ongelmia ja isän mystistä kuolemaa. Tällaiset fiktiota ja faktaa yhdistävät kirjat ovat mielenkiintoista luettavaa, ja tähän kirjaan oli helppo uppoutua. Voisin tutustua muihinkin Egelandin kirjoihin.

Ellroy, James: Musta Dahlia

(maaliskuu 2007) Alkuperäinen teos The Black Dahlia, vuonna 1987. Suomennettu 1996. Kustantaja Like. 447 sivua. Tammikuussa vuonna 1947 löydetään kidutetun ja silvotun naisen ruumis tyhjältä tontilta Los Angelesista. Lehdistö ristii uhrin Mustaksi Dahliaksi. Murha käynnistää Kaliformian historian suurimman ihmisjahdin... ("Ellroyn kynästä lähtee aikamme parasta rikoskirjallisuutta." - Aamulehti.) Olen muutama vuosi sitten lukenut James Ellroyn (s. 1948) jonkin romaanin, mutta minulla on siitä kirjasta melko hatarat muistikuvat. Musta Dahlia -kirjan pohjalta tehty elokuva sai ensi-iltansa Suomessa joulukuussa 2006, ja halusin lukea kirjan ennen elokuvan katsomista. Musta Dahlia -kirja on rakennettu oikeasti tapahtuneen, yhä selvittämättömän Elizabeth Shortin murhan ympärille, sillä James Ellroy oli jo lapsena kiinnostunut Elizabeth Shortin murhasta. Jostain kumman syystä arvelin etukäteen, etten pitäisi Mustasta Dahliasta, mutta tämä kirja olikin iloinen yllätys. James Ellroyn juonirakenteluja on helppo seurata, ja tarina piti mielenkiintoni yllä viimeiselle sivulle saakka. Mukavaa vaihtelua lukea välillä vanhempaan aikaan sijoittuva kirja, sillä lähes kaikki lukemani kirjat sijoittuvat nykyaikaan. James Ellroy Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Elton, Ben: Tappavan kuuluisa

(huhtikuu 2004) "Yksi talo. Kymmenen kilpailijaa. Kolmekymmentä kameraa. Neljäkymmentä mikrofonia. Se on todellisuustelevision arkea. Mutta tämä ei ole: Yksi murha. Lisää tulossa." Ben Elton on onnistunut keksimään ajankohtaisen, "ajan hermolla", olevan aiheen, josta syntyykin ihan mukava dekkari. Päähenkilö eli ylikomisario Coleridge on vanhoillinen poliisi eikä niin ollen saa sympatioitani, vaikkakin hänen suhtautumisen tosi-tv-ohjelmiin kulkee suurin piirtein käsi kädessä oman mielipiteeni kanssa. Huomasin kiinnostuvani kilpailijoiden elämästä talossa ja seurasin sekä talon tapahtumia että poliisin tutkimuksia mielenkiinnolla. Mukavan pikantin lisän kirjaan antaa se, että normaaleista dekkareista poiketen kirjaa joutuu lukemaan kymmeniä sivuja ennen kuin selviää, kuka oikein onkaan murhattu.

Ephron, Nora: En voi mitään kaulalleni ja muita mietteitä naisen elämästä

(huhtikuu 2009) Englanninkielinen alkuteos I Feel Bad About My Neck And Other Thoughts on Being a Woman, vuonna 2006. Suomentanut Sirpa Kähkönen, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 139 sivua. Nora Ephron (s. 1941) on New Yorkissa asuva kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja, jonka kynästä on lähtöisin muun muassa Kun Harry tapasi Sallyn, Uneton Seattlessa ja Sinulle on posti@. En voi mitään kaulalleni ja muita mietteitä naisen elämästä -kirjassa hän kertoo huumorilla ikääntymisensä ylä- ja alamäistä. Olen itse vielä sen verran nuori, etten ole joutunut suremaan vaihdevuosivaivoja enkä ryppyjä, mutta nappasin silti tämän kirjan kirjastosta mukaani pieneksi, ohueksi välipalalukemiseksi. Kirja on varmaankin suunnattu yli nelikymppisille naisille, mutta kyllä kirjasta irtoaa naurunaiheita pari-kolmekymppisillekin naisille, sillä ikääntymisen lisäksi Nora Ephron ruotii muun muassa rumia leikkausarpia, käsilaukkuongelmia, ei-toivottuja ihokarvoja ja lastenkasvatuspulmia. Suoraan sanottuna luen mieluummin fiktiivisia romaaneja kuin tällaisia omaelämänkerrallisia pakinakokoelmia, mutta oli tämä parempi kirja kuin etukäteen arvelin. Kirjan viimeisessä luvussa käsitellään kuolemaa, ja niinpä minulle jäi kirjan luettuani ikävä kyllä hieman surumielinen olotila.

F

Faletti, Giorgio: Minä tapan

(kesäkuu 2007) Alkuperäinen teos Io uccido, vuonna 2002. Suomennettu 2007. Kustantaja Bazar. 703 sivua. Monte Carlossa radiojuontaja Jean-Loup Verdier saa suorassa lähetyksessä puhelun, jossa soittaja kertoo hoitavansa sairauttaan tappamalla. Samana yönä formulakuski Jochen Welder ja shakinpelaaja Arijane Parker murhataan... ("Giorgio Faletti on luonut upean romaanin. Hän hallitsee kaikki ammatin ja lajityypin instrumentit aivan kuin olisi kirjoittanut koko ikänsä." - Il Mattino.) Italialainen Giorgio Faletti (s. 1950) on kuulemma valtavan suosittu kotimaassaan, ja tämä Minä tapan on hänen esikoisteoksensa. Tätä kirjaa on ylistetty niin paljon, että arvelin tämän kirjan koituvan pettymykseksi. Takakannen tekstin mukaan tämä kirja on "huikea matka sarjamurhaajan mielen syövereihin", mutta kirjassa seurataan paljon enemmän muiden ihmisten puuhia kuin sarjamurhaajan elämää. Juoni on jännittävä, mutta kirja ei kuitenkaan oikein onnistunut kunnolla vakuuttamaan minua. Tästä juonesta olisi saanut kirjoitettua vetävämmänkin kirjan. Ehkäpä tämä kirja olisi ollut parempi, jos tämä oli ollut tiiviimpi, parisataa sivua lyhyempi. Kirjasta on tekeillä elokuva, ja sen pitäisi valmistua pikapuolin. Viralliset kotisivut.

Fielding, Helen: Bridget Jones - Elämä jatkuu

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Bridget Jones: The Edge of Reason, vuonna 1999. 462 sivua. Päätin pitkästä aikaa lueskella kirjahyllyni kirjoja, vaikka olen lukenut kaikki kirjat ainakin kertaalleen. Bridget Jones - Elämä jatkuu -romaanin lukemisesta on aikaa vain 2-3 vuotta, mutta olen aika lahjakkaasti onnistunut unohtamaan kirjan tapahtumat ja niinpä päätin virkistää muistiani. Ei tosiaankaan mikään vakavasti otettava kirja, mutta juuri sopivaa lukemista helteisinä kesäpäivinä, jolloin ei ole voimia keskittyä mihinkään syvälliseen. Bridget on suoraan sanottuna äärettömän typerä nainen, mutta siinäpä se koko kirjan perusjuoni onkin. "Maanantai 27. tammikuuta: 58,5 kg (hirveä läski), 1 miesystävä (Hurraa!), 3 kertaa seksiä (Hurraa!), 2100 kcal joista 600 kulutettu seksillä joten jäljellä 1500 (esimerkillistä)."

Fielding, Joy: Missä olet?

(joulukuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Lost, vuonna 2003. Suomentanut Leena Tamminen, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 359 sivua. 21-vuotiaalla Julia Carverilla on ollut tapana kadota, ja hän on käynyt Cindy-äitinsä hermoille. Tällä kertaa Julia lähtee koekuvauksiin eikä palaa. Julian katoamisesta tulee etusivun juttu. Epäiltyjen piiri laajenee, naapurit käyttäytyvät oudosti, uusia salaisuuksia paljastuu... ("Järkyttävän todentuntuinen. Sitä ei pysty laskemaan käsistään." - Tampa Tribune. "Tiukka esikaupunkitrilleri." - Kirkus Reviews.) Luin pari vuotta sitten Joy Fieldingin (s. 1945) Valheita ja kuiskauksia -jännärin, ja se oli sen verran hyvä paketti, että kuukausi sitten nappasin innoissani kirjaston uutuuskirjojen hyllystä tämän tuoreimman suomennetun jännärin. Joululoma ja romaanit ovat täydellinen yhdistelmä, ja tätä kirjaa oli mukava lukea, vaikka tämä ei ollutkaan mikään hurjan hyvä jännäri. Tämä on pikemminkin draamaa kuin tiukkaa jännitystä, mutta juoni on mukaansatempaava. Paikoitellen tarina tuntui pelkältä kevyeltä hömpältä. Parissa lukemassani arvostelussa Missä olet? -jännärin loppua kutsuttiin ennalta-arvattavaksi, mutta yhdessä arvostelussa lopun sanottiin olevan yllättävä. Mielestäni tätä kirjaa vaivasi koko ajan paha ennalta-arvattavuus, mutta jaksoin silti hyvin lukea kirjan loppuun saakka. Muutamat kliseet ärsyttivät. Vaikka tätä olikin kiva lukea, tämä ei oikeastaan ole jännittävä, juoni on paikoitellen hölmö ja tarina on ennalta-arvattava. Viralliset kotisivut.

Fielding, Joy: Pikku nukkeni

(toukokuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Puppet, vuonna 2005. Suomentanut Eva Siikarla vuonna 2008. Kustantaja WSOY. 373 sivua. Amanda Travis on 28-vuotias asianajaja, joka keräilee omia ja muiden aviomiehiä. Hänen äitinsä on ampunut tuntemattoman miehen torontolaisessa hotellissa. Äiti pysyy vaiti, joten Amandan tehtäväksi jää selvittää, kuka hotellin aulaan kuollut mies oikein on... ("Fielding on jälleen kerran luonut epätavallisen ja vetoavan päähenkilön, joka tulee taatusti lumoamaan mysteerien ystävät." - The Globe and Mail.) Olen aiemmin lukenut pari Joy Fieldingin (s. 1945) romaania, ja niiden perusteella hänen tuotantoonsa mahtuu mielestäni sekä hyviä että huonompia jännäreitä. Tämä Pikku nukkeni kuuluu onneksi parempien jännärien joukkoon, sillä tarina on koukuttava, jännittävä, kiinnostava. Lukemissani arvosteluissa kirjaa kehuttiin todella yllättäväksi, mutta jostain kumman syystä onnistuin itse aavistamaan suurimman osan kirjan yllätyksistä etukäteen, ja se alkoi hiljalleen häiritä minua. Muutenkaan en antaisi tälle kirjalle mitään kiitettävää arvosanaa, vaikka tämä onkin ehdottomasti ihan luettava jännäri ja onnistui viihdyttämään minua parin illan verran. Eiköhän Joy Fieldingin jännäreitä tule jatkossakin kahlattua läpi. Joy Fieldingin viralliset kotisivut.

Fielding, Joy: Valheita ja kuiskauksia

(marraskuu 2005) Alkuperäinen teos Whispers and Lies, vuonna 2002. Suomennettu 2004, WSOY. 354 sivua. Nelikymppinen sairaanhoitaja Terry Painter ottaa vuokralaisekseen nuoren Alisonin, ja naiset ystävystyvät heti. Mutta sitten Alisonin menneisyydestä alkaa paljastua salaisuuksia toisensa jälkeen...Pari tuttavaani on kehunut Fieldingin kirjoja ja tykästyin tähän heti ensimmäisiä sivuja lukiessani. Vaikka alussa ei tapahdu mitään kovin hurjaa, kirjassa on kihelmöivän jännittävä tunnelma ja ilmassa leijuu aavistus tulevista järkyttävistä tapahtumista. Välillä kirja on hieman tylsähkö, mutta loppu on huima, yllätyksellinen. Luokittelisin tämän "naisten jännäriksi", ja vaikka pidänkin tästä, en suosittelisi tätä esimerkiksi miehelleni. Vietin täydellisen lauantain - pipareilta tuoksuva lämpöinen koti, viiniä ja tämä hyvä romaani! Viralliset kotisivut.

Finder, Joseph: Paranoia

(huhtikuu 2007) Alkuperäinen teos Paranoia, vuonna 2004. Suomennettu 2005. Kustantaja Otava. 489 sivua. Häikäilemätön pomo kiristää 26-vuotiaan Adam Cassidyn tiedustelijaksi kilpailevaan tietotekniikkayritykseen. Adam koulutetaan huippukonsultiksi ja vakoojaksi... ("Mutkikas, varkain kehittyvä juoni kutoutuu nerokkaaksi ja pettäväksi vyyhdeksi, joka purkautuu kohtalokkaasti viimeisen käänteen myötä." - New York Times.) Joseph Finderin (s. 1958) kirjat eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja, mutta moni on kehunut hänen kirjojaan jännittäviksi, vauhdikkaiksi. Tämä Paranoia on Finderin viides romaani. Opiskelen it-alaa, joten Paranoian takakannen teksti vaikutti kiinnostavalta. Teleurkinnat, vainoharhat, kiristykset, petokset, salaliitot. Kirja on erittäin mielenkiintoinen, ja luin jokaisen sivun yhtä innostuneena. Finderin kirjoitustyyli miellyttää minua suuresti. Kirjassa muuten mainitaan ohimennen sekä Suomi että Nokia. Aikaisemmista Finderin kirjoista on elokuvamuotoon käännetty High Crimes, ja nyt tästä Paranoiasta puuhaillaan kuulemma elokuvaa. Kirjailijan viralliset kotisivut ja kirjan viralliset kotisivut.

Flannery, Tim: Ilmaston muuttajat

(syyskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos The Weather Makers. The History and Future Impact of Climate Change. Vuonna 2005. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 343 sivua. Mitä on ilmastonmuutos? Tim Flannery on australialainen tiedemies, kirjailija, tutkimusmatkailija ja luonnonsuojelija. Olen jo tovin tuumaillut, että voisin lukaista jonkin ilmastonmuutosaiheisen kirjan, ja tämä Ilmaston muuttajat -kirja lähti mukaani kouluni kirjaston uutuuskirjojen hyllystä. Nopean silmäyksen perusteella arvelin, ettei tämä kirja olisi turhan puiseva, ja tämä olikin mielenkiintoista luettavaa. Tim Flannery selittää asiat kansantajuisesti, joten kirjaa on helppo lukea, vaikka ei etukäteen tuntisikaan kaikkia ilmastonmuutokseen liittyviä termejä. Teksti ei missään tapauksessa ole kuivaa, vaan Flannery valottaa asioita kertomalla erilaisia tositarinoita ja esimerkkejä, jotka olivat mielestäni oikeasti kiinnostavia. Tekstin seassa on kuvia. Olen katsonut muutamia ilmastonmuutosaiheisia dokumentteja televisiosta ja tiesin jo etukäteen jotain ilmaston lämpenemisestä, mutta silti löysin tästä kirjasta valtavasti uutta tietoa. Sen verran raskaampaa luettavaa tällainen tietokirja on romaaniin verrattuna, etten jaksanut lukea tätä kirjaa montaa kymmentä sivua kerrallaan, vaan kirjaa tuli ahmittua pienemmissä pätkissä. Tämä kirja todellakin herättää ajatuksia. Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen lukee tämän tai jonkin muun hyvän ilmastonmuutosaiheisen kirjan. Jokainen ihminen voi osallistua talkoisiin ilmastonmuutosta vastaan! Kirjan viralliset kotisivut.

Follett, Ken: Valkeuden vangit

(huhtikuu 2006) Alkuperäinen teos Whiteout, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja WSOY. 366 sivua. Lunta pyryttää. On jouluaatto. Kaksi ampullia huippusalaista viruksentorjuntalääkettä on kateissa. Myöhemmin joukko rikollisia kaappaa lääkkeenkehityksessä tarvittavan Madoba-2-viruksen. Pisaratartuntana leviävä tappajavirus on muunnos Ebolasta, ja se tappaa jokaisen sairastuneen. Oxenford Medicalin turvallisuuspäällikön, Antonia Gallon, tehtävänä on kertoa uutiset toimitusjohtajalle, Stanley Oxenfordille... Kirjailija Ken Follett (s. 1949) julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 1978, ja sen jälkeen monia hänen romaanejaan on myös filmattu elokuviksi. Olen aikaisemmin lukenut ainakin yhden Follettin romaanin, Eedenin vasaran, mutta suuri osa Follettin tuotannosta on sota-aiheisia kirjoja eivätkä ne siis kiinnosta minua. Valkeuden vangit -kirjassa on yllättävän paljon ihmissuhdekiemuroita, joten paikoitellen kirja vaikuttaa enemmän Sandra Brownin tyyliseltä tuotokselta, jossa on yhdistetty romantiikka ja jännitys. Mitään uutta ei Valkeuden vangit tarjoa, mutta sen verran jännittävä tämä oli, että yhtenä iltana en malttanut alkaa nukkua, vaan luin tämän yöllä loppuun. Viralliset kotisivut.

Fossum, Karin: Hullujenhuone

(elokuu 2007) Norjankielinen alkuteos De gales hus, vuonna 1999. Suomennettu 2005. Kustantaja Like. 394 sivua. 24-vuotias Hajna on juossut päin näyteikkunaa ja joutunut mielisairaalan suljetulle osastolle. Vartalon 160 haavaa paranevat ajan myötä, mutta mielessään hän hautoo yhä itsemurhaa. Hiljalleen tyttö tutustuu osaston muihin potilaisiin... ("Fossum on kirjoittanut hienon ja välillä jopa ilkikurisen romaanin rankasta aiheesta, rankoista ihmissuhteista. Todella hyvä kirja." - Ruumiin Kulttuuri.) Olen lukenut norjalaisen Karin Fossumin (s. 1954) muutaman romaanin, ja tällä kertaa tuli napattua kirjastosta vaihteeksi tällainen kaunokirjallinen romaani eikä rikosromaani. Tarina tuntui alussa hieman sekavalta, mutta pian kerronta alkoi vaikuttaa selkeämmältä ja ahmin kirjan kahdessa päivässä. En oikein osaa sanoa, pidinkö Hullujenhuone-kirjasta vai enkö pitänyt. Toisaalta tämä on hieno kirja, mutta loppuvaikutelmani ovat hieman pettyneet. Ennakko-odotukseni olivat suuret, koska olin lukenut monia kirjaa ylistäviä arvosteluja. Eipä Karin Fossumin Hullujenhuone ehkä ihan vedä vertoja Paulo Coelhon Veronika päättää kuolla -kirjalle. Mikäli depressiivisen ihmisen sielunmaisema kiinnostaa, kannattanee tähän Fossumin romaaniin tutustua. Pysäyttävä, ajatuksia herättävä romaani. Ehkäpä tämä kirja pysyy mielessä vielä pitkään. Karin Fossum englanninkielisessä Wikipediassa.

Fossum, Karin: Marraskuun neljännen vastainen yö

(kesäkuu 2006) Alkuperäinen teos Natt til fjerde november, vuonna 2003. Suomennettu 2005. Kustantaja Johnny Kniga. 194 sivua. 17-vuotias Jonna Moe katoaa jäljettömiin. Jonin ja Magnhildin painajainen alkaa - heidän ainoa lapsensa on poissa... Norjalainen Karin Fossum (s. 1954) on kirjoittanut monia dekkareita (luin niitä viime lokakuussa), mutta Marraskuun neljännen vastainen yö ei varsinaisesti ole dekkari, vaan jännityksentäyteinen kuvaus lapsen katoamisesta. ("Marraskuun neljännen vastainen yö on niin hallitusti kirjoitettu, että se käy kaunokirjallisen proosan kerronnan taidonnäytteestä." - Heikki Saure, Etelä-Suomen Sanomat.) Joidenkin mielestä tämä on varmasti huippukirja, mutta mielestäni Fossum on kirjoittanut parempiakin kirjoja. Tähän tarinaan on vaikea päästä sisälle ja lukeminen on aika ajoin melko puuduttavaa. Kun lopulta tarina herättää kunnolla mielenkiintoni, kirja päättyykin jo. Toisaalta tämä tarina tuntuu keskeneräiseltä, mutta toisaalta tämä on ihan hyvä näin.

Fossum, Karin: Mustat sekunnit

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos Svarte sekunder, vuonna 2002. Suomennettu 2004, Like. 276 sivua. Helga Jonerin yhdeksänvuotias tytär oli vain menossa ostamaan uusinta hevoslehteä ja purukumia. Idaa ei kuulu takaisin ja Helgan maailma romahtaa. Konrad Sejer aloittaa etsinnät, mutta Ida on kadonnut jäljettömiin... Norjalaisen Karin Fossumin (s. 1954) kuudes suomennettu dekkari. Jostain ihmeen syystä en ole aikaisemmin tutustunut Fossumin Konrad Sejer -sarjaan ja muutkin Fossumin kirjat ovat minulle tuntemattomia. ("Parasta kirjassa on tunnelma, ja ihmisten sisäiset monologit. Syyllisyys vaivaa monia. Lapsen katoaminen nostaa aina pintaan kauan peitellyt ristiriidat." - Arja-Anneli Tuominen, Kansan Uutiset.) Mustat sekunnit on kai kirjoitettu aika epädekkarimaisesti, kun vertaa useimpiin lukemiini dekkareihin, mutta silti Mustat sekunnit -kirjan juoni on mielenkiintoinen, jännittävä. Olisin kaivannut enemmän syvyyttä henkilöhahmoihin, mutta useimmat dekkarithan sipaisevat vain ihmisten pintaa ja pääosassa on rikoksen ratkaiseminen. Kirjassa oli muutamia painovirheitä. Mielestäni Mustat sekunnit ei ole niin hyvä kuin muutamat kriitikot väittävät, mutta kelpo dekkari tämä silti on. Jos yleensä kirjamakusi on käynyt yksiin minun kirjamakuni kanssa, suosittelen tutustumaan Karin Fossumin teoksiin. Mitään innokasta Fossum-fania minusta ei kertaheitolla tullut, mutta enköhän jatkossakin lue hänen kirjoittamiaan dekkareita.

Fossum, Karin: Piru valoa kantaa

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos Djevelen holder lyset, vuonna 1998. Suomennettu 2000, Like. 271 sivua. 18-vuotiaat kaverukset Andreas ja Zipp purkavat ikävystymistään rajojensa koetteluun. Poikien toilailut saavat kohtalokkaan käänteen, kun heidän ja Irma Funderin tiet kohtaavat. Irma Funder ei ole aivan tavallinen kuusissakymmenissä oleva nainen, vaan hän on hengenvaarallinen... Karin Fossumin neljäs Konrad Sejer -romaani. Luen näitä Karin Fossumin kirjoja aika sekalaisessa järjestyksessä (aikaisemmin olen lukenut Mustat sekunnit (kuudes Konrad Sejer -romaani) ja Älä katso taaksesi! (toinen Konrad Sejer -romaani)), mutta onneksi se ei häiritse lukemista. Pidän taas tästäkin dekkarista eikä Piru valoa kantaa ole missään vaiheessa tylsää, pitkäveteistä lukemista. ("Piru valoa kantaa on hieno romaani. Sen tunnelma on tiheä, henkilökuvaus syvällistä ja juoni taitavasti punottu. Kerrassaan loistavaa." - Tuulevi Ovaska, Länsi-Savo.) Aion ehdottomasti jatkossakin lueskella läpi Karin Fossumin tuotantoa. Dekkarien lukeminen on ihana tapa rentoutua!

Fossum, Karin: Älä katso taaksesi!

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos Se deg ikke tilbake!, vuonna 1996. Suomennettu 1998, Like. 304 sivua. Kuusivuotias Ragnhild on ilmoitettu kadonneeksi ja rikoskomisario Konrad Sejer alkaa tutkia asiaa... Älä katso taaksesi! kuulostaa äkkiseltään ihan samanlaiselta kuin Karin Fossumin (s. 1954) Mustat sekunnit -dekkari, mutta loppujen lopuksi juoni onkin täysin erilainen. Älä katso taaksesi! palkittiin vuonna 1997 Lasiavain-palkinnolla Pohjolan parhaana rikoskirjana. Norjalaisen Karin Fossumin Sejer-romaaneista on tehty myös televisiosarja. Minuun nämä Fossumin dekkarit iskevät ja tämä on viihdyttävää luettavaa koulukiireiden sekä muiden harrastusten lomassa. En osaa tarkkaan määritellä syytä, mutta pidin tästä Älä Katso taaksesi! -dekkarista erittäin paljon ja aion taas pian tarttua johonkin Karin Fossumin Konrad Sejer -romaaniin. Liken Rikos kannattaa -kirjasarjassa on monia hyviä dekkareita, ja jos rikosromaanit kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti vilkaisemaan lähikirjaston Like-tarjontaa (muun muassa Karin Fossum, Theodor Kallifatides, Denise Mina jne.).

Fowler, Karen Joy: Jane Austen -lukupiiri

(syyskuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Jane Austen Book Club, vuonna 2004. Suomentanut Arja Kantele, vuonna 2005. Kustantaja Johnny Kniga. 312 sivua. Viisi naista ja yksi mies perustavat lukupiirin kokoontuakseen keskustelemaan Jane Austenin romaaneista. Seuraavan puolen vuoden aikana Jocelyn, Allegra, Prudie, Grigg, Bernadette ja Sylvia kohtaavat kirjojen äärellä. Avioliitot joutuvat koetukselle, uusia suhteita alkaa, epäsopivat järjestelyt muuttuvat sopiviksi ja rakkaus löytää kohteensa... ("Yllättävä romaani vailla ainoatakaan tylsää lausetta." - The New York Times Book Review. "Karen Joy Fowlerin viisas, hauska ja äärimmäisen kypsä romaani." - San Francisco Chronicle.) Muistelisin jonkun joskus kehuneen tätä Karen Joy Fowlerin (s. 1950) Jane Austen -lukupiiriä, ja kun satuin näkemään tämän taannoin kirjastossa, lainasin tämän. Olen vuosia sitten tutustunut Jane Austenin tuotantoon, mutta tämä Jane Austen -lukupiiri ei mielestäni kuitenkaan vaadi Austen-tuntemusta, vaan kirjasta pystyvät nauttimaan myös Austenin huonommin tuntevat. Itse koin kuitenkin hieman pitkästyttäviksi kohdat, joissa lukupiiriläiset puivat Jane Austenin romaaneja. Lukupiiriläisten elämän seuraaminen on ihan mukavaa, ja tarina on lämminhenkinen. Tämä kirja jäi kuitenkin melko latteaksi hömppäkokemukseksi, ja mielestäni on törkeää verrata Karen Joy Fowleria Jane Austeniin. Tarinasta jäi hivenen keskeneräisen fiilis, ja kun enemmän aloin innostua lukupiiriläisistä, kirja loppui. Kirjan lopussa on muun muassa lyhyet esittelyt sekä arvostelijoiden kommentteja Jane Austenin romaaneista ja lukupiireissä pohdittavaksi sopivia kysymyksiä. Kirjan lukaisi helposti yhdessä illassa. Kirjasta on tehty elokuva, mutta en aio tutustua siihen. Karen Joy Fowlerin viralliset kotisivut.

French, Nicci: Ihon alla

(huhtikuu 2006) Alkuperäinen teos Beneath the Skin, vuonna 2000. Suomennettu 2002. Kustantaja Otava. 399 sivua. Zoë Haratounian on perheetön opettaja, Nadia Blake työskentelee klovnina, Jennifer Hintlesham on varakas perheenäiti. He viettävät kukin tahollaan kesäänsä Lontoon helteessä, kunnes oudot kirjeet mullistavat heidän elämänsä. Kirjoittaja rakastaa heitä kuolettavasti: "Sinä katsot itseäsi ja minä katson sinua. Mutta jonain päivänä minä katson sinua kun olet kuollut."... Moni tuttavani on kehunut Nicci Frenchin kirjoja, ja niinpä minäkin viimeinen päätin tutustua Frenchin tuotantoon. Nicci French -nimen takana on toimittaja-kirjailijapari Nicci Gerrard (s. 1958) ja Sean French (s. 1959). Ihon alla on heidän neljäs romaaninsa, mutta vasta toinen suomennettu kirja. Odotin Ihon alla -kirjan olevan kammottavampi, mutta kirjassa keskitytään seuraamaan päähenkilöiden arkea, eikä jokainen sivu tulvi jännitystä. Aluksi Ihon alla tuntui pettymykseltä, mutta loppujen lopuksi tämä onkin kiinnostavaa luettavaa. Minulla on kirjastosta lainassa myös kaksi muuta Nicci Frenchin kirjaa, joten kunhan koulukiireiltäni ehdin, aion lukaista myös ne. Viralliset kotisivut.

French, Nicci: Kylmän kosketus

(toukokuu 2006) Alkuperäinen teos Land of the Living, vuonna 2002. Suomennettu 2003. Kustantaja Otava. 426 sivua. Nainen herää tuntemattoman miehen vankina, huppu päänsä ympärillä, kädet ja jalat sidottuina. Mies lupaa pitää hänet hengissä toistaiseksi. Vähitellen nainen muistaa nimensä sekä pieniä arkisia asioita entisestä elämästään. Nainen päättää saada sen elämän vielä takaisin... Kylmän kosketus on Nicci Frenchin eli toimittaja-kirjailijapari Nicci Gerrardin (s. 1958) ja Sean Frenchin (s. 1959) kolmas suomennettu romaani. Tämäkin Nicci Frenchin kirja on pienoinen pettymys. Välillä tarina tuntuu kiinnostavaltammalta, mutta välillä taas juoni on tylsähkö. Paikoitellen ennalta-arvattava. Ehkäpä tämä olisi parempi nonstopina luettuna eikä näin pätkittäin. Tästä kirjasta on elokuva suunnitteilla, mutta tietääkseni se ei ole vielä valmistunut. (Haluaisin lukea paljon nykyistä enemmän, mutta nyt on ollut paljon kaikenlaista puuhailtavaa, ja minulla on vielä kolme tenttiä ennen kesäloman alkua.) Viralliset kotisivut.

French, Nicci: Pimeyden syli

(huhtikuu 2006) Alkuperäinen teos Killing Me Softly, vuonna 1999. Suomennettu 2001. Kustantaja Otava. 360 sivua. Alice Loudonilla on kaikki mitä onneen tarvitaan: mukavasti etenevä ura; hauska, kunnollinen, sitoutunut avomies; hyviä ystäviä. Mutta eräänä päivänä Alice tapaa Adamin ja rakastuu. Seksi on upeaa, intohimo roihuaa, tunteet leiskuvat. Myöhemmin Alice alkaa tutkia Adamin menneisyyttä... Pimeyden syli on Nicci Frenchin (eli Nicci Gerrardin ja Sean Frenchin) kolmas romaani, ensimmäinen suomennettu. Tarina alkaa sähäkästi, mutta sen jälkeen menee pitkään ennen kuin jännittävät tapahtumat alkavat. Tässä olisi ollut aineksia paljoa parempaankin kirjaan, sillä nyt kirja on suurimmaksi tylsähkö, eikä kirjan loppukaan ole järin kummallinen. Toivottavasti muut Nicci Frenchin kirjat ovat parempia! Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka pääosassa näyttelevät Heather Graham ja Joseph Fiennes. Viralliset kotisivut.

Frimansson, Inger: Parempi elämä

(huhtikuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Ett mycket bättre liv, vuonna 2001. Suomentanut Anu Koivunen, vuonna 2008. Kustantaja Like. 368 sivua. Päiväkodin lapset pääsevät lähimetsään poimimaan valkovuokkoja. Iltapäivällä on juhla, johon kaikki vanhemmat on kutsuttu. Yllättäen rattaissa nukkunut nelivuotias Angelica katoaa. Kaappaaja on päättänyt, että Angelica ansaitsee nykyistä paremman elämän... ("Frimanssonin psykologisista taidoista kertoo erityisesti se, että hän hallitsee alistettujen ja riippuvaisten ihmisten näkökulman olematta vetinen." - Aamulehti.) Lainasin taannoin vahingossa kirjastosta samalla kertaa kaksi Inger Frimanssonin (s. 1944) psykologista jännäriä ja lukaisin niistä jo toisen, nimeltään Varjo vedessä, joten nyt oli tämän Paremman elämän vuoro. Varjo vedessä -kirjaa lukiessani minua tökki Inger Frimanssonin kirjoitustyyli, mutta tämän Parempi elämä -kirjan kohdalla minulla ei ollut enää samaa ongelmaa. Tarinaa seurataan neljän ihmisen silmin - kadonneen nelivuotiaan Angelican, päiväkodissa työskentelevän Madgan, paikalle osuneen Danielin ja lapsen siepanneen Kennetin. Frimanssonin henkilökuvaukset ovat nautittavia, ja pidän hänen tavastaan kurkistaa monien ihmisten pään sisälle. Tämän kirjan olisi voinut lukaista vaikka yhdeltä istumalta, sillä Frimanssonin luoma kertomus on todellakin vetävä ja mielenkiintoinen. Inger Frimanssonin viralliset kotisivut.

Frimansson, Inger: Varjo vedessä

(huhtikuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Skuggan i vattnet, vuonna 2005. Suomentanut Anu Tukala, vuonna 2007. Kustantaja Like. 336 sivua. Justine Dalvik tappoi kiusaajansa kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen hänen elämänsä on kulkenut rauhallisesti, ja kiinnijäämisen riski pienenee päivä päivältä.Yllättäen sekä poliisi että vainajan läheiset kiinnostuvat menneisyydestä. Jäljet johtavat Justinen suureen kivitaloon Mälarenin rantaan... ("Pienillä keinoilla hiipivän jännityksen rakentava, syvästi eläytyvä ihmiskuvaus." - Ruotsin Dekkariakatemia.) Inger Frimansson (s. 1944) on minulle aivan uusi tuttavuus. Poimin kirjaston hyllystä puolihuolimattomasti kirjoja ja vasta kotona huomasin lainanneeni sattumalta kaksi hänen dekkariaan, joista tämän Varjo vedessä päätin lukaista ensimmäiseksi. Lainasin tämän kirjan kirjastosta, koska kannessa mainostettiin tämän voittaneen Ruotsin Dekkariakatemian palkinnon. Itse en välttämättä kuvaisi tätä kirjaa dekkariksi, vaan mielestäni tämä kuuluu pikemminkin psykologisen jännityksen genreen. En oikein osaa sanoa, pidinkö tästä kirjasta, sillä minulle jäi ristiriitaiset fiilikset. Ihastuin Inger Frimanssonin henkilökuvauksiin, mutta Frimanssonin kirjoitustyyli ei koko aikaa hurjasti lämmittänyt mieltäni, ja muutaman ensimmäisen sivun luettuani harkitsin heti jättäväni kirjan kesken. Tarina on kuitenkin niin vetävä ja mielenkiintoinen, että tuskinpa tämä Varjo vedessä jää ainokaiseksi Frimansson-kokemuksekseni. Harmi, että välillä on pakko tehdä opinnäytetyötä ja elää muutakin elämää, enkä voi keskittyä ainoastaan kirjojen ihanaan maailmaan! Inger Frimanssonin viralliset kotisivut.

Funke, Cornelia: Musteloitsu

(syyskuu 2008) Saksankielinen alkuteos Tindenblut, vuonna 2005. Kuvitus Cornelia Funke. Suomentanut Marja Kyrö, vuonna 2006. Kustantaja Otava. 666 sivua. Seikkailusta on kulunut jo vuosi, mutta Meggie ajattelee joka päivä Mustesydäntä, kirjaa, jonka hahmot heräsivät eloon. Meggie haluaa nähdä keijut ja ruhtinaat, Umpimetsän ja Ombran kaupungin ja sitten palata vanhempiensa luo. Ääneen luetut sanat kyllä veisivät hänet tarinaan mutta eivät toisi takaisin. Takaisin hänet voisi kirjoittaa ainoastaan Fenoglio, Mustemaailman keksijä, tulentanssittaja Tomusormen luoja... ("Mustemaailma on omaperäinen ja suurella sydämellä kirjoitettu fantasiatrilogia." - Portti Science Fiction.) Luin pari vuotta sitten Mustemaailma-trilogian ensimmäisen osan nimeltä Mustesydän. En ihan hurjasti pitänyt siitä, mutta päätin kuitenkin vielä antaa mahdollisuuden trilogialle ja lukaista tämän toisen osan nimeltä Musteloitsu. Olin ehtinyt melko pahasti unohtamaan ensimmäisen kirjan tapahtumat, joten minulla vei tovin päästä sisään tähän toiseen kirjaan. Mielestäni tämä Musteloitsu on parempi kuin Mustesydän, sillä Musteloitsun tarina imaisi minut tehokkaammin mukaansa enkä lukiessani ärsyyntynyt samalla tavalla kuin Mustesydäntä lukiessani. Yllättäen Tomusormi nousi yhdeksi suosikkihahmoistani, vaikka muistaakseni Mustesydämessä en tykännyt ollenkaan hänestä. Osaan henkilöhahmoista en oikein saanut otetta, mutta toisaalta minun usein vaikeaa eläytyä fantasiakirjoihin, joten ehkäpä syy on enemmän minussa kuin Cornelia Funkessa. Trilogian ensimmäinen osa, Mustesydän, ilmestyy pian elokuvana, ja myös tästä toisesta osasta, Musteloitsusta, on suunnitteilla elokuva. Todennäköisesti tulen lukemaan trilogian kolmannenkin osan, sillä Musteloitsun myötä jossain määrin koukutuin Mustemaailmaan ja haluan tietää, miten tarina lopulta päättyy. Cornelia Funken viralliset kotisivut.

Funke, Cornelia: Mustesydän

(toukokuu 2006) Alkuperäinen teos Tintenherz, vuonna 2003. Suomennettu 2004. Kustantaja Otava. 512 sivua. Isä lukee ääneen Mustesydän-kirjaa, ja yllättäen kirjan pelottavat hahmot heräävät henkiin. Isä ja Meggie-tytär lähtevät pakomatkalle mukanaan salaperäinen kirjapaketti. Mitä Tomusormi heiltä oikein haluaa? Miten tämä kaikki liittyy äidin katoamiseen? Saksalainen Cornelia Funke (s. 1958) on kirjoittanut monia menestyskirjoja, ja tämä Mustesydän aloittaa trilogian, jonka elokuvaoikeudet on jo myyty. Lainasin tämän kirjastosta jo pari viikkoa sitten, mutta kiinnostuin tämän lukemisesta vasta, kun näin kirjaa kehuttavan Tintin kirjat -lukupäiväkirjassa. Välillä ahmin tarinaa innoissani, välillä inhosin henkilöhahmoja. Kirjassa on muutamia kirjoitusvirheitä, mutta ei mitään häiritseviä mokia. Tarina on ehkäpä liian julma lapsille, mutta toisaalta taas liian lapsellinen aikuisille. Cornelian Funken piirtämä kaunis mustavalkokuvitus elävöittää tarinaa. Viralliset kotisivut.

A-C    D-F    G-I    J-L    M-O    P-R    S-U   V-Ö

G

Gaiman, Neil: Unohdetut jumalat

(heinäkuu 2004) Vankilasta vapauduttuaan Shadow päättää pysytellä erossa hankaluuksista. Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat hänen vaimonsa kuoleman ja salaperäisen herra Wednesdayn myötä. Kuin kohtalon ohjaamana Shadow ajautuu mukaan vanhojen ja uusien jumalten väliseen taisteluun - taisteluun Amerikan sielusta. Tutustuin vasta nyt ensimmäistä kertaa Neil Gaimanin tuotantoon ja olin kuullut kirjailijasta melkeinpä pelkkää hyvää. Unohdetut jumalat tuntui aika ajoin aivan loistavalta kirjalta, välillä taas pitkästyttävän sekavalta.

George, Elizabeth: Syntisen jäljillä

(elokuu 2004) Calderin nummelta muinaisen kivikehän varjosta löydetään miehen ja naisen ruumiit. Molemmat ovat kuolleet väkivaltaisesti, vaikkakin eri tavoin. Naisuhri tunnistetaan Nicole Maideniksi. Hänen isänsä Andy Maiden työskenteli aikoinaan keskusrikospoliisin salaisimmassa yksikössä ja on rikoskomissario Thomas Lynleyn entinen kollega ja oppi-isä. Lynley kutsutaan tutkimaan järkyttävää tapausta. Hän ottaa mukaansa Winston Nkatan ja jättää pitkäaikaisen työparinsa Barbara Haversin Lontooseen etsimään tietoja miesuhrista. Havers on pahoillaan ja tuohtunut Lynleyn valinnasta. Lynley puolestaan riitaantuu vaimonsa Helenin kanssa, joka puolustaa Barbaraa. Vähitellen rikoksen tutkijat ajautuvat syvälle arkaluonteiseen ja salattuun maailmaan, jossa kukaan ei ole aivan sellainen kuin päälle päin näyttäisi... Nämä Elizabeth Georgen dekkarit kannattaisi ilmeisestikin lukea järjestyksessä, sillä Syntisen jäljillä -kirjassa viitattiin aiempiin romaaneihin, mutta se ei onneksi pahemmin häirinnyt lukemista. George kirjoittaa välillä ihailtavan taidokkaasti ja kirjaan uppoutuu helposti. Jos pitää dekkareista, on Elizabeth George tutustumisen arvoinen kirjailija.

Gerritsen, Tess: Kaksoisolento

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Body Double, vuonna 2004. 335 sivua. Kun kuolinsyyntutkija Maura Isles palaa Pariisista kotiinsa, hän saa kuulla, että hänen täydellinen kaksoisolentonsa on murhattu. Uhri osoittautuu Mauran kaksoissisareksi, jonka olemassaolosta hän ei tiennyt mitään. Tutkiessaan tapausta Maura joutuu keskellä painajaista. Kuka oikein on kaksoismurhasta vankilaan tuomittu nainen, joka väitti olevansa hänen äitinsä? Kuka on naisen mainitsema Peto - sairaan mielen luoma houre vai julma sarjamurhaaja? Maura Isles alkaa selvitellä tapausta kahdeksannella kuulla raskaana olevan etsivä Jane Rizzolin kanssa... Tess Gerritsenin kahdeksas suomennettu romaani. Olen pitänyt kaikista amerikankiinalaisen Gerritsenin trillereistä ja niinpä tartuin mielenkiinnolla myös tähän uusimpaan suomennettuun romaaniin. Gerritsen ei petä - Kaksoisolento pitää tiukasti otteessaan ja joka luvussa tapahtuu jännittäviä juonenkäänteitä.

Gerritsen, Tess: Katoaminen

(syyskuu 2006) Alkuperäinen teos Vanish, vuonna 2005. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 320 sivua. Kuolinsyytutkija Maura Isles kokee järkytyksen, kun hukkuneeksi luultu nainen herää henkiin ruumishuoneella. Sairaalaan päästyään tuntematon nainen anastaa itselleen aseen ja ottaa panttivankeja. Heidän joukossaan on viimeisillään raskaana oleva etsivä Jane Rizzoli... ("Gerritsen hallitsee jännityksen luomisen ja ylläpitämisen lähes sietämättömän tehokkaasti." - Juha K. Tapio, Kaleva.) Olen lukenut kaikki aiemmin suomennetut Tess Gerritsenin jännärit (Lapsen sydän, Elämän lähde, Henkeen ja vereen, Painoton tila, Kirurgi, Taidonnäyte, Synnintekijä, Kaksoisolento) ja pidin niistä niin paljon, että halusin heti tuoreeltaan tutustua tähän uusimpaan suomennettuun jännäriin nimeltä Katoaminen. Luin sattumalta juuri ennen tätä Karin Slaughterin Merkitty-kirjan, jossa oli myös panttivankidraamaa, mutta silti Katoaminen ei tunnu pitkästyttävältä. Luulin juonen olevan ennalta-arvattava, mutta juoni ei edennyt aivan niin kuin oletin, joten yllätyin iloisesti. Jään innolla odottamaan Tess Gerritsenin seuraavaa kirjaa. Viralliset kotisivut.

Gerritsen, Tess: Luutarha

(elokuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Bone Garden, vuonna 2007. Suomentanut Mika Virva, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 383 sivua. Nykyajassa Julia Hamill tekee uuden kotinsa puutarhassa karmean löydön, kun hänen lapionsa kalahtaa naisen pääkalloon. Kuolinsyyntutkija Maura Islesin mukaan vauriot viittaavat selvästi murhaan. 1830-luvulla Norris Marshall rahoittaa lääketieteen opintojaan kaivamalla hautausmaalta tuoreita ruumiita opettajansa leikkauspöydälle, mutta pian hän huomaakin olevansa ruumiskauppansa tähden yliopistosairaalan liepeillä tehtyjen murhien pääepäiltynä. Todistaakseen syyttömyytensä Norrisin on löydettävä ainoa murhaajan nähnyt todistaja. Rose Connolly on köyhä ompelija, jolla on hoidettavanaan lapsivuoteelle kuolleen siskonsa vauva. Rose pelkää olevansa tappajan seuraava uhri... ("Tess Gerritsen sen osaa." - Turun Sanomat.) Olen lukenut kaikki yhdysvaltalais-kiinalaisen Tess Gerritsenin (s. 1953) aiemmin suomennetut jännärit (Lapsen sydän, Elämän lähde, Henkeen ja vereen, Painoton tila, Kirurgi, Taidonnäyte, Synnintekijä, Kaksoisolento, Katoaminen, Mefisto-klubi), ja niinpä tämä tuoreinkin jännäri löysi tiensä lukulistalleni. Tess Gerritsenin kirjat ovat perusjännitystä ja usein juoni etenee ennalta-arvattavasti, mutta olen silti tykästynyt hänen henkilöhahmoihinsa ja juonenkuljetukseensa. Luutarha-jännärissä elellään välillä nykypäivässä ja välillä 1830-luvulla, joten kirja tuntui sen takia melko erilaiselta kuin aiemmat Gerritsenin jännärit. Kuolinsyyntutkija Maura Isles on tässä kirjassa oikeastaan sivuosassa, sillä enemmänkin seuraillaan nykyajassa Julia Hamillia ja menneisyydessä Norris Marshallia sekä Rose Connollya. Kuten yleensäkin Tess Gerritsenin jännärit, myös tämä Luutarha on melkoisen verinen ja raaka kirja, mutta enemmän minua ällötti kirjan alkupuolella kuvattu synnytys kuin kirjan murhat ja ruumiinavaukset. Mielestäni tämä on yksi parhaista Tess Gerritsenin jännäreistä! Tess Gerritsenin viralliset kotisivut.

Gerritsen, Tess: Mefisto-klubi

(elokuu 2007) Englanninkielinen alkuteos The Mephisto Club, vuonna 2006. Suomennettu 2007. Kustantaja Otava. 350 sivua. Nuori nainen löytyy murhattuna. Etsivä Jane Rizzoli yhdistää uhrin omalaatuiseen julkkispsykiatriin ja salaiseen asiantuntijoiden ryhmään nimeltä Mefisto-klubi. Ryhmän jäsenet ovat päättäneet todistaa tieteellisesti, että demoneja on olemassa... ("Tess Gerritsen sen osaa." - Turun Sanomat.) Olen lukenut kaikki aiemmat amerikankiinalaisen Tess Gerritsenin (s. 1953) suomennetut jännärit ja tartuin innoissani myös tähän uusimpaan suomennokseen. Mefisto-klubi on jo kymmenes suomennettu jännäri, ja eiköhän ensi vuonna häneltä suomenneta taas yksi kirja lisää, sillä yleensä suomennoksia on julkaistu yksi vuodessa. Mefisto-klubin takakannen teksti sai minut hieman epäilemään tämän kirjan tenhoa, mutta turhaan olin huolissani Gerritsenin aivosolujen hyytymisestä, sillä tämä Mefisto-klubi oli yhtä tehokas pakkaus kuin aikaisemmatkin jännärit. Gerritsenin jännärit ovat taattua tavaraa, ja tiedän monen tuttavani olevan Gerritsenin kirjojen suuri ystävä. Tess Gerritsen Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Gerritsen, Tess: Synnintekijä

(elokuu 2004) Bostonilaisen luostarin kirkossa tehdään joulunalusaikaan kauhea löytö. Kappelin kivilattialla makaa verilammikoiden keskellä kaksi luostarin sisarta. Toinen on kuollut ja toinen henkihieverissä. Millainen mielipuoli on syyllistynyt näin silmittömään rikokseen? Kirjassa pääosassa on etsivä Jane Rizzoli sekä kuolinsyyntutkija Maura Isles. Tess Gerritsen on ammatiltaan sisätautilääkäri, joten hän osaa kirjoittaa ammattitaitoisesti lääketieteellistä yksityiskohdista. Synnintekijä ei ole Gerritsenin parhain romaani, mutta siltikin se on ihan hyvä dekkari, jota ei malta jättää kesken.

Grangé, Jean-Christophe: Sutten valtakunta

(syyskuu 2007) Ranskankielinen alkuteos L'empire des loups, vuonna 2003. Suomennettu 2006. Kustantaja WSOY. 440 sivua. Anna Heymes ei eräänä aamuna tunnista omaa miestään, ja häntä alkaa piinata muistikatkokset sekä kammottavat harhanäyt. Samaan aikaan poliisit Paul Nerteaux ja Jean-Louis Schiffer mesästävät sarjamurhaajaa. Onko murhien ja Annan oireiden välillä jokin yhteys? ("Kirja on jännittävä, tiivis, kammottava, yhteiskuntakriittinen, erittäin hyvin kirjoitettu ja upeasti yllättävä." - Östgöta Correspondenten.) Ranskalaista Jean-Christophe Grangéa (s. 1961) on kuulemma verrattu muun muassa Patricia Cornwelliin, Mary Higgins Clarkiin ja Thomas Harrisiin, joten odotin Sutten valtakunta -jännäriltä paljon. Heti kirjan ensimmäiset sivut vaikuttivat kiinnostavilta, ja juoni on mukaansatempaava. Vaikka murhat ovat kammottavia, en kokenut kirjaa millään tavalla ahdistavaksi, vaan kirja sopi hyvin iltalukemiseksi ennen nukahtamista. En tosin suosittelisi tätä kirjaa heikkohermoisimmille, sillä kirjan murhat ovat tosiaankin melkoisen väkivaltaisia ja kuvottavia. Kenties tarina on välillä epäuskottava, mutta en yleensä kiinnitä huomiota uskottavuuteen jännäreitä lukiessani, ja loppujen lopuksihan aika harva jännäri on oikeasti uskottava. Kirja huononi loppua kohden ja petyin. Kokonaisuutena tämä kirja on aika keskinkertainen jännäri. Jean-Christophe Grangén kansainvälinen läpimurto oli Purppuravirrat, ja myös tämä Sutten valtakunta on kääntynyt elokuvaksi, jonka pääosassa näyttelee Jean Reno. Kirjan luettuani minua toisaalta hieman kiinnostaisi nähdä Sutten valtakunta -elokuva, vaikkakin useimmissa tapauksissa elokuvat osoittautuvat kirjoja huonommiksi.

Grisham, John: Syytön

(toukokuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Innocent Man, Murder and Injustice in a Small Town, vuonna 2006. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 364 sivua + valokuvaliite. Ron Williamson värvätään baseball-ammattilaiseksi, mutta ura kaatuu loukkaantumiseen, päihteisiin ja naisjuttuihin. Muutaman vuoden kuluttua raiskataan ja murhataan 21-vuotias tarjoilijatyttö Debra Sue Carter. Viiteen vuoteen poliisi ei löydä syyllistä, mutta sitten he ottavat pääepäillyksi Ron Williamsonin ja Dennis Fritzin. Miehet asetetaan syytteeseen murhasta. Pitävää näyttöä heidän syyllisyydestään ei ole, mutta silti Ronilla ja Dennisilla ei ole mitään mahdollisuuksia... ("Rohkea ja sydäntäraastava, todellinen rikostarina." - Time.) Olen lukenut aikaisemmin muutamia John Grishamin (s. 1955) romaaneja, mutta tämä Syytön on siitä poikkeuksellinen kirja, että tämä pohjautuu tositapahtumiin. Todella mukaansatempaava lakitrilleri. Tiesin jo etukäteen, että vankiloissa viruu syyttömänä tuomittuja, mutta silti tämä kirja pysähdytti. On suorastaan pöyristyttävää, miten epäpäteviä poliiseja maailmasta löytyy ja miten epäammattimaisesti asianajajat sekä tuomarit toimivat saadakseen Ronin kuolemanselliin. Ja vaikka Ron olisikin ollut syyllinen, vankila ei ollut hänelle oikea paikka, vaan hänen olisi pitänyt päästä mielisairaalaan ja saada asianmukaista hoitoa. Syytön on ajatuksia herättävä. Suosittelen! John Grishamin viralliset kotisivut.

Grisham, John: Viimeinen valamies

(joulukuu 2004) Willie Traynor oli vuonna 1970 reportterina Mississipissä, Clantonin pikkukaupungin lehdessä. Kun lehti sitten joutui konkurssiin, 23-vuotias Willie näki tilaisuutensa tulleen. Hän lainasi rahaa isoäidiltään ja osti lehden omakseen. Tulevaisuus ei näyttänyt kovin lupaavalta, mutta pian Willie sai elämänsä jutunaiheen: nuori leski ja kahden lapsen äiti Rhoda Kassellaw joutui seksuaalimurhan uhriksi Clantonissa. Willie raportoi tapauksen kaikkia kammottavia yksityiskohtia myöten ja lehti alkoi menestyä. Tappaja Danny Padgitt joutui vastaamaan teostaan täpötäydessä oikeussalissa ja uhkasi kostaa valamiehille, mikäli hänet tuomittaisiin. Siitä huolimatta valamiehet totesivat hänet syylliseksi ja hän sai elinkautisen tuomion. Yhdeksän vuotta myöhemmin Willie saa kauhukseen tietää, että Danny on onnistunut anomaan itselleen armahduksen... Varasin Viimeisen valamiehen kirjastosta alunperin miehelleni, mutta päätin lukaista sen myös itse. John Grishamin lakijännärit eivät kuulu suosikkilukemistooni, mutta tämän juoni vaikutti perinteiseltä dekkarilta ja kiinnostuin. Kirjassa on oikeussalissa istumista, mutta myös paljon muuta. Pikkukaupungin tapahtumista kerrotaan mielenkiintoisesti ja kirja on täynnä persoonallisia henkilöhahmoja. Harmi vain, että tenttien takia tätä tuli luettua aika katkonaisesti ja senpä takia unohdin välillä, kuka kukin on ja menin sekaisin asioissa. Nyt joululomalla on onneksi enemmän aikaa keskittyä romaanien lukemiseen!

Guest, Diane: Kauhujen talo

(syyskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Cristobel, vuonna 1993. Suomennettu 1994. Kustantaja Book Studio. 259 sivua. Äitinsä hylkäämä poika nimeltä J. C. viettää lomaa entisessä kodissaan, Cristobel-kartanossa. Paikalla ovat myös hänen veljensä August, isäpuolensa Marcus ja tämän uusi vaimo Justine. Kellari pysyy visusti suljettuna, ja lomatunnelman yllä häälyy kammottava uhka... ("Guest on todellinen kyky luomaan kauhun ilmapiirin." - Publishers Weekly.) Luin kymmenkunta vuotta sitten kaikki Diane Guestin (s. 1939) suomennetut kauhuromaanit, ja nyt erään tuttavani kehujen myötä Guest palautui mieleeni. Tämä Kauhujen talo tuli lukaistua aikoinaan, mutta kymmenessä vuodessa ehtii unohtaa paljon, ja mielihyvin lueskelen Guestin kirjoja uudelleen. Tämä Kauhujen talo ei taida olla parasta Diane Guestia, ja välillä tunsin lukevani kehnohkoa kioskiromskua. Tarina on kuitenkin mukaansatempaava, eikä lukeminen missään vaiheessa kyllästyttänyt. Tämä ei ole mikään erityisen kauhistuttava kauhuromaani, mutta kirjan loppua kohden jännitys tiivistyy. Voisin lueskella useamminkin kauhua, mutta olen turhan monta kertaa joutunut pettymään kauhuromaaneihin eikä hyviä kauhuromaaneja osu usein kohdalleni.

Gutman, Amy: Hämärä kuolema

(huhtikuu 2004) Nuori Kate Paine on pestattu New Yorkin maineikkaaseen Samson & Millsin asianajotoimistoon. Kate on innoissaan ja hänen intonsa vain kasvaa, kun hän pääsee tekemään töitä yhdessä johtajan, Carter Millsin, kanssa, vaikka toimeksiantona onkin miestenlehden päätoimittajan puolustaminen seksuaalista häirintää koskevassa jutussa. Mutta sitten tapahtuu raaka murha - toimiston ainoa naispuolinen osakas Madeleine Waters surmataan. Vähitellen Kate saa syytä epäillä, että hän on ikään kuin Madeleinen toisinto, jolle kuuluu sama kohtalo... Amy Gutman keskittyy pääasiassa murhatutkimuksiin ja tylsät lakiosuudet jäävät vähemmälle, mikä ilahdutti minua. Alussa Hämärä kuolema tuntuu pitkästyttävältä, mutta kirjan edetessä juonikuviot kiihtyvät ja lopulta ahmin kirjan nopeasti.

Gutman, Amy: Vuosipäivä

(tammikuu 2005) Alkuperäinen teos The Anniversary. Steven Gage on tuomittu kuolemaan yli sadan naisen murhasta. Tasan viiden vuoden kuluttua teloituspäivästä saa kolme naista nimettömän kirjeen, joissa toivotetaan hyvää vuosipäivää. Yksi naisista on Gagen entinen tyttöystävä, toinen asianajaja ja kolmas on kirjoittanut Gagesta suuren suosion saavuttaneen kirjan. Oikeudenkäynnissä Gage on vannonut kostoa ja ilmeisesti joku yrittää kostaa Gagen puolesta... Pidin Amy Gutmanin esikoisromaanista, Hämärästä kuolemasta, vaikka ei se mikään kovin erikoinen jännäri ollutkaan. Vuosipäivä on Gutmanin toinen romaani. Heti ensimmäisten sivujen perusteella Vuosipäivä vaikuttaa hieman kiinnostavammalta kuin Hämärä kuolema ja jäin koukkuun. Amy Gutmanista on kehittymässä mainio naisdekkaristi, joka kilpailee mielestäni tällä menolla samassa sarjassa Mary Higgins Clarkin kanssa. Lisätietoja Amy Gutmanista löydät hänen virallisilta kotisivuiltaan.

H

Hakalahti, Niina: Hengenahdistusta

(lokakuu 2004) Niina Hakalahden esikoisromaani kertoo oululaisen avoparin elämästä. Sanna on opiskellut yliopistossa kirjallisuutta ja työskentelee freelancerina. Pete etsii itseään ja meditoi. Elämänmakuinen romaani, joka on ihan mukavaa iltalukemista, mutta en jaksanut keskittyä kirjaan kovinkaan syvällisesti.

Hall, Steven: Haiteksti

(lokakuu 2007) Englanninkielinen alkuteos The Raw Shark Texts, vuonna 2007. Suomentanut Kaijamari Sivill, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 451 sivua. Eric Sanderson on menettänyt kokonaan muistinsa. Psykiatrin mukaan sen on aiheuttanut rakkaan järkyttävä poismeno. Eric saa salaperäisiä kirjeitä, joita hän lukee psykiatrin kiellosta huolimatta. Eric saa tietää salakirjoitetuista teksteistä, jotka hänen on selvitettävä, ja muistia ahmivasta haista, jota vastaan hänen on taisteltava... ("Steven Hall on kekseliäs, hauska ja erittäin älykäs kirjoittaja." - Audrey Niffenegger.) Englantilaisen Steven Hallin (s. 1975) esikoisromaani Haiteksti on ollut kansainvälinen menestys, ja kirjasta on suunnitteilla elokuva. Muistan hämärästi lukeneeni jonkin suomenkielisen arvostelun tästä kirjasta, mutta napatessani tämän kirjaston uutuuskirjojen hyllystä en oikeastaan tiennyt, mitä kirja oikein pitää sisällään. Kirjan sisäkannessa kerrotaan Haiteksti-trillerin tuovan mieleen muun muassa Matrixin, Tappajahain ja Da Vinci -koodin. Jossain arvostelussa tätä verrattiin Trainspottingiin. Meno on välillä aika huimaa ja kaukana normaalista todellisuudesta. Haiteksti onnistui aluksi melko hyvin koukuttamaan minut, mutta lopulta suurimman osan ajasta lukeminen tökki, sillä en oikeastaan pidä tämäntyylisistä scifipläjäyksistä. Kirjassa on monia syvällisiä ajatuksia, ja kirja antaa paljon pohtimisen aihetta, mutta en oikein jaksanut keskittyä syvällisempään puoleen, vaan yritin vain päästä kirjasta nopeasti eroon. Kirjassa on jonkin verran "kuvitusta" tekstin seassa. Haiteksti on ihan hieno esikoisromaani, mutta minuun tämäntyylinen kerronta ei yleensä uppoa ja tämän kirjan lukeminen tuntui ajan tuhlaamiselta. Kirjan viralliset kotisivut.

Hammesfahr, Petra: Pahantekijä

(tammikuu 2007) Alkuperäinen teos Die Sünderin, vuonna 1999. Suomennettu 2005. Kustantaja Otava. 443 sivua. Eräänä kuumana päivänä heinäkuun alussa 24-vuotias Cora Bender tappaa uimarannalla miehen. Hiljalleen Coran traumaattinen menneisyys paljastuu... Saksalainen Petra Hammesfahr (s. 1951) on kirjoittanut lukuisia romaaneja ja televisiokäsikirjoituksia, mutta tämä Pahantekijä on vasta toinen suomennettu romaani. Yleensä luen yhtä kirjaa kerrallaan, mutta tätä Pahantekijää aloin lukea samaan aikaan Tami Hoagin Polkupyörälähetin kanssa. Suhtauduin etukäteen melko epäluuloisesti tähän kirjaan, eikä kirja tosiaankaan ole mikään suunnaton lukuelämys. En kuvailisi kirjaa psykologiseksi jännitykseksi, vaan mielestäni tämä on pikemminkin pelkkää ahdistusta. Kirjan luettuani etsin internetistä lukijoiden mielipiteitä kirjasta, ja aika harva tuntuu pitäneen tästä, vaikka löysin tosin muutaman ylistävänkin kommentin. Ehkä jossain toisessa mielentilassa tällainen synkistely olisi ollut mieluisampaa luettavaa, mutta nyt halusin vain päästä nopeasti eroon tästä kirjasta. Taidan tästä lähin jättää Hammesfahrin kirjat kirjastoon, sillä tämän Pahantekijän perusteella en halua lukea muita Hammesfahrin kirjoja.

Harris, Joanne: Herrasmiehiä ja huijareita

(kesäkuu 2008) Alkuperäinen teos Gentlemen and Players, vuonna 2005. Suomentanut Satu Leveelahti, vuonna 2006. Kustantaja Otava. 528 sivua. Paikkana on St. Oswaldin perinteikäs ja kunniakas poikakoulu. Henkilökunnan vanhin, oppilaiden Quasimodoksi kutsuma latinanopettaja Roy Straitley, käy omaa yksinäistä taisteluaan tietokoneita ja organisaatiouudistuksia vastaan. Epämieluisien muutoksien ja henkilökunnan pienten kahnausten keskellä on kuitenkin tekeillä myös jotain vakavampaa. Eräs henkilökunnan jäsenistä ei ole voinut unohtaa, mitä St. Oswaldissa sattui kolmetoista vuotta aikaisemmin. Hän on ujuttautunut kouluun kaivaakseen luurangot kaapista ja haluaa pahaa niin Straitleylle kuin koko koululle... ("Herkullinen musta komedia." - Daily Mail. "Harrisin tyyli vie mukanaan, sillä hän kuvailee tapahtumia ja ihmisiä tarkkanäköisesti, mutta jättää silti tarpeeksi lukijan oman tulkinnan varaan." - Keskipohjanmaa.) Valitsin lukuvuoroon Joanne Harrisin (s. 1964) Herrasmiehiä ja huijareita -romaanin, koska olin lukenut kuusi dekkaria peräkkäin ja kaipasin pientä vaihtelua. Joanne Harris oli minulle entuudestaan outo kirjailija, ja jostain syystä odotin tämän olevan tylsähkö, ikävystyttävä romaani. Kuitenkin tarina imaisi minut mukaansa heti ensimmäisten sivujen myötä, ja voisin jopa kuvailla tätä kirjaa jännäriksi. Herkullisia ihmissuhteita, yllättäviä juonikuvioita, sujuvaa kerrontaa. Minua hieman oikein harmitti juhannus, kun silloin oli muuta kivaa ohjelmaa enkä ehtinyt istua kotona nenä kiinni kirjassa. Herrasmiehiä ja huijareita on ehdottomasti romaani, jota voin suositella lämpimästi, ja todennäköisesti luen jotain muutakin Joanne Harrisilta tämän kirjan perusteella. Joanne Harrisin viralliset kotisivut.

Harris, Joanne: Karamellikengät

(huhtikuu 2010) Englanninkielinen alkuteos The Lollipop Shoes, vuonna 2007. Suomentanut Satu Leveelahti, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 512 sivua. • Yanne yrittää viettää rauhallista elämää Pariisissa pienen suklaapuotinsa yläkerrassa, unohtaa entisen elämänsä Vianne Rocherina ja taikavoimansa. 11-vuotias tytär kuitenkin haikailee iloista aikaa Lansquenetin pikkukaupungissa, ja oman huolensa aiheuttaa myös 4-vuotias pikkusisko, jonka ympärillä sattuu toistuvasti onnettomuuksia. Lisää vaikeuksia on tiedossa, kun kuvaan astuu viehkeä Zozie de l'Alba. Hän on pian vallannut Yannen elämänpiirin tyttärestä ystäviin... • Joanne Harrisin Karamellikengät on jatkoa Pienelle suklaapuodille, jonka luin vuosi sitten. Pidin ehkäpä hivenen enemmän Pienestä suklaapuodista kuin Karamellikengistä, mutta varsin viihdyttävää luettavaa tämäkin oli. Kirjan takakannessa tätä kuvaillaan aikuisten saduksi, mutta mielestäni "satu" antaa kirjasta hieman väärän mielikuvan, vaikka tarina onkin täynnä taikaa ja romantiikkaa. Takakannen tekstin perusteella odotin tiiviimpää jännitystä ja huimia juonenkäänteitä, mutta meno on melko tasaista köröttelyä. Joka tapauksessa tarina jaksaa pitää otteessaan alusta loppuun, viihdyttää ja koukuttaa. Joanne Harris on ehdottomasti kiilaamassa itselleen tilaa suosikkikirjailijoiden listassani, ja varmasti lueskelen jatkossakin silloin tällöin hänen romaanejaan.

Harris, Joanne: Kesäviiniä

(toukokuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Blackberry Wine, vuonna 2000. Suomentanut Sari Karhulahti, vuonna 2001. Kustantaja Loisto. 448 sivua. Parikymmentä vuotta kirjailija Jay Mackintosh on yrittänyt tavoittaa Pog Hill Lanen ja poikavuosiensa lumousta. Kun uusi romaani ei ota syntyäkseen, mies jättää meluisan Lontoon ja muuttaa Ranskan suosituimman viinialueen sydämeen. Lansquenetin pienessä kylässä kirjailija kohtaa taas Joen, lapsuutensa hyvän hengen. Mutta Lansquenetilla on myös salaisuutensa, ja naapurissa asuvan salaperäisen Marise d'Apin tarina vetää kirjailijaa puoleensa... Joanne Harris (s. 1964) on raivannut tiensä lempikirjailijoitteni joukkoon, ja päätin lukaista häneltä taas yhden romaanin. Aluksi hieman oudoksuin tätä Kesäviiniä, sillä ensimmäisessä luvussa tarinaa kerrotaan vuosikertaviinipullon näkökulmasta. Nopeasti Joanne Harris siirtyy kuitenkin "normaaliin" tapaansa kuljettaa tarinaa eteenpäin, ja aloin seurata juonenkäänteitä kiinnostuneena. Välillä muistellaan Jayn poikavuosia Pog Hill Lanella ja välillä luvut sitten kertovat Jayn nykyisestä elämästä. Kesäviiniä-romaanin tapahtumat sijoittuvat samaan pieneen ranskalaiseen kylään kuin aiemmin ilmestyneessä Pienessä suklaapuodissa, ja osa henkilöhahmoista on molemmissa kirjoissa samoja, mutta selkeästi nämä kirjat ovat kuitenkin omia itsenäisiä tarinoitaan. Vaikka jotkut Harrisin kirjoista ovat mielestäni olleet parempia kuin toiset, nämä kaikki häneltä lukemani romaanit ovat olleet mainiota viihdettä. Ripaus taikaa ja roppakaupalla hyvää mieltä. Minä nautin Kesäviiniä aurinkoisena vappuna mansikkasiiderin kera ja suosittelen tätä lämpimästi kesälomapäivän viihdykkeeksi tai syksyisen illan piristykseksi.

Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti

(huhtikuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Chocolat, vuonna 1999. Suomentanut Arja Gothoni, vuonna 1999. Kustantaja Seven. 415 sivua. Vianne Rocher on asettunut tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen Lansquenetin kylään ja perustanut suloisen suklaapuodin kirkkoa vastapäätä. Käsintehdyt makeiset ja Viannen elämänilo saavat monen purkamaan sydäntään mieluummin kaakaomukin ääressä kuin kalseassa kirkossa. Pääsiäisen pakanallinen suklaafestivaali on kylän papille liikaa, ja paastoava kirkonmies päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä... Joanne Harris (s. 1964) on todennäköisesti yksi lempikirjailijoistani, vaikka tähän mennessä olin lukenut häneltä vain kaksi romaania, Herrasmiehiä ja huijareita (Gentlemen and Players) ja Sarkaa ja samettia (Holy Fools). Tämä Pieni suklaapuoti on saanut paljon kehuja niin kirjana kuin myös elokuvana, ja minä päätin ottaa tämän kolmanneksi Harris-kokemuksekseni. Olin jostain syystä kuvitellut, että tämä Pieni suklaapuoti olisi jotain romanttista lällyilyä ja vaaleanpunaista höttöä, mutta tämä osoittautuikin varsin laadukkaaksi lukupaketiksi. Sarkaa ja samettia sekä Pieni suklaapuoti muistuttavat hieman toisiaan, sillä molemmissa on pääosassa kiertolaisnainen tyttärensä kanssa ja pappi. Olen ihastunut Joanne Harrisin tyyliin kuljettaa tarinaa eteenpäin, teksti on paikoitellen suorastaan kaunista, ja lukemissani kirjoissa on ollut erittäin koukuttava juoni. Harris on loistava virittämään erilaisia tunnelmia, ja hänen luomansa henkilöhahmot ovat ihanan monitahoisia. Pienessä suklaapuodissa on ystäviä ja vihamiehiä, herkullista suklaataidetta, ripaus taikuutta. Herkullinen lukunautinto!

Harris, Joanne: Riimut

(kesäkuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Runemarks, vuonna 2007. Suomentanut Inka Parpola, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 574 sivua. Viisisataa vuotta on kulunut Ragnarökistä, maailmanlopusta, ja maailma on rakentanut itsensä uudelleen. Uudessa maailmassa Järjestys pitää valtaa. Kaaoksen, taian, tarinoiden ja vanhojen jumalten kerrotaan kadonneen maailmasta vuosisatoja sitten. Mutta Maddy Smith ja hänen ystävänsä Yksisilmä tietävät, että pala lumousta on säilynyt - ruosteenvärinen riimumerkki Maddyn käsivarressa on todiste taian elinvoimasta. Kun uuden ja vanhan välille uhkaa syttyä sota, Yksisilmä lähettää Maddyn etsimään Kuiskaajaa, salaperäistä jumalten ajalta peräisin olevaa esinettä. Pystyykö Maddy löytämään omat voimansa ja selvittämään riimumerkin perimmäisen tarkoituksen? Onko riimujen taikuus tarpeeksi vahvaa nousemaan Järjestystä vastaan? Joanne Harris (s. 1964) on ammatiltaan ranskanopettaja, mutta viime vuosina hän on keskittynyt kirjoittamaan romaaneja. Olen aiemmin lukenut muutaman hänen suomennetuista romaaneistaan, muun muassa Herrasmiehiä ja huijareita sekä Pieni suklaapuoti, ja nyt lukuvuorossa oli tämä Riimut. Vannoin pari viikkoa sitten pitäväni taukoa nuorille suunnatuista fantasiaromaaneista, mutta yllätyksekseni tämä Riimut onkin nuorten fantasiaa, joten fantasiataukoni ei kovin kauaa kestänyt. Harris on kirjoittanut tämän iltasaduksi tyttärelleen Anouchkalle. En tiedä, olisinko pelkän takakannen tekstin perusteella edes innostunut lukemaan tätä, mutta koska tämä Joanne Harrisin kehuttua tuotantoa, päätin tahkota tämän läpi. Onneksi lukeminen edistyi melko joutuisasti, vaikka eipä tämä tarina minua täysin lumonnut. Koin vähän tylsiksi ne kohdat, joissa henkilöt kertovat tarinoita Mandylle, sillä minulla ei oikein riittänyt innostusta seurata monimutkaisempia tarinointeja. Kävin välillä kurkkimassa kirjan alussa olevia karttoja, listaa kirjan henkilöhahmoista ja riimujen selityksiä, sillä satunnaisesti kirjaa lueskellessani onnistuin sekoittamaan paikat ja ihmiset. Joanne Harris on käyttänyt fantasiaseikkailunsa pohjana skandinaavista tarustoa, joten Riimut-kirjasta löytyy monia tuttuja aasoja, kuten Odin ja Thor, mutta onneksi Harrisin kirjassa on myös omaperäisyyttä. Minulle nuo skandinaaviset jumaltarut ovat melko vieraita, ja kaipa se latisti mielenkiintoani tätä kirjaa kohtaan, vaikka hetkittäin toisaalta taas suorastaan ahmin kirjaa eteenpäin. Olen pitänyt enemmän Harrisin muista romaaneista, mutta varmasti tällainen nuorten fantasiromaanikin löytää oman lukijakuntansa.

Harris, Joanne: Sarkaa ja samettia

(tammikuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Holy Fools, vuonna 2003. Suomentanut Satu Leveelahti, vuonna 2004. Kustantaja Otava. 495 sivua. Juliette on aiemmin toiminut kiertävän sirkusseurueen primadonnana ja nuorallatanssijana, mutta nykyisin hän asustaa pienen tyttärensä kanssa luostarisaarella. Yllättäen luostariin saapuu uusi abbedissa mukanaan haamu Julietten menneisyydestä. Guy LeMerle on mies, jota Juliette ennen rakasti ja jota hänellä on nyt kaikki syy pelätä ja vihata. Kun fanaattinen abbedissa Isabelle alkaa sadistisen LeMerlen avulla toteuttaa uskonpuhdistuspolitiikkaansa, nunnat joutuvat joukkohysterian valtaan ja kääntyvät toisiaan vastaan... Joanne Harris (s. 1964) on minulle ennestään tuttu kirjailija, sillä luin viime kesänä Herramiehiä ja huijareita -romaanin. Joanne Harris onnistui tekemään minuun sen verran hyvän vaikutuksen, että päätin lukaista jotain muutakin häneltä, ja otin nyt sitten lukuvuoroon tämän 1600-luvun Ranskaan sijoittuvan Sarkaa ja samettia -romaanin. Herrasmiehiä ja huijareita lukiessani minua hieman oikein harmitti, kun juhannus häiritsi lukemistani, ja nyt tätä Sarkaa ja samettia kahlatessani väliin tuli sekä synttärini että uusivuosi. Välillä valvoskelin yömyöhään kirjaa ahmien, kun en vain malttanut käydä nukkumaan, vaikka väsymys kirveli silmissä. Kirjamakuni on vuosien saatossa muuttunut sen verran, että vielä muutama vuosi sitten olisin saattanut jättää kesken tämän kirjan, mutta nyt tarina koukutti minut täysin ja uppouduin innoissani seuraamaan luostarin elämää. Lueskelin netissä ihmisten kommentteja Joanne Harrisista, ja hänen kirjansa ovat saaneet osakseen paljon sekä kehuja että moitteita. Itse aion ehdottomasti lukea enemmänkin Harrisin romaaneja, sillä näiden kahden lukemani kirjan perusteella Joanne Harris on minulle mieluinen kirjailija.

Harris: Robert: Enigma - Suuri sotasalaisuus

(marraskuu 2004) En yleensä ole innostunut mistään sotajutuista, mutta jostain syystä Enigma kiinnitti huomioni ja kiikutin kirjan kirjastosta kotiin. Kirjassa elellään vuotta 1943. Saksalaisten suuri sotasalaisuus on Enigma, salasanomien laadintaan kehitetty kone. Englantilaiset purkavat saksalaisten sanomia Bletchley Parkin kartanossa. Yllättäen saksalaiset vaihtavat salakielikoodia ja nuori hermoromahduksesta toipuva matemaatikko Tom Jericho kutsutaan auttamaan Bletchley Parkiin. Jerichon rakastettu katoaa... Enigma ei ole varsinainen sotaromaani eikä Bletchley Parkissa työskennellä tykkien pauhussa. Enigma on jossain määrin melankolinen kirja.

Harris, Robert: Pompeji

(joulukuu 2005) Alkuperäinen teos Pompeii, vuonna 2003. Suomennettu 2005, Otava. 304 sivua. Pompeji on kaunis kaupunki Napolinlahden rannalla ajanlaskumme alussa. Insinööri Marcus Attilius on huolissaan, sillä hän tietää Aqua Augustan, valtavan akveduktin, päälinjan vuodosta. Attilius lähtee selvittämään vuotokohtaa Vesiviusvuoren rinteille tietämättä, että luonnonkatastrofi on iskemässä... Olen aikaisemmin lukenut Robert Harrisin Enigman, ja kun näin tämän Pompejin kirjakaupassa, varasin tämän kirjastosta samantien. Pompeji on käännetty kolmekymmenelle kielelle. Olen vuosia sitten nähnyt dokumentin Pompejin tuhosta ja mielestäni on mielenkiintoista lukea samasta aiheesta kirjoitettua trilleriä. Pidän kirjoista, joissa fakta ja fiktio on sekoitettu viihdyttäväksi kokonaisuudeksi. En ole kai ole ennen törmännyt hyvään jännäriin, joka sijoittuisi Antiikin Roomaan. Pompejin parissa on mukavaa viettää pimeää joulukuista iltaa ja pakoilla tenttikirjojen tylsää seuraa. Lukeminen ei tökkinyt missään vaiheessa, mutta toki tästä aiheesta olisi saanut jännittävämmänkin kirjan aikaiseksi ja lopputapahtumat taisivat lopulta olla pienoinen pettymys.

Harris, Thomas: Punainen lohikäärme

(huhtikuu 2005) Alkuperäinen teos Red Dragon. Punainen lohikäärme ilmestyi vuonna 1981, Uhrilampaat 1988 ja Hannibal 1999. Olen lukenut kaikki kolme kirjaa ja nyt teki mieli lukaista pitkästä aikaa läpi Punainen lohikäärme eli sarjan ensimmäinen osa. Rituaalimurhaaja on tappanut jo kaksi perhettä ja poliisi yrittää löytää hänet ennen kuin kuu on täysi, sillä murhaaja iskee aina täydenkuun aikaan. Hannibal Lecter on vain sivuroolissa, mutta silti hän on mielenkiintoinen. Hyvä, mutta aika kammottava kirja.

Hayden, Torey: Aavetyttö

(maaliskuu 2007) Alkuperäinen teos Ghost Girl, vuonna 1991. Suomennettu 2007. Kustantaja Otava. 301 sivua. Jadie ei puhunut, ei nauranut, ei itkenyt. Kun erityisopettaja Torey Hayden viimein sai taivuteltua tytön puhumaan, Jadie paljasti tuskallisia muistoja... Olin lukenut Pöllöpoikaa lukuun ottamatta kaikki tähän saakka suomennetut Torey Haydenin kirjat, joten innoissani tartuin myös tähän tuoreimpaan suomennettuun romaaniin. Aavetyttö perustuu tositapahtumiin. Tämä oli melko raskasta luettavaa, sillä Jadien kertomat tarinat ovat aivan kammottavia. Tämä on varmaankin järkyttävin Torey Haydenin kirjoista, vaikka muissakin Haydenin kirjoissa on ollut surkeita ihmiskohtaloita. Kirjan lopputapahtumat eivät oikein tyydyttäneet minua, mutta eipä tositapahtumiin perustuvaan kirjaan voi keksiä mitään räväkkää lopetusta, vaan tarina on kirjoitettava niin kuin se on oikeasti tapahtunut. Torey Hayden Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Hayden, Torey: Hiljaisuuden lapset

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Twilight Children, Three Voices No One Heard Until a Therapist Listened, vuonna 2004. Suomennettu 2005. 346 sivua. Kun Torey Hayden jätti erityisopettajan paikkansa ja siirtyi työskentelemään sairaalan psykiatriselle osastolle, kolme erityistä ihmistä astui hänen elämäänsä: hyväksikäytetty 9-vuotias Cassandra, joka kävi jokaisen kohtaamansa ihmisen kimppuun; Drake, joka 4-vuotiaana kieltäytyi puhumasta kenenkään muun kuin äitinsä kanssa; ja Gerda, joka sairauskohtauksen koettuaan oli joutunut lamaannuttavan masennuksen ja hiljaisuuden valtaan. Torey Hayden on kirjoittanut jälleen kerran myötätunnolla, herkkyydellä ja huumorilla laaditun tositarinan koskettavista ihmiskohtaloista. Hiljaisuuden lapset ei ole mielestäni yhtä hyvä kuin Tiikerin lapsi, mutta jos muut Torey Haydenin kirjat ovat sykähdyttäneet, on myös Hiljaisuuden lapset ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja. Nyt olen lukenut kaikki suomennetut Torey Haydenin romaanit Pöllöpoikaa lukuun ottamatta, sillä toistaiseksi Pöllöpojan takakannen teksti ei ole saanut minua innostuneena avaamaan kirjaa.

Hayden, Torey: Häkkipoika

(maaliskuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Murphy's Boy, vuonna 1983. Suomentanut Seppo Raudaskoski, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 366 sivua. Kevin oli lopettanut puhumisen 7-vuotiaana. Hän piileskeli pöytien alla ja teki ympärilleen häkin tuoleista. Hän ei ollut astunut ulkoilmaan moneen vuoteen. Peseytyminen ja vaatteiden vaihtaminen herättivät hänessä kauhua. Kevinin ollessa 15-vuotias Torey Hayden saapuu hänen elämäänsä... Olen vuosien varrella lukenut suurimman osan Torey Haydenin (s. 1951) kirjoista, ja tämä Häkkipoika on hänen kolmas kirjansa, vaikkakin tämä suomennettiin vasta nyt, 25 vuotta myöhemmin. Tämä on kuulemma vuosia ollut Haydenin oma suosikkikirja, joten johan oli aikakin saada tämä suomeksi. Torey Haydenin kirjat ovat aina mukaansatempaavia. Haydenin kirjat ovat koskettavia ja surullisia, mutta taustalla häilyy koko ajan toive paremmasta ja kirjoihin mahtuu myös iloa. Tämä Kevinin eli Häkkipojan tarina on sellainen kirja, jonka lukisi helposti yhdessäkin päivässä, sillä tähän kirjaan todellakin uppoutuu. Hetkittäin tarina niin järkyttävä, että minua melkeinpä oksetti kirjaa lukiessani. Tämä ei ole Haydenin paras tositapahtumiin perustuva kirja, mutta jos Haydenin aiemmista kirjoista on tykännyt, kannattaa tutustua myös tähän. Torey Haydenin kotisivuilta löysin tietoja siitä, mitä Kevinille ja psykiatri Jeffille on tapahtunut tämän kirjan tapahtumien jälkeen, ja oli mukavaa lukea heidän kuulumisiaan. Torey Haydenin kirjoista voi lämpimästi suositella muun muassa Tiikerin lasta, Sähkökissaa, Hiljaisuuden lapsia, Aavetyttöä ja Toisten lapsia. Torey Hayden Wikipediassa ja Torey Haydenin viralliset kotisivut.

Hayden, Torey: Lapsi muiden joukossa

(kesäkuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Just Another Kid, vuonna 1988. Suomentanut Seppo Raudaskoski, vuonna 2009. Kustantaja Otava. 429 sivua. Torey Hayden saa opetettavakseen kuusi ongelmalasta, joiden kanssa kukaan muu opettaja ei pärjännyt. Kolme heistä on kotoisin sodanrepimästä Pohjois-Irlannista, ja kaikki kuusi kärsivät vaikeista tunne-elämän häiriöistä, kuten aggressioista tai puhumattomuudesta. Haydenin suurimmaksi haasteeksi muodostuu kuitenkin yllättäen erään oppilaan äiti, jonka näennäisesti täydellistä elämää varjostavat monenlaiset ongelmat itsetuhoisuudesta alkoholismiin... Torey Haydenin (s. 1951) kirjat on vuosia olleet "pakko lukea" -listallani, ja niinpä tämä tuore suomennos löysi kirjastosta tiensä kotiini. Itse asiassa tämä ehti olla minulla lainassa jo monta viikkoa, ennen kuin viimein päädyin lukaisemaan tämän, sillä aina näin raskaita kirjoja ei huvita luketa. Tämä Lapsi muiden joukossa on taattua Torey Haydenin tavaraa, viihdyttävää ja suositeltavaa lukemista, mutta tosin tämä ei mielestäni ole aivan parhaimmasta päästä Haydenin tuotantoa. Tämä ei onneksi ole niin ahdistava kuin monet Haydenin kirjoista. Näitä tositapahtumiin perustuvia kirjoja lukiessani tulee miettineeksi, kuinka paljon kirjassa on totta ja kuinka paljon keksittyä ja paljastaako Hayden kirjoissaan todella ihmisten henkilökohtaisia asioita.

Hayden, Torey: Toisten lapset

(kesäkuu 2006) Alkuperäinen teos Somebody Else's Kids, vuonna 1981. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 318 sivua. Pieni poika toisteli kaikuna muiden ihmisten puheita ja radion sääennusteita. Kaunis seitsemänvuotias tyttö oli saanut vanhempiensa raa'asti pahoinpitelemänä aivovamman. Vihainen ja väkivaltainen kymmenvuotias poika oli nähnyt, kun hänen äitipuolensa murhasi hänen isänsä. Ujo kaksitoistavuotias tyttö oli erotettu katolisesta koulusta raskauden takia... Torey Hayden on työskennellyt erityisopettaja kouluissa, sairaaloissa, laitoksissa ja yliopistoissa, ja olen lukenut kaikki hänen aiemmin suomennetut romaaninsa Pöllöpoikaa lukuun ottamatta. Toisten lapset on koskettava tarina neljästä lapsesta. Torey Hayden ei ole mikään mestarillinen sanoilla kikkailija, mutta hänen kirjoissaan onkin tärkeintä juoni. Tällaisia kirjoja lukiessa odottaa, että lapsille tapahtuisi täydellinen "ihmeparantuminen" ja että kaikki olisivat kaikin puolin onnellisia, mutta asiat eivät aina mene niin kuin haluaisimme. Aion ehdottomasti tulevaisuudessakin lueskella Torey Haydenin ihania romaaneja. Viralliset kotisivut.

Heilä, Ilkka: B. Virtanen 10: Vihdoinkin kymppi

(heinäkuu 2004) B. Virtanen nimitetään uuteen projektiin työnjohtajaksi eli kympiksi. Kesälomalla Virtasen perhettä koetellaan vuokramökillä. B. Virtanen on humoristinen sarjakuva, jota julkaistaan monissa sanomalehdissä. Vihdoinkin kymppi-kirjaa lukiessa sai monta kertaa hihitellä. Kuvitus on mukavan yksinkertainen. B. Virtasta käy välillä sääliksi, sillä hänellä ei ole töissä eikä kotona mitkään kovin leppoisat oltavat.

Heilä, Ilkka: Lähikuvassa B. Virtanen

(tammikuu 2005) Ostin tämän joululahjaksi miehelleni ja pitihän tämä itsekin lukaista läpi. Kirjan alussa on mielenkiintoisia kuvia ja kirjoituksia Ilkka Heilän ja B. Virtasen historiasta. Sarjakuvia mahtuu lähes 150-sivuiseen teokseen paljon ja kirjassa on strippejä muun muassa B. Virtasen syntymästä ja nuoruudesta. Mukana on myös muutama värillinen ns. sunnuntaisarja. Kirjassa esitellään B. Virtasen lisäksi myös muita Ilkka Heilän piirtämiä sarjakuvia, kuten Lakitupa, Maailmojen luojat ja Ville Romppanen. Muutama näytekuva kirjasta löytyy täältä. Lähikuvassa B. Virtanen -kirjaa voi suositella humorististen sarjakuvien ystäville, toimistotyöntekijöille ja tossun alla eläjille.

Hietamies, Eve: Puolinainen

(huhtikuu 2004) Ilona on marketin kanssa ja Iivari hanafirman myyntimies. Viidessä vuodessa elämästä on tullut turvallista. Enää puuttuu vain lapsi. He pettyvät kerta toisensa jälkeen. Miksei kukaan varoittanut, että lapsen voi myös menettää? En ollut aikaisemmin tutustunut Eve Hietamiehen romaaneihin, mutta sekä Kovaa maata että Sydän toivoa täynnä on tullut katseltua televisiosta. Eve Hietamies kirjoittaa arkipäiväisellä, yksinkertaisella tyylillä surullisesta aiheesta.

Highsmith, Patricia: Trafalgarin pulut

(huhtikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Uncollected Short Stories. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, vuonna 2007. Kustantaja Book Kari. 266 sivua. Olen muutama vuosi sitten lukenut Patricia Highsmithin (1921-1995) Lahjakas herra Ripley -romaanin, ja se on tainnut tulla nähtyä myös elokuvana. Muuten Highsmith on minulle melko vieras kirjailija, ja olen vuosikausia suunnitellut lukevani häneltä jotain lisää. Kuukausi sitten lainasin kirjastosta tämän Trafalgarin pulut -novellikokoelman. Kirjaan on koottu 14 novellia - Lintuja kätevästi (A Bird in Hand), Ihmisen paras ystävä (Man's Best Friend), Paluumuuttajat (The Returnees), Synnynnäinen häviäjä (Born Failure), Vaarallinen harrastus (A Dangerous Hobby / The Thrill Seeker), Vikaa rouva Blynnissä, vikaa maailmassa (The Trouble with Mrs. Blynn, the Trouble with the World), Ei mitään päällepäin näkyvää (Nothing That Meets the Eye), Trafalgarin pulut (Two Disagreeable Pigeons), Kuka tässä hullu on? (Who Is Crazy?), Erään pelin muunnelmia (Variations on a Game), Toinen savuke (The Second Cigarette), Phylin tapainen tyttö (A Girl Like Phyl), Murha (A Murder / Things Had Gone Badly) ja Tuleeko kaupat? (It's a Deal). Osa novelleista on psykologista jännitystä, osa rikostarinoita ja osaa novelleista en edes oikein osaa luokitella. Novellit ovat niin lyhyitä, että tarinan ahmaisee helposti vaikkapa aamupalaa syödessä tai opinnäytetyöstä hengähdystaukoa pitäessä. Niin kuin aina tällaisissa novellikokoelmakirjoissa, osa tarinoista on kiinnostavampia kuin toiset, mutta yksikään kertomus ei ollut suorastaan tylsä. Novellit viehättivät minua sen verran paljon, että luultavasti tulen jonain päivänä lukemaan lisää Patricia Highsmithin kirjoja.

Hill, Joe: Sydämen muotoinen rasia

(kesäkuu 2010) Englanninkielinen alkuteos Heart-Shaped Box, vuonna 2007. Suomentanut Kari Salminen, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 394 sivua. • Jude Coyne on ikääntyvä death-metal-muusikko, joka on kiinnostunut makaabereista ja yliluonnollisista asioista. Jude huomaa ilmoituksen netissä huutokaupattavasta sielusta, ja tuhannella dollarilla Judesta tulee kuolleen miehen haamun ylpeä omistaja. Juden ovelle tuodaan sydämen muotoinen rasia. Rasiasta löytyy kuolleen miehen puku, jonka mukana rauhattoman sielun on luvattu saapuvan. Ja sitten haamu onkin kaikkialla. Se kykenee tekemään itsensä näkyväksi mitä epämiellyttävimmillä hetkillä. Se kutsuu Judea mukaansa yöpuolen tielle, ja kun se heiluttaa hypnoottista partaveitsen teräänsä, Jude ei voi olla seuraamatta perässä... • Joe Hillin Sydämen muotoinen rasia on näkynyt monissa lukublogeissa. Kun sattumalta huomasin tämän kirjaston hyllyssä, päätin minäkin lukaista tämän. Joe Hill on Stephen Kingin poika, mutta yritin olla vertaamatta Sydämen muotoista rasiaa Kingin kauhuromaaneihin. Aluksi tämä tuntui hyvältä, mukaansatempaavalta, mutta hiljalleen lukuhaluni tyrehtyivät ja luin tämän loppuun puoliväkisin. Ei tämä nyt mielestäni erityisen kammottava tarina ollut, ja ehkäpä tätä olisikin pitänyt lukea marraskuisena iltana eikä aurinkoisena kesäpäivänä. Olen lukenut jännempiäkin kauhuromaaneja.

Hinton, S. E.: Vampyyrin palvelija

(joulukuu 2006) Alkuperäinen teos Hawkes Harbor, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 234 sivua. Mielisairauksiin erikoistunut lääkäri Philip McDevitt saa potilaakseen huonokuntoisen nuoren miehen, Jamie Sommersin, joka kärsii masennuksesta, muistikatkoksista ja hysteerisestä pimeän pelosta... Susan Eloise Hinton (s. 1948) on kirjoittanut muutamia nuorille suunnattuja kirjoja, ja ainakin kahdesta hänen kirjastaan on tehty elokuva (Taistelukala ja Outsiders - kolmen jengi). Bongasin Vampyyrin palvelija -kirjan aivan sattumalta kirjastosta nuorten osaston uutuushyllystä, ja kirjan kansikuva sekä takakannen teksti herättivät mielenkiintoni. Vaikka tämä olikin kirjastossa nuorten osastolla, tämä ei kuitenkaan oikeastaan ole nuortenkirja, vaan S. E. Hintonin kotisivuillakin lukee teksti "Not for teens! Sexual situations, violence, language.". Pysyin kärryillä juonikuvioissa, mutta en pidä kirjoista, joissa hypitään paljon ajasta toiseen - esimerkiksi ensin kerrotaan toukokuusta 1967, sitten hypätään heinäkuuhun 1965, pian ollaan elokuussa 1967 ja yhtäkkiä pompataan marraskuuhun 1964. Muutenkin tämä kirja tuntui tylsältä eikä missään vaiheessa onnistunut herättämään mielenkiintoani. Kirjan lukeminen oli inhottavaa pakkopullaa. Uskon silti, että joku voi varmasti pitää paljonkin tästä kirjasta, vaikka minuun tällainen tarina ei iskenytkään. Viralliset kotisivut.

Hoag, Tami: Minkä taakseen jättää

(lokakuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Prior Bad Acts, vuonna 2006. Suomentanut Hilkka Pekkanen, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 358 sivua. Äiti ja kaksi kasvattilasta löydetään murhattuina kotoaan. Heitä jäävät suremaan perheen isä Wayne ja 17-vuotias kasvattipoika Bobby. Kolmoismurhan ainoa epäilty on Karl Dahl, joka on tuntenut uhrit ja jolla on rikollinen tausta. Tuomari Carey Moore päättää kuitenkin, ettei Dahlin aiempi rikosrekisteri kelpaa todisteeksi, ja tuomari saa lukuisia vihamiehiä. Rikosta selvittämään hälytetään etsivät Sam Kovac ja Nikki Liska. Karl Dahl pääsee pakenemaan, ja tuomari Moore kidnapataan... ("Terävä, pelottava trilleri." - Entertainment Weekly.) Olen aiemmin lukenut Tami Hoagilta (s. 1959) ainakin neljä suomennettua jännäriä (Haluton todistaja, Maaksi jälleen, Polkupyörälähetti, Mustat vedet). Tami Hoag ei kuulu lempikirjailijoitteni joukkoon, mutta hänen jännärinsä ovat ihan viihdyttäviä ja vetäviä, ja mielihyvin aloin lueskella tätä Minkä taaksen jättää -romaania. Etukäteen mietin, olenko lukenut tämän aikaisemmin, mutta kirjan nimen takia sekoitin tämän Anne Holtin samannimiseen romaaniin. Tami Hoagin Minkä taakseen jättää alkaa räväkästi. Luen yleensä paljon ns. perinteisiä dekkareita, joten tällainen toiminnallisempi pläjäys on mukavaa vaihtelua. Ei mikään erityisen loistava romaani, mutta tämä kuitenkin piristi sopivasti flunssaisia päiviä ja jaksoi viihdyttää minua. En suosittelisi tätä ihan heikkohermoisimmille, sillä meininki on välillä melkoisen raakaa. Tami Hoagin viralliset kotisivut.

Hoag, Tami: Mustat vedet

(tammikuu 2007) Alkuperäinen teos Still Waters, vuonna 1992. Suomennettu 2004. Kustantaja WSOY. 410 sivua. Elizabeth Stuart muuttaa ikävän avioeron jälkeen poikansa kanssa minnesotalaiseen pikkukaupunkiin. Amishiseudulla tulokkaisiin suhtaudutaan epäluuloisesti. Elizabeth löytää rakennuttaja Jarrold Jarvisin ruumiin ja joutuu mukaan murhatutkimukseen. Paikallisen lehden omistajana Elizabeth alkaa tutkia murhaa... Olen lukenut Tami Hoagin kolme muuta suomennettua kirjaa (Haluton todistaja, Maaksi jälleen, Polkupyörälähetti) ja nyt päätin lukaista myös tämän Mustat vedet -kirjan. Juoni kuulostaa melko perinteiseltä, joten suhtauduin jo etukäteen epäluuloisesti tähän kirjaan. Jännityksen lisäksi kirjassa on romantiikkaa, ja päähenkilöiden romanttinen kissa-hiirileikki tuntui ärsyttävältä. Ei tämä kuitenkaan ole aivan surkea kirja, ja internetin keskustelufoorumeilla moni kehuu kirjan lopputapahtumia yllättäväksi. Luin jostain englanninkielisen kirja-arvostelun, jossa Tami Hoagia verrattiin Patricia Cornwelliin, mutta se on kyllä lukijoiden harhaanjohtamista, sillä Hoagin kirjat ovat mielestäni aivan erilaisia kuin Cornwellin loistavat Kay Scarpetta -trillerit. Viralliset kotisivut.

Hoag, Tami: Polkupyörälähetti

(tammikuu 2007) Alkuperäinen teos Kill the Messenger, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja WSOY. 364 sivua. Polkupyörälähetti Jace Damon saa tehtäväkseen toimittaa pikatoimituksen puolustusasianajaja Lenny Lowellilta Los Angelesin syrjäkujille. Lähetys jää toimittamatta, sillä Jace saa peräänsä auton ja luotisateen. Kun ruumiita alkaa tulla, Jacen perässä ovat myös poliisin murharyhmä ja rikostutkija Kev Parker... ("Yksi jännärimaailman kuumimmista nimistä." - People.) Olen lukenut muutama vuosi sitten kaksi Tami Hoagin kirjaa (Haluton todistaja ja Maaksi jälleen), ja tämä Polkupyörälähetti on neljäs suomennettu romaani. Hoagin kirjat eivät ole mitään suunnattoman loistavia, mutta nämä ovat sellaista perinteistä jännärikamaa, jota luen mielelläni. Tämä Polkupyörälähetti-kirja on ikävä kyllä pienoinen pettymys. Vaikka juoni ei junnaa paikallaan, tarina ei oikein imaise mukaansa. En jaksanut lukea kirjaa kovin paljoa kerrallaan, joten lukeminen edistyi hitaasti. Muistelisin muiden Hoagin kirjojen olleen parempia. Viralliset kotisivut.

Hobb, Robin: Lordi Kultainen 1: Narrin matka

(kesäkuu 2005) Alkuperäinen teos Tawny Man 1, The Fool's Errand, vuonna 2002. 718 sivua. Luin vuosi sitten Robin Hobbin Näkijän taru -trilogian (Salamurhaajan oppipoika, Kuninkaan salamurhaaja, Salamurhaajan taival) ja sain vasta myöhemmin tietää, että Näkijän tarulle on kirjoitettu jatkoksi Lordi Kultainen -sarja. Oikeastaan unohdin koko Lordi Kultainen -sarjan ennen kuin sattumalta bongasin Narrin matkan ja Narrin palvelijan kirjaston hyllystä. Vaikka fantasia ei yleensä erityisemmin kiehdo minua, Näkijän taru -trilogiasta pidin ja odotin myös paljon tältä Lordi Kultainen -sarjalta. Narrin matka -romaanissa Fitz Uljas Näkijä on elänyt vuosikausia erakkona seuranaan vain kasvattipoikansa ja sutensa, mutta yllättäen ystävät menneisyydestä ilmestynyt hänen luokseen ja vetävät hänet mukaan etsimään Peuralinnan kadonnutta prinssiä... Ihanaa saada pitkästä aikaa palata Fitz Uljaan sekä muiden Näkijän tarusta tuttujen hahmojen maailmaan! Ihastuin Narrin matka -kirjan kansikuviin.

Hobb, Robin: Lordi Kultainen 2: Narrin palvelija

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Tawny Man 2, Golden Fool, vuonna 2003. 759 sivua. Lordi Kultainen -sarja on jatkoa Näkijän taru -trilogialle - päähenkilönä on Fitz Uljas Näkijä eli Tom Mäyräviiru ja tarina keskittyy pääasiassa Peuranlinnaan. En voi kertoa oikeastaan mitään Narrin palvelija-kirjan juonesta, sillä muuten paljastaisin samalla Narrin matka -kirjan tapahtumat. Ihana kirja eikä vika ole kirjassa, vaikka luinkin sitä aika kauan - on ollut kaikenlaista kesälomaohjelmaa.

Hobb, Robin: Näkijän taru 1: Salamurhaajan oppipoika

(kesäkuu 2004) Niin kauan kuin tiedetään, Kuutta herttuakuntaa on hallinnut Näkijöiden suku. Mutta ajat ovat muuttuneet ja taistelu vallasta käynyt yhä häikäilemättömämmäksi: barbaarien punalaivat kulkevat pitkin rannikkoa tekemässä tuhojaan ja kuningas on voimaton. Sitten kohtalo heittää kuninkaan hoiviin nuoren Fitzin, ylhäisen prinssin äpäräpojan, joka on saanut sukunsa perintönä telepaattisen kommunikoinnin ja ennaltanäkemisen lahjan. Kateellisten mielestä poika on uhka vallanpitäjille - mutta voisiko hän olla myös avain kuningaskunnan eloonjäämistaistelussa? Olen kuullut monien kehuvan Näkijän taru-trilogiaa, mutta jostain syystä oletin, etten pitäisi Salamurhaajan oppipojasta. Kirjan muutama eka rivi vaikuttivatkin tylsiltä ja teksti oli ikävän pientä. Muutaman sivun luettuani tarina onnistui herättämään kiinnostukseni. Näkijän taru on aikuisille suunnattu fantasiaromaanitrilogia ja juonikuviot ovat mutkikkaammat kuin vaikkapa Harry Pottereissa ja Artemis Fowleissa, joten välillä Salamurhaajan oppipoika vaatii hyvää keskittymiskykyä. Kauniisti kirjoitettu kirja ja haluan ehdottomasti lukea muutkin Näkijän tarun osat.

Hobb, Robin: Näkijän taru 2: Kuninkaan salamurhaaja

(kesäkuu 2004) Nuori Fitz, ylhäisen prinssin äpäräpoika, on selvinnyt juuri ja juuri hengissä ensimmäisestä tehtävästään salamurhaajana, kun häntä jälleen tarvitaan. Kuuden herttuakunnan kohtalonhetket ovat käsillä. Kuningas Ovelan kruunua tavoitellaan viekkaudella ja vääryydellä. Kaukosaarelaisten pelätyt punalaivat, joiden uhriksi Fitz uskoo rakastettunsa joutuneen, ovat palanneet kylvämään ennennäkemätöntä tuhoa. Nyt jos koskaan Fitz tarvitsee salaisia kykyjään, telepaattisen kommunikoinnin ja ennaltanäkemisen lahjaa, jonka hän on saanut sukunsa perintönä. Kuninkaan salamurhaaja on väkivaltaisempi kuin Salamurhaajan oppipoika, mutta ei se silti sisällä mitään yltiömäistä verellä mässäilyä. Juoni on kiinnostava ja pitää otteessaan.

Hobb, Robin: Näkijän taru 3: Salamurhaajan taival

(kesäkuu 2004) Kuuden herttuakunnan kohtalo on yhä vaakalaudalla punalaivojen hyökkäillessä ja Vallan toimet pahentavat asioita entisestään. Fitzin tarina jatkuu taas suoraan siitä, mihin edellinen osa päättyi. Salamurhaajan taival on kahta edellistä osaakin paksumpi - miltei 1000-sivuinen - mutta kirja ei suinkaan ole puuduttavaa eikä tylsää luettavaa. Robin Hobb (oikealta nimeltään Margaret Megan Lindholm Ogden) on onnistunut luomaan ikimuistoisen fantasiaromaanitrilogian ja taidanpa jossain vaiheessa tutustua muihinkin hänen kirjoittamiin kirjoihinsa. Salaa toivon, että Näkijän taruun syntyisi joskus jatkoa, mutta toisaalta kirjasarja on hyvä päättää tähän.

Hoffman, Jilliane: Cupido

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos Retribution, vuonna 2004. Suomennettu 2004, Otava. 427 sivua. Chloe Larson joutuu naamioituneen miehen raiskaamaksi ja melkein kuolee, mutta kukaan ei joudu teosta vastuuseen. Chloe suorittaa loppuun lakitieteen opintonsa ja muuttaa nimensä. Kaksitoista vuotta myöhemmin hän toimii syyttäjänä William Bantlingin jutussa. Miestä epäillään Cupidoksi, sadistiseksi sarjamurhaajaksi. Chloe eli nykyiseltä nimeltään CJ tunnistaa miehen raiskaajakseen vuosien takaa ja hänen on valittava, tapahtuuko oikeus vai oikeutettu kosto... Jilliane Hoffman on työskennellyt muun muassa yleisenä syyttäjän Miamissa ja Cupido on hänen esikoistrillerinsä. Minulla ei ollut mitään tietoa kirjasta, kun sen nopeasti kirjaston hyllystä nappasin, mutta kun kotona tutustuin tarkemmin kirjan kansiteksteihin, kiinnostuin. Cupido on kuulemma herättänyt suurta kohua USA:ssa ja Englannissa, kirjan käännösoikeudet myyntiin nopeasti moniin maihin ja elokuvakin on tekeillä. ("Loistava esikoinen - kirjailijasta saattaa hyvinkin tulla naispuolinen Grisham." - Independent.) Pidän Jilliane Hoffmanin kirjoitustyylistä, juoni etenee tasaisen jännittävästi. Paikoitellen tarina on ennalta-arvattava, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon ja mielenkiintoni pysyi yllä koko ajan. Jilliane Hoffman kuuluu ehdottomasti niihin kirjailijoihin, joiden tuotantoa aion lukea jatkossakin ja jään odottelemaan Morfeus-romaanin ilmestymistä. Mielestäni on väärin verrata Jilliane Hoffmania John Grishamiin, sillä mielestäni Cupido on paljon parempi kuin useimmat Grishamin romaanit. Viralliset kotisivut.

Hoffman, Jilliane: Morfeus

(marraskuu 2005) Alkuperäinen teos The Last Witness, vuonna 2005. Suomennettu 2005, Otava. 397 sivua. Luin elokuussa Jilliane Hoffmanin esikoistrillerin, Cupidon, ja tämä Morfeus on jatkoa sille. Pääosassa on taas syyttäjä CJ Townsend. Kolmen vuoden takainen Cupido-sarjamurhaajan aiheuttama painajainen alkaa unohtua, mutta sitten tapahtuu raakojen poliisimurhien sarja. Morfeukseksi nimetty murhaaja saa CJ:n pelkäämään. CJ:llä ja kuolleilla poliiseilla oli yhteinen salaisuus. Kuka tietää CJ:n menneisyydestä ja kiusaa häntä nyt? ("Cupido oli paras oikeussalidraama, jonka olen lukenut vuosiin. Morfeus on vielä parempi." - Nelson DeMille.) Luulenpa, että Morfeus-jännäristä saa enemmän irti, kun on lukenut aikaisemmin Cupidon, sillä Morfeus-kirjassa viitataan vähän väliä Cupido-kirjan tapahtumiin. Jotenkin kirjan loppu on mielestäni kökkö enkä pitänyt Morfeuksesta niin paljoa kuin Cupidosta. Toivottavasti Jilliane Hoffman jatkaa kirjailijan uraansa ja myös hänen seuraavat romaaninsa suomennetaan heti tuoreeltaan. Olisin lukenut tämän parissa illassa muiden puuhieni ohella, mutta sain ilmaiseksi uusimman Kotivinkki-lehden ja sitä lukiessa vierähti mukavasti monta tuntia. Viralliset kotisivut.

Holt, Anne: 1222

(lokakuu 2009) Norjankielinen alkuteos 1222, vuonna 2007. Suomentanut Sanna Manninen, vuonna 2008. Kustantaja Gummerus. 325 sivua. • Norjan historian rajuin lumimyrsky suistaa matkustajajunan raiteiltaan syrjäisessä tunturikolkassa. Eloonjääneet evakuoidaan läheiseen tunturihotelli 1222:een. Aamulla kinoksista löydetään yhden matkalaisen, julkkispappi Cato Hammerin ruumis. Mies ei kuitenkaan ole paleltunut hengiltä, vaan hänet on ammuttu lähietäisyydeltä. Eläköitynyt oslolaispoliisi Hanne Wilhelmsen joutuu tahtomattaan tutkimaan tapausta. Murhaajan on oltava yksi joukosta. Tapahtunut yritetään aluksi pitää salassa, mutta sitten löytyy toinenkin ruumis. Liittyvätkö murhat jotenkin salaperäiseen, tarkasti vartioituun junan lisävaunuun? Tuleeko uhreja lisää? • Anne Holt ei varsinaisesti ole mikään lempikirjailijani, mutta silloin tällöin hänen kirjojaan on mukava lueskella. Tämä 1222 onkin vähän erilaista Anne Holtia, sillä tämä on Agatha Christie -henkinen rikosmysteeri eikä ihan perinteinen, nykyaikainen poliisidekkari. Anne Holt tarjoilee hidasta jännitystä, mutta minuapa ei alkanut missään vaiheessa kyllästyttää, vaan olisin jopa voinut lukea tätä enemmänkin kuin nämä kolmisensataa sivua. Suosittelen tätä pienellä varauksella, sillä vaikka minä tästä pidinkin, ymmärrän silti, ettei tämä varmastikaan kaikkia miellytä.

Holt, Anne: Julkkismurhat

(helmikuu 2007) Alkuperäinen teos Det som aldri skjer, vuonna 2005. Suomennettu 2005. Kustantaja Gummerus. 419 sivua. Suosittu televisiotähti Fiona Helle löydetään kotoaan raa'asti murhattuna. Julkkis toisensa jälkeen saa surmansa. Äitiyslomalla oleva Inger Johanne Vik ja hänen miehensä, rikostutkija Yngvar Stubo tutkivat murhia... Olen jo kyllästynyt Anne Holtin Hanne Wilhelmsen -sarjaan, mutta tämä Inger Johanne Vik -sarja vaikuttaa paremmalta. Luin kuukausi sitten Inger Johanne Vik -sarjan ensimmäisen kirjan, Minkä taakseen jättää, ja tämä Julkkismurhat on sarjan toinen kirja. Inger Johanne Vik on mielenkiintoinen päähenkilö, sillä hänellä on oikeasti heikkouksia. Luulenpa, että tämä Julkkismurhat on Anne Holtin paras romaani. Välillä en iltaisin malttanut alkaa nukkua ajoissa, vaan ahmin innoissani eteenpäin kirjaa. Toivottavasti Inger Johanne Vik -kirjasarjaan saadaan pian jatkoa, sillä mielelläni lukisin lisää Inger Johannen ja Yngvarin elämästä. Anne Holt Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Holt, Anne: Minkä taakseen jättää

(tammikuu 2007) Alkuperäinen teos Det som er mitt, vuonna 2001. Suomennettu 2003. Kustantaja Gummerus. 416 sivua. Yhdeksänvuotias Emilie katoaa matkalla koulusta kotiin. Kuusi päivää myöhemmin napataan Kim. Norjan Keskusrikospoliisi pyytää apua Inger Johanne Vikiltä, mutta hän kieltäytyy. Kun jälleen katoaa yksi lapsi, Inger Johanne ei voi enää kieltäytyä... ("Anne Holtin uusin romaani, Minkä taakseen jättää, on hyvin rakennettu ja jännittävä tarina. Ehkä hänen tähän mennessä paras kirjansa." - Dagavisen.) Olen lukenut aikaisemmin muutaman kirjan Anne Holtin (s. 1958) Hanne Wilhelmsen -sarjasta, mutta tämä Inger Johanne Vik -sarja oli minulle entuudestaan vieras. Inger Johanne vaikuttaa mielenkiintoiselta henkilöhahmolta - eronnut juristi-psykologi, kehitysvammaisen lapsen äiti. Tarina soljuu mukavasti eteenpäin. Kirjan lopputapahtumissa oli mielestäni turhan paljon sattumia eivätkä lopputapahtumat olleet erityisen jännittäviä. Mielelläni lukisin Inger Johanne Vik -sarjan toisen suomennetun kirjan, Julkkismurhat, joten ehkäpä se kulkeutuu lähiaikoina kirjastosta mukanani kotiin. Anne Holt Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Holt, Anne: Totuuden tuolla puolen

(toukokuu 2005) Alkuperäinen teos Sannheten bortenfor, vuonna 2003. Anne Holtin seitsemäs Hanne Wilhelmsen -romaani. Oslolaisessa hienostokorttelissa tehdään raaka murha: laivanvarustaja Stahlberg ja hänen vaimonsa sekä poikansa löydetään ammuttuina. Oslon poliisin mielestä rikos on ratkaistu alta aikayksikön, mutta Hanne Wilhelmsen epäilee, ettei tapaus ole niin yksinkertainen kuin miltä näyttää. Kukaan ei tunnut muistavan, että rikoksella on myös neljäs uhri, kustannustoimittaja Sidensvans... Noin 330 sivua. Anne Holtin romaanit ovat mukavaa luettavaa - eivät aivan dekkarikirjallisuuden huippua, mutta kuitenkin ihan viihdyttäviä. Anne Holt on ollut Norjan oikeusministerinä, työskennellyt Norjan poliisin palveluksessa, toiminut asianajajana ja tehnyt toimittajan hommia. Totuuden tuolla puolen -kirjassa päähenkilö Hanne Wilhelmsen on avoimempana ja kertoo muun muassa lapsuudestaan. Mukavaa, kun alkaa olla niin kesäistä, että voi lueskella kirjaa takapihalla ja nautiskella auringon lämmöstä.

Hornbacher, Marya: Elämä kateissa: Kertomus anoreksiasta ja bulimiasta

(joulukuu 2004) Marya Hornbacher sairastuu yhdeksänvuotiaana bulimiaan. Muutaman vuoden kuluttua bulimia muuttuu anoreksiaksi. Maryan elämään kuuluvat myös seksi ja huumeet. Omaelämänkerrallinen romaani kipeistä asioista, kurkistus syömishäiriöisen pään sisään. Paikoitellen kirja tuntuu sekavalta, mutta sekavaa on Maryan elämä varmasti ollutkin. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Marya voi nykyään.

Hotakainen, Kari: Juoksuhaudantie

(helmikuu 2004) Kotirintamamies Matti Virtanen erehtyy lyömään vaimoaan, jonka seurauksena vaimo ottaa tyttären mukaansa ja lähtee. Matti tietää, ettei hän saa perhettään takaisin pelkillä kauniilla sanoilla ja niinpä hän päättää toteuttaa vaimonsa unelman eli ostaa omakotitalon. Hän uhmaa lainarahalla maksettua elämää eikä aio hankkia taloaan perinteisen keinoin. Juoksuhaudantie on kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja Matin taistelua kohti unelmaa on hauska seurata. Kirjan lopputapahtumat olivat iso pettymys.

Hoving, Isabel: The Dream Merchant

(toukokuu 2007) Alkuperäinen teos De gevleugelde kat, vuonna 2002. Julkaistu englanniksi vuonna 2005. Kustantaja Walker Books. 638 sivua. Josh on 12-vuotias tavallinen poika, mutta yllättäen hän saa keskellä yötä omituisen puhelun, ja kansainvälinen yritys pyytää Joshin töihin... Isabel Hoving on hollantilainen kirjailija, ja tämä lukemani kirja oli siis englanniksi käännetty painos. Bongasin tämän sattumalta kirjastosta nuorten osastolta fantasiakirjojen hyllystä ja päätin pitkästä aikaa lukea englanniksi muutakin kuin koulukirjoja. Teksti on helppotajuista, ja minun englannintaitoni riittivät mainiosti tämän kirjan lukemiseen. Luulin viettäväni viikkokausia tämän kirjan parissa, mutta lukuintoni oli huipussaan ja kirja tuntui nopealukuiselta, joten luin tämän viikossa. Lukutahtini saattaa nyt muutenkin piristyä, kun kevätlukukausi ammattikorkeakoulussa päättyi. Tarina tuntui alkuun hyvältä, mielenkiintoiselta, mutta suunnilleen kirjan puolivälissä minua alkoi hieman puuduttaa ja tämä tuntui hivenen liian paksulta kirjalta.

Howard, Linda: Vapaata riistaa

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos Open Season, vuonna 2001. Suomennettu 2005, WSOY. 357 sivua. Daisy Minor, pikkukaupungin kirjastonhoitaja, saa 34-vuotispäivänään tarpeeksi tylsästä elämästään, tanttamaisista vaatteistaan ja asumisesta äitinsä kanssa. Hän haluaa olla tanssipaikan kaunein ja halutuin tyttö, iskeä miehen ja perustaa perheen. Muodonmuutos onnistuu yli odotusten: Daisyn ensimmäinen ilta Buffalo Clubilla päättyy tappeluun ja neiti itse joutuu vasten tahtoaan poliisipäällikkö Jack Russon syliin. Pahempaa on tulossa: Daisy on tietämättään nähnyt murhan, joka liittyy kansainväliseen naisten salakuljetukseen. Rikolliset haluavat vaientaa avaintodistajansa... Linda Howardin kolmas suomennettu romaani. Eräs tuttavani kertoi taannoin tästä kirjasta, ja kun huomasin tämän kirjaston uutuushyllyssä, päätin lainata ja tutustua. Takakannen tekstin mukaan Vapaata riistaa -kirja sisältää "räiskyvää menoa, kirpakkaa jännitystä, säkenöivää huumoria ja mehevää seksiä". En yleensä ole kovin innostunut "naisten jännäreistä", sillä monissa lukemissani romaaneissa romantiikka on pääosassa eivätkä pienet jännityksen muruset ole jaksaneet pitää mielenkiintoani yllä. Yllättäen kuitenkin pidin tästä, vaikkakin eipä tämä mikään hurjan jännittävä ole ja juoni on aika ennalta-arvattava. Kevyttä lukemista, joka ei vaadi syvempiä pohdiskeluja. Kenties tutustun muihinkin Linda Howardin romaaneihin, jos sattumalta bongaan niitä kirjastossa.

Hussey, Charmian: Salaisuuksien laakso

(maaliskuu 2006) Alkuperäinen teos The Valley of Secrets, vuonna 2003. Suomennettu 2005. Kustantaja Gummerus. 377 sivua. Lontoolainen Stephen Lansbury on orpopoika, joka haaveilee löytävänsä lapsuudenperheensä. Eräänä päivänä Stephen saa kirjeen asianajotoimistosta - hän on perinyt Cornwallissa sijaitsevan vanhan kartanon, Lansbury Hallin. Stephen lähtee innokkaana kohti taloa... Salaisuuksien laakso on seikkailu- ja fantasiaromaani. Charmian Hussey kirjoitti Salaisuuksien laakson alunperin pojalleen ja kirjana tämä julkaistiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. ("Mestariteos." - The Sunday Telegraph.) Paikoitellen tämä on ehdottomasti viiden tähden kirja, mutta välillä tämä ihan hivenen tylsistyy. Pidän kirjan tunnelmasta, ja vaikka tämä onkin nuortenkirja, on tämä mielestäni viihdyttävää lukemista aikuisillekin. Kirjassa on soma mustavalkoinen kuvitus. Harmi, ettei Charmian Hussey ole ilmeisesti kirjoittanut kuin tämän Salaisuuksien laakson, sillä mielelläni lukisin muitakin hänen kirjojaan.

Härkönen, Anna-Leena: Avoimien ovien päivä

(helmikuu 2004) Takakannen tekstin mukaan Avoimien ovien päivä on "romaani naisen elämän suuresta solmusta - tarina täynnä hyviä kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia". Kirjan alussa 33-vuotias Asta on juuri eronnut aviomiehestään. Hän pohtii erityisesti elämäänsä hallitsevaa äitiään ja koko kirja pyöriikin enemmän ja vähemmän äititytär-suhteen ympärillä. Kirja on kirjoitettu mutkattomasti, mutta jossain vaiheessa töksähtelevän lyhyet lauseet ja nopeasti vaihtuvat tilanteet alkoivat hieman ärsyttää. Jäi tyhjä olo.

Härkönen, Anna-Leena: Ei kiitos

(joulukuu 2009) Julkaistu vuonna 2008. Kustantaja Otava. 351 sivua. • Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä, mutta Matin ei tee koskaan mieli. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleece-housuissa. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu yhä suorempaan toimintaan - turhaan. Matti torjuu puolisonsa lähestymiset. Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei välttämättä olisi halunnut, mutta hän ei tahdo kuolla suruun... • Anna-Leena Härköstä on tullut luettua valitettavan vähän. Lukulistaltani on tainnut löytyä ainoastaan Häräntappoase, Akvaariorakkautta, Avoimien ovien päivä sekä Palele porvari ja muita kirjoituksia. Päätinpä siis nyt ottaa luku-urakaksi tämän Ei kiitos -romaanin, kun tätä on moni kehunut ja tämä löytyi äitini kirjahyllystä. Hurjan nopeasti tämän lukaisi, sillä minähän lueskelin tätä vain parina iltana, en edes mitenkään kovin ahkerasti. En oikein osaa sanoa, pidinkö tästä kirjasta vai enkö pitänyt. Härkönen kirjoittaa vaikeista asioista kepeää, huumorilla sävytettyä tekstiä, joten parisuhdeasioiden ruotiminen ei tunnu turhan ryppyotsaiselta meiningiltä. En pystynyt samaistumaan Heliin ja niinpä taisin enemmänkin sympatiseerata masentunutta Mattia, jolta Heli-vaimo vinkui jatkuvasti seksiä. Kirjan luettuani minulle jäi jokseenkin ontto olo. Mikäli olet pitänyt aiemmista Härkösen romaaneista ja/tai tämän romaanin aihepiiri kiinnostaa, niin suosittelen lukaisemaan tämän, mutta enpä tähän ihan varauksetta lähtisi kaikille suosittelemaan.

Härkönen, Anna-Leena: Palele porvari! ja muita kirjoituksia

(tammikuu 2008) Julkaistu vuonna 2007. Kustantaja Otava. 112 sivua. Millaisia ovat Hötkyilijän ja Hetken lapsen erot? Miksi itkeminen nolottaa ja selkiyttää, jos selkiyttää? Mitä voimme päätellä ihmisestä, jonka nimi on Heljä-Marjatta Hepo-Oja-Tarvainen? Millaista on superseksi ja mistä sitä saa? Miten hukataan vanhemmuus ja miten sanotaan toisin? En ole moneen vuoteen lukenut Anna-Leena Härkösen (s. 1965) kirjoja, mutta nyt lainasin kirjastosta tällaisen kolumnikokoelman nimeltä Palele porvari! ja muita kirjoituksia. Nämä Anna-Leena Härkösen kirjoitukset on julkaistu Anna- ja Image-lehdissä vuosina 2004-2006, mutta koska en lue kumpaakaan lehteä, nämä kolumnit olivat minulle aivan uutukaisia. En oikein tiennyt etukäteen, mitä odottaisin näiltä kolumneilta, kun en kerran aikaisemmin ollut tutustunut Härkösen kolumneihin enkä tiennyt, millainen hänen tyylinsä on. Kirjassa on viisitoista hillitöntä kolumnia, jotka eivät ole pitkiä, joten tämän kirjan olisi lukenut kevyesti vaikka yhdeltä istumalta. Itse yritin nautiskella kirjasta hieman kauemmin ja lukaisin vain pari tarinaa kerrallaan. Moni tarina nauratti ihan sen takia, että tunnistin niistä itseni ja tunsin sielujen sympatiaa Härkösen kanssa - minä olen aivan selvästi esimerkiksi Hötkyilijä. Minun pitäisi ehdottomasti lukea enemmän Anna-Leena Härkösen ja muiden suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, sillä yöpöydältäni löytyy yleensä vain käännösromaaneja. Anna-Leena Härkönen Wikipediassa.

I

Indriðason, Arnaldur: Haudanhiljaista

(elokuu 2007) Islanninkielinen alkuteos Grafarþögn, vuonna 2001. Suomennettu 2004. Kustantaja Blue Moon. 271 sivua. Reykjavikin asutus leviää Grafarholtin eli Hautamäen alueelle, josta löytyy rakennuksen perustuksia kaivettaessa vanhoja ihmisten luita. Vainajan epäillään joutuneen rikoksen uhriksi... Arnaldur Indriðason (s. 1961) on Islannin tämän hetken luetuin ja myydyin kirjailija. Luin kaksi vuotta sitten Arnaldur Indriðasonin dekkarin nimeltä Räme, ja tämä Haudanhiljaista on toinen suomennettu dekkari. Ennen Arnaldurin debyyttiä Islannissa ei kuulemma oikeastaan ollut omaa rikoskirjallisuutta, joten Arnaldur on toiminut uranuurtajana. Räme valittiin vuoden 2002 parhaaksi pohjoismaiseksi dekkariksi, ja tämä Haudanhiljaista sai saman palkinnon vuonna 2003. Molempien kirjojen pääosassa on poliisi Erlendur Sveinsson. Tämä ei ole kovin paksu kirja, mutta minulla vierähti lukemisessa monta päivää, koska innostuin täyttelemään Ristikkoretket Älymix -lehteä. Pidin Haudanhiljaista-kirjan rakenteesta - nykyajassa seurataan poliisien ja arkeologien tutkimuksia, ja nykyajan rinnalla kulkee menneisyyteen sijoittuva riipaiseva kertomus. Haudanhiljaista on surullinen romaani, mutta mielestäni kirja ei kuitenkaan ole ahdistava. Haluan ehdottomasti lukea lisää Arnaldur Indriðasonin kirjoja!

Indriðason, Arnaldur: Mies järvessä

(helmikuu 2008) Islanninkielinen alkuteos Kleifarvatn, vuonna 2004. Suomentanut Seija Holopainen, vuonna 2007. Kustantaja Blue Moon. 318 sivua. Kleifarvatnin pinta laskee ja pohjalta paljastuu luuranko, johon on sidottu radiolaite. Rikospoliisit Erlendur, Elínborg ja Sigurður Óli joutuvat tutustumaan kylmän sodan aikaisiin tapahtumiin... ("Arnaldur Indriðason luo vakavan, moniulotteisen kokonaisuuden, jossa useat elämäntarinat limittyvät." - Helsingin Sanomat.) Olen lukenut aiemmat Arnaldur Indriðasonin (s. 1961) suomennetut Komisario Erlendur -kirjat (Räme, Haudanhiljaista, Ääni kuin enkelin), ja vaikka Erlendurin elämän kurjuus alkoikin jo tympiä minua, tartuin mielihyvin tähän tuoreimpaan suomennettuun dekkariin nimeltä Mies järvessä. Päähenkilön eli komisario Erlendurin menneisyyteen liittyy läheisen ihmisen katoaminen, ja näissä kaikissa neljässä dekkarissa selvitellään menneisyyteen liittyviä tapahtumia. Mies järvessä -kirjassa poliisit elevät nykyajan Islannissa, mutta he tutkivat menneisyydessä tapahtuneita asioita ja välillä eräs islantilaismies muistelee opiskeluaikojaan Itä-Saksassa 1950-luvulla. Arnaldur Indriðason osaa punoa tarinaa eteenpäin kiinnostavasti. Ajoittain suorastaan ahmin kirjaa, koska janosin tietää, miten juonikuviot etenevät. Tämä Mies järvessä taitaa olla paras tähän mennessä suomennetuista Komisario Erlendur -kirjoista. Arnaldur Indriðasonin kirjoja on käännetty muun muassa italiaksi, espanjaksi, ranskaksi, hollanniksi ja tsekiksi. Arnaldur Indriðason Wikipediassa.

Indriðason, Arnaldur: Räme

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Mýrin, vuonna 2000. Suomennettu 2003. 269 sivua. Reykjavikin Pohjoisrämeen kaupunginosasta löytyy kellariasuntoonsa tapettu vanha mies. Murhaaja on jättänyt huoneeseen arvoituksellisen viestin "minä olen hän". Poliisi Erlendur Sveinsson ja hänen ryhmänsä alkavat selvitellä viestin merkitystä tapetun miehen menneisyydestä. Kuka onkaan sukua kenelle ja mitä kautta, ja mitä siitä seuraa? Vuonna 2002 Räme oli paras pohjoismainen dekkari ja 2003 Arnaldur Indriðason sai saman palkinnon seuraavalla romaanillaan Haudanhiljaista. Mielenkiintoista tutustua Islannin kulttuuriin ja ainakin opin sen, että 1000 Islannin kruunua on noin 12 euroa. Välillä oli vaikeuksia muistaa henkilöiden ja paikkojen nimiä, sillä monissa nimissä on omituisia merkkejä - esimerkiksi Sigurður Óli, Þingvellir ja Sindri Snær (kirjan alusta löytyvät ääntämisohjeet kirjaimille ja lisäksi tietoa islantilaisista nimistä sekä Islannin kruunusta). Kirjan tapahtumat pyörivät murhan selvittelyn ja poliisi Erlendur Sveinssonin elämän ympärillä. Niin kuin useimmiten dekkarit ei Rämekään ole erityisen syvällinen, mutta kirjan tapahtumiin on helppo uppoutua - lukiessa vierähtää helposti tunti ja toinenkin.

Indriðason, Arnaldur: Talvikaupunki

(marraskuu 2008) Islanninkielinen alkuteos Vetrarborgin, vuonna 2005. Suomentanut Seija Holopainen, vuonna 2008. Kustantaja Blue Moon. 304 sivua. Kylmänä, tammikuisena päivänä puukotetaan kuoliaaksi kymmenvuotias poika vuokrakerrostalon pihalla Reykjavikissa. Lapsen äiti on Thaimaasta, joten syntyy epäilyjä teon rasistisesta motiivista. Rikospoliisit Erlendur, Elínborg ja Sigurður Óli tutkivat tapausta... ("Jännitystä syntyy heti kirjan alusta alkaen ja hyvin rakennettu juoni kantaa yllätykselliseen loppuun saakka. Henkilöiden kuvaus on psykologisesti uskottavaa ja osuvaa." - Rauman Kaupunginkirjasto.) Olen lukenut Arnaldur Indriðasonin (s. 1961) aiemmin suomennetut Erlendur-dekkarit (Räme, Haudanhiljaista, Ääni kuin enkelin, Mies järvessä), ja tämä Talvikaupunki onkin jo viides kirja. Dekkarien surkeat elämänkohtalot ja synkkyys toisaalta ärsyttävät ja toisaalta viehättävät minua, eikä näiden kirjojen myötä saa Reykjavikista kovinkaan positiivista mielikuvaa. Olen virkannut käsitöitä niin ahkerasti, että romaanien lukeminen on jäänyt vähemmälle, mutta Talvikaupunki on ehdottomasti mukaansatempaava, mielenkiintoinen dekkari. Ei Arnaldur Indriðason mitään kovinkaan erikoista ja uutta tarjoa, mutta mielestäni tämä Talvikaupunki oli mukavan helppo, kevyt dekkari eikä juoni ollut liian ennalta-arvattava. Sopivaa luettavaa synkkään, pimeään, kylmään talvi-iltaan! Toivoisin, että komisario Erlendurin elämä saisi iloisempaa väriä, sillä pidemmän päälle on kieltämättä ankeaa lukea näin synkkiä kirjoja.

Indriðason, Arnaldur: Ääni kuin enkelin

(elokuu 2007) Islanninkielinen alkuteos Röddin, vuonna 2002. Suomennettu 2006. Kustantaja Blue Moon. 304 sivua. Reykjavikin hotelli on täynnä ulkomaalaisia jouluturisteja, kun rikospoliisi Erlendur Sveinsson hälytetään paikalle. Hotellin henkilökuntaan kuuluva keski-ikäinen mies on puukotettu hengiltä ja löydetty joulupukin asussa housut kintuissa... Islantilaisen Arnaldur Indriðasonin (s. 1961) kolmas suomennettu dekkari nimeltä Ääni kuin enkelin on voittanut Ruotsissa Martin Beck -palkinnon vuoden 2005 parhaana käännösdekkarina, ja Pohjoismaiden lisäksi Arnaldurin kirjat ovat saavuttaneet menestystä myös sekä Keski-Euroopassa että Britanniassa. Ääni kuin enkelin -rikosromaanissa vilahtelee monia stereotypioita ja kliseitä, mutta mikään ei tuntunut suorastaan ärsyttävältä, vaan mielestäni kliseet jossain määrin kuuluvatkin dekkareihin. Rikoksen selvittelyn ohella seurataan taas Erlendurin omaa elämää, ja toivoisin todella seuraavassa kirjassa Erlendurin olevan onnellisempi, sillä pidemmän päälle uskoisin kyllästyväni samojen ongelmien vatvomiseen. Toivoisin, että näissä kirjoissa kerrottaisiin enemmänkin Islannista ja islantilaisten elämästä, sillä nämä lukemani Arnaldurin kirjat muistuttavat suuresti brittidekkareita eikä Islannin kulttuuriin juurikaan perehdytä. Dekkarikausi jatkuu minulla voimakkaana, mutta voisin välillä lukea jotain muutakin kuin dekkareita ja jännäreitä. Arnaldur Indriðason englanninkielisessä Wikipediassa.

Ingemarsson, Kajsa: Keltaisten sitruunoiden ravintola

(toukokuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Små citroner gula, vuonna 2004. Suomentanut Sanna Manninen, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 350 sivua. Agnes on tyytyväinen hovimestarin työhönsä tukholmalaisessa gourmet-ravintolassa, kunnes hänen pieni lihava pomonsa lähentelee häntä viimeisen kerran. Agnes sieppaa viinipullon käteensä puolustaakseen itseään, mutta se tipahtaakin maahan. Pullo sattui olemaan viinikellarin kallein aarre, ja Agnes saa lähteä saman tien. Samana iltana poikaystävä ilmoittaa puhelimitse löytäneensä muhkeampimuotoista seuraa. Kun Agnes törmää entiseen työkaveriinsa, joka on perustamassa trendiravintolaa, hänen ei tarvitse miettiä kauan. Mutta ravintolassa kuka tahansa asiakas voi olla pelätty ravintolakriitikko, paras ystävä voi alkaa viihtyä liiaksi baaritiskin liepeillä, humalainen kokki voi nostaa verenpainetta. Tosin myös rakkaus saattaa syttyä minä iltana tahansa... Kajsa Ingemarssonin (s. 1965) Keltaisten sitruunoiden ravintola oli Ruotsin myydyin kaunokirjallinen teos vuonna 2005. Olen kuullut kirjasta sekä kehuja että haukkuja, joten alkaessani lukemaan tätä toivoin parasta ja pelkäsin pahinta. Tämä osoittautui melko yllätyksettömäksi hömppäromskuksi, mutta tällaisena kevyenä kesälukemisena tämä menetteli ihan hyvin. Kepeän tarinan lomaan on ujutettu myös jonkin verran surua ja murhetta, mutta koin tämän silti sellaiseksi hyvän mielen kirjaksi. Enpä näin helteessä väsyneenä olisikaan jaksanut lukea mitään kovin vakavaa ja synkeää kirjaa.

Ironside, Virginia: Oon voimissain

(tammikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos No! I Don't Want to Join a Bookclub, vuonna 2006. Suomentanut Katariina Kaila, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 302 sivua. Kuusikymppinen Marie Sharp päättää, että hänen iässään ihmisen ei tarvitse enää miellyttää muita. Hän haluaa vanheta estottoman itsekkäästi. Mutta sitten hänen elämäänsä ilmestyy kaksi vieläkin tinkimättömämpää henkilöä... ("Kuusikymppisen Marie Sharpin ratkiriemukas päiväkirja on brittihuumoria parhaimmillaan Todella upeeta ja Pokka pitää -sarjojen hengessä.") En yleisesti ottaen ole mikään hömppäkirjallisuuden ystävä, mutta silloin tällöin on mukavaa lukea hömppääkin, joten kahmaisin kirjastosta kotiini tämän Virginia Ironsiden (s. 1944) Oon voimissain -kirjan. Kirjan nimi ja kansikuva antoivat minulle jostain syystä vaikutelman, että tämän kirjan on kirjoittanut joku parikymppinen tytönheitukka, mutta oikeastihan Virginia Ironside on yli kuusikymppinen ihminen ja kirjan nimi on vain typerä suomalaisen kustantamon keksintö. Minua ärsyttää hömpänpömppäromaaneissa toistuvat kliseet, sillä tässäkin kirjassa on pääosassa sinkkunainen, jonka ystäväpiiriin kuuluu homomies. Mukavaa kuitenkin lukea vaihteeksi vähän iäkkäämmän sinkkunaisen elämästä, sillä tyypillisesti tällaisissa kirjoissa on pääosassa 20- tai 30-vuotias nainen. Oon voimissain -kirjan lukaisi nopeasti ihan viihdyttävänä makupalana, ja kirjaa lukiessani jopa pari kertaa hihitin, mutta juoni on melko ennalta-arvattava. Virginia Ironsiden viralliset kotisivut.

Isomäki, Risto: Herääminen

(marraskuu 2006) Alkuperäinen teos vuonna 2000. Kustantaja Tammi. 288 sivua. Eletään vuotta 2038. Suomi tuskailee helleaallon kourissa. Suomalaisen tutkijan mukaan AIDS-epidemia ei käyttäydy kuten luonnollisen epidemian pitäisi. Saksalainen tähtitieteilijä väittää löytäneensä Kuun pinnalta jalanjälkiä, jotka eivät ole ihmisen jättämiä. Siperialaisen kaupungin asukkaat menehtyvät oudosti yhdessä yössä. Venäläiset tutkijat tekevät salaperäisen löydön jäämeren pohjalta... ("Älyllisesti kutkuttava, mukaansatempaava tieteisjännäri." - Seura.) Luin syyskuussa Risto Isomäen (s. 1961) Sarasvatin hiekkaa -jännärin, ja nyt kirjastosta mukaani lähti Isomäen varhaisempi teos nimeltä Herääminen. Henkilöhahmot ovat löyhiä, eikä Isomäen kirjoitustyyli ole mitään järisyttävän mestarillista. Lukaisin tämän kuitenkin mielelläni, sillä kirjan aihe on mielenkiintoinen. Vaikka kirja ei välttämättä olekaan kovin todentuntuinen, Isomäki onnistuu herättämään monia ajatuksia ja saa pohtimaan maailman tilaa. Vaikka kirja on ilmestynyt jo vuonna 2000, tässä lukemassani painoksessa kirjailijan loppuhuomautukset olivat kesäkuulta 2006. Mikäli ilmaston lämpeneminen kiinnostaa, eikä ole kovin vaativainen lukija, kannattaa ehdottomasti tutustua Risto Isomäen kirjoihin!

Isomäki, Risto: Litium 6

(joulukuu 2007) Julkaistu vuonna 2007. Kustantaja Tammi. 343 sivua. Vuonna 1954 Yhdysvallat tekee uudenlaisen ydinkokeen, jonka radioaktiivinen laskeuma on tappavampi kuin koskaan aiemmin. Vuonna 2010 japanilaisen toimistorakennuksen kellarissa sijaitsevan pienen ydinvoimalan jäähdytysjärjestelmän modulit varastetaan ja ranskalainen ydinvoimalayhtiö näyttää hukanneen 180 grammaa plutoniumia. Onko tekeillä suuri ydinasehyökkäys? ("Ammattitaitoisesti kirjoitettu ja rytmitetty kerronta tempaisee mukaansa." - Helsingin Sanomat. "Omassa genressään Litium 6 on kansainvälisen vertailun kestävä suoritus. Tähän eivät kaiken maailman danbrownit ja tessgerritsenit pysty." - Helsingin Sanomat.) Olen lukenut aikaisemmin kaksi Risto Isomäen (s. 1961) romaania (Herääminen, Sarasvatin hiekkaa), ja ne olivat sen verran ajatuksia herättävää tavaraa, että mielihyvin tartuin tähän tuoreimpaan Isomäen jännäriin nimeltä Litium 6. Luin tätä pätkittäin, koska tentit ja stressi verottivat vapaa-aikaani ja lukuhalujani. Tämä oli kuitenkin yllättävän nopealukuinen kirja, joten lukemisessa ei vierähtänyt hurjasti aikaa. Mielestäni tämä Litium 6 on kypsempi kirja kuin aiemmat Isomäen jännärit, ja tämä on myös toiminnallisempi. Kirjan teossa on kuulemma käytetty sellaisia ydinteknologiaan liittyviä faktoja, jotka vielä jokin aika sitten olivat huippusalaisia, ja mielestäni faktan ja fiktion yhdistäminen toimii hyvin. Tosin en pitänyt tästä Litium 6 -romaanista niin paljon kuin vaikkapa Sarasvatin hiekkaa -jännäristä. Isomäen aikaisemmat romaanit ovat olleet ajatuksia herättävämpiä ja pysäyttävämpiä, kun sen sijaan tämä Litium 6 vaikutti huonohkolta viihteeltä. Risto Isomäki Wikipediassa.

Isomäki, Risto: Sarasvatin hiekkaa

(syyskuu 2006) Alkuperäinen teos vuonna 2005. Kustantaja Tammi. 320 sivua. Intialainen meriarkeologi Amrita Desai tutkii meren pohjalta löytynyttä rauniokaupunkia. Desai tarvitsee tutkimuksiinsa erikoissukellusvenettä, ja työtoveriksi ilmaantuu venäläinen Sergei Savelnikov. Samaan aikaan Grönlannin mannerjäätiköllä suomalainen jäätikkötutkija Kari Alanen törmää tekijään, joka yhdistää toisiinsa Cambaynlahden rauniot, Grönlannin mannerjäätiköt ja Bahamasaarten mystiset kivenlohkareet... Risto Isomäki (s. 1961) on tiedetoimittaja, joka on kirjoittanut romaanien lisäksi myös tietokirjoja. Sarasvatin hiekkaa on ollut Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2005, ja kirja on saanut sekä Kiitos kirjasta -mitalin että Tähtivaeltaja-palkinnon vuonna 2006. Moni tuttavani on suitsuttanut tätä kirjaa niin pontevasti, että itsekin päädyin viimein lainaamaan tämän kirjastosta ja lukaisemaan läpi. Sarasvatin hiekkaa ei ole mikään ilkkaremesmäinen jännäri, vaikka kirjasta löytyy toki jännitystäkin. Henkilöhahmot ovat melko ohuita ja dialogi on jäykkää, mutta se tuntui sivuseikalta. Kirjan parasta antia on ehdottomasti valtava määrä tietoa esimerkiksi maapallon historiasta ja sivilisaatioiden kehityksestä. Sarasvatin hiekkaa on viihdyttävä jännäri, jonka lukemalla oikeasti oppii jotain! Risto Isomäki on antanut meille ajattelemisen aihetta.

A-C    D-F    G-I    J-L    M-O    P-R    S-U   V-Ö

J

Jansson, Anna: Hylynryöstäjä

(syyskuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Inte ens det förflutna, vuonna 2008. Suomentanut Sanna Manninen, vuonna 2009. Kustantaja Gummerus. 348 sivua. • Rikoskomisario Maria Wernin on määrä todistaa tärkeässä rikosoikeudenkäynnissä Gotlannissa. Tappouhkauksen saanut Wern piileskelee Gotska Sandönin saarella, jossa on meneillään kuntouttava ekologisen energiatasapainon kurssi. Kurssille osallistuneiden naisten tasapaino horjuu pahemman kerran, kun myrsky katkaisee sähköt ja Maria Wern löytää metsästä ensimmäisen ruumiin... • Anna Janssonin Hylynryöstäjä on jo kahdeksas suomennettu Maria Wern -dekkari. En ole lukenut Janssonin tuotantoa kovinkaan aktiivisesti, mutta ennen tätä Hylynryöstäjää julkaistu Pääkallovaras oli ihan kohtalainen dekkari. Tämä Hylynryöstäjä on melko trillerimäinen. Minulle tuli tästä hieman mieleen Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa, kun Gotska Sandönin saaren suljetussa yhteisössä tapetaan ihmisiä. Mielestäni tässä kirjassa tapahtuu ehkä liikaakin, tarina ei vain tunnu kovinkaan uskottavalta, ja lukuhaluni vähän tyrehtyi loppua kohden. Voisihan näitä Janssonin dekkareita silti jatkossakin lukea satunnaisesti.

Jansson, Anna: Loputon uni

(huhtikuu 2004) Rikostutkija Maria Wern hälytetään koeputkihedelmöityksiin erikoistuneelle yksityiselle klinikalle, jossa nainen on kuollut. Pian Maria huomaa, että klinikka on täynnä sairaalloisesti pakkomielteidensä vallassa rimpuilevia ihmisiä... Loputon uni kertoo lapsenkaipuusta ja siitä, mitä voi tapahtua, kun ihmiselämällä leikitellään. Geeniteknologia on mielestäni tulevaisuuden ala, kunhan sitä osataan käyttää oikein ja niinpä luenkin mielelläni tällaisia jännityskirjoja. Parissa kohtaa kirja tuntui vähän sekavalta, mutta juoni on hyvä.

Jansson, Anna: Pääkallovaras

(heinäkuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Pojke försvunnen, vuonna 2007. Suomentanut Jaana Nikula, vuonna 2008. Kustantaja Gummerus. 374 sivua. Andreas Nilsson on 9-vuotias gotlantilaispoika. Eräänä kesäpäivänä Andreas livahtaa kylän hautausmaalle, varastaa vanhan pääkallon ja samana iltana katoaa. Rikostarkastaja Maria Wern alkaa vetää pojan etsintöjä, sillä hän on palannut kesäksi Gotlantiin toipuakseen avioerosta... ("Anna Jansson paranee aina vain. Kun rikoksen motiivi on vielä lähellä arkitodellisuutta ja miljöö aito, saa jännärijuoni lisäpotkua." - Hallandsposten.) Luin neljä vuotta sitten Anna Janssonin (s. 1958) Loputon uni -dekkarin enkä ole sen jälkeen tullut tarttuneeksi hänen kirjoihinsa. Jokunen aika sitten nappasin tämän Pääkallovaras-romaanin kirjastosta uutuuskirjojen hyllystä ja nyt sain viimein aikaiseksi lukea tämän. Pääkallovaras onkin jo seitsemäs suomennettu Maria Wern -dekkari. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Gotlantiin, ja minähän luin hiljakkoin toisenkin Gotlantiin sijoittuvan dekkarin, Mari Jungstedtin Kesän kylmyydessä. Anna Jansson on onnistunut kursimaan kokoon mehukkaan dekkarin, mutta lopputulos muistuttaa kuitenkin hivenen sekametelisoppaa. Anna Janssonin Loputon uni -dekkarissa oli päänäyttämönä koeputkihedelmöityksiin erikoistunut klinikka, ja myös tässä Pääkallovarkaassa on lapsi-teemaa. En antaisi näille Anna Janssonin dekkareille täyttä viittä tähteä, mutta voisin silti lueskella näitä enemmänkin, sillä kyllä nämä onnistuvat minun dekkarinälkääni tyydyttämään. Anna Janssonin viralliset kotisivut.

Jansson, Tove: Comet in Moominland

(heinäkuu 2007) Alkuperäinen teos Kometjakten, vuonna 1946. Käännetty englanniksi vuonna 1951. Kustantaja Puffin Books. 158 sivua. Myrsky puhkeaa, ja muitakin pahaenteisiä merkkejä alkaa näkyä. Maata lähestyy pyrstötähti... Luin puolitoista viikkoa sitten Moominsummer Madness -kirjan ja nyt päätin lukea lisää Muumi-kirjoja näin englanninkielellä, sillä nämä ovat helppolukuisia, mielenkiintoisia kirjoja. Comet in Moominland on ilmestynyt suomeksi nimellä Muumipeikko ja pyrstötähti. Comet in Moominland ei tuntunut yhtä kiinnostavalta tarinalta kuin Moominsummer Madness. Olen nähnyt tämän pari kertaa elokuvana, joten kirjan tarina tuntui oikeastaan liiankin tutulta. Kenties tämä Comet in Moominland on selkeämmin lapsille suunnattu tarina kuin Moominsummer Madness, sillä mielestäni tämä Comet in Moominland tuntui lapsellisemmalta. Taidanpa lukea seuraavaksi taas jonkin Muumi-kirjan! Tove Jansson Wikipediassa.

Jansson, Tove: Moominsummer Madness

(kesäkuu 2007) Alkuperäinen teos Farlig midsommar, vuonna 1954. Käännetty englanniksi vuonna 1955. Kustantaja Puffin Books. 144 sivua. Tulva on saartanut Muumien talon, ja perhe on paennut tulvaa talon katolle. Yllättäen talon ohi purjehtii jokin iso rakennelma, joka paljastuu teatteriksi... En ole vuosikausiin lukenut Muumi-kirjoja, ja useimpien kirjojen juoni on ehtinyt unohtumaan. Postin julkaisemien Muumi-postimerkkien myötä innostuin lainaamaan kirjastosta tämän Muumi-kirjan. Tämä oli ajankohtaista luettavaa näin juhannuksena, sillä suomeksi tämä kirja on ilmestynyt nimellä Vaarallinen juhannus ja kirjan tapahtumat sijoittuvat juhannuksen aikaan. Sopivan kevyttä luettavaa näin englanninkielisenäkin, ja Tove Janssonin kuvitus tuo ihanan lisävivahteen tarinaan. Ihastuin tähän kirjaan niin paljon, että kenties lainaan seuraavalla kirjastoreissulla lisää Muumi-kirjoja kesäiltojen iloksi. Näitä kirjoja voi suositella kaikenikäisille ihmisille! Tove Jansson Wikipediassa.

Jansson, Tove: Muumipappa ja meri

(heinäkuu 2007) Alkuperäinen teos Pappan och havet, vuonna 1965. Suomennettu 1965. Kustantaja Loisto. 182 sivua. Muumiperhe purjehtii pienelle majakkasaarelle, ja pian perhe on keskellä suurta seikkailua... ("Muumipappa ja meri on huikea romaani, sukellus ihmisen piilotajuntaan taivaan ja meren välissä. Muumiperheen muutto kauas ulkosaaristoon turvallisesta Muumilaaksosta on perhedraamaa karuimmillaan, vaikka kaikki rakastavatkin toisiaan." - Helsingin Sanomat.) En löytänyt tätä Muumi-kirjaa englanninkielisenä kirjaston hyllystä, joten päätin lukaista tämän näin suomeksi, vaikka minusta tuntuikin hieman oudolta lukea Muumien seikkailuja eri kielellä kuin aikaisemmin. Tämä Muumipappa ja meri on kuulemma yksi syvällisimmistä Muumi-kirjoista, ja muistaisin lapsena jättäneeni tämän kirjan kesken, sillä tarina ei yksinkertaisesti jaksanut silloin kiinnostaa minua. Mielestäni tämä kirja sopiikin paremmin aikuisille kuin lapsille. Huikeaa, että tämä Loiston julkaisema pokkari on jo yhdeksästoista suomenkielinen painos Muumipappa ja meri -seikkailusta! Tove Jansson Wikipediassa.

Jewell, Lisa: Hyvät bileet

(elokuu 2004) Hyvät bileet keskittyy seuraamaan Almanac Road 31:n asukkaita. Kun tunteet kuumenevat ja suhteet mutkistuvat, päättää Ralph järjestää kunnon bileet. Oli ihanaa pitkästä aikaa lueskella tällaista "hömppää". Ihmissuhdekiemuroista lukeminen on välillä mukavaa vaihtelua fantasialle ja jännitykselle. Vaikka Hyvät bileet ei varsinaisesti mikään humoristinen kirja ollutkaan, muutaman kerran kirjaa lukiessa alkoi hymyilyttää. Rentoa kesälukemista!

Jewell, Lisa: Oikeenlaista kemiaa

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos Thirtynothing, vuonna 2000. Suomennettu 2004, Otava. 371 sivua. Levy-yhtiössä työskentelevä Digi törmää ensirakkauteensa, Delilahiin, kahdentoista vuoden jälkeen. Digi huomaa yhä haluavansa Delilahia hullun lailla. Nadine, menestyvä valokuvaaja ja Digin paras kaveri, on juuri tajunnut Digin olevan elämänsä mies, kun Delilah tunkee mukaan kuvioihin. Nadine sortuu lapsellisiin temppuihin ja esimerkiksi soittaa omalle ensirakkaudelleen, Philille... Lisa Jewell (s. 1968) on työskennellyt muun muassa sihteerinä ennen kuin hän löi ystävänsä kanssa vetoa siitä, uskaltaisiko hän toteuttaa unelmansa ja kirjoittaa kirjan. Luin runsas vuosi sitten hänen esikoisteoksensa, Hyvät bileet, ja tämä Oikeenlaista kemiaa on Lisa Jewellin toinen suomennettu romaani. Ihmissuhdekiemuroita ja huumoria. Tällainen hömppä ei jaksa minua pidemmän päälle kiinnostaa, mutta silloin tällöin mukavaa saada lukea "aivot narikkaan" -viihdettä. Jonain toisena hetkenä olisin saattanut pitäät tästä kirjasta enemmän, mutta nyt Oikeenlaista kemiaa tuntui mielestäni hivenen tylsältä ja ennalta-arvattavaltakin. Viralliset kotisivut.

Joka tytön runokirja

(toukokuu 2006) Koonnut Suvi Ahola ja Satu Koskimies. Alkuperäinen teos vuonna 2006. Kustantaja Tammi. 315 sivua. Lueskelen silloin tällöin runoja, mutta en ole pitkään aikaan lukenut kokonaista runokirjaa. Joka tytön runokirjan runot ovat eri-ikäisten tyttöjen ja naisten käsialaa. Runot kertovat muun muassa lapsuudesta, rakastumisesta ja äitiydestä. Suvi Ahola ja Satu Koskimies ovat koonneet mukavan paketin erityylisiä runoja. Tekstien kirjoittajia ovat muun muassa Kaarina Helakisa, Anni Sinnemäki, Anna-Leena Härkönen, Märta Tikkanen, Saima Harmaja, Eeva Kilpi, Maija Vilkkumaa, L. Onerva, Aulikki Oksanen, Rakel Liehu, Heli Laaksonen, Aila Meriluoto ja Margaret Atwood. Osa runoista hymyilyttää, osa koskettaa. Tämän kirjan myötä innostuin runoista jälleen kerran ja voisin jatkossa lukea enemmänkin runokirjoja. Kenties oma runosuonenikin alkaisi pitkästä aikaa sykkiä, kun tarpeeksi lueskelisin muiden tuotoksia.

Jones, Diana Wynne: Leijuva linna

(lokakuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Castle in the Air, vuonna 1990. Suomentanut Ville Viitanen, vuonna 2006. Kustantaja WSOY. 277 sivua. • Kaukaisessa maassa asuu Abdulla, joka päivisin on tavallinen mattokauppias. Unelmissaan Abdulla on prinssi, joka rakastaa ihanaa prinsessaa. Eräänä päivänä salaperäinen muukalainen myy Abdullalle nukkavierun maton, jonka taikavoimien avulla Abdullan unelmat alkavat käydä toteen. Ikävä kyllä myös painajaiset toteutuvat, joten kun Abdulla pääsee prinsessansa luo, hän näkee ilkeän dzinnin sieppaavan tämän. Abdulla päättää pelastaa rakkaansa, ja mattonsa lisäksi hän ottaa avukseen ynseän pullonhengen... • Diana Wynne Jonesin kirjoittamista nuorten fantasiaromaaneista olen aiemmin lukenut Liikkuvan linnan, ja samaan maailmaan sijoittuu myös tämä Leijuva linna. Mielestäni Liikkuva linna oli parempi kuin tämä Leijuva linna, sillä tämän Leijuvan linnan juoni on liiankin tavanomainen ja helppo. Henkilöhahmot ovat tylsiä lukuun ottamatta vanhoja tuttuja Sophieta ja Howlia. Olihan tästä ajanvietettä yhdeksi syksyiseksi illaksi, mutta eipä tämä erityisemmin onnistunut sykähdyttämään. Kirjan parasta antia on sen kieliasu.

Jones, Diana Wynne: Liikkuva linna

(toukokuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Howl's Moving Castle, vuonna 1986. Suomentanut Ville Viitanen, vuonna 2005. Kustantaja WSOY. 323 sivua. Eräänä päivänä Sophien hattukauppaan ilmestyy mahtava Erämaan noita, joka sanoo antavansa Sophielle opetuksen ja loihtii hänet vanhaksi eukoksi. Sophie jättää työnsä, ryhtyy keppikiertolaiseksi ja hakee viluissaan yösijaa kaupungin laidalle ilmestyneestä liikkuvasta linnasta. Sen valtiaan, velho Howlin, huhutaan syövän nuorten tyttöjen sydämiä, mutta mitäpä pelättävää vanhalla Sophiella muka olisi? Linnaa liikuttaa tulidemoni Calcifer, joka tarjoaa viekkaasti apuaan loitsun purkamisessa. Sophie lupaa vuorostaan vapauttaa tulidemonin Howlin kanssa solmitusta sopimuksesta. Kauanko turhamainen velho Howl sietää nurkkiaan nuuskivaa omaperäistä taloudenhoitaja Sophieta? Diana Wynne Jonesin (s. 1934) kirjoittaman Liikkuva linna -romaanin pohjalta on luotu yksi Japanin katsotuimmista elokuvista, ja oikeastaan senpä takia tämä kirja kiinnittikin huomioni kirjastossa, vaikka en olekaan kyseistä elokuvaa nähnyt. Olen kuullut monien kehuvan Diana Wynne Jonesin fantasiaromaaneja, joten olihan minun jo korkea aikakin lukaista häneltä yksi kirja. Liikkuva linna aloittaa Howl's Castle -trilogian. Mielestäni tarina on vähän turhankin kevyt ja loppu liiankin vauhdikas, mutta tämä on kaiken kaikkiaan helppolukuista, viihdyttävää nuorten fantasiaa.

Jotuni, Maria: Tyttö ruusutarhassa ynnä muita novelleja

(huhtikuu 2008) Julkaistu vuonna 1927. Tämä painos julkaistu vuonna 1999. Kustantaja Suomalaisen kirjallisuuden seura. 265 sivua. Tällä kertaa Lukutoukkien kolon lukupiirin kirjana oli Maria Jotunin (1880-1943) Tyttö ruusutarhassa ynnä muita novelleja. Päädyin lainaamaan kirjastosta uudemman kokoelman, johon on koottu sekä Kun on tunteet että Tyttö ruusutarhassa, mutta luin kirjasta ainoastaan lukupiirin osuuden eli sivulta 105 alkaen. Hassua, että en muista törmänneeni koskaan aikaisemmin Maria Jotunin tuotantoon, vaikka sen sijaan esimerkiksi Aleksis Kiveä ja Juhani Ahoa peruskoulussa ja lukiossa tuli kahlattua läpi. Tyttö ruusutarhassa ynnä muita novelleja pitää sisällään yhteensä kymmenen tarinaa - Onnellinen Heliina, Tyttö ja viikatemies, Käärme paratiisissa, Wladimirin morsian, Pietari Suuren tapainen, Ikkunanpesijöitä, Onni, Helena, Kuvakudos ja Tyttö ruusutarhassa. Novellit ovat niin lyhyitä, että yhdeltä istumalta ahmaisee helposti yksi tai kaksi novellia tai vaikkapa saman tien kaikki kymmenen tarinaa. Vaikka novellit ovat vuosikymmenten takaa, Jotunin teksti on mielestäni yllättävän helppolukuista ja sujuvaa. Jostain syystä olin odottanut raskaampaa, vaikeaselkoisempaa tekstiä! Pari novellia eivät kuitenkaan oikein auenneet minulle. Jotunin tarinoissa on vahvoja, itsenäisiä naisia. Osa novelleista on kiinnostavampia, osan luin oikeastaan ihan väkipakolla. Tuskinpa olisin jaksanut kahlata läpi kaikkia kymmentä novellia, jos tämä ei olisi ollut lukupiirin kirjana.

Joulutarinoita

(joulukuu 2006) Alkuperäinen teos vuonna 2003. Kustantaja Helmi. 229 sivua. Joulutarinoita-kirjassa on pohjoismaisten kirjailijoiden kirjoittamia lyhyitä kertomuksia. Tämä on Lukutoukkien kolon joululukupiirin kirja, ja novellit soveltuvatkin hyvin lukupiiriin. Minulle ennestään tuttuja kirjailijoita ovat Åke Edwardson, Leena Lehtolainen, Liza Marklund ja Anna Jansson, mutta muiden kirjailijoiden tuotoksia en ole muistaakseni aiemmin lukenut, joten Joulutarinoita-kokoelma on hyvä tapa tutustua uusiin dekkarikirjailijoihin. Heti kirjan ensimmäinen novelli, Unni Lindellin Kilpahiihto onnistuu tekemään minuun vaikutuksen. Kaikki kirjan kertomukset eivät ole jännäreitä, vaan esimerkiksi Leena Landerin Omenat on koskettava tarina. Osa kertomuksista on tylsempiä, mutta kaiken kaikkiaan tämä on ihan viihdyttävä novellikokoelma. Muutamien tarinoiden merkitys jäi minulle melko epäselväksi enkä oikein ymmärrä, miksi kirjailijan on täytynyt kirjoittaa sellainen novelli ja vielä oikein julkaistakin se.

Juba: Viivi ja Wagner 8: Ranskalainen liukumäki

(syyskuu 2005) Alkuperäinen teos vuonna 2005, Arktinen banaani. 48 sivua. Wagner menettää muistinsa, Wagner perustaa sairaalan, Wagner ryhtyy vaatesuunnittelijaksi, Wagner keksii uuden paritteluasennon nimeltä "ranskalainen liukumäki", Wagner sairastuu flunssaan, Wagner näkee hassuja unia, Wagner palkkaa turvamiehen, Wagneriin iskee keräilyvimma, Wagner käy maaseudulla, Wagnerista tulee pukki... Sarjakuvat ovat tuttuja Helsingin Sanomien Viivi ja Wagner -sivulta, mutta näitä on mukava lueskella useampaankin kertaan. Paljon on Viivi ja Wagner muuttunut alkuajoistaan. Olen muutamien kuullut haukkuvan Viivi ja Wagneria huonosti piirretyksi ja huumorittomaksi, mutta meikäläiseen Wagnerin jutut tehoavat ja osa stripeistä hymyilyttää ihan oikeasti. Meillä on ollut jo monena vuotena makuuhuoneessamme Viivi ja Wagner -seinäkalenteri (anoppini ostaa sen aina meille joululahjaksi). Viivi ja Wagner kuuluu niihin pariin sarjakuvaan, joita luen säännöllisesti internetissä ja aion lukea jatkossakin. Viralliset kotisivut.

Jungstedt, Mari: Kesän kylmyydessä

(heinäkuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Den du inte ser, vuonna 2003. Suomentanut Leena Peltomaa, vuonna 2006. Kustantaja Loisto, vuonna 2007. 398 sivua. Kesän myötä Gotlanti valmistautuu turistisesonkiin. Eräänä aamuna rannalta löytyy naisen ruumis. Pian löytyy toinenkin ruumis, ja rikoskomisario Anders Knutas ryhmineen ymmärtää tilanteen vakavuuden... ("Harvinaista genrelle, mutta sinänsä positiivista, että kirjan päähenkilö-poliisilla on ehjä ja onnellinen yksityiselämä." - Keskipohjanmaa. "Jungstedt onnistuu hyvin jännityksen tihentämisessä, eikä kirjaa malta laskea käsistään ennen loppuratkaisua." - Salon Seudun Sanomat.) Nappasin tämän Kesän kylmyydessä -dekkarin kirjastosta puolihuolimattomasti mukaani, ja tämä sattuu olemaan Mari Jungstedtin (s. 1962) esikoisromaani. Tarina todellakin tempaisi mukaansa, ja ahmin tämän melko nopeassa tahdissa. Mari Jungstedtin kirjoitustyyli on ihanan helppolukuista, ja juoni on sopivan jännittävä. Tosin arvasin murhaajan jo hyvissä ajoin, ja tämä on muutenkin liian heppoinen dekkari todellisen harrastajan makuun, mutta minua tämä kirja onnistui hyvin viihdyttämään. En olisikaan jaksanut nyt kahlata läpi mitään kovin moniuloitteista tarinaa, joka olisi täynnä monimutkaisia henkilöhahmoja. Hyvä kesädekkari! Mari Jungstedtin viralliset kotisivut. (Nyt on kuusikymmentä kirjaa luettu, joten ehkä tänä vuonna voin päästä taas siihen jopa sadan kirjan lukuvauhtiin.)

Jungstedt, Mari: Meren hiljaisuudessa

(tammikuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos I denna stilla natt, vuonna 2004. Suomentanut Leena Peltomaa, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 366 sivua. Neljätoistavuotias Fanny katoaa ratsastustallilta palatessaan. Rikoskomisario Anders Knutasille ja hänen kollegoilleen Visbyn poliisissa muodostuu kuva yksinäisestä tytöstä, joka on joutunut kantamaan aivan liian suurta vastuuta. Ystäviä hänellä ei tunnu olevan, mutta jotakuta hän on tapaillut salaa. Onko Fannyn katoamisella jotain tekemistä kuukautta aiemmin tapahtuneen alkoholisoituneen valokuvaajan murhan kanssa? Mari Jungstedtin (s. 1962) dekkareiden tapahtumat sijoittuvat Gotlantiin. Luin viime heinäkuussa ruotsalaisen Mari Jungstedtin kesäisen esikoisromaanin Kesän kylmyydessä, ja tämän toisen kirjan nimeltä Meren hiljaisuudessa tapahtumat sijoittuvat talviaikaan. Näin talvella onkin mukavaa lukea tällaisia talvisia romaaneja, sillä kun ulkona on -15 astetta, on ainakin minulla hieman vaikeuksia eläytyä kunnolla helteiseen, vehreään kesätarinaan. Tässä Meren hiljaisuudessa -kirjassa viitattiin sen verran paljon edelliseen kirjaan, että melkeinpä suosittelen lukemaan kirjasarjaa ilmestymisjärjestyksessä. Mari Jungstedtin teksti on ihanan helppolukuista, tarina soljuu sopivalla temmolla eteenpäin, eikä Jungstedt sorru jauhamaan tylsiä epäolennaisuuksia. Kesän kylmyydessä -esikoisdekkaria lukiessani minua vaivasi tarinan ennalta-arvattavuus, ja mielestäni tässä Meren hiljaisuudessa -kirjassa Jungstedt on onnistunut paremmin, sillä tässä ei ole niin ennalta-arvattavaa juonenkuljetusta. Jungstedt ei tarjoa lukijoilleen mitään kovinkaan mullistavaa tai mieleenpainuvaa, mutta tykkäsin tästä dekkarista. Lueskelin tätä parina yönä silmät ristissä, kun en vain millään malttanut käydä nukkumaan. Jungstedtin kirjoittamia Anders Knutas -dekkareita löytyy varmasti jatkossakin lukulistaltani!

Jungstedt, Mari: Saaren varjoissa

(huhtikuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Den inre kretsen, vuonna 2005. Suomentanut Leena Peltomaa, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 381 sivua. Kaksitoistavuotias Agnes ja hänen pikkusiskonsa Sofie on menossa aamu-uinnille. Matkalle rannalle he päättävät poiketa katsomassa hevosia ja löytävät lempihevosensa Pontuksen ilman päätä. Kuka haluaisi satuttaa viatonta ponia? Sitten löydetään murhattuna nuori hollantilainen opiskelija, joka on osallistunut arkeologisiin kaivauksiin vanhassa viikinkisatamassa. Naisen ruumiista löytyy jälkiä, jotka viittaavat kammottaviin rituaaleihin. Kun rakennuslautakunnan puheenjohtajan luo ilmestyy seivästetty hevosen pää, komisario Anders Knutas on varma, että joku tai jotkut ovat menneet uskonnonharjoittamisessaan liian pitkälle... Mari Jungstedtin (s. 1962) dekkareiden tapahtumat sijoittuvat Gotlantiin. Olen lukenut Mari Jungstedtilta aiemmin esikoisromaanin Kesän kylmyydessä, sen jälkeen Meren hiljaisuudessa, ja nyt otin luettavaksi tämän kolmannen Anders Knutas -dekkarin nimeltä Saaren varjoissa. Minulla on jäänyt lukeminen ärsyttävän vähälle nyt huhtikuussa, ja tätäkin kirjaa lueskelin niin lyhyissä pätkissä, etten missään vaiheessa kunnolla päässyt uppoutumaan juoneen. Tarina on joka tapauksessa kiinnostava eikä etene liian ennalta-arvattavasti. Rikostutkinnan ohella Jungstedt kuvailee päähenkilöiden perhe-elämää, johon mahtuu niin lapsen syntymää kuin avioerojakin. Tämä Saaren varjoissa on vasta kolmas suomennettu Mari Jungstedtin dekkari, ja Jungstedtilta on Ruotsissa julkaistu yhteensä jo kuusi kirjaa, joten eiköhän jatkossakin Jungstedtin romaaneja ilmesty säännöllisesti suomeksi.

K

Kaimio, Tuire: Tuikun eläinkoulu

(huhtikuu 2004) Kun elokuvaan tai mainokseen tarvitaan vaikkapa lintuja tai koiria, Tuire Kaimio kouluttaa ne toimimaan halutulla tavalla. Tuikun eläinkoulu on ihanan rentouttavaa luettavaa ja eläinkouluttajan elämä tuntuu olevan täynnä hullunkurisia tapahtumia. Iso osa kirjasta on omistettu Poika ja ilves-elokuvan eläintähdelle, mutta mukaan ovat päässeet myös esimerkiksi hilleri, pari naalia ja tunturipöllö. Kansikuva on hellyyttävä ja kirjan piirrokset ovat yksinkertaisella tavalla somia.

Kallifatides, Theodor: Kuudes matkustaja

(kesäkuu 2005) Alkuperäinen teos Den sjätte passageraren, vuonna 2002. 206 sivua. Pienkone putoaa järveen lähellä Tukholmaa. Yksityisen firman omistamasta koneesta löytyy kuusi ruumista, jotka tunnistetaan - yhtä poikaa lukuun ottamatta. Kuka hän oli ja kenen mukana hän matkusti? Miksi? Kreikkalaissyntyinen professori Theodor Kallifatides (s. 1938) on kirjailijauransa lisäksi toiminut muun muassa filosofian opettajana, kirjallisuuskriitikkona ja kaunokirjallisuuden kääntäjänä. Kallifatidesin yhteiskunnalliset romaanit ovat kuulemma suosittuja ja Kuudes matkustaja on ensimmäinen dekkarisuomennos. Kuudes matkustaja -kirjassa on vähän dialogeja ja suurin osa keskusteluista on kirjoitettu tarinamuotoon (esimerkiksi "...Kristina kirosi palokunnan viipymistä, mutta Lagerrud muistutti, etteivät sen autot pääsisi millään paikalle..."). Monikansallinen kirja, sillä yhden henkilön sukujuuret ovat Kreikassa, toisen isoäiti asuu Sardiniassa, kolmannella on japanilainen nimi, neljäs oli asunut yhdeksän vuotta Kaliforniassa... Minä - oikeastaan aika yllättäen - pidän Kuudes matkustaja -dekkarista. Ymmärrän aivan hyvin, etteivät varmastikaan kaikki pidä Theodor Kallifatidesin kirjoitustyylistä eivätkä jaksa lukea kirjaa loppuun saakka. Jos bongaan toistekin kirjastosta Kallifatidesin suomennetun dekkarin, taidanpa lainata!

Kallifatides, Theodor: Yksinkertainen rikos

(lokakuu 2005) Alkuperäinen teos Ett enkelt brott, vuonna 2000. Suomennettu 2004, Like. 258 sivua. Musta muovisäkki kulkeutuu järven rantaan Tukholman eteläpuolella. Muoviin on kiedottu raa'asti tapettu kaunis nainen. Kuka hän on ja miksi hänet on murhattu? Luin kesäkuussa Theodor Kallifatidesin (s. 1938) Kuudes matkustaja -dekkarin ja tämä Yksinkertainen rikos on Kallifatidesin toinen dekkarisuomennos. Molemmissa kirjoissa on pääosassa komisario Kristina Vendel työryhmineen. ("Kallifatides kirjoittaa lyyristä taideproosaa, joka vilisee tuoreita ja ilmaisuvoimaisia kielikuvia, päinvastoin kuin tyypillinen rikosromaanin kieli." - Olli Mäkinen, Ruumiin kulttuuri. "Henkilöt pysähtyvät välillä ajattelemaan, mitä elämä oikein on. Tavanomaisissa toimintadekkareissa filosofointiin ei yleensä uhrata aikaa." - Marja-Liisa Lappalainen, Ilta-Sanomat.)

Kallio, Katja: Sooloilua

(tammikuu 2008) Julkaistu vuonna 2002. Kustantaja Otava. 315 sivua. Emma Huilu tapaa kapellimestari Joel Abrahamssonin ja rakastuu. Rakkaussuhteessa on painolastina ex-naisystävä, tärähtäneitä äitejä ja jopa vauva. Kun Joel on konserttikiertueella, Emma jää sooloilemaan keskelle hässäkkää, joka riistäytyy käsistä... ("Kallio kirjoittaa pienin keinoin ja taitavasti." - Helsingin Sanomat.) Olen lukenut Katja Kalliolta (s. 1968) aikaisemmin vain Tyypit-kirjan, sillä tällainen romanttinen hömppä ei yleensä löydä tietä yöpöydälleni. Tämä Sooloilua-kirja kuitenkin lähti kirjastosta mukaani, koska elokuvateattereissa pyörii parhaillaan kirjaan perustuva elokuva, joka vaikuttaa mainoksien perusteella hauskalta. Pettymyksekseni tämä kirja oli kuitenkin melko kehno, jopa naiivi. En missään vaiheessa kiinnostunut kunnolla tarinasta, joten lukeminen eteni aikamoisena pakkopullana. Tämä ei mielestäni ollut mikään erityisen hauska kirja, mutta sentään pari kohtaa sai minut hymyilemään. Emman ja Joelin jatkuva riitely ärsytti, ja jo aikaisessa vaiheessa aloin toivoa heidän eroavan. Tämän Sooloilua-kirjan jälkeen en ihan hetkeen yritä lukea mitään Katja Kallion romaania, sillä tämä kirja oli valitettavasti todellakin aikamoinen pettymys. En oikeastaan edes ymmärrä, miksi tämä kirja on julkaistu ja miksi niin moni lukija on hehkuttanut tätä kirjaa. Minun pitäisi pysytellä erossa tällaisista romanttisista hömppäromaaneista, sillä useimmiten petyn niihin.

Kallio, Katja: Syntikirja

(helmikuu 2010) Julkaistu vuonna 2009. Kustantaja Otava. 303 sivua. • Henri jättää Tuulikin 35 avioliittovuoden jälkeen. Eikö Henrin pitänyt olla ikuisesti kiitollinen siitä, että oli saanut niin hurmaavan vaimon kuin Tuulikki? Mutta ei Tuulikkikaan viaton ole. Hänen syntinsä vain on tehty jo niin kauan sitten, että uhrauksen suuruus on melkein päässyt unohtumaan. Kun heidän tyttärensä Sofia löytää kainalostaan kyhmyn, Tuulikki sekoaa. Miksi joskus rakkaus on synti, ja joskus se, ettei rakasta tarpeeksi? • Katja Kalliolta olen aiemmin lukenut kaksi kirjaa, Tyypit ja Sooloilua, ja nyt kirjastokassiini eksyi Kallion tuorein romaani nimeltä Syntikirja. Sisäkannen tekstin perusteella ei tämä Syntikirja vaikuttanut kovinkaan mielenkiintoiselta, mutta siitä huolimatta päätin lukaista tämän. Odotin tämän olevan humoristinen parisuhderomaani, mutta tarjolla olikin melko puisevaa tarinointia ihmissuhteista. En pystynyt samaistumaan yhteenkään kirjan henkilöhahmoista, minä jopa vähän ärsyynnyin heidän touhuihinsa. Syntikirja on arkinen, elämänmakuinen romaani, mutta eivät nämä tällaiset kirjat vain oikein koskaan miellytä minua. Kyllähän tästä nyt riitti ajankulua yhdelle äitiyslomapäivälle, mutta minuun tämä ei kolahtanut.

Kallio, Katja: Tyypit

(huhtikuu 2004) "Jos Vanhemmalle miehelle tunnustaa, että on tavannut Italialaisen poikaystävän ja aikoo muuttaa Italiaan tämän luo kahden viikon tuttavuuden jälkeen, Vanhempi mies saattaa hermostua ja antaa matkalukemiseksi Dostojevskin Idiootin. Menomatkalla Idioottia ei lue, koska Vanhemman miehen kyynisyys pännii. Idiootin lukee sitten paluulennolla vuotta myöhemmin." Katja Kallio kirjoittaa humoristisesti erilaisista ihmistyypeistä, joita meidän jokaisen elämässä on. Kirjasta löytyvät muun muassa Maitokaupantäti, Naapuri, Synnytyssairaalaystävä, Kampaaja, Diplomi-insinööri ja Peto.

Kay, Elizabeth: Rajalla

(toukokuu 2004) Felix on älykäs ja rohkea poika, mutta sairastaa tautia, joka ei lupaa hänelle paljon elinaikaa. Hän on aina halunnut päästä käymään Amerikan mantereen vedenjakajalla, rajalla jossa Atlanttiin ja Tyyneenmereen virtaavat vedet erkanevat. Unelma toteutuu, kun Felixin vanhemmat vievät hänet lomamatkalle Costa Rican vuoristoon. Juuri kun Felix seisoo täsmälleen vedenjakajaviivalla, hän pyörtyy. Herättyään hän kohtaa jättikokoisen ihmeolennon nimeltä Rautakynsi ja tajuaa pian joutuneensa rinnakkaiseen todellisuuteen. Tässä maailmassa ihmiset ovat taruolentoja ja sen luonnollisia kansalaisia ovat nurjakaiset, hurjatit, haurassarviset, viisaskaviot ja tulenhönkijät. Taikuus on heille arkipäivää, ihmisten tiede taas käsittämätöntä mystiikkaa. Felix ystävystyy Rautakynnen ohella nurjakaistyttö Kyntelin kanssa. Yhdessä he lähtevät selvittämään, löytyykö Felixin sairauteen parannuskeinoa taikuuden avulla - ja voiko hän päästä koskaan takaisin omaan maailmaansa. Mutta toisessa todellisuudessa piilee myös viheliäisiä vihollisia... Elizabeth Kayn Rajalla-fantasiaromaanin kansi on mielenkiintoinen ja oikeastaan tartuinkin kirjastosta tähän ihan vain kannen takia (tosin kannet häiritsivät vähän lukemista, sillä ne tuntuivat olevan koko ajan tiellä). Ja ilokseni huomasin, että sisällä kirjassa on veikeä mustavalkoinen kuvitus! Kuten nuorten kirjat yleensä, Rajalla-romaani on kirjoitettu helppolukuisesti ja fantasimaailmaan sukeltaminen käy vaivattomasti.

Keene, Carolyn: Nancy Drew: False Impressions

(toukokuu 2006) Alkuperäinen teos vuonna 2000. Kustantaja Pocket Books. 155 sivua. Joku kiristää rikkaita ihmisiä. Nancy Drew'ta eli Neiti Etsivää aletaan epäillä. Nancy päättää puhdistaa nimensä ja selvittää oikean rikollisen henkilöllisyyden... Carolyn Keene on salanimi lukuisille kirjailijoille, jotka kirjoittavat Neiti Etsivä -kirjasarjaa. Neiti Etsivä -sarjan alkuperäinen keksijä ja kirjoittaja on Mildred Wirt Benson (1905-2002). Suomenkielisissä kirjoissa päähenkilön nimi ei muistaakseni ole Nancy Drew, vaan se on Paula Drew. Neiti Etsivä on seikkaillut jo 1930-luvulta lähtien, mutta hän pysyy aina yhtä nuorena. Peruskouluiässä luin monia Neiti Etsivä -kirjoja, mutta nykyisin nämä vaikuttavat turhan iiseiltä jännäreiltä. Koska näissä on yleensä todella helppoa sanastoa, englanninkielisyydestä huolimatta näitä jaksaa lukea väsyneenäkin. Jos nämä olisivat paksumpia kirjoja, ei mielenkiintoni riittäisi näiden lukemiseen, mutta näin lyhykäisen kirjan lukaisee nopeasti.

Keene, Carolyn: Nancy Drew: The Riddle in the Rare Book

(helmikuu 2005) Englannin kurssilla on tehtävänä lukea jokin englanninkielinen romaani ja tehdä siitä parisivuinen raportti. Koska en ole tottunut lukemaan kirjoja englanniksi, päädyin lainaamaan kirjastosta Neiti Etsivän. Harvinaisia kirjoja katoaa ja Nancy alkaa selvitellä mysteeriä. Todella helppolukuinen eikä ymmärtäminen tuottanut vaikeuksia. Toisaalta oli ihan kiva pitkästä aikaa lueskella Neiti Etsivää, mutta onhan tämä vähän tylsä aikuisten jännäreihin verrattuna.

Kellerman, Faye: Käärmeen hammas

(huhtikuu 2004) Aseistettu mies kävelee Los Angelesin trendiravintolaan ja tappaa kaikki sisällä olijat. Hetkessä rauhallinen ruokapaikka on muuttunut julman veriteon näyttämöksi. Jopa Peter Decker, jolla on 20 vuotta poliisityötä takanaan, järkyttyy nähdessään uhrit. Syylliseksi epäillään katkeroitunutta näyttelijän ammatista haaveilutta Harlan Manzia, jonka ruumis löytyy uhrien joukosta. Lehdistö leimaa Manzin psykopaatiksi ja uhrien omaiset vaativat tutkimusten saattamista päätökseen, mutta Decker ei ole vakuuttunut Manzin syyllisyydestä... Faye Kellermanilta on suomennettu tietojeni mukaan vain kaksi kirjaa - Rukoukset kuolleille (9. Peter Decker-dekkari) sekä tämä Käärmeen hammas (10. Peter Decker-dekkari) - ja ihmettelen, minkä takia enempää kirjoja ei ole saatavana suomeksi. Kellermanin luoma komisario Peter Decker on ihan sympaattinen hahmo ja juonikuviot ovat mielenkiintoisia. Faye Kellerman on muuten naimisissa Jonathan Kellermanin kanssa, jonka kirjoissa päähenkilönä seikkailee psykologi-etsivä Alex Delaware.

Kellerman, Jonathan: Itsepuolustus

(marraskuu 2005) Alkuperäinen teos Self-Defence, vuonna 1995. Suomennettu 1996, Book Studio. 445 sivua. Lucy Lowell on ollut valamiehenä oikeussalidraamassa, jossa moninkertainen tappaja lopulta tuomittiin syylliseksi. Nyt Lucya vaivaavat painajaiset. Pikku hiljaa selviää, että Lucyn näkemät unet voisivat olla totta... Jonathan Kellermanin yhdeksäs romaani (kolmas suomennettu). Pääosassa on tuttu psykologi-etsivä Alex Delaware. Olen lukenut aikaisemmin muutamia Jonathan Kellermanin kirjoja (ainakin Verkko, Klinikka, Hirviö), joten päätin vilkaista tätä Itsepuolustus-kirjaakin. Takakannen tekstin perusteella en innostunut, mutta lukaisin kuitenkin kirjan ensimmäiset sivut enkä sen jälkeen enää malttanut jättää lukemista kesken. Olen jännärien suhteen aika "kaikkiruokainen" ja Itsepuolustus on mielestäni hyvää viihdettä sateisena iltana. (Koulukiireet ovat nyt hidastaneet lukutahtiani ja vapaa-ajallani olen usein täytellyt logiikkaristikoita (japanilaiset ristikot, linkkiristikot ja sudoku-ristikot). Kun minulla on ollut vapaapäivä ja kaikki kouluhommat tehtynä (esimerkiksi la 12.11), olen yleensä lukaissut yhden romaanin päivässä.)

Kerr, P. B.: Lampun lapset: Faaraon haudan vangit

(helmikuu 2006) Alkuperäinen teos The Children of the Lamp: The Akhenaten Adventure. Suomennettu 2005. Kustantaja Tammi. 336 sivua. 12-vuotiaat John ja Philippa ovat kaksoset, joilla on usein samoja ajatuksia ja unia. Yllättäen molempien viisaudenhampaat puhkeavat, he kasvavat parissa päivässä muutaman sentin, ja paljon muutakin yllättävää tapahtuu. Kun kaksoset vierailevat Nimrod-enon luona, heille paljastuu suvun ikivanha salaisuus. Pian kaksoset ja Nimrod ovat keskellä seikkailua, joka vie heidät Egyptin kuumille aavikoille ja Pohjoisnavalle... Faaraon haudan vangit on ensimmäinen osa Lampun lapset -trilogiassa. Tällaiset fantasiakirjat on sopivan kevyttä iltalukemista enkä jaksaisikaan nyt keskittyä mihinkään kovin syvälliseen koulukiireitteni keskellä. Vaikka tämä onkin aika lapsellisesti kirjoitettu nuortenkirja, viihdyin tämän parissa hyvin. Luin tätä vain lyhyissä pätkissä satunnaisesti, mutta sen verran paljon tykästyin tähän, että kenties luen myös trilogian seuraavat osat. P. B. Kerr eli Philip Kerr (s. 1956) on aikaisemmin kirjoittanut aikuisten jännäreitä.

Kiistala, Minna: Minä en sitten muutu - Odottavan äidin tunnustuksia

(kesäkuu 2010) Julkaistu vuonna 2010. Kustantaja Nemo. 201 sivua. • Miten käy, kun itsenäistä ja ylellistä elämäntyyliään ja korkokenkiä rakastava helsinkiläinen naistenlehden toimittaja tulee raskaaksi? Kolmekymppinen Minna Kiistala murtaa myytin seesteisyyttä säteilevästä odottajasta ja kertoo suoraan ja kaunistelematta, millainen fyysinen ja etenkin henkinen koettelemus ensimmäinen raskaus on. Kirjassa seurataan lapsentekoprosessia piilevän vauvakuumeen syttymisestä ja lamavauvan tekemisestä aina raskauden viimeisiin päiviin saakka. • Minna Kiistalan kirjasta oli mainos jossain lehdessä, ja kiinnostuin sen verran paljon, että päätin varata kirjan kirjastosta ja lukaista läpi. Tuoreesta äitiydestäni huolimatta en ole vauva-aiheisia kirjoja lukenut, mutta tämä vaikutti ihan hauskalta, erilaiselta raskaushömpältä. Kirja on niin kepeää, helppoa luettavaa, että tämän lukaisee helposti vaikkapa vauvan päivänokosten aikaan, vaikkakin ehkäpä tästä saa eniten irti jo raskausaikana eikä vasta vauvan syntymisen jälkeen. En oikeastaan pysty samaistumaan Minna Kiistalan osaan, koska raskausaikani sujui ilman sen kummempia tunnekuohuja ja monet Kiistalan kirjoittamat ajatukset ovat minulle täysin vieraita. Vauva-lehdessä 2/2010 julkaistiin Minna Kiistalan kirjoittama artikkeli synnytyksestä, Mutkien kautta maailmaan.

King, Laurie R.: Oikeuden talo

(elokuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Justice Hall, vuonna 2002. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom, vuonna 2003. Kustantaja Book Studio. 431 sivua. Sherlock Holmes ja Mary Russell ovat juuri palanneet kotiin ratkaistuaan Skotlannin ylämailla rikoksen. Heidän ovelleen saapuu verinen mies, joka anelee apua. Mies kertoo heille salaperäisen tarinan Marsh Hughenfortista, joka palasi Englantiin vuosien jälkeen kuultuaan veljensä, Beauvillen herttuan, kuolemasta. Russell ja Holmes matkustavat pieneen Arley Holtin kylään ottamaan selvää Hughenfortista ja Beauvillen herttuan kuolinsyystä.... ("Laurie R. King on taas sommitellut erinomaisen tarinan." - Publishers Weekly.) Laurie R. Kingin kirjoja ei ole liiemmälti suomennettu, ja tämä Oikeuden talo on ilmeisesti ainut suomennos Mary Russell -sarjassa. Sherlock Holmes on Arthur Conan Doylen luoma hahmo, mutta Laurie R. King on lainannut Sherlock Holmesia näihin Mary Russell -rikosromaaneihinsa. Sherlock Holmes ja Mary Russell ovat siis aviopari, ja tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1923. Muutama kymmentä sivua luettuani harkitsin jättäväni kirjan kesken, koska tarina ei oikein kiinnostanut minua ja menin sekaisin nimien kanssa. Päätin kuitenkin sinnikkäästi jatkaa eteenpäin, ja loppujen lopuksi Oikeuden talosta sukeutuukin ihan mukiinmenevä rikostarina. Mielestäni parasta kirjassa on ehdottomasti tunnelma, sillä Laurie R. King maalailee mukavia mielikuvia ja herättää paikat henkiin. Eipä minusta rysäyksellä tullut Laurie R. Kingin fania, mutta uskallan kyllä toistekin tarttua hänen kirjoihinsa. Laurie R. Kingin viralliset kotisivut.

King, Stephen: Kuulolla

(syyskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Cell, vuonna 2006. Suomennettu 2007. Kustantaja Tammi. 452 sivua. Clayton Riddellin elämä näyttää valoisalta. Mutta sitten hän poikkeaa puistoon jäätelölle. Ihmiset hänen ympärillään sekoavat ja alkavat käyttäytyä väkivaltaisesti. Myöhemmin ilmiötä aletaan kutsua pulssiksi, ja se leviää kännyköiden välityksellä... Yhdysvaltalainen kauhukirjailija Stephen King (s. 1947) oli yhteen aikaan minun lempikirjailijani, mutta Kingin uudempi tuotanto ei oikein ole sykähdyttänyt minua enkä edes ole viime vuosina paljoa lukenut Kingiä. Tämä Kuulolla-kirja kuitenkin vaikutti takakannen perusteella sen verran mielenkiintoiselta, että päätin pitkästä aikaa yrittää tutustua Kingin uudempaan tuotantoon. Kuulolla-kirja tempaisi minut heti ensimmäisten sivujen myötä mukaansa, eikä vika tosiaankaan ollut kirjassa, vaikka minulla vierähti tämän kirjan parissa viikon verran aikaa. Juoni ei oikeastaan ole kovin uskottava, mutta enpä minä edes kaipaa 100-prosenttista uskottavuutta kauhuromaaneilta, joten pieni epäuskottavuus ei häirinnyt lukuelämystäni. Tähän kirjaan oli helppo syventyä, ja kirjan päähenkilöt tulivat mukaan jopa yöuniini. Tämän kirjan myötä Stephen King syöksyi ryminällä takaisin lempikirjailijoideni laumaan, ja kenties voisin lainata kirjastosta muitakin Kingin romaaneja syysiltojeni viihdykkeeksi. Stephen King ja Dean Koontz hallitsevat nykypäivän kauhugenreä, ja mielelläni törmäisin muihinkin samantyylisiin kirjailijoihin. Silloin tällöin on todella nautinnollista lukea tällaista modernimpaa kauhua! Stephen King Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

King, Stephen: Liseyn tarina

(marraskuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Lisey's Story, vuonna 2006. Suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 545 sivua. Lisey ja kauhukirjailija Scott Landon ehtivät olla naimisissa 25 vuotta. Lisey on ollut mielenterveytensä kanssa kamppailevan miehensä tärkein tukija. Jo ennen avioitumistaan Lisey sai selville, että Scott kävi paikassa nimeltä Lumokuu. Päivisin Lumokuu tarjosi lepoa ja lohtua, mutta öisin se muuttui kauhujen paikaksi. Nyt Scottiin kuolemasta on kulunut kaksi vuotta. Lisey alkaa vihdoin tutkia miehensä papereita ja saa peräänsä julkaisemattomista kirjoituksista kiinnostuneet tutkijat sekä psykopaattisen fanin. Selvitäkseen hengissä Liseyn on käytävä Lumokuussa... ("Erittäin taidokas, empaattinen romaani. Yksi Kingin parhaista." - The Guardian.) Kauhukuningas Stephen King (s. 1947) kuului 10-15 vuotta sitten lempikirjailijoihini, mutta uusimmat Kingin kauhuromaanit eivät ole ilahduttaneet minua ja monen kirjan lukeminen jäi minulta kesken. Vuosi sitten suomennettu Kuulolla oli kuitenkin taas parempaa Kingiä, ja niinpä tämä uusin suomennos nimeltä Liseyn tarina eksyi käsiini heti näin tuoreeltaan. Tämä Liseyn tarina on pettymyksekseni melko erilainen romaani kuin Kuulolla. Monissa lukemissani arvosteluissa tätä on kuvattu rakkausromaaniksi, eikä tämä ole kirjastossa sijoitettu kauhuromaanien hyllyyn. Toki Stephen King on tunkenut tähänkin kirjaan kauhua, mutta Kuulolla-romaanin jälkeen Liseyn tarina tuntui silti pienoiselta pettymykseltä. Tämä Liseyn tarina oli minulle hieman hankala romaani, sillä paikoitellen putosin kärryiltä pahasti, kun iltasella väsyneenä yritin tankata kirjaa eteenpäin. Osaa lukijoista Stephen Kingin kirjoitustapa varmasti miellyttää, mutta itse olisin välillä kaivannut hieman selkeämpää juonenkuljetusta. Ensimmäiset muutaman kymmentä sivua lukemiseni edistyi todella takellellen, mutta sitten sain langanpäistä tiukemmin kiinni ja Liseyn tarina alkoi kiinnostaa minua. Vaikka tämä ei ollut minulle kovinkaan helppolukuinen ja lukeminen takkusi varsinkin kirjan alkupuolella, näin jälkikäteen ajatellen kuitenkin pidin Liseyn tarinasta. Ei tämä Liseyn tarina niin hyvä romaani ole kuin Kuulolla, mutta tulipahan tämäkin nyt luettua.

King, Stephen: Painajainen

(huhtikuu 2005) Alkuperäinen teos Salem's Lot. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen uusenglantilaiseen kylään nimeltä Salem's Lot. Kirjailija Ben Mears vietti lapsuutensa siellä ja aikuisena palaa takaisin. Kaupungin laidalla kohoaa pitkään asumattomana ollut talo, johon liittyy synkkä murhenäytelmä ja jossa myös Ben on kokenut kauhua. Nyt talo on saanut uudet asukkaat ja heidän tultuaan kaupungissa alkaa tapahtua kammottavia asioita... Olen lukenut Painajaisen ollessani yläasteella eli noin kymmenen vuotta sitten ja muistikuvat juonesta alkoivat olla jo niin heikkoja, että kirjan uudelleen lukeminen oli mielenkiintoista. Yleensä pidän enemmän näistä Stephen Kingin vanhemmista romaaneista (Painajainen julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1975) kuin uudemmista. Viralliset kotisivut.

King, Stephen: Tapahtumapaikkana Duma Key

(helmikuu 2010) Englanninkielinen alkuteos Duma Key, vuonna 2008. Suomentanut Ilkka Rekiaro, vuonna 2009. Kustantaja Tammi. 640 sivua. • Rakennusurakoitsija Edgar Freemantle selviytyy nipin napin hengissä vakavasta työtapaturmasta. Hän menettää oikean kätensä, ja hänen muistinsa sekä puheensa takkuilevat. Voimakkaat kivut aiheuttavat Edgarissa raivopäisyyttä, ja vaimo haluaa eron. Terapeuttinsa neuvosta Edgar vaihtaa maisemaa ja muuttaa Minnesotasta Floridan rannikolle. Rantahuvilassaan hiljaisella Duma Keyn saarella hän piirtelee ja maalailee, mutta hänen tauluillaan onkin arvaamattomia vaikutuksia. Vähitellen alkaa paljastua myös talon omistajan, Elizabeth Eastlaken, traaginen elämäntarina... • Stephen Kingin uudempi tuotanto on mielestäni melko vaihtelevaa, sillä esimerkiksi Kuulolla oli varsin mainio kauhuromaani, kun sen sijaan Liseyn tarinan koin pettymykseksi. Tämä tuorein suomennos, Tapahtumapaikkana Duma Key, vaikutti takakannen tekstin perusteella melko lupaavalta. Ensimmäiset viitisenkymmentä olin epäilevällä kannalla, mutta sitten jäinkin koukkuun tarinaan ja kirjaa tuli huomaamatta ahmittua yömyöhään monta kymmentä sivua kerrallaan. Suosittelen kauhun ystäville.

Kinsella, Sophie: Himoshoppaajan ratkaiseva askel

(tammikuu 2005) Alkuperäinen teos Shopaholic Ties the Knot. Olen lukenut sarjan kaksi aiempaa hömppäromaania, Himoshoppaajan salaiset unelmat ja Himoshoppaaja vierailla mailla, ja kun bongasin Himoshoppaajan ratkaisevan askeleen Pormestarin kirjatuvasta, päätin hetken mielijohteessa lainata sen. Pääosassa on jälleen kerran Becky Bloomwood, joka tuhlaa rahoja surutta muotivaatteisiin. Luke kosii ja Becky alkaa innoissaan suunnitella häitä. "Aivot narikkaan" -luettavaa, jota ei todellakaan kannata lukea vakavalla mielellä. Beckyn ostomania ja naiivius ärsyttävät, mutta toisaalta nämä kirjat on aivan ihania piristysruiskeita sateiseen päivään. Beckyn toilailuille ei voi olla hymyilemättä. Välillä hämmästelin suomentajan, Leena Tammisen, sanamuotoja - esimerkkinä mainittakoon vaikkapa "ainoalaatuinen", joka vilahteli kirjassa muutamaan otteeseen (mielestäni "ainutlaatuinen" olisi parempi sana). Sarjan neljäs osa, Shopaholic and Sister, on jo ilmestynyt Englannissa.

Kinsella, Sophie: Varsinainen talousihme

(joulukuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Undomestic Goddess, vuonna 2005. Suomentanut Ulla Selkälä, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 386 sivua. Juristi Samantha Sweeting tekee työssään käsittämättömän virheen ja saa potkut lakifirmasta. Samantha ei erota vispilää munankeittimestä, mutta yllättäen hänestä tulee taloudenhoitaja perheeseen, joka luulee häntä tähtikokiksi.... Sophie Kinsella (s. 1969) on varmasti parhaiten tunnettu Himoshoppaaja-kirjoistaan, ja niitä olen itsekin joskus lueskellut. En oikeastaan ole tällaisten romanttisten hömppäkirjojen suuri ystävä, mutta silloin tällöin tällaisia romskuja on ihan mukava lukea. Tätä Varsinainen talousihme -kirjaa lukiessani minua ärsytti suunnattomasti tarinan epäuskottavuus ja hölmöys. Samantha Sweeting on täydellisen tietämätön kotitalouden kiemuroista, ja silti hänestä onnistutaan jo yhden viikonlopun aikana kouluttamaan varsin kelvollinen ruuanlaittaja, siivooja ja pyykkääjä. Toki Samanthan mainostetaan olevan erittäin älykäs, mutta tuntuu siitä huolimatta melko uskomattomalta, että joku ihan tumpelo todellakin voisi noin lyhyessä ajassa oppia yhtäkkiä valmistamaan herkullista hammasahventa, rapeakuorista kanaa, kuohkeita kakkuja, makeankirpeää suklaa-appelsiinimoussea ja muita gourmet-ruokia. Epäuskottavuudestaan ja ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tämä Varsinainen talousihme meni hyvänä välipalatarinana. Sophie Kinsellan kirjoissa on viihdyttävää hulluttelua, juoni on sopivan kevyt, ja kyllähän Kinsella osaa kirjoittaa jouhevasti. Kinsellan kirjojen parasta antia on ehdottomasti hulvaton komiikka, sillä romanttinen puoli ei ainakaan minua oikein sykähdytä. Eiköhän näitä Sophie Kinsellan romaaneja eksy jatkossakin silloin tällöin lukulistalleni, sillä dekkarien ja jännärien seassa tällainen hömppä on ihan virkistävää.

Kirkman, Rick & Scott, Jerry: Baby Blues: Alaston salissa

(helmikuu 2006) Alkuperäisistä teoksista I Shouldn't Have to Scream More Than Once! ja Motherhood Is Not For Wimps. Suomennettu 2005. Kustantaja Arktinen banaani. 48 sivua. Hamsterin hoitoa, jalkapallojoukkueen valmennusta ja muuta lapsiperheen arkea. Rick Kirkman & Jerry Scott alkoivat suunnitella Baby Blues -sarjakuvaa vuonna 1988 ja vuoden 1990 tammikuussa Baby Blues ilmestyi ensimmäisen kerran. Jerry Scott on Baby Bluesin lisäksi piirtänyt myös toista Suomessa tunnettua sarjakuvaa, Zits eli suomeksi Jere. Nykyisin Baby Bluesia julkaistaan monissa suomalaisissa lehdissä. Vaikka itselläni ei olekaan lapsia, Baby Blues hymyilyttää ja sarjakuvien lueskelu on mukavaa ajankulua. Harmitonta viihdettä. Baby Bluesia voi ehdottomasti suositella lapsiperheille ja kaikille muillekin, joita tämäntyyppiset sarjakuvat kiinnostavat. Viralliset kotisivut.

Kirkman, Rick & Scott, Jerry: Baby Blues: Läheisriippuvuutta

(heinäkuu 2005) Koottu alkuperäisteoksista If I'm a Stay-At-Home Mom, Why Am I Always in the Car?, Lift and Separate, I Shouldn't Have to Scream More Than Once, Morherhood Is Not For Wimps, vuonna 2005. A4-kokoinen, 48 sivua. Sunnuntaisarjiksia lapsiperheen arjesta. Vaikka meillä itsellämme ei olekaan lapsia, Baby Blues jaksaa aina naurattaa. Sarjakuvia julkaistaan monissa suomalaisissa sanomalehdissä. Viralliset kotisivut.

Koontz, Dean: 60 tuntia

(tammikuu 2010) Englanninkielinen alkuteos The Husband, vuonna 2006. Suomentanut Katja Ruunaniemi, vuonna 2009. Kustantaja Gummerus. 384 sivua. • Kesken leppoisan työpäivän puutarhuri Mitch Rafferty saa painajaismaisen puhelinsoiton. Soittaja on kaapannut hänen vaimonsa. Mitchillä on 60 tuntia aikaa raapia kasaan kaksi miljoonaa dollaria tai hän ei enää koskaan näe puolisoaan... • Dean Koontz on ehdottomasti yksi lempikirjailijoistani, ja minulla on ollut tapana lukea hänen suomennetut romaaninsa heti tuoreeltaan, joten nytpä sitten otin lukuvuoroon tämän uusimman nimeltä 60 tuntia. Useimmissa Koontzin romaaneissa on yliluonnollisia piirteitä, esimerkiksi Odd Thomas -kirjasarjassa, mutta tämä 60 tuntia on perinteisempää trilleritavaraa. Mielestäni tämä 60 tuntia ei ole parhaimmasta päästä Koontzin romaaneja, mutta melko sujuvastihan tätä lueskeli unettomien öiden ajankuluksi.

Koontz, Dean: Aaveet

(elokuu 2005) Alkuperäinen teos Phantoms, vuonna 1983. Suomennettu 1995, Book Studio. 445 sivua. "Se oli etäinen ja lyhyt huuto. Naisen huuto. Apulaissheriffi Paul Henderson kohotti katseensa Timesistaan. Hän kallisti päätään kuunnellen. Pölyhiukkasia leijaili laiskasti moniruutuisesta ikkunasta tunkeutuvassa kirkkaassa auringonvalojuovassa. Ohut punainen sekuntiosoitin eteni äänettömästi seinäkellon taululla." Löytyi ensimmäisen ruumis, omituisesti turvonnut, mutta yhä lämmin, vaikka kuolemasta oli kulunut jo tunteja. Kuolleita löytyy kaikkiaan sataviisikymmentä ja kolmesataaviisikymmentä ihmistä on kadonnut. Aluksi epäillään, että asialla ovat olleet mielipuoliset terroristit. Seuraava epäilys kohdistuu hermokaasuun. Viimeinen vaihtoehto on uusi tuntematon kulkutauti. Totuus on kuitenkin jotain vielä pahempaa... ("Ensiluokkainen kirja... pelottava ja pelottavan uskottava." - Publishers Weekly.) Olen lukenut tämän Dean Koontzin Aaveet-kirjan monta vuotta sitten ja mieleeni tuli nyt etsiä tämä uudelleen käsiini, kun joku kehui tätä eräällä internetin keskustelufoorumilla. Melkeinpä kaikki Koontzin romaanit ovat lukemisen arvoisia, vaikka parin kirjan juoni on äärettömän typerä ja muutama uudempi Koontzin tuotos on kirjoitettu turhan kuvailevasti, hitaasti etenevästi. Aaveet on kuitenkin ihan kelpo kauhuromaani ja oli mukava pitkästä aikaa lukea tällaista aika perinteistä kauhua. Tästä on tehty myös elokuva, mutta en ole aivan varma, olenko nähnyt sen. Viralliset kotisivut.

Koontz, Dean: Kuun valo

(joulukuu 2004) "Vähän ennen kuin Dylan O'Connor iskettiin tajuttomaksi ja sidottiin kiinni tuoliin, vähän ennen kuin häneen vastoin tahtoaan pistettiin ruiske tuntematonta ainetta ja hän huomasi, että maailma on syvästi arvoituksellinen tavoin, joita hän ei ollut koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi, hän poistui motellihuoneestaan kävelläkseen valtatien poikki kirkkaasti valaistuun pikaruokapaikkaan ja ostaakseen sieltä juustohampurilaisia, ranskanperunoita, pieniä omenahillolla täytettyjä piiraita ja vaniljapirtelön. Kulunut päivä lepäsi haudattuna maahan, asfalttiin. Näkymättömänä mutta aistittavana sen haamu leijui Arizonan yössä: kuumana henkäyksenä se kohosi laiskasti jokaisesta tuumasta maata, jolla Dylan kulki." Jos mun täytyisi nimetä yksi, vain yksi, lempikirjailijani, vastaisin luultavasti Dean Koontz. En suoraan sanottuna osaa selittää, mikä näissä kirjoissa kiehtoo, mutta eipä Koontzin tarinankerronnassa mitään vikaakaan mielestäni ole. Hänen kirjansa ovat ihan ansaitusti vuosi vuoden jälkeen bestseller -listojen kärkipäässä ja joka vuosi joulun alla alan kaivata hänen uusinta suomennettua romaaniaan luettavakseni. Kuun valo on lähes 500-sivuinen järkäle. Ei parasta Koontzia, mutta silti Kuun valo jaksoi kiinnostaa loppuun saakka. Dean Koontziin voit tutustua paremmin hänen virallisilla kotisivuillaan.

Koontz, Dean: Odd Thomas - Hiljaisten kaupunki

(elokuu 2006) Alkuperäinen teos Odd Thomas, vuonna 2003. Suomennettu 2006. Kustantaja Gummerus. 407 sivua. Lohtua, oikeutta ja kostoa hakevilla kuolleilla on keinonsa kommunikoida nuoren Odd Thomasin kanssa. Nyt Pico Muccon erämaakaupungissa kuhisee aaveiden lisäksi bodacheja, varjomaisia olioita, joilla on tapana kerääntyä verilöylyjen ja joukkotuhojen yleisöksi. Kun Pico Mundon grilliin saapuu bodachien ympäröimä muukalainen, Odd Thomas vakuuttuu, että kuolleet yrittävät kertoa hänelle jotain todella tärkeää... ("Toisinaan...kirjailija onnistuu kaikessa aivan täydellisesti. Koontz on tehnyt sen tässä loistavassa romaanissaan...Odd Thomas on viime aikojen viihdekirjallisuuden ikimuistettavampia hahmoja." - Publishers Weekly.) Dean R. Koontz (s. 1945) on yksi lempikirjailijoistani, ja luen yleensä hänen suomennetut kirjansa heti tuoreeltaan. Odd Thomas on yksi hänen menestyneimmistä kirjoistaan, ja tälle kirjalle on kirjoitettu myös jatko-osa. Koontzin kirjoissa on omalaatuista huumoria, yliluonnollisia piirteitä, piinaavaa kauhua. Odd Thomasin juoni on mukaansatempaava, jännittävä, mielenkiintoinen. Arvostan nykyisin paljon enemmän Dean Koontzia kuin Stephen Kingiä. Viralliset kotisivut.

Koontz, Dean: Odd Thomas - Kuolleiden kasino

(lokakuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Forever Odd, vuonna 2005. Suomennettu 2007. Kustantaja Gummerus. 325 sivua. Oddin lapsuudenystävä nimeltä Danny on kaapattu kotoaan, ja Odd jäljittää hänet tulipalossa tuhoutuneelle kasinolle. Siellä Oddia odottaa joku muukin kuin Danny... ("Odd Thomas on viime aikojen viihdekirjallisuuden ikimuistettavimpia hahmoja." - Publishers Weekly.) Luin vuosi sitten Dean Koontzin kirjan nimeltä Odd Thomas - Hiljaisten kaupunki ja tämä Kuolleiden kasino on jatkoa sille kirjalle. Suosittelen lukemaan ensin Hiljaisten kaupungin ennen kuin paneutuu tähän Kuolleiden kasinoon, sillä monet asiat jäävät kenties hämäräksi, jos ei ole lukenut Hiljaisten kaupunkia. Dean Koontz kuuluu lempikirjailijoideni kaartiin, ja Odd Thomas on niin mahtava tyyppi, että innoissani tartuin tähän jatko-osaan. Omalaatuista huumoria, vaarallisia tilanteita, karmivaa kauhua, koskettavia kohtauksia. Tässäkin kirjassa on mukana Elviksen haamu. Niin kuin useimpia kirjoja, tätäkin kirjaa vaivaa pieni ennalta-arvattavuus, mutta Koontz onnistui myös yllättämään minut ja ahmin kirjan jokaisen sanan kiinnostuneena. Viralliset kotisivut.

Koontz, Dean: Odd Thomas - Luostarin kirous

(elokuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Brother Odd, vuonna 2006. Suomentanut Kari Salminen, vuonna 2008. Kustantaja Gummerus. 349 sivua. 21-vuotias Odd Thomas on vetäytynyt syrjäiseen luostariin mietiskelemään. Eräänä joulukuisena yönä luostariin saapuu bodacheja. Ne ovat varjomaisia olioita, joilla on tapana kerääntyä verilöylyjen ja joukkotuhojen yleisöksi. Myöhemmin paikalle saapuu myös muotoaan muuttavia luurankomaisia olentoja. Ovatko pahaenteisesti käyttäytyvät oliot vastuussa veli Timothyn katoamisesta? ("Luostarin kirous tarjoilee vastustattoman kummallisen sekoituksen yliluonnollista kauhua ja huumoria, joka saa nauramaan ääneen." - Publishers Weekly.) Olen lukenut ilmeisesti kaikki Dean Kootzin (s. 1945) suomennetut kirjat, ja lukulistaltani on löytynyt siis myös kaksi aiempaa Odd Thomas -kauhujännäriä, Hiljaisten kaupunki ja Kuolleiden kasino. Suosittelen lukemaan Odd Thomas -sarjan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Tämän kolmannen Odd Thomas -kirjan nimeltä Luostarin kirous mieheni luki ensin, ja nyt minäkin pääsin tarttumaan tähän. Tämä Luostarin kirous on ehkäpä parempi kuin Kuolleiden kasino, sillä tätä ei mielestäni vaivaa yhtä paha ennalta-arvattavuus ja satunnainen tylsyys. Nautin Dean Kootzin sujuvista juonenrakenteluista, karmivasta kauhusta ja omalaatuisesta huumorista. Usein petyn kirjojen lopputapahtumiin, mutta tämän Luostarin kirouksen lopusta oikeastaan pidin. Suosittelen! Jään innolla odottamaan neljännen Odd Thomas -kirjan suomentamista! Toisaalta olisi mukavaa vaihtelua saada lukea Koontzilta välillä muutakin kuin näitä Odd Thomas -kirjoja, sillä pidemmän päälle Odd Thomasin seikkailut saattavat alkaa tylsistyttää. Dean Koontzin viralliset kotisivut ja Odd Thomasin kotisivut.

Kostova, Elizabeth: Historiantutkija

(syyskuu 2006) Alkuperäinen teos The Historian, vuonna 2005. Suomennettu 2006. Kustantaja WSOY. 596 sivua. Vuonna 1972 kuusitoistavuotias tyttö löytää isänsä kirjastosta lohikäärmeen kuvalla koristellun salaperäisen kirjan. Tyttö saa luettavakseen kirjeitä, joissa pahoitellaan lukijan kohtaloa. Isä suostuu kertomaan professori Rossista, joka katosi tutkiessaan merkillistä historiallista arvoitusta. Rossi, isä ja Rossin tytär olivat jäljittäneet ihmisvereen ja pimeyteen viehtynyttä hahmoa. Ensimmäisen kerran hänestä kirjoitettiin 1400-luvulla Draculana, lohikäärmeen poikana... Elizabeth Kostovan esikoisteos Historiantutkija on menestynyt monessa maassa, ja tätä kirjaa on hehkutettu myös Suomessa. Kostova hioi kirjaansa kymmenkunta vuotta, ja hän on luonut viihdyttävän romaanin. Vaikka juoni pysyy koko ajan jännittävänä ja tapahtumat etenevät mukavaa vauhtia, puolivälin jälkeen tarina alkoi kuitenkin paikoitellen hieman puuduttaa. Kirjan kirjeet ovat pikemminkin tavallista tarinankerrontaa kuin kirjeitä. Eurooppaa ehditään kierrellä ristiin rastiin ennen kuin asiat selviävät. Toisaalta pidin kirjasta, toisaalta taas tämä oli pienoinen pettymys.

Kraus, Harry Lee Jr.: Puheenjohtaja

(lokakuu 2004) Poliisikonstaapeli Nathan McAllister on haavoittunut ampumavälikohtauksessa poliisitoverin luodista ja halvaantunut kaulasta alaspäin. Nyt hänelle on vihjattu, että kohtalokas luoti ei ollutkaan vahingonlaukaus. Mitä hänen avioliitolleen on tapahtunut? Entä miksi hänen nimensä on kytketty sairaalamurtoon, jossa tehtiin suurta vahingoa kirurgian osaston puheenjohtajan laboratoriolle? Pidän perinteisistä jännäreistä, joten Harry Lee Kraus Jr.:n Puheenjohtaja on mieluisaa luettavaa. Ei ällistystyttävän nerokas eikä kaunopuheisesti kirjoitettu, mutta silti oivaa iltalukemista.

Krokotiilit eivät puhu suomea

(syyskuu 2007) Koonnut Unni Lindell, vuonna 2006. Suomennettu 2007. Kustantaja Schildts. 126 sivua. Luin vuosi sitten kirjan nimeltä Ystävä sä lapsien anna villoja, ja tämä Krokotiilit eivät puhu suomea -kirja on jatkoa sille. Kirjassa on siis kaikenlaisia hulvattomia lasten kommentteja, joista moni sai minut hymyilemään. Mahtavaa! Unni Lindell (s. 1957) on kiertänyt iltapäiväkerhoissa ja kouluissa haastattelemassa lapsia. Kirjassa on tarinaa muun muassa eläimistä, perheestä, koulusta, uskonnosta, taiteesta ja shoppailusta. Lasten suusta kuulee usein totuuden! Tämä kirja olisi varmasti mieluisa lahja monille äideille ja miksei isillekin, ja tätä voi suositella myös lapsettomille ihmisille. Tämän kirjan lukaisi nopeana välipalana. Kirjassa on mustavalkoinen piirroskuvitus. "Jos minä joskus saan lapsen, sen nimeksi tulee Salmonella Elisabeth. Ja sen ei tarvitse käydä koulua." - Hedda Sofie, 6 vuotta. "Krokotiileillä on monta nimeä. Ulkomailla niitä sanotaan alligaattoreiksi tai rullaattoreiksi." - Anton, 6 vuotta. "Lehmillä on valtavat reidet, ihan niin kuin äidillä." Steffen, 6 vuotta. "Leipää voi leipoa itse tai ostaa käytettynä kaupasta." - Ulrich, 6 vuotta. Unni Lindell Wikipediassa.

König, Ralf: Kuin kanit konsanaan

(lokakuu 2004) Horst viettää leppoisaa elämää, kunnes hänen tyttöystävänsä Vera löytää roskapussista pornovideon. Horst on saman tien poikamies samoin kuin hänen homppeli naapurinsa Sigi. Horst ajautuu kiihkeään suhteeseen oopperadiivan kanssa, Sigi taas haluaa viekoitella vuoteeseensa sikamakean muuttomiehen.König on taas vauhdissa eikä tästäkään sarjakuvakirjasta tosiaankaan puutu seksiä.

König, Ralf: Voitte suudella sulhasta

(kesäkuu 2004) Konservatiiviset poliitikot pihisevät kiukusta, katolinen kirkko kiristelee hampaitaan, mutta mikään ei auta: avioliiton ja perheen pyhät arvot ovat vaarassa! Homot ja lesbot marssivat joukolla maistraatteihin ja rekisteröivät parisuhteensa. Myös Konrad ja Paul haluavat suudella alttarilla 15 vuoden susiparina elon jälkeen. Mutkia matkaan tuottaa vain se, että Paul on antautunut suhteeseen homokammoisen nuoren turkkilaispojan kanssa. Tuleva anoppi on hermoparahduksen partaalla kuullessaan homppeliparin avioaikeista... Aikaisemmat lukemani Ralf Königin homoaiheiset sarjakuvakirjat ovat olleet loistavia ja kun huomasin kirjastoon ilmestyneen tuoreen Konrad ja Paul-kirjan, mun oli pakko päästä heti lukemaan. Voitte suudella sulhasta on täynnä huumoria ja piirrokset ovat mahtavia.

L

Lang, Maria: Meitä oli kolmetoista

(syyskuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Vi var tretton i klassen, vuonna 1973. Suomentanut Aarne Valpola, vuonna 1975. Kustantaja Gummerus, vuonna 2005. 232 sivua. • Frederika Lagervall suunnittelee luokkakokouksesta hilpeää kevätjuhlaa, jossa vaihdetaan kuulumisia ja muistellaan menneitä. Ahlströmin koulun oppilaiden jälleennäkeminen päättyy kuitenkin karmealla tavalla. Tukholman poliisin päällikkö Christer Wijk joutuu kaivautumaan kauas menneisyyteen etsiessään ratkaisua arvoitukseen... • Maria Lang on minulle uusi tuttavuus. Takakannen tekstissä Meitä oli kolmetoista -dekkaria kuvaillaan nostalgiseksi rikosromaaniksi, ja senpä takia tulinkin lainanneeksi tämän kirjastosta. En kuitenkaan oikein pitänyt tästä. Henkilöhahmojen tylsät jaarittelut kyllästyttivät minua, eikä kirja missään vaiheessa muuttunut oikeasti kiinnostavaksi. Ensimmäiset sata sivua olivat mielestäni pelkkää henkilöhahmoihin tutustumista. Mietin jopa jättäväni tämän kesken, mutta tämä oli niin nopealukuinen, että päätin kahlata tämän läpi yhden tylsän illan ajankuluksi. Eipä Maria Langia taida toista kertaa eksyä lukulistalleni.

Larsson, Åsa: Aurinkomyrsky

(tammikuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Solstorm, vuonna 2003. Suomentanut Katriina Savolainen, vuonna 2005. Kustantaja Otava. 301 sivua. Keskellä alttari­käytävää makaa murhattuna "Paratiisipojaksi" kutsuttu seurakunnan karismaattinen johtohahmo. Tapaus pakottaa Tukholmassa työskentelevän nuoren juristin Rebecka Martinssonin palaamaan synnyinkaupunkiinsa... ("Talvinen kylmyys ja lähes sisäsiittoinen seurakunta tarjoavat loistavan ympäristön hyvän ja pahan taisteluun." - Juha Roiha.) Åsa Larsson (s. 1966) on Ruotsin Kiirunasta kotoisin oleva veroasioihin erikoistunut juristi, jonka isä on suomenkielinen kiirunalainen kirjastonhoitaja ja äiti on kotoisin Tornionjokilaaksosta. Saimme tämän Aurinkomyrsky-dekkarin joululahjaksi vuonna 2005, ja päätin nyt vihdoinkin lukaista tämän. Aurinkomyrsky ei ole ollenkaan huono dekkari, ja henkilöhahmot tuntuvat eläviltä. Nopeita juonenkäänteitä kaipaavalle tarina luultavasti etenee liian verkkaisesti, mutta minua ei alkanut missään vaiheessa kyllästyttää. Ilmeisesti kirjan suomentajalle oli sattunut kömmähdys, koska kirjan alkupuolella otsakkeessa mainittiin päivämääräksi 17. helmikuuta, mutta poliisien puhuessa murhasta olikin päivämääränä 17. tammikuuta. Åsa Larssonin parhainta antia ovat ehdottomasti henkilökuvaukset, mutta tarina on myös jännittävä. Lopputapahtumat ovat kenties jossain määrin ennalta-arvattavat, mutta toisaalta tykkäsin tämän kirjan lopusta. Luultavasti tämä on sellainen dekkari, joka jakaa ihmiset melko tiukasti kahteen kastiin - joko juonikuvioihin oikeasti koukuttuu tai sitten kirjasta ei pidä ollenkaan. Aurinkomyrsky on saanut Ruotsin dekkariakatemian esikoispalkinnon vuonna 2003, ja kirja on käännetty muun muassa italiaksi, hollanniksi, ranskaksi ja saksaksi. Aurinkomyrsky-dekkarin pohjalta on tehty elokuva, joka ilmestyi Ruotsissa marraskuussa 2007 ja julkaistaan Suomessa nyt tammikuussa 2008. Åsa Larsson Wikipediassa.

Larsson, Åsa: Kunnes vihasi asettuu

(tammikuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Till dess din vrede upphör, vuonna 2008. Suomentanut Sanna Manninen, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 282 sivua. Huhtikuussa Tornionjoesta löytyy tytön ruumis. Isoisoäitinsä luona asunut Wilma ja hänen poikaystävänsä Simon ovat olleet kadoksissa jo kuukausia. Kiirunan poliisit alkavat rikoskomisario Anna-Maria Mellan ja syyttäjä Rebecka Martinssonin johdolla kysellä kylillä nuorenparin liikkeistä. Epäilyjä herättävät erityisesti uhmakkaat Krekulan veljekset, joiden Anna-Maria vaistoaa sekaantuneen katoamiseen... Åsa Larssonin (s. 1966) dekkarit ovat minulle tuttuja, sillä kirjahyllystäni löytyvät kaikki hänen aiemmin suomennetut teoksensa (Aurinkomyrsky, Sudentaival, Musta polku). Anoppini on ostanut minulle joululahjaksi aina tuoreimman Larssonin dekkarin, ja tällä kertaa sain tämän Kunnes vihasi asettuu -rikosromaanin, joka onkin jo neljäs kirja kuusiosaiseksi kaavaillussa Rebecka Martinsson -sarjassa. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat Ruotsin Kiirunaan, ja tässä neljännessä kirjassa suurta roolia näyttelee myös Tornionjoki. Larssonin dekkarit kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, sillä kirjoissa viitataan aika ajoin aiempien kirjojen tapahtumiin ja Rebecka Martinssonin elämä etenee kirjasarjan edetessä. Olen pitänyt aiemmista Larssonin dekkareista, ja mielestäni tämä kirjasarja vain paranee jokaisen kirjan myötä. Kunnes vihasi asettuu oli koukuttavaa luettavaa. Ihastuin Larssonin tapaan tehdä kuolleesta tytöstä tarinan kertojaääni, ja vaikka kirjassa vilisee monia hahmoja, kuollut Wilma tuntui kirjan päähenkilöltä. Usein dekkareissa keskitytään enemmän eläviin kuin kuolleisiin, ja Larssonin kirjoitustyyli tuo mukavaa vaihtelua nuutuneeseen dekkarigenreen, vaikka tämä ei olekaan mikään aivan ainutlaatuinen tapa rikoskirjallisuudessa. Nämä Åsa Larssonin dekkarit ovat sellaisia laadukkaita pohjoismaisia dekkareita, joista minä pidän erittäin paljon!

Larsson, Åsa: Musta polku

(maaliskuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Svart stig, vuonna 2006. Suomentanut Katriina Savolainen, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 368 sivua. Pitkän sairasloman jälkeen Rebecka Martinsson on muuttanut Kiirunaan ja työskentelee siellä syyttäjänä. Tornionjärven jäältä löytyy naisen ruumis. Rebecka alkaa tutkia tapausta... ("Musta polku käsittelee rahaa, luokkaeroja ja valtaa; tapahtumat sijoittuvat Kiirunaan, mutta saavat myös uskottavan kansainvälisen perspektiivin." - Hufvudstadsbladet.) Åsa Larsson (s. 1966) on Ruotsin Kiirunasta kotoisin oleva juristi, jonka isä on suomenkielinen kiirunalainen kirjastonhoitaja ja äiti on kotoisin Tornionjokilaaksosta. Luin aikaisemmin tänä vuonna kaksi aiempaa Rebecka Martinsson -dekkaria (Aurinkomyrsky, Sudentaival), ja tämä kolmaskin kirja löysi tiensä lukulistalleni, sillä saimme tämän joululahjaksi. Kiirunassa on noin 24 000 asukasta, joten näitä kirjoja lukiessani hieman ihmetyttää, miten paljon pahuutta Åsa Larsson onkaan ahtanut Kiirunaan. Tosin tässä kolmannessa kirjassa tapahtumat vain hipaisevat Kiirunaa, ja suurin osa toiminnasta tapahtuu muualla. Vaikka olen pitänyt aiemmistakin kirjoista, mielestäni tämä kolmas kirja eli Musta polku on Larssonin kirjoista paras. Nämä Åsa Larssonin kirjat kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, sillä tässä Musta polku -kirjassa viitataan muutaman kerran aiempien kirjojen tapahtumiin. Åsa Larssonin mukaan kirjasarja on nyt puolivälissä, joten odotettavissa on ilmeisesti vielä toiset kolme Rebecka Martinsson -dekkaria. Åsa Larsson Wikipediassa.

Larsson, Åsa: Sudentaival

(tammikuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Det blod som spillts, vuonna 2004. Suomentanut Katriina Savolainen, vuonna 2006. Kustantaja Otava. 352 sivua. Mildred Nilssonilla riitti vihollisia Kiirunassa. Erityisesti miehet karsastivat naispappia, joka ajoi naisten ja eläinten asiaa. Viimeksi hän oli riitaantunut metsästäjien ja poronomistajien kanssa, koska halusi suojella kirkon maille asettunutta naarassutta. Lopulta joku sai tarpeekseen ja tappoi Mildredin. Rebecka Martinsson ei ole vielä toipunut puolitoista vuotta sitten tapahtuneesta Paratiisipojan murhasta, mutta hän suostuu auttamaan taas poliisia... ("Larsson on väkevä henkilökuvaaja ja yhteiskunnan näkijä." - Helsingin Sanomat.) Åsa Larsson (s. 1966) on Ruotsin Kiirunasta kotoisin oleva juristi, jonka isä on suomenkielinen kiirunalainen kirjastonhoitaja ja äiti on kotoisin Tornionjokilaaksosta. Lukaisin kolme viikkoa sitten Åsa Larssonin esikoisdekkarin nimeltä Aurinkomyrsky, ja nyt oli vuorossa Larssonin toinen dekkari nimeltä Sudentaival. Saimme tämän lahjaksi jouluna 2006. En yleensä pidä uskonnollisista teemoista romaaneissa, ja nämä kaksi Åsa Larssonin dekkaria pyörivät vahvasti kirkon ympärillä, mutta Larssonin kirjoissa ei kuitenkaan ole liikaa uskonnollisuutta. Niin kuin ensimmäisessäkin kirjassa, myös tässä Sudentaipaleessa on muutamia virheitä - esimerkiksi Gustav-niminen lapsi mainitaan yhtäkkiä Gunnarina ja muuttuu sitten takaisin Gustaviksi. Vaikka Aurinkomyrsky oli hyvä dekkari, tämä Sudentaival miellytti minua himpun verran enemmän. Kirjan paras henkilöhahmo on ehdottomasti kehitysvammainen Nalle, mutta kirja tulvii muitakin persoonallisia, kiehtovia ihmisiä. Olen aivan koukussa Åsa Larssonin dekkareihin! Larssonin dekkarit kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, sillä tässä Sudentaival-kirjassa viitattiin useasti Aurinkomyrsky-dekkarin tapahtumiin. Sudentaival on voittanut Ruotsin parhaan dekkarin palkinnon vuonna 2004. Åsa Larsson Wikipediassa.

Lehane, Dennis: Koskematon

(kesäkuu 2008) Alkuperäinen teos Sacred, vuonna 1997. Suomentanut Heikki Karjalainen, vuonna 2005. Kustantaja Loisto, vuonna 2006. 350 sivua. Kuolemansairas miljonääri Trevor Stone palkkaa Patrick Kenzien ja Angela Gennaron etsimään kadonnutta tytärtään Desireetä. Desireen äiti on kuollut hiljattain väkivaltaisesti, ja isällä on korkeintaan puoli vuotta elinaikaa. Alkujaan juttua tutkimaan oli palkattu etsivä Jay Becker, mutta hänkin on kadonnut... ("Lehanen ilmaisu on omintakeista. Hän muokkaa kovan luokan rikosromaanin elegiseksi tutkielmaksi ihmissielun turmeltuneisuudesta." - Michael Connelly.) Luin vuosi sitten Dennis Lehanen romaanin nimeltä Suljettu saari, ja se oli niin vetovoimainen jännäri, että innokkaasti tartuin tähän Koskematon-romaaniin. Tämä on turhan väkivaltainen rennoksi kesädekkariksi, mutta tarina on kuitenkin sopivan mukaansatempaava. Lukeminen edistyi suunnilleen puoliväliin saakka vaivattomasti, mutta sen jälkeen minulla vain alkoi tökkiä ja hetkittäin kirjaa tuli vedettyä melkoisella väkipakolla. Fiilikseni eivät oikein tainneet sopia nyt näin vauhdikkaaseen ja toiminnalliseen jännäriin. Tapausta selvitellessään yksityisetsivät käyvät nokkelaa sanailua ja viljelevät mustaa huumoria, mutta suurin osa heidän vitseistään ei uponnut minuun. Dennis Lehanen viralliset kotisivut.

Lehane, Dennis: Suljettu saari

(kesäkuu 2007) Alkuperäinen teos Shutter Island, vuonna 2003. Suomennettu 2004. Kustantaja Tammi. 336 sivua. Ashecliffen vankimielisairaala sijaitsee Shutter-nimisellä saarella Bostonin edustalla. Kesällä 1954 saarelle lähetetään liittovaltion sheriffit Teddy Daniels ja Chuck Aule tutkimaan karanneen potilaan tapausta. Potilas on Rachel Solando, skitsofreenikko, joka on tuomittu omien lastensa surmasta. Myöskään Teddyn vaimon surmanneesta pyromaanista ei näy jäljeäkään. Mitä ihmettä saarella oikein tapahtuu? ("Suljettu saari on muotopuhdas suoritus, tasapainoinen ja taitavasti rytmitetty." - Helsingin Sanomat.) Bostonilainen Dennis Lehane on työskennellyt ennen päätoimiseksi kirjailijaksi ryhtymistään muun muassa sosiaalityöntekijänä, opettajana, tarjoilijana, autonkuljettajana ja kirjakaupan myyjänä, joten hänellä on kokemusta monesta eri alasta. Tämä Suljettu saari hänen seitsemäs romaaninsa, neljäs suomennettu. Tämä oli minulla lainassa kirjastosta jo joskus pari vuotta sitten, mutta silloin tämä jäi syystä tai toisesta lukematta, joten lainasin tämän nyt uudemman kerran. Tarina tempaisee minut mukaansa. Mielestäni tämä on vetovoimainen jännäri, joka tarjoaa lukijalle pohdiskeltavaa. Tarinan loppu oli pienoinen pettymys. Viralliset kotisivut.

Lehtolainen, Leena: Jonakin onnellisena päivänä

(lokakuu 2008) Julkaistu vuonna 2004. Kustantaja Loisto, vuonna 2005. 375 sivua. Marjukan isä on lähtenyt ja äiti on alkoholisoitunut, joten Marjukka pitää huolta pienistä sisaruksistaan. Äiti tulee uskoon, ja Marjukka päättää paeta väkivaltaisesta kodistaan menemällä naimisiin. Sitten yhtäkkinen rakastuminen tuo elämään dramaattisen käänteen. Marjukka pakenee Outokummusta pääkaupunkiseudulle ja muuttaa nimensä, mutta demonit seuraavat häntä sinnekin... ("Jonakin onnellisena päivänä on upea romaani, jonka aiheena on naisen selviytymistarina, kasvu pikkukaupunkilaisesta perhehelvetistä itsenäiseen elämään." - Taina Salakka-Kontunen, Etelä-Suomen Sanomat.) Tämä Leena Lehtolaisen (s. 1964) pokkari on jo parisen vuotta nököttänyt kirjahyllyssäni, ja nyt päätin vihdoinkin lukaista tämän, kun tässä kuussa on tullut luettua muitakin suomalaisia naiskirjailijoita. Olen aiemmin lukenut Lehtolaiselta ainoastaan dekkareita, joten kiinnostuneena tartuin tähän Jonakin onnellisena päivänä -romaaniin. Marjukan elämä ei ole mukavimmasta päästä, mutta en silti kokenut tarinaa liian ahdistavaksi. Ehkäpä Marjukan elämässä tapahtuu vähän liikaakin, jotta tarina olisi oikeasti uskottava, mutta tempauduin kyllä täysillä mukaan Marjukan elämän kiemuroihin ja koukeroihin. Pidin enemmän kirjan ensimmäisestä kuin jälkimmäisestä osasta, vaikka ehkäpä jälkimmäinen osa tarinasta oli uskottavampaa tekstiä. Harvoin mikään kirja koskettaa minua, mutta tätä lukiessani kyyneleet melkeinpä kihosivat silmiin. Tämän kirjat teemat ja Marjukan elämä jäävät varmasti pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa. Leena Lehtolaisen kotisivut.

Lehtolainen, Leena: Luminainen

(helmikuu 2010) Julkaistu vuonna 1996. Kustantaja Tammi. 352 sivua. • Rosbergan kartanossa keskellä Nuuksiota toimii naisten terapiakeskus, johon miehiltä on pääsy kielletty. Keskuksen johtaja Elina Rosberg löytyy joulunvieton jälkeen metsästä kuolleena. Ylikonstaapeli Maria Kallio ryhtyy selvittämään tapausta, ja epäiltyjen listalta löytyy niin uskonnon uhri, seksityöläinen, adoptiolapsi kuin boheemi runoilijakin. Lisäjännitystä tuo Mariaa ja hänen kollegaansa uhkaileva vankikankuri... • Leena Lehtolaisen kirjoittamia Maria Kallio -dekkareita olen jonkin verran lueskellut, en kovinkaan montaa, ja pitkästä aikaa nappasin kirjastosta Lehtolaisen kirjan. Olen aikoinaan katsonut televisiosta Rikospoliiisi Maria Kallio -sarjan, joten tämä Luminainen on tullut silloin nähtyä, mutta en muistanut enää yhtään mitään juonikuvioista. Helppo, nopealukuinen dekkari, ei kuitenkaan parasta Lehtolaista. Ehkäpä näitä Lehtolaisen dekkareita voisi taas enemmänkin lueskella.

Lehtolainen, Leena: Rivo Satakieli

(heinäkuu 2006) Alkuperäinen teos vuonna 2005. Kustantaja Tammi. 346 sivua. Pahasti viillelty vähäpukeinen nainen löydetään Espoosta lumiselta niityltä tien vierestä. Rivo Satakieli -studion omistaja, prostituoitu Lulu Nightingale murhataan. Henkirikoksia tulee vielä lisää, ja Maria Kallio tutkii asiaa alaistensa kanssa... Leena Lehtolainen (s. 1964) on kirjoittanut jo viisitoista kirjaa, ja tämä Rivo Satakieli on yhdeksäs Maria Kallio -dekkari. Olen aikaisemmin lukenut muutamia Leena Lehtolaisen dekkareita ja nähnyt televisiosta Maria Kallio -sarjan, joten osasin odottaa tämän olevan ihan laadukas dekkari. Lehtolaisen tekstiä on helppo lukea, ja tarina etenee jouhevasti. Minulla meni kirjan lukemiseen aika kauan, sillä minulle iski elämäni ekaa kertaa silmätulehdus, teimme pari pientä kesälomareissua ja aloitin työt. Osaksi hitaasti etenevästä lukemisesta ja osaksi kirjan aihepiiristä johtuen en pitänyt tästä niin paljoa kuin muutamasta muusta Lehtolaisen dekkarista. Viralliset kotisivut.

Leon, Donna: Oman käden oikeus

(tammikuu 2006) Alkuperäinen teos Uniform Justice, vuonna 2002. Suomennettu 2005. Kustantaja Otava. 256 sivua. Venetsialaisen komisario Guido Brunetti -sarjan kahdestoista suomennos. Sotilasakatemian kylpyhuoneesta löytyy kuollut poika. Onko hän tehnyt itsemurhan? Miksi pojan isä, moitteettomuudestaan kuuluisa ex-parlamentaarikko, on niin vastahakoinen auttamaan tutkimuksissa? Minä en ollut aikaisemmin tutustunut Leonin dekkareihin ja tämä Oman käden oikeus lähti kirjastosta mukaani ihan sattumalta. Ihanaa saada käpertyä sohvan nurkkaan höyryvän teemukin sekä hyvän dekkarin kera, kun on ulkona on pakkasta -20 astetta! Vaikka Oman käden oikeus onkin viihdyttävää luettavaa, en ihastunut niin paljon, että haluaisin kahlata läpi muutkin Leonin dekkarit. Pidän vauhdikkaammista dekkareista, ja vaikka Oman käden oikeus -kirjassa tapahtumat etenevät moitteetonta vauhtia, kirjassa on silti koko ajan hieman verkkainen tunnelma. Brunettin Paola-vaimo laittaa päivittäin taivaallista ruokaa, ja kirjaa lukiessani pystyin melkein tuntemaan valkosipulin tuoksun nenässäni.

Leoni, Giulio: Mosaiikkimurha

(helmikuu 2009) Italiankielinen alkuteos I delitti del mosaico, vuonna 2004. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä, vuonna 2006. Kustantaja Otava. 331 sivua. Firenze kesäkuussa 1300. Merkittävä mosaiikkitaitelija löydetään kuolleena kirkosta keskeneräisen taideteoksen ääreltä. Tunnettu filosofi ja runoilija Dante Alighieri on juuri nimitetty kaupungin prioriksi, ja murha lankeaa hänen selvitettäväkseen. Mitä niin kyseenalaista mosaiikkityön oli määrä esittää, että maestro menetti sen vuoksi henkensä? Mikä osuus tapahtumiin on oppineiden veljeskunnalla, joka on perustamassa kaupunkiin yliopistoa? Entä tanssijatar Antilialla? Giulio Leoni (s. 1951) on roomalainen professori, akateemikko ja historiantutkija, jonka historiallinen Dante-sarja on saavuttanut suosiota Italian lisäksi myös muissakin maissa. Dante-sarjan pääosassa on Dante Alighieri. Tämä Mosaiikkimurha on ensimmäiseksi suomennettu kirja, mutta todellisuudessa tämä on jo sarjan toinen osa. Historiallisiin mysteereihin on silloin tällöin mukava perehtyä, mutta Giulio Leonin Mosaiikkimurha ei ole erityisen mukaansatempaava romaani. Hetkittäin lukeminen takkusi pahasti, ja vetäisin tämän aikamoisella väkipakolla. Elämä 1300-luvun Italiassa vaikuttaa kovin väkivaltaiselta, ja lähes kaikki kirjan henkilöt tuntuivat minusta jokseenkin vastenmielisiltä. Pääosassa ovat oppineet miehet, kuten apteekkari, juristi, astrologi ja arkkitehti, mutta tarinassa vilahtelee myös varkaita, spitaalisia, prostituoituja, kerjäläisiä. Murhatutkimus ei oikein saanut mielenkiintoani heräämään, joten enemmän tämä tuntui historialliselta kuvaukselta kuin kunnon dekkarilta. Lainasin kirjastosta samalla kertaa kaksi Dante-mysteeriä, mutta tämän Mosaiikkimurhan perusteella päätin jättää toisen kirjan lukematta, sillä ei tämä Mosaikkiimurha tarjonnut minulle lukunautintoa eikä elämyksiä enkä jaksa lukea enempää tällaisia Dante-mysteerejä.

Liisaleena: Poikki ja pinoon: Kootut kolumnit

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos vuonna 2003. 128 sivua. Liisaleenan kolumneja on julkaistu Ylioppilaslehdessä ja City-lehdessä, mutta itselläni ei ainakaan näin äkkiseltään ole minkäänlaista muistikuvaa, että olisin lukenut näitä kolumneja aiemmin. Yksi kolumneista oli tuttu ennestään, koska olen saanut sen muutamaan kertaan sähköpostilaatikkooni, vaikkakaan en silloin tiennyt sen olevan Liisaleenan kynästä. Liisaleena-nimimerkin takaa löytyvät Arno Kotro ja Jaakko Lyytinen. Kolumneissa käsitellään muun muassa miehiä, kännyköitä, häitä ja horoskooppeja. Liisaleenan mielipide koulutushysteriasta: "Parin vuoden päästä Suomessa vilistää kolme miljoonaa maisterintumpeloa. Mutta kun kylppärin putki hajoaa, putkimiestä ei saa kuin halvassa pornofilmissä.". Ehkäpä tämä kirja olisi parhaimmillaan, kun lukisi silloin tällöin yhden kolumnin eikä kahlaisi koko kirjaa vauhdilla läpi. Riemastuttavaa lomalukemista.

Lindell, Unni: Orkesterimonttu

(maaliskuu 2009) Norjankielinen alkuteos Orkestergraven, vuonna 2005. Suomentanut Päivi Kivelä, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 351 sivua. Metrokiskojen vierestä löytyy kuollut nainen, joka osoittautuu olevan postivirkailija, viulisti Siv Ellen Blad. Ylelliseen elämään tottunut Siv Ellen on joutunut avioeron jälkeen taloudelliseen ahdinkoon. Epäiltyjen piiri on laaja. Tutkimus mutkistuu entisestään, kun Siv Ellenin lipastosta löytyy kylmiä väreitä aiheuttava rakkauskirje. Komisario Cato Isaksenissa aiheuttaa pelkoa murhaaja, joka sotkee kissa ja hiiri -leikkiinsä myös Caton nuorimman pojan... Unni Lindell (s. 1957) on norjalainen kirjailija, jolta olen aiemmin lukenut kaksi dekkaria, Unenvartijan (Drømmefangeren, 1999) ja Yösiskon (Nattsøsteren, 2002). Unenvartija oli minulle pettymys, mutta sen sijaan Yösisko oli ihan kelpo viihdettä, joten suurilla odotuksilla tartuin tähän Unni Lindellin tuoreimpaan suomennettuun dekkariin nimeltä Orkesterimonttu. Mielestäni tämä Orkesterimonttu ei ehkä ole ihan yhtä mukaansatempaava kuin Yösisko, enkä jaksanut olla koko aikaa kiinnostunut juonikuvioista, vaikka Orkesterimontun tarina oikeastaan onkin ihan hyvä. Orkesterimonttuun keskittymistäni häiritsi hieman se, että ajatukseni vielä pyörivät ennen tätä kirjaa lukemassani Karin Alvtegenin Petos-jännärissä. En hetkeen taida jaksaa lukea enempää Unni Lindellin dekkareita, sillä olen näiden kolmen lukemani kirjan myötä jo vähän kyllästynyt Cato Isakseniin.

Lindell, Unni: Unenvartija

(helmikuu 2009) Norjankielinen alkuteos Drømmefangeren, vuonna 1999. Suomentanut Päivi Kivelä, vuonna 2003. Kustantaja WSOY. 447 sivua. Yhdeksäntoistavuotias Therese Geber on mennyt ystäviensä kanssa taidennäyttelyn jälkeen ravintolaan, ja yllättäen hän katoaa. Myöhemmin Therese löydetään kuolleena satama-altaasta. Pian samalta alueelta katoaa viisivuotias tyttö. Rikospoliisi Cato Isaksen johtaa murhatutkimuksia kovan paineen alla. Hän on muuttanut takaisin entisen vaimonsa luo, mutta aika ei tahdo riittää työn ja kahden perheen hoitamiseen kunnialla... Unni Lindell (s. 1957) on norjalainen rikoskirjailija, johon minun on ollut jo pitkään tarkoitus tutustua paremmin. Luin pari vuotta sitten novellikokoelman nimeltä Joulutarinoita, ja kyseisestä kirjasta löytyi Unni Lindellin kirjoittama novelli, johon tykästyin kovasti. Kun viime viikolla kävin hakemassa kirjastosta lisää luettavaa, huomasin hyllyssä peräti kolme Unni Lindellin dekkaria, joten iloisena nappasin ne kaikki mukaani. Herkuttelen kirjat pikkuhiljaa, ja ensimmäiseksi otin lukuvuoroon tämän Unenvartija-dekkarin, joka on ilmeisesti toinen osa Cato Isaksen -sarjassa. Kirjan alkupuoli oli minulle pettymys, sillä en päässyt heti sisään juoneen ja mielestäni tarina tuntui turhan vaisulta. Loppua kohden jännitys onneksi tiivistyy, mutta ehkäpä tämä on hieman ylipitkä, väkisin venytetty tarina. Kirjasta löytyy monia teemoja, kuten esimerkiksi poliisi Cato Isaksenin tasapainottelu kahden perheen välillä sekä murhatun tytön äidin harras uskovaisuus ja sisaren syömishäiriö, ja ne tuovat lisäväriä dekkariin. Yleisvaikutelmani tästä dekkarista jäi positiivisen puolelle, mutta kyllähän tämä Unenvartija oli minulle silti jossain määrin pettymys. Unenvartija on aikoinaan palkittu Norjassa Riverton-palkinnolla vuoden parhaan rikosromaanina.

Lindell, Unni: Yösisko

(maaliskuu 2009) Norjankielinen alkuteos Nattsøsteren, vuonna 2002. Suomentanut Päivi Kivelä, vuonna 2006. Kustantaja WSOY. 410 sivua. 75-vuotias Brenda Elise Moen on ammuttu maaliskuisena yönä. Rikospaikan lähellä on nähty vanha nainen. Asetta ei kuitenkaan löydy eivätkä johtolangat osoita ketään syylliseksi. Sitten selviää, että kaksi viikkoa aiemmin kadonnut 14-vuotias teinityttö Kathrine on Moenin tyttärentytär. Rikospoliisi Cato Isaksen yrittää selvittää, millaisia salaisuuksia naiset ovat varjelleet... Unni Lindell (s. 1957) on norjalainen kirjailija, joka on omien dekkariensa lisäksi myös julkaissut yhdessä Mark Levengoodin kanssa lasten sanontoja sisältäviä kirjoja (Vanhat tädit eivät muni, Ystävä sä lapsien anna villoja, Krokotiilit eivät puhu suomea). Aikaisemmin lukemani Unni Lindellin dekkari nimeltä Unenvartija oli minulle jossain määrin pettymys, ja mielestäni tämä Yösisko on paljon parempi kuin Unenvartija. Tämä on selkeämmin kirjoitettu, ja pääsin nopeasti juoneen sisään. Unenvartija ei oikein onnistunut minua yllättämään, mutta tässä Yösiskossa on jännittävämpiä juonenkäänteitä ja mielenkiintoisempia henkilöhahmoja. Arvasin tosin tässäkin syyllisen henkilöllisyyden jo hyvissä ajoin ennen lopputapahtumia, mutta Unni Lindell oli todennäköisesti ihan tarkoituksella ripotellut lukijoilleen pieniä vihjeitä syyllisestä. Koukuttavaa luettavaa! Tämän kirjan perusteella voisin varovaisesti suositella näitä Unni Lindellin kirjoittamia Cato Isaksen -dekkareita muillekin pohjoismaisen rikoskirjallisuuden ystäville.

Lindqvist, John Ajvide: Ystävät hämärän jälkeen

(maaliskuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Låt den rätte komma in, vuonna 2004. Suomentanut Jaana Nikula, vuonna 2008. Kustantaja Gummerus. 607 sivua. Eletään vuotta 1981. Tukholmalaisen lähiön Blackebergin metsästä löytyy teinipojan kuiviinvuodatettu ruumis, ja lähiön asukkaat alkavat huhuta rituaalimurhaajasta. Tapaus säväyttää 12-vuotiasta Oskaria, joka haaveilee kostavansa verisesti koulukiusaajilleen. Oskarin huomion kuitenkin varastaa naapurintyttö Eli, joka tuoksuu oudolle, pukeutuu rääsyihin ja näyttäytyy vain iltahämärän jälkeen. Oskarin vilkkaassa mielikuvituksessa alkaa hahmottua ajatus siitä, että kenties hänen uusi ystävänsä ei olekaan ihminen vaan jotain aivan muuta... John Ajvide Lindqvist (s. 1968) on stand up -koomikko ja taikuri. Hänen esikoisromaaninsa Ystävät hämärän jälkeen oli myyntimenestys Ruotsissa, ja kirja valittiin Norjassa vuoden 2005 merkittävimmäksi romaaniksi. Kirjan pohjalta on jo ehditty tehdä elokuva. Olin lukenut muutamia kehuvia arvosteluja tästä kauhuromaanista, ja kun satuin huomaamaan tämän tiiliskiven kirjastosta, päätin lainata tämän ja lukaista läpi. Takakannen teksti lupailee kirjan tarjoavan lukijalleen niin kauhukertomuksen kuin rakkaustarinankin höystettynä koskettavalla kuvauksella erään lapsuuden lopusta. No, aluksi en oikein tiennyt, pidänkö tästä kirjasta vai en, mutta jonkin aikaa luettuani jäin koukkuun. Tarina on sen verran hyvä ja mukaansatempaava, että tätä oli helppo ahmaista sata sivua ja enemmänkin kerrallaan. Paikoitellen meno hieman hyytyy ja muuttuu turhan töksähteleväksi, mutta sitten taas tarina suorastaan lentää eteenpäin ja imaisee lukijan mukaansa. Nykyaikainen vampyyrigenre taitaa pääasiassa pitää sisällään vain teinitytöille suunnattua vaaleanpunaista yltiöromantiikkaa ja helliä tunteita, mutta tässä kauhuromaanissa tarjoillaan perinteisempää vampyyritarinointia. Monet tämän kirjan henkilöhahmoista ovat kuitenkin lopulta paljon kammottavimpia kuin vampyyrityttö Eli, sillä vampyyria kohtaan tunsin jonkinlaista sympatiaa, kun sen sijaan esimerkiksi koulukiusaajien käytöstä en missään tapauksessa pysty hyväksymään. Kertomus ei etene liian ennalta-arvattavasti, ja muutamaan otteeseen jopa suorastaan yllätyin juonenkäänteistä. Voisin kirjoittaa tästä romaanista vaikka kokonaisen esseen, niin paljon tämä tarjosi analysoitavaa ja ajatuksiaherättävää materiaalia. Mikäli aikuisten vampyyrikertomukset ja moderni kauhu kiinnostavat, tätä romaania kannattaa kokeilla, mutta muille lukijoille tämä kirja saattaa olla turhan outo ja vastenmielinen kokemus.

Lindsay, Jeff: Dexter vailla varjoaan

(marraskuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Dexter in the Dark, vuonna 2007. Suomentanut Pauliina Klemola, vuonna 2009. Kustantaja Like. 381 sivua. • Dexter Morgan on haasteiden edessä. Tyttöystävä haluaa taluttaa Dexterin alttarille, ja Miamin poliisi toivoo häneltä ratkaisua mystiseen rituaalimurhien sarjaan. Miten tämä kaikki luonnistuu Dexteriltä, joka on kadottanut mielensä mustan salamatkustajan, Synkän Kyytiläisen? • Jeff Lindsayn luoma Dexter-kirjasarja on minulle ennestään vieras, vaikka tämä Dexter vailla varjoaan on jo kolmas suomennettu Dexter-romaani. Sen sijaan Dexter-televisiosarjaa olen seurannut sitä mukaa, kun Suomessa Nelonen on jaksoja esittänyt, ja ilmeisestikin Dexterin kolmas tuotantokausi pullahtaa televisioruutuun keväällä 2010. Tätä kirjaa lukiessani yritin unohtaa televisiosarjan, mutta väkisinkin sitä jossain määrin tuli vertailtua kirjaa ja tv-sarjaa keskenään. Yleensä pidän aina enemmän kirjoista kuin elokuvista, mutta tässä tapauksessa koen Dexter-televisiosarjan ehkäpä olevan hivenen parempi kuin tämän Dexter vailla varjoaan -romaanin. Dexter työskentelee poliisissa tutkijana, ja lisäksi hän on sarjamurhaaja, mutta hän tappaa ainoastaan pahoja tyyppejä. Pienenä miinuspuolena voisi olla se, että kirjassa on ajoittain Dexterin ajatuksien vatvomista, enkä koko aikaa oikeastaan edes tiennyt, ovatko ajatukset peräisin Dexteriltä, Synkältä Kyytiläiseltä vai heiltä molemmilta. Toisaalta Dexterin itseanalyysi on toki ihan mukava osa tarinaa, mutta kun yöllä silmät ristissä ahmin kirjaa eteenpäin, tuntuivat Dexterin analysoinnit hivenen puuduttavilta. Minua ei oikein miellyttänyt myöskään se, että Dexterin Rita-tyttöystävän lapset Astor ja Cody olisivat samalla tavalla "kieroonkasvaneita" kuin Dexter ja tulevaisuudessa Dexter alkaisi kouluttaa heitä kuten Dexterin Harry-isä koulutti Dexteriä, mutta ehkäpä raskauteni vain on muuttanut minut herkemmäksi lapsiin liittyviä juttuja kohtaan. Kaiken kaikkiaan Dexter vailla varjoaan on ihan viihdyttävä tavaraa, jota voin suositella Dexterin ystäville ja miksei muillekin.

Loe, Erlend: Supernaiivi

(maaliskuu 2004) "Kaikki tuntui merkityksettömältä. Aivan yhtäkkiä. Oma elämäni, muiden elämä, eläimien ja kasvien elämä, koko maailma. Missään ei ollut enää mitään järkeä." 25-vuotias päähenkilö alkaa ratkoa ongelmiaan ja pohtii monia elämän keskeisiä kysymyksiä. Olin kuullut niin monen ylistävän kirjaa, että odotin kirjalta todelta paljon - liikaakin - ja jouduin vähän pettymään. Kerronta on sujuvaa ja kirjaa on helppo lukea, mutta olisin kenties kaivannut päähenkilöltä vieläkin syvällisempiä ajatuksia. Supernaiivi on rentoa sunnuntailukemista.

Long; Jeff: Seinämä

(kesäkuu 2007) Alkuperäinen teos The Wall, vuonna 2006. Suomennettu 2006. Kustantaja Like. 370 sivua. Geologi Hugh ja hänen kiipeilykaverinsa Lewis lähtevät kiipeilemään Al Capille. Hugh löytää metsästä ruumiin, ja toisen kiipeilijän huomataan roikkuvan kielekkäällä. Lewis ja Hugh lähtevät mukaan vaaralliseen pelastusoperaatioon... ("Stephen Kingille on jo pitkään haettu manttelinperijää. Jeff Long on yksi varteenotettavimmista kruununprinsseistä." - Keskipohjanmaa.) Yritin pari vuotta sitten lukea jotain Jeff Longin romaania, mutta se jäi silloin syystä kesken, joten suhtauduin tähän Seinämä-kirjaan pienellä varauksella. Yllättäen tämä olikin ihan rattoisaa kesälukemista. Pidin kiipeilykuvauksista, vaikka en muuten olekaan erityisen kiinnostunut vuorille kiipelystä. Jeff Longin romaaneja kuvataan kauhuscifikirjoiksi, ja sellaiseksi voisi tätä Seinämä-kirjaakin luonnehtia, mutta enpä minä vertaisi Jeff Longia Stephen Kingiin. Kenties voisin yrittää lukea muitakin Jeff Longin romaaneja, jos niitä joskus sattumalta osuu kirjastossa käteeni. Viralliset kotisivut.

Lovecraft, H. P.: Alkemisti ja muita kertomuksia

(heinäkuu 2007) Tarinat on julkaistu vuosina 1916-1938. Suomennettu kokoelmateos on julkaistu vuonna 1994. Kustantaja Jalava. 178 sivua. H. P. Lovecraft (1890-1937) kirjoitti ensimmäisen tarinansa ollessaan 6-vuotias, ja hänen kirjailijauraansa mahtuu lukuisia novelleja. Olen vuosikausia harkinnut tutustuvani hänen tuotantoonsa, mutta vasta nyt tulin lainanneeksi kirjastosta hänen kirjoittamansa novellikokoelman. Kirjan alussa on muutaman sivun pituinen esipuhe, joka kertoo mielenkiintoisia faktoja H. P. Lovecraftin elämästä. Kirja sisältää 13 kauhunovellia, joista osa on parempia ja osa huonompia, mutta jaksoin kuitenkin lukea kaikki kirjan novellit. H. P. Lovecraftin kirjoitustyyli on melko vanhahtavaa, ja mielestäni lukemiseen piti keskittyä normaalia enemmän, joten tämä oli hidas kirja lukea. Pidin tarinasta nimeltä Erich Zannin musiikki (The Music of Erich Zann), ja se lukeutuu Lovecraftin omiin suosikkeihin. Myös Alkemisti (The Alchemist) oli mielenkiintoinen kertomus. Toiselta kertaa voisin pitää tästä kirjasta enemmän, mutta nyt tämä tuntui aika puuduttavalta lukukokemukselta. H. P. Lovecraft Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Ludlum, Robert & Lynds, Gayle: Operaatio Haades

(tammikuu 2005) Alkuperäinen teos The Hades Factor. Iskuryhmä-sarjan ensimmäinen osa. Everstiluutnantti ja lääkäri Jonathan Smith Yhdysvaltain armeijan tarttuvien tautien tutkimusinstituutista törmää salaperäiseen virukseen, joka on tappanut jo useita ihmisiä. Murhayrityksestä huolimatta Smith haluaa selvittää viruksen taustat... Olen muistaakseni joskus lukenut Robert Ludlumin jännäreitä - ainakin Medusan iskun - mutta en muista tykästyneeni hänen romaaneihinsa mitenkään erityisen syvästi. En siis odottanut juuri mitään tältä tuoreimmalta suomennetulta romaanilta, vaikka takakannen teksti herättikin heti mielenkiintoni. Juoni etenee mukavan vauhdikkaasti. Jos Ilkka Remes, Tom Clancy ja muut "miehisten" jännärien luojat ovat saaneet sinut innostumaan, kannattaa kenties tutustua myös Robert Ludlumin tuotoksiin.

Ludlum, Robert: Sigma - Pahan perilliset

(toukokuu 2007) Alkuperäinen teos The Sigma Protocol, vuonna 2001. Suomennettu 2002. Kustantaja Otava. 671 sivua. Investointipankkiiri Ben Hartman selviytyy täpärästi murhayrityksestä Sveitsissä ja ryhtyy penkomaan oman perheensä salaisuuksia. Erikoisagentti Anna Navarro määrätään tahollaan selvittämään ympäri maailmaa tehtyjä murhia, joihin liittyy koodisana Sigma. Mutta on hengenvaarallista tietää liikaa salaperäisestä Sigma-järjestöstä... Robert Ludlum (1927-2001) kirjoitti lukuisia romaaneja, ja nuorempana hän toimi myös näyttelijänä sekä tuottajana. Olen lukenut aiemmin pari Ludlumin romaania, ja nämä ovat sellaisia miehisiä, toiminnallisia jännäreitä. Yleensä olen pitänyt tämäntyylisistä kirjoista, mutta yllättäen tämä kirja ei saanutkaan minua kunnolla kiinnostumaan. Juoni tuntuu liiankin vauhdikkaalta, epäuskottavalta, ja juoni on monessa kohtaa ennalta-arvattava. Minusta on yhtäkkiä tullut aiempaa kriittisempi lukija! Robert Ludlum Wikipediassa.

Luhtanen, Sari & Paju, Tiina: Maisa & Kaarina: Kaiken takana on nainen

(tammikuu 2005) Sarjakuvakirja suomalaisen naisen arjesta. Vanheneminen, meikkaus, vaatteet, laihdutus, miehet... Viralliset kotisivut.

Läckberg, Camilla: Saarnaaja

(kesäkuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Predikanten, vuonna 2004. Suomentanut Outi Menna, vuonna 2007. Kustantaja Schildts. 367 sivua. Kesäaamuna pikkupoika löytää maasta alastoman naisen, joka on murhattu. Poliisi on ymmällään, kun ruumiin alta löytyy kahden naisen luurangot. Mitä tekemistä vastalöydetyllä ruumiilla on kahden 1970-luvun lopussa kadonneen naisen kanssa? Konstaapeli Patrik Hedström saa tutkinnan johdettavakseen, ja pian mystinen tapaus vaivaa häntä yötä päivää. Patrikin avopuoliso Erica on jo kahdeksannella kuulla raskaana eikä pysty tukemaan miestään kuten haluaisi. Kun sitten neljäs nainen katoaa, Patrik tietää, että jokainen sekunti on kallis, jos nainen halutaan löytää elävänä... Camilla Läckberg (s. 1974) on taas yksi minulle ennestään tuntematon ruotsalainen naisdekkaristi. Neljä kuukautta sitten eul@@lia jätti viestin tänne Luetut.netin vieraskirjaan ja suositteli tutustumaan Camilla Läckbergin kirjoihin, mutta minäpä muistin vasta nyt etsiä kirjastosta käsiini jonkin Läckbergin dekkareista. Tämä Saarnaaja on itse asiassa jo Läckbergin toinen romaani, mutta päätin nyt lukaista tämän, kun tämä sattui olemaan kirjaston hyllyssä. Niin kuin yleensäkin tämäntyyliset ruotsalaisdekkarit, myös tämä Saarnaaja onnistuu mainiosti viihdyttämään minua ja saa minut tiukasti pihteihinsä. Välillä arvasin jonkin asian monta kymmentä sivua ennen kirjan poliiseja, mutta jännityksen ohella Läckberg tarjoilee onneksi myös hyviä kuvauksia sukuyhteisöstä ja ihmisten välisistä suhteista. Vaikka olinkin aikoja sitten arvannut murhaajan henkilöllisyyden, kirjan loppuratkaisu on vähän toisenlainen kuin odotin, ja se yllätti minut iloisesti. Camilla Läckbergin dekkareita täytyy lukea toistekin!

Lönnqvist, Christian: Oilgate

(lokakuu 2008) Ruotsinkielinen alkuteos Oilgate, vuonna 2007. Suomentanut Seppo Hyrkäs, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 298 sivua. Huippumoderni öljytankkeri ajautuu kurssiltaan Alaskan vesillä ja haaksirikkoutuu elokuussa 2001. Mittava öljykatastrofi miltei unohtuu syyskuun 11. päivän terrori-iskujen myötä. Myöhemmin samana syksynä tankkerin vakuutuksista vastanneen yrityksen toimistotiloihin murtaudutaan, ja firman entinen työntekijä on alkanut epäillä vakuutusyhtiön toimitusjohtajaa vakuutuspetoksesta. Miksi Yhdysvaltain viranomaiset ovat luokitelleet tutkimusraportin salaiseksi? Onko onnettomuus järjestetty ja mikä on motiivi? ("Arkirealistinen ja napakka kerrontatyyli imaisee lukijan heti mukaansa." - Jyrki Aro, Keskipohjanmaa.) Christian Lönnqvist (s. 1962) on syntynyt Helsingissä, opiskellut kauppatieteiden maisteriksi ja asustelee nykyisin Sveitsissä. Lueskelen silloin tällöin mielelläni näitä ns. miesten jännäreitä, ja tämä vaikutti vieläpä sopivan ohuelta verrattuna esimerkiksi Ilkka Remeksen romaaneihin. Lönnqvistin esikoisromaani Oilgate alkaa räväkästi ja pysyy tiiviinä pakettina loppuun saakka. Juoni ei rönsyile sinne sun tänne, vaan kirjassa keskitytään koko ajan tiukasti uponneen öljytankkerin arvoitukseen. Välillä meno on tylsempää, ja minulla lopahti pariinkiin otteeseen mielenkiinto kirjaa kohtaan. Mitään syvällisiä henkilöhahmoja ja herättäviä ajatuksia tällaisista jännäreistä on turha etsiä, mutta Oilgate toimi melko hyvin tällaisena viihdyttävänä välipalana.

A-C    D-F    G-I    J-L    M-O    P-R    S-U   V-Ö

M

Mankell, Henning: Hymyilevä mies

(joulukuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Mannen som log, vuonna 1994. Suomentanut Markku Mannila, vuonna 1996. Kustantaja Seven. 443 sivua. • Asianajaja Gustaf Torstensson näkee keskellä pimeää tietä tuoliin sidotun miehen. Kun hän nousee autosta, hän saa päähänsä rajun iskun. Kurt Wallander on päättänyt luopua urastaan poliisina ja kieltäytyy hoitamasta juttua, mutta ennen pitkää hän huomaa kuitenkin jahtaavansa kovan luokan talousrikollista... • Henning Mankellin Wallander-dekkarit ovat saaneet minut koukkuunsa. Olen tähän mennessä lukenut Valkoisen naarasleijonan (kolmas Wallander, julkaistu vuonna 1993), Palomuurin (kahdeksas, 1998) ja Pyramidin (yhdeksäs, 1999). Tämä Hymyilevä mies on ilmestymisjärjestyksessä seuraava kirja heti Valkoisen naarasleijonan jälkeen, ja tässä kirjassa viitataan edellisen kirjan tapahtumiin, joten ehkäpä Valkoinen naarasleijona kannattaa lukaista ennen tätä Hymyilevää miestä. En oikeastaan yleensä pidä talousrikollisuudesta kertovista dekkareista, mutta tämä Hymyilevä mies on helppolukuinen, mukaansatempaava, jännittävä. Suunnilleen kirjan puolivälissä Mankellin tahti hyytyy sen verran, että kirja "unohtui" minulta muutamaksi päiväksi, mutta sen jälkeen lukeminen edistyi nopeasti. Olin jopa vähän yllättynyt kirjan loppuessa, sillä lukiessani en ollut huomannut sivumäärän huvenneen sellaista vauhtia! Aion jatkossakin lueskella näitä Wallandereja silloin tällöin ja suosittelen näitä muillekin poliisidekkarien ystäville.

Mankell, Henning: Palomuuri

(lokakuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Brandvägg, vuonna 1998. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 2001. Kustantaja Seven. 598 sivua. • Atk-konsultti kuolee sydänkohtaukseen pankkiautomaatilla. Kaksi teinityttöä murhaa raa'asti taksikuskin. Sähkökatkos pimentää suuren osan Skånea, ja muuntoasemalta löydetään hiiltynyt ruumis. Kurt Wallander aavistelee tapahtumilla olevan jotain yhteyttä... • Henning Mankell taitanee kuulua monien dekkariystävien lempikirjailijoihin, mutta olin ennen tätä Palomuuria lukenut Wallander-kirjoista ainoastaan Pyramidi-nimisen novellikokoelman. Tämä Palomuuri on ilmeisesti seitsemäs Wallander-romaani ja Pyradimi on yhdeksäs, joten enpä lueskele kirjasarjaa ilmestymisjärjestyksessä. Jostain kumman syystä odotin tämän olevan hidastempoinen, pitkäveteinen dekkari, ja etukäteen kirjan paksuus jopa hirvitti minua, mutta Henning Mankellin luomat juonikuviot suorastaan tempaisivat minut mukaansa. Rikostutkinnan ohessa seuraillaan Wallanderin henkilökohtaista elämää, mutta sitä oli tarjolla ihan sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän, joten mielenkiinto tarinaa kohtaan säilyi hyvin yllä. Ikävä kyllä muutama juttu tässä kirjassa töksähti, enkä kai oikeastaan ihan hurjasti pitänyt kirjan lopusta, mutta ehdottomasti näitä Wallander-dekkareita täytyy lukea enemmänkin. Suosittelen.

Mankell, Henning: Pyramidi

(joulukuu 2006) Alkuperäinen teos Pyramiden, vuonna 1999. Suomennettu 2002. Kustantaja Loisto. 490 sivua. Ruotsalainen Henning Mankell (s. 1948) on tunnettu Kurt Wallander -dekkareistaan, mutta hän on kirjoittanut myös muita romaaneja, näytelmiä ja tv-sarjoja. Pari ihmistä on suositellut minulle Kurt Wallander -rikoskirjasarjaa, ja kun olin lukenut Mankellin kirjoittaman kertomuksen Joulutarinoita-novellikokoelmasta, päätin lainata kirjastosta jonkin Wallander-kirjan. Tämä Pyramidi on Wallander-kirjasarjan viimeinen kirja, mutta tämän tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen kirjasarjan ensimmäistä kirjaa eli 1960-luvulta 1990-luvulle. Pyramidi-kirjassa on viisi novellia - Isku, Halkeama, Mies rannalla, Valokuvaajan kuolema ja Pyramidi. Mystisiä kuolemantapauksia, jotka Kurt Wallander lopulta selvittää onnistuneesti. Samalla seurataan Wallanderin omaa elämää - avioituminen, tyttären syntymä, isän sairastuminen ja avioero. Kurt Wallander vaikuttaa sympaattiselta henkilöhahmolta, ja Henning Mankellin kirjoitustyyli on ihan sujuvaa, joten novellit ovat kiinnostavaa luettavaa. En kuitenkaan innostunut niin paljoa, että ryntäisin heti kirjastoon lainaamaan lisää Henning Mankellin kirjoja. Henning Mankell Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Mankell, Henning: Valkoinen naarasleijona

(marraskuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos Den vita lejoninnan, vuonna 1993. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 2001. Kustantaja Seven. 620 sivua. • Samaan aikaan, kun Etelä-Afrikassa joukko buureja suunnittelee attentaattia, kiinteistövälittäjä Louise Åkerblom katoaa jäljettömiin Ruotsissa. Johtolankoinaan mustan miehen sormi, harvinainen eteläafrikkalainen ase ja venäläinen radiolähetin komisario Kurt Wallander yrittää saada jutun palat loksahtamaan kohdalleen... • Henning Mankellin Wallander-kirjoista olen aiemmin lukenut Pyramidin ja Palomuurin. Luulin tämän Valkoisen naarasleijonan sijoittuvan aikaan heti Palomuurin jälkeen, mutta näemmä Otava on suomentanut näitä kirjoja hassussa järjestyksessä. Palomuuri on seitsemäs ja Valkoinen naarasleijona kahdeksas suomennettu kirja, mutta oikeasti Palomuuri ilmeisesti onkin kirjoitusjärjestyksessä jo kahdeksas ja Valkoinen naarasleijona vasta kolmas Wallander-dekkari, joten lueskelenpa nyt sitten näitä kirjoja todella sekalaisessa järjestyksessä. Onneksi näissä on niin mukaansatempaavia juonikuvioita, ettei minua oikeastaan edes haitannut tätä Valkoista naarasleijonaa lukiessani, vaikka en nyt luekaan tätä Wallander-dekkariasarjaa missään järkevässä järjestyksessä. Kirjan aihepiiri, buurien suunnittelema attentaatti, on mielestäni kuitenkin jokseenkin epäkiinnostava, ja senpä takia dekkarin viimeiset parisataa sivua lukeminen edistyi kovin takkuisasti. Ehdottomasti näitä Wallander-dekkareita löytyy jatkossakin silloin tällöin lukulistaltani.

Mankell, Henning: Viides nainen

(helmikuu 2010) Ruotsinkielinen alkuteos Den femte kvinnan, vuonna 1996. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 1998. Kustantaja Seven. 602 sivua. • Fundamentalistit tappavat Algeriassa neljä nunnaa ja nunnien luona sattumalta yöpyneen ruotsalaisnaisen. Skånessa löydetään mies keihäsansaan seivästettynä. Seuraavaksi metsästä löytyy kuristettu mies puuhun sidottuna, sitten säkissä hukutettu mies. Kurt Wallander on järkyttynyt. Mitä kummalliset murhatavat kertovat ja miten murhaaja pysäytetään ennen kuin uhreja tulee lisää? • Henning Mankellin kirjoittamista Wallander-dekkareista olen tähän mennessä lukenut Valkoisen naarasleijonan (ilmestymisjärjestyksessä kolmas Wallander), Hymyilevän miehen (neljäs), Väärillä jäljillä (viides), Palomuurin (kahdeksas) ja Pyramidin (yhdeksäs). Tämä Viides nainen on kuudes Wallander-dekkari. Tarjolla on taas Mankellin taattua Wallander-tavaraa, eli Viides nainen on viihdyttävä, koukuttava, jännittävä. Mielestäni Väärillä jäljillä ja Viides nainen ovat olleet parhaat lukemistani Wallander-dekkareista, ja sattumalta kummassakin jahdataan sarjamurhaajaa. Suosittelen!

Mankell, Henning: Väärillä jäljillä

(tammikuu 2010) Ruotsinkielinen alkuteos Villospår, vuonna 1995. Suomentanut Laura Jänisniemi, vuonna 1997. Kustantaja Seven. 572 sivua. • Poliisiasemalle tulee puhelu tytöstä, joka on seissyt tuntikausia keskellä peltoa. Kun komisario Kurt Wallander saapuu paikalle, tyttö sytyttää itsensä tuleen. Parin päivän päästä rannalta löytyy entisen oikeusministerin ruumis. Johtolanka toisensa jälkeen vie väärille jäljille, ja julma murhaaja iskee yhä uudelleen... • Henning Mankellin Wallander-dekkareista olen tähän mennessä lukenut Valkoisen naarasleijonan (kolmas Wallander), Hymyilevän miehen (neljäs), Palomuurin (kahdeksas) ja Pyramidin (yhdeksäs). Nyt otin lukuvuoroon tämän Väärillä jäljillä -dekkarin, joka on julkaisujärjestyksessään viides Wallander-dekkari. Olipas tämä mukaansatempaava, koukuttava, jännittävä! Lukijalle paljastetaan sarjamurhaajan henkilöllisyys jo hyvissä ajoin, mutta se ei pilaa lukunautintoa, melkeinpä päinvastoin. Ehkäpä näistä tähän mennessä lukemistani Wallandereista olen eniten pitänyt tästä Väärillä jäljillä -dekkarista. Suosittelen! Aion jatkaa Wallander-kirjasarjan lueskelua, minulla on jo seuraava Wallander lainassa kirjastosta.

Manner, Max: K18

(syyskuu 2009) Julkaistu vuonna 2009. Kustantaja Minerva Kustannus. 442 sivua. • Paloittelumurhia tehtaileva psykopaatti pitää Turun poliisia pilkkanaan. Ylikomisario Anna Mäki, menneisyytensä pimeissä varjoissa rimpuileva kapinahenkinen entinen poliisi Annika Malm ja oudosti käyttäytyvä, utelias vanha nainen joutuvat tahtomattaan tapahtumien keskipisteeseen... • Max Manner on Turusta lähtöisin oleva, nykyisin Luxemburgissa asuva kirjailija. Kuulemma tämä K18 on Annika Malm -trilogian aloitusteos, mutta mielestäni Anna Mäki oli silti tämän kirjan päähenkilö. Max Manner tarjoilee ihan sujuvan, jännittävän dekkarin, ja ehkäpä voisin jopa suositella tätä syksyisen viikonlopun ajankuluksi. Sopivan helppoa mutta viihdyttävää luettavaa. Pidin enemmän niistä kirjan luvuista, jossa seurattiin Anna Mäkeä ja murhatutkimuksia, mutta silti odottelen uteliaana, miten Annika Malmin tarina jatkuu trilogian seuraavissa kirjoissa.

Marklund, Liza: Nobelin testamentti

(helmikuu 2007) Alkuperäinen teos Nobels testamente, vuonna 2006. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 464 sivua. Tukholman kaupungintalolla Nobel-juhlissa nainen ampuu Nobel-komitean puheenjohtajaa Caroline von Behringiä suoraan sydämeen. Juhlissa Kvällspressenin toimittajana ollut Annika Bengtzon joutuu mukaan tapahtumiin todistajana. Annika alkaa tutkia asiaa, ja jäljet johtavat Alfred Nobeliin, joka jätti valtavan omaisuutensa jaettavaksi ihmiskunnan hyväksi. Nobelin testamenttiin tuntuu kätkeytyvän salaisuus... Nobelin testamentti on ruotsalaisen Liza Marklundin (s. 1962) Annika Bengtzon -sarjan kuudes romaani, mutta minä olen lukenut sarjasta aikaisemmin vain kaksi tai kolme kirjaa. Vaikka en olekaan lukenut kirjasarjaa järjestyksessä, päätin silti lukaista tämän tuoreimman suomennoksen, sillä tämän on kehuttu olevan parempi kuin aikaisempien Marklundin kirjojen. Eipä tätä Nobelin testamenttia todellakaan ole suotta kehuttu, vaan tämä on juuri sellainen romaani, jonka parissa vietän mielelläni aikaani. Jännittävien tapahtumien ohella seurataan päähenkilön työkiemuroita ja perheasioita. Minulla vierähti kirjan lukemisessa puolitoista viikkoa, mutta syy ei ollut kirjassa vaan omissa kiireissäni. Liza Marklund Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Marklund, Liza: Paikka auringossa

(toukokuu 2009) Ruotsinkielinen alkuteos En plats i solen, vuonna 2008. Suomentanut Päivi Kivelä, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 528 sivua. Varakas ruotsalaisperhe on murhattu talossaan Espanjan Aurinkorannikolla, ja Annika Bengtzon lähetetään raportoimaan tapauksen tutkinnasta. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän palaa Espanjaan, tällä kertaa kokoamaan aineistoa kansainvälistä huumerikollisuutta ja rahanpesua käsittelevään artikkelisarjaan. Murhatun perheen kohtalo painaa Annikaa vieläkin, ja hän ryhtyy tekemään omia tutkimuksiaan... Liza Marklund (s. 1962) asustelee nykyään Espanjan Aurinkorannikolla, ja senpä takia tämä tuorein romaani sijoittuu aurinkoiseen Espanjaan. Paikka auringossa onkin jo peräti kahdeksas Annika Bengtzon -romaani. Nämä Marklundin jännärit eivät ole koskaan olleet minulla millään "pakko lukea" -listalla, joten olen lukenut hänen Bengtzon-kirjoistaan vain suunnilleen puolet ja esimerkiksi vuosi sitten ilmestynyt Elinkautinen on minulta jäänyt kokonaan lukematta. Tämä Paikka auringossa vaikutti takakannen perusteella melko epäkiinnostavalta tapaukselta, mutta koska olin napannut tämän kirjastosta uutuuskirjojen hyllystä mukaani, päätin myös yrittää lukea tämän. Liza Marklund onnistuu iloisesti yllättämään minut, ja tarinan lukeminen edistyi melko jouhevasti. Marklund viittaa jatkuvasti edellisen kirjan henkilöihin ja tapahtumiin, joten tästä kirjasta olisi saattanut saada enemmän irti, jos olisin aiemmin lukenut sen Elinkautisen. Kirjassa vilisee espanjankielisiä fraaseja, joten sain kirjaa lukiessani saman tien hieman kertailtua espanjantaitojani. Paikka auringossa on ihan kelvollista viihdettä, mutta eipä tämä ollut mikään erityisen mieleenpainuva jännäri.

Martínez, Guillermo: Oxfordin murhat

(tammikuu 2008) Espanjankielinen alkuteos Crímenes imperceptibles, vuonna 2003. Suomentanut Anu Partanen, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 233 sivua. Argentiinalainen mies saapuu Oxfordiin opiskelemaan matematiikkaa, ja hän saa asunnon vanhan naisen luota. Nainen on sodan aikana ollut mukana murtamassa Enigma-salakirjoituskoodia. Pian nainen löydetään surmattuna. Matematiikan professori Arthur Seldom saa paperilapun, johon on raapustettu "Sarjan ensimmäinen" ja matemaattinen symboli. Pian tapahtuu toinenkin murha ja ilmestyy samantyylinen viesti... ("Älyllinen jännäri, josta voivat nauttia täysillä myös matematiikkaan perehtymättömät lukijat." - The Times.) Argentiinalainen matematiikan professori Guillermo Martínez (s. 1962) oli minulle ennestään outo kirjailija, ja tämä Oxfordin murhat -jännäri taitaa olla hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa. Kiinnostuin tästä dekkarista, sillä matematiikka sekä symboliikka ovat mielestäni erittäin kiinnostavia tieteenaloja ja olen pitänyt televisiossa pyörivästä Num3rot-sarjasta. Oxfordin murhat vaikuttaa alkuun hyvältä kirjalta, mutta hiljalleen alkaa tuntua siltä, että runsaaseen kahteensataan sivuun on yritetty tunkea liikaa asioita - matematiikkaa, symboliikkaa, uskontoa, historiaa, filosofiaa, psykiatriaa ja kaikkea muuta. En saanut oikein otetta kirjan henkilöistä, ja henkilöhahmot jäivät harmittavan latteiksi. Suosittelen mieluummin tutustumaan Num3rot-sarjaan kuin tuhlaamaan iltaa tämän kirjan parissa. Kirjasta on tehty elokuva, jonka pääosassa nähdään muun muassa Elijah Wood. (Lukutahtini on ollut nyt alkuvuodesta melkoisen huimaa, sillä tämä Oxfordin murhat oli jo kymmenes tänä vuonna lukemani romaani.)

Massey, Sujata: Rei Shimura Havaijilla

(toukokuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Shimura Trouble, vuonna 2008. Suomentanut Paula Korhonen, vuonna 2009. Kustantaja Gummerus. 349 sivua. Rei Shimuran työt tiedosteluagenttina päättyvät, ja Rei palaa kotiin Kaliforniaan, sillä sairas isä kaipaa huolenpitoa. Yllättäen Shimurat saavat kutsun sukulaisen 88-vuotisjuhlaan Havaijille. Havaijille saavuttuaan Rei huomaa, että sukulaiset haluavat hänen selvittävän sukua vuosikymmeniä vaivanneen maanomistuskiistan. Pian maastopalo on viedä juhlavierailta hengen, ja kaiken lisäksi serkku saa syytteen tuhopoltosta... Sujata Masseyn (s. 1964) Rei Shimura -dekkarisarja on edennyt jo kymmenenteen osaan, joka on samalla kirjasarjan päätösosa. Nyyh! Olen pitänyt enemmän niistä Rei Shimura -kirjoista, jotka sijoittuvat Japaniin, joten minulle oli pienoinen pettymys, kun tässä päätösosassa seikkaillaankin Havaijilla. Onneksi tässäkin kirjassa on mukana runsaasti japanilaista kulttuuria, ja viihdyin loistavasti kirjan parissa, suorastaan ahmin tämän. Kevyttä, viihdyttävää, melko väkivallatonta, jopa opettavaista dekkarikirjallisuutta. Loistavaa luettavaa helteisenä kesäpäivänä. Suosittelen! Toivottavasti Sujata Massey ei lopettanut kirjailijauraansa tähän Rei Shimura -sarjaan, vaan saamme häneltä tulevaisuudessa jotain muuta luettavaa.

Massey, Sujata: Rei Shimura ja helmenkalastaja

(kesäkuu 2006) Alkuperäinen teos The Pearl Diver, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja Gummerus. 445 sivua. Antiikkikauppias ja harrastajaetsivä Rei Shimura on muuttanut Hughin luo Washingtoniin. Rei menee lounaalle serkkunsa Kendallin kanssa ja saa tehtäväkseen sisustaa japanilaisen ravintolan. Avajaisillallisilla Rein serkku häviää. Ravintolassa työskentelevä Andrea pyytää Reitä etsimään kauan sitten kadonnutta japanilaista äitiään... Luin kuukausi sitten Rei Shimura, samurain tytär -kirjan, ja nyt päätin kahlata läpi tämän seitsemännen Rei Shimura -kirjan nimeltä Rei Shimura ja helmenkalastaja. Vaikka Rei asuukin tässä kirjassa Washingtonissa, kirjassa on silti runsaasti japanilaista kulttuuria. Olen viime aikoina lukenut monia Rei Shimura -kirjoja ylistäviä arvosteluja, joten en ole ainut, joka on jäänyt koukkuun Rei Shimura -tarinoihin. Jään innolla odottamaan, että seuraava Rei Shimura -kirja nimeltä The Typhoon Lover suomennettaisiin. Viralliset kotisivut.

Massey, Sujata: Rei Shimura ja ikebana-mestari

(syyskuu 2004) Kolmas Rei Shimura -dekkari. Tätinsä kehotuksesta Rei Shimura ryhtyy opiskelemaan ikebanaa, japanilaista kukkienasettelua. Pian opettaja murhataan ja Rein oma henkikin on uhattuna... Ihania kuvauksia japanilaisesta kulttuurista ja viihdyttävää jännitystä. Rei Shimuraa lukiessa tulee vastustamaton halu matkustaa Japaniin ja kiinnostuin ikebanastakin.

Massey, Sujata: Rei Shimura ja morsiuskimono

(marraskuu 2004) Viides Rei Shimura -dekkari. Rei Shimuran on saanut elämänsä kannattavimman keikan: yksi Washingtonin maineikkaimmista aasialaisen taiteen museoista on kutsunut hänet pystyttämään näyttelyn ja luennoimaan japanilaisista kimonoista. Pian Washingtoniin saapumisen jälkeen Rein huomaan uskottu arvokas morsiuskimono varastetaan ja yksi japanilaisnaisista löydetään murhattuna Rein passi vieressään... Japanilainen kulttuuri jaksaa viehättää jokaista Rei Shimura -dekkaria lukiessani. Mitä enemmän luen näitä kirjoja, sitä enemmän pidän Sujata Masseyn kirjoitustyylistä. Juoni etenee mielenkiintoisesti ja selkeästi. Sujata Masseyn Rei Shimurat ovat kirjoja, joihin olen jäänyt lopullisesti koukkuun ja uusin romaani on varmasti pakko aina lukea.

Massey, Sujata: Rei Shimura ja tappava manga

(lokakuu 2004) Neljäs Rei Shimura -dekkari. Maineikas lehti Gaijin Times on menettänyt lukijoita. Lehti päättää houkutella uusia lukijoita kulttisarjakuvalla. Rei Shimura työskentelee lehdessä ja joutuu hakemaan ideoita trendikkäästä manga-skenestä. Ihanaa päästä lukemaan taas Rei Shimuraa! Japanilainen kulttuuri, persoonallinen naisdekkari ja jännittävä juoni pitävät mielenkiinnon yllä ensimmäiseltä sivulta aina viimeiselle sivulle saakka. Upea manga-aiheinen kansikuva.

Massey, Sujata: Rei Shimura ja zen-temppelin arvoitus

(syyskuu 2004) Toinen Rei Shimura -dekkari. Monet kehuvat Rei Shimura -dekkareita ja kun kirjastossa satuin saamaan käteeni yhden kirjoista, päätin lukaista sen. Tässä kirjassa Rei tekee elämänsä huonoimmat kaupat maksaessaan huutokaupassa ylikovan hinnan harvinaisesta antiikkisesta lipastosta. Huijari, joka myi Reille väärennetyn tansun, löydetään kuolleena... Kiehtovaa lukea Japaniin sijoittuvaa dekkaria ja tutustua samalla maan kulttuuriin. Mukavan erilainen dekkari.

Massey, Sujata: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus

(syyskuu 2004) Luin Rei Shimura -dekkarit vähän hassussa järjestyksessä, koska olin lukenut jo toisen ja kolmannen kirjan ennen kuin sain tämän ensimmäisen kirjan käsiini. Uudenvuoden yö lomahotellissa Japanin alpeilla tuo Rei Shimuran elämään odottamattomia mutkia. Rei löytää tärkeän virkamiehen vaimon ruumiin lumihangesta. Hän joutuu tulkiksi hotellin englanninkielisille vieraille ja huomaa pian sotkeutuneensa aikamoiseen soppaan... Jännittävä dekkari, joka valottaa monia kiinnostavia asioita Japanista. Sujata Massey kuuluu ehdottomasti parhaimpien naisdekkaristien joukkoon. Rei Shimura -dekkareita lukiessa kannattaa siemailla hyvää teetä, niin pääsee oikeaan tunnelmaan.

Massey, Sujata: Rei Shimura, samurain tytär

(toukokuu 2006) Alkuperäinen teos The Samurai's Daughter, vuonna 2003. Suomennettu 2005. Kustantaja Gummerus. 430 sivua. Tokiolainen antiikkikauppias Rei Shimura vierailee jouluna vanhempiensa luona San Franciscossa. Samalla hän selvittää, miten hänen sukunsa eli entisaikaan. Hänen juristipoikaystävänsä Hugh Glendinning tutkii toisen maailmansodan aikaista seksiorjuustapausta. Rein ja Hughin on tarkoitus lomailla yhdessä, mutta Hughin asiakas löydetään kuolleena. Rei alkaa tutkia asiaa ja saa samalla selville sukunsa salaisuuksia... Lukaisin syksyllä 2004 viisi ensimmäistä Rei Shimura -kirjaa ja nyt päätin jatkaa kirjasarjan lukemista tällä kuudennella kirjalla. Vaikka kirjassa seikkaillaan sekä San Franciscossa että Tokiossa, japanilainen kulttuuri on koko ajan vahvasti läsnä - vihreää teetä, tansuja, kimonoita, misokeittoa... Aion ehdottomasti lukea myös seuraavat Rei Shimura -sarjan kirjat. En ole törmännyt muihin viihdyttäviin, Japaniin sijoittuviin dekkareihin. Viralliset kotisivut.

Massey, Sujata: Rei Shimura taifuunin silmässä

(huhtikuu 2007) Alkuperäinen teos The Typhoon Lover, vuonna 2005. Suomennettu 2007. Kustantaja Gummerus. 413 sivua. Antiikkikauppias, amatöörietsivä Rei Shimura saa Yhdysvaltain tiedustelupalvelulta huippusalaisen toimeksiannon Japanissa. Rein tehtävä on paikallistaa Bagdadin kansallismuseosta varastettu antiikkiruukku. Jäljet johtajat Rein entisen rakastetun, Takeon, kesäasunnolle. Rein ympärillä pyörivät skandaalilehdistö, paikalliset gansterit, turkkilainen antiikkikauppias, Japanin ympäristöministeri ja vihaiset sukulaiset... Sujata Masseyn Rei Shimura -kirjasarja on edennyt jo kahdeksanteen osaan, ja koska olen ahminut aikaisemmatkin kirjat, lukaisin mielihyvin myös tämän tuoreimman suomennoksen. Sujata Massey ei petä, vaan tämäkin kirja on yhtä viihdyttävää luettavaa. Tämä oli nopea kirja lukea, sillä en mielestäni kuluttanut kauaa aikaa kirjan parissa, vaikka tässä onkin yli neljäsataa sivua. Viralliset kotisivut.

Massey, Sujata: Rei Shimura yakuzan jäljillä

(huhtikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Girl in a Box, vuonna 2006. Suomentanut Titta Leppämäki, vuonna 2008. Kustantaja Gummerus. 448 sivua. Rei Shimura saa keikkatöitä tokiolaisesta Mitsutanin luksustavaratalosta. Rein todellinen työnantaja on kuitenkin Yhdysvaltain tiedustelupalvelu, ja Rein tehtävänä on selvittää Japanin mafian eli yakuzan puuhia... ("Sujata Massey petraa kirja kirjalta." - Juha Roiha, Radio Suomi.) Sujata Masseyn (s. 1964) Rei Shimura -kirjasarja on edennyt jo yhdeksänteen kirjaan nimeltä Yakuzan jäljillä, ja olen lukenut myös aiemmin suomennetut kirjat (Ensimmäinen tapaus, Zen-temppelin arvoitus, Ikebana-mestari, Tappava manga, Morsiuskimono, Samurain tytär, Helmenkalastaja, Taifuunin silmässä). Qiu Xialongin kirjojen avulla on helppo tutustua Kiinan kulttuuriin, ja Sujata Massey tarjoilee japanilaista elämää kevyeen romantiikkaan sekä jännitykseen yhdistettynä. Mielestäni Sujata Masseyn romaanit vain paranevat kirjasarjan edetessä, vaikkakin tämän Yakuzan jäljillä -kirjan juonikuviot olivat jossain määrin melkoisen epäuskottavia. Rei Shimura -kirjat ovat helppoa, viihdyttävää luettavaa, mainiota "aivot narikkaan" -kamaa. Sujata Masseyn viralliset kotisivut.

McCrery, Nigel: Myrkynkeittäjä

(huhtikuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Still Waters, vuonna 2007. Suomentanut Pekka Marjamäki, vuonna 2008. Kustantaja Gummerus. 384 sivua. Rikosylikomisario Mark Lapslien mieli on sekaisin. Synestesiaksi kutsutussa sairaudesta kärsivä Lapslie kokee kuulemansa äänet makuaistimuksina. Aistihavaintojen sekamelskasta uupunut poliisimies on ajautunut avioeroon, jäänyt sairauslomalle ja erakoitunut kotinsa hiljaisuuteen. Lapslie kutsutaan kuitenkin takaisin töihin selvittämään vanhan naisen outoa kuolemantapausta. Metsästä löytynyt vanhus ei ole tuntemattoman murhaajattaren ensimmäinen eikä viimeinen uhri. Kuka tämä henkilöllisyyttään kameleonttimaisesti vaihtava myrkynkeittäjä on? Nigel McCreryn (s. 1953) Myrkynkeittäjää on niin moni kehunut, että kun sattumalta huomasin tämän kirjastossa, nappasin tämän välittömästi kotiinviemisiksi. Aivan ensimmäiseksi on annettava plussaa omaperäisyydestä, sillä eronneita ja alkoholisoituneita poliiseja vilisee lähes jokaisessa dekkarissa, mutta synestesiasta kärsiviin poliiseihin ei usein törmää. Nimeään vaihtava murhaajatarkin on jokseenkin omaperäinen, sillä nykyaikaisessa rikoskirjallisuudessa on roppakaupalla kuristajia ja viiltäjiä, mutta tällaiset persoonalliset myrkyttäjät ovat melko harvassa. Luokittelisin Myrkynkeittäjän pikemminkin psykologiseksi jännäriksi kuin perinteiseksi rikosromaaniksi, ja Nigel McCrery todellakin osaa koukuttaa lukijan seuraamaan jännittyneenä juonenkäänteitä. Lämpimät säät ovat sallineet lukemisen ulkona, ja pitkän talven jälkeen on ollut aivan mahtavaa päästä takapihalle lueskelemaan näin hyvää jännäriä. Huomasin kirjassa pari epäjohdonmukaisuutta ja virhettä, jotka hieman ärsyttivät minua, mutta ne eivät onneksi vaikuttaneet mitenkään juonen seuraamiseen. Vaikka vuotta 2009 on vielä paljon jäljellä, uskaltaisin jo nyt sanoa, että Myrkynkeittäjä pääsee vuonna 2009 luettujen kirjojen top vitoseen. Tykkäsin!

McEwan, Ian: Ajan lapsi

(syyskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos The Child in Time, vuonna 1987. Suomennettu 1989. Kustantaja Seven. 256 sivua. Stephen Lewis kadottaa 3-vuotiaan tyttärensä kaupassa. Ilman kuvitelmaa tytön jatkuvasta olemassaolosta Stephen olisi mennyttä... Tutustuin Ian McEwanin (s. 1948) tuotantoon kesäkuussa 2006, kun Lukutoukkien kolon lukupiirin kirjana oli Ikuinen rakkaus. Se Ikuinen rakkaus on mielestäni parempi kirja kuin tämä Ajan lapsi. Tätä oli nihkeä lukea.Välillä tämä Ajan lapsi -kirja oli kiinnostavampi, mutta välillä monta sivua peräkkäin tuntui todella tylsältä. Vähän väsyneempänä lukiessani jouduin välillä tankkaamaan lauseita moneen kertaan ennen kuin tajusin pointin. Päätin sitkeästi lukea kirjaan loppuun saakka, vaikka muutamaan otteeseen kävi mielessä jättää kirja kesken. Yritin lukea kirjan nopeasti, että pääsisin tästä pian eroon, ja lukemiseen menikin vain pari päivää. Luulenpa, että joku saattaisi pitää tästä kirjasta paljonkin, mutta minuun tällainen kirjoitustyyli ei oikein iske eikä juoni edistynyt minun makuuni tarpeeksi sujuvasti. Kirjan luettuani selailin läpi internetistä löytämiäni arvosteluja, enkä nopealla surffauksella onnistunut löytämään yhtään ylistävää kommenttia. Kirjan idea on mielenkiintoinen, ja kirja onnistui jopa herättämään muutamia ajatuksia, mutta Ian McEwanin kerronta on mielestäni tällä kertaa turhan pitkäveteistä. Ian McEwan Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

McEwan, Ian: Ikuinen rakkaus

(kesäkuu 2006) Alkuperäinen teos Enduring Love, vuonna 1997. Suomennettu 1998. Kustantaja Otava. 306 sivua. Joe ja hänen avovaimonsa Clarissa joutuvat retkellään onnettomuuden silminnnäkijöiksi. Joe ryntää apuun. Pelastustöihin osallistunut nuori Jed rakastuu Joeen sairaalloisesti. Joe yrittää päästä tunkeilijasta eroon, mutta Jed on uskoo rakkauden olevan molemminpuolista. Joe ei saa poliisia eikä Clarissaa uskomaan, että Jed on mielenvikainen. Tilanne muuttuu vaaralliseksi... Ian McEwan (s. 1948) on englantilainen kirjailija, joka on saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Lueskelin Ikuinen rakkaus -kirjaa muutaman viikon ajan muiden lukemisten ohella, sillä tämä oli Lukutoukkien kolon lukupiirin kirja. Kirja herättää useita ajatuksia ja kysymyksiä, joten pohdiskelin tarinaa paljon. Luen yleensä vain ns. helppoja dekkareita, joten tällainen kirja on virkistävää vaihtelua. Kirjan loppu on ikävä kyllä pettymys, sillä odotin jotain säkenöivän yllättävää loppuratkaisua. Luultavasti luen joskus muutakin Ian McEwanin tuotantoa, sillä Ikuinen rakkaus on pienestä pettymyksestä huolimatta mielenkiintoinen paketti. Kirjan pohjalta on tehty elokuva, jota en ole nähnyt. Viralliset kotisivut.

Meltzer, Brad: Miljonäärit

(kesäkuu 2005) Alkuperäinen teos Millionaires, vuonna 2002. 439 sivua. Veljekset Charlie ja Oliver Caruso työskentelevät vauraassa yksityispankissa, jonka asiakkaaksi pääseminen vaatii miljoonien dollareiden omaisuuden. Mahtavista turvajärjestelyistä huolimatta Charlie ja Oliver löytävät pankin järjestelmistä pienen, mutta tuottoisalta vaikuttavan tilaisuuden. Eräällä unohdetulla pankkitilillä lojuu kolme miljoonaa dollaria. Charlie ja Oliver putsaavat rahat, mutta unelma vaihtuu samalla painajaiseksi. Tilillä on hämäriä kytköksiä, joiden purkautuessa tulilinjalle joutuvat äkkirikastumisen huumaamat veljekset. Ajojahti alkaa... Brad Meltzer taitaa olla minulle ihan uusi tuttavuus. Brad Meltzer on ammatiltaan lakimies ja Miljonäärit-romaanin lisäksi häneltä on tietääkseni suomennettu Kymmenes tuomari -niminen teos. Vaikka heti Miljonäärit-kirjan alussa sattui ja tapahtui, ehdin lukea noin sata sivua ennen kuin pääsin kunnolla sisään tarinaan ja kiinnostuin tapahtumista. Ei mikään hurjan hyvä kirja, mutta ihan luettava.

Mills, Mark: Kuolema Long Islandilla

(maaliskuu 2006) Alkuperäinen teos Amagansett, vuonna 2004. Suomennettu 2005. Kustantaja Otava. 464 sivua. Long Island New Yorkin edustalla vuonna 1947. Kalastajat vetävät verkkojensa mukana rantaan nuoren kaunottaren ruumiin. Aluksi kuolema näyttää onnettomuudella, mutta pian paljastuu monia salaisuuksia... Mark Mills on englantilainen käsikirjoittaja ja kirjailija, ja tämä Kuolema Long Islandilla on hänen esikoisromaaninsa. Lainasin tämän kirjastosta aivan sattumalta enkä suoraan sanottuna ollut kuullut tästä kirjailijasta enkä kirjasta mitään aikaisemmin. Takakannen tekstin mukaan "lumoava kirjallinen murhamysteeri huokuu vahvaa tunnelmaa ja film noirin henkeä" ja tämän on kuulemma mainostettu olevan paljon enemmän kuin vain dekkari. Aloin lukea tätä ristiriitaisin tuntein, sillä odotin joko pettyväni pahasti tai sitten ihastuvani ikihyviksi. Aluksi kirja tuntuu hivenen tylsältä, mutta pian syvennyin haltioissani kirjan henkilöhahmojen elämään. Kaiken hehkutuksen jälkeen hieman petyin kirjaan, sillä vaikka tämä on kaiken kaikkiaan loistavasti kirjoitettu, olisin halunnut tutustua vieläkin syvemmin henkilöhahmoihin. Dekkarina tämä ei ole erityisen jännittävä ja mielenkiintoinen, mutta muuten tämä on ihan lukemisen arvoinen kirja. Kuolema Long Islandilla on voittanut CWA John Creasey Memorial Dagger -palkinnon.

Mina, Denise: Garnethill

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos Garnethill, vuonna 1998. Suomennettu 2003. 448 sivua. Nuori Maureen O'Donnell löytää aamulla olohuoneestaan poikaystävänsä Douglasin silvotun ruumiin. Maureen on juhlinut rankasti eikä muista edellisestä yöstä mitään. Oliko murhaaja hänen asunnossaan, kun hän tuli kotiin? Vai onko hän kenties itse murhaaja? Miksi Douglasin piti kuolla? Denise Mina (s. 1966) on ylistetty skotlantilainen rikoskirjailija. Garnethill on Glasgow-trilogian ensimmäinen osa. Garnethill on voittanut John Creasey -palkinnon vuoden 1998 parhaana rikosromaanina. Olen lukenut viime aikoina muutamia huonoja ja keskinkertaisia romaaneja, joten en oikeastaan odottanut yhtikäs mitään Denise Minan Garnethill-kirjaltakaan. Välillä ollaan nykyajassa, välillä kerrotaan Maureenin lapsuudesta, välillä muistellaan muutaman viikon takaisia tapahtumia, mutta - yllättävää kyllä - Garnethillin juonikuvioissa pysyy silti hyvin perillä eikä se tuntunut häiritsevän sekavalta. Nopea lukea (tosin minulla meni lukemiseen viisi päivää, kun oli niin paljon muutakin puuhailtavaa). Luultavasti aion lukea myös Glasgow-trilogian toisen sekä kolmannen osan, jos ne joskus osuvat kirjastossa käteeni.

Mina, Denise: Pako

(marraskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Exile, vuonna 2000. Suomentanut Juha Ahokas, vuonna 2004. Kustantaja Like. 409 sivua. Glasgow'sta katoaa pahoinpidelty nainen nimeltä Ann. Ilmiselvä syyllinen, Annin aviomies Jimmy, ei vaikuta murhaajalta. Maureen O'Donnell alkaa tutkia tapausta... ("Mina tuo brittidekkariin empaattisen, raikkaan tuulahduksen rankasta materiaaliastaan huolimatta. Skoteista löytyy muitakin rikoksen taitajia kuin Ian Rankin." - Ilta-Sanomat.) Luin yli kaksi vuotta sitten Denise Minan (s. 1966) Glasgow-trilogian ensimmäisen osan nimeltä Garnethill, ja nyt vihdoinkin on vuorossa trilogian toinen osa nimeltä Pako. En tiedä, miksi en ole aiemmin tullut lainanneeksi tätä kirjastosta, sillä olen moneen kertaan pyöritellyt tätä kädessäni, mutta vasta nyt päätin lainata tämän. Heti ensimmäisillä sivuilla Denise Mina onnistuu vangitsemaan huomioni, ja tämä kirja todellakin koukutti minut. Kirjassa on minun makuuni liiankin paljon surkeutta ja köyhyyttä, ja olisin kaivannut enemmän iloisia tapahtumia päähenkilön elämään. Usein kirjan lopputapahtumat ovat minulle jossain määrin pettymys, mutta tämän Pako-kirjan lopputapahtumista oikeastaan pidin. Nämä Denise Minan romaanit eivät ole ihan perinteisiä dekkareita, joten kenties joku dekkareita karsastava lukijakin voisi tykästyä Minan tuotoksiin. Mukavaa, että hyvien naisdekkarikirjailijoiden teoksia suomennetaan ihan kiitettävällä tahdilla. Suosittelen lukemaan Glasgow-trilogian kirjat ilmestymisjärjestyksessä, sillä tässä Pako-kirjassa viitataan moneen kertaan aiempaan Garnethill-kirjaan. Viralliset kotisivut.

Mina, Denise: Päätös

(marraskuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Resolution, vuonna 2001. Suomentanut Juha Ahokas, vuonna 2005. Kustantaja Like. 415 sivua. Maureen O'Donnellin poikaystävän murhaaja on joutumassa oikeuden eteen. Samaan aikaan Glasgow'ssa tapahtuu murha, ja Maureen alkaa metsästää tappajaa... ("Maureen on kaikessa omituisuudessaan ja ajoittaisessa surkeudessaankin mielenkiintoinen ja ihailtavakin henkilö, jonka puolesta täytyy jännittää ja jonka puolelle on pakko asettua." - Tuulevi Ovaska, Länsi-Savo.) Luin heinäkuussa 2005 Glasgow-trilogian ensimmäisen osan nimeltä Garnethill, nyt marraskuussa 2007 oli vihdoinkin vuorossa Pako, ja päätin saman tien lukaista myös trilogian viimeisen kirjan nimeltä Päätös. Tämäkin oli mukaansatempaava kirja, ja olisin mielihyvin lukenut tämän yhdessä illassa, mutta minulla oli kouluhommia ja päänsärkyä riesanana. Vähän minua tökkii se, että tässä Glasgow-trilogiassa on niin suuressa pääosassa kaikenlaiset päihteet, väkivalta, prostituutio ja muu kurjuus. Minulle tuli haikea olo, kun tämä viimeinen osa Glasgow-trilogiasta tuli luettua, sillä ehdin trilogiaa lukiessani jossain määrin kiintyä kirjan henkilöhahmoihin ja haluaisin lukea lisää Maureenin elämästä. Mielestäni tämä Glasgow-trilogia jäi hieman keskeneräiseksi, sillä olisin toivonut pariin asiaan selkeämpää ratkaisua, mutta toisaalta pidin Denisen Minan tavasta ratkaista asiat. Kenties luen joskus lisää Denise Minaa, mutta eipä Denise Mina kuulu suurimpien lempikirjailijoideni joukkoon. Viralliset kotisivut.

Mina, Denise: Veripelto

(huhtikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Field of Blood, vuonna 2005. Suomentanut Riitta Maaniemi, vuonna 2008. Kustantaja Like. 383 sivua. Pienen pojan katoamisesta kiinnostuu Scottish Daily Newsin uusi lähetti Paddy Meehen, joka haaveilee urasta tutkivana journalistina. Poliisin tutkimukset johtavat kahden nuoren pojan jäljille. Paddylle tulee kiire, kun hän tajuaa, että toinen epäillyistä on hänen sulhasensa serkku... ("Denise Mina tuo brittidekkariin empaattisen, raikkaan tuulahduksen rankasta materiaalistaan huolimatta." - Ilta-Sanomat.) Olen aikaisemmin lukenut Denisen Minan (s. 1966) Glasgow-trilogian (Garnethill, Pako, Päätös), ja nyt lukulistalleni eksyi tämä Veripelto. Tarinan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1981 (minun syntymävuoteeni!), jolloin Glasgow'ta repivät ristiriidat, nälkälakot ja työttömyys, ja mielenkiinnolla lueskelin sen ajan ilmiöistä. Pidän Denise Minan kirjoitustyylistä, ja tarinan lukeminen eteni sujuvasti. Eihän Mina oikeastaan tarjoa lukijalleen mitään kovinkaan ihmeellistä, mutta olin totaalisen koukussa juoneen ja tykkäsin tästä kirjasta todella paljon. Tämä Veripelto aloittaa viisiosaisen Paddy Meehan -kirjasarjan, joten tämän nuoren naisen seikkailusta saamme lukea toistekin. Kivaa! Englanniksi onkin ilmestynyt jo kolme Paddy Meehan -kirjaa. Ensimmäinen dekkari on siis tämä Veripelto eli The Field of Blood, ja toinen on nimeltään The Dead Hour. Kolmannen kirjan nimi on The Last Breath, mutta Yhdysvalloissa sitä myydään ilmeisesti nimellä A Slip of the Knife. Denise Minan viralliset kotisivut.

Mosse, Kate: Krypta

(marraskuu 2009) Englanninkielinen alkuteos Sepulchre, vuonna 2007. Suomentanut Katariina Kaila, vuonna 2009. Kustantaja Otava. 685 sivua. • Vuonna 1891 nuori pariisitar Leonie Vernier matkustaa veljensä Anatolen kanssa vierailulle tätinsä luo Carcassonnen lähistölle Domaine de la Caden kartanoon. Huhutaan, että Isolde-tädin edesmennyt aviomies on manannut paholaisen esiin muinaisesta kryptasta ja että samaan aikaan olisi kadonnut harvinainen tarot-korttipakka. Vuonna 2007 amerikkalainen Meredith Martin saapuu Rennes-les-Bainsiin tekemään tutkimuksia Achille-Claude Debussyn elämäkertaa varten, ja samalla hän aikoo selvittää omaa sukutaustaansa johtolankoinaan seepivärinen valokuva nuoresta sotilaasta sekä pianosävellys. Jokin ylellisessä Domaine de la Caden kartanohotellissa tuntuu Meredithissä oudosti tutulta. Pyhäinpäivänä, kun verho eri maailmojen välillä on ohuimmillaan, Leonien, Anatolen ja Isolden kohtalot heräävät eloon... • Kate Mossen Labyrintti oli minulle pienoinen pettymys, mutta päätin antaa Mosselle toiselle mahdollisuuden tämän Kryptan myötä. Suunnilleen puoliväliin saakka Kryptan lukeminen edistyi joutuisasti, mutta sitten lukeminen alkoi töksähdellä ja välillä kirja unohtui moneksikin päiväksi sivuun. Henkilöhahmot ovat suurimmaksi osaksi tylsiä, juoni ei ollut tarpeeksi jännittävä, lopputapahtumistakaan en pitänyt. On tämä Krypta parempi romaani kuin Labyrintti, mutta minulla ei vain tämäntyyppisiin kirjoihin tunnu riittävän tarpeeksi mielenkiintoa, kun tässäkin oli kuitenkin lähes 700 sivua.

Mosse, Kate: Labyrintti

(lokakuu 2006) Alkuperäinen teos Labyrinth, vuonna 2005. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 656 sivua. Kaksi naista, yksi kohtalo - ja salaisuus, joka on pysynyt kätkettynä 800 vuotta. Heinäkuussa 2005 Alice Tanner löytää Pyreneiden vuoristosta ikivanhan hautaluolan, jonka lattialla makaa toisiaan syleillen kaksi murenevaa luurankoa. Heinäkuussa 1209 nuori Alaïs saa isältään kirjan, jota hänen on suojeltava henkensä uhalla, sillä kirja katkee sisäänsä Graalin salaisuuden... ("Labyrintti on lukijan Pyhä Graal, joka yhdistää legendaa, uskontoa, nykyaikaa ja historiaa huikean jännittäväksi tarinaksi." - Val McDermid.) Brittikirjailija Kate Mossen (s. 1961) Labyrintti on ollut monessa maassa myyntihitti, ja varasin tämän kirjastosta kriitikoiden suitsutuksen kannustamana. Olen lukenut viime aikoina monta mukaansatempaavaa kirjaa, mutta lukeminen edistyy melko hitaasti, sillä en ole paljoa malttanut istua paikoillani kirjojen parissa. Tämä on mielestäni hidaslukuinen kirja, sillä menin välillä sekaisin henkilöiden nimistä ja jouduin selailemaan kirjaa taaksepäin. Vaikka sekä 1200-luvulla että 2000-luvulla tapahtuu paljon, 1200-luvun tarina tuntuu mielenkiintoisemmalta. Ymmärrän, miksi monet ihmiset ovat olleet aivan tohkeissaan tämän kirjan takia, mutta minuun Labyrintti ei loppujen lopuksi tehnyt suurtakaan vaikutusta. Olen viime aikoina lukenut liian vähän historiallisia romaaneja, mutta Labyrintin myötä taisin innostua taas ajasta ennen kännyköitä ja tietokoneita, joten voisin lähiaikoina lukaista jonkin muunkin historiaan sijoittuvan kirjan. Viralliset kotisivut.

Murha à la carte - 27 herkullista murhaa talon tapaan

(joulukuu 2006) Alkuperäinen teos Murder on the Menu, vuonna 1991. Suomennettu 2005. Kustantaja Gummerus. 532 sivua. Tähän novellikokoelmaan on kerätty tarinoita, jotka liittyvät tavalla tai toisella ruokailuun. Arsenikkia aamukahvissa, tappavia kasveja, syanidikaakaota, iltalaukkuun kätkettyjä aseita ja ruokapöydän veitsiä. Kirjan novellit on jaettu kolmeen eri osaan - Specialités de la maison, Entrées historiques ja Desserts. Monet kirjailijoista ovat tuttuja nimiä, esimerkiksi Ruth Rendell, Patricia Highsmith, Robert Bloch, Agatha Christie ja Rex Stout. Monissa kirjan novelleissa on roalddahlmaisia piirteitä, ja niinpä tarinat ovat riemastuttavaa luettavaa. Osa kirjan novelleista edustaa perinteisempää rikoskirjallisuutta, kun sen sijaan osa on pikemminkin kauhutarinoita. En muista lukeneeni muita novelleja aiemmin, mutta Roald Dahlin Lammasmurha oli minulle ennestään tuttu, sillä sama tarina on mukana Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni -novellikokoelmassa. Murha à la carte on kaiken kaikkiaan oikein viihdyttävä kokonaisuus, ja tämäntyylisiä novellikirjoja olisi mukava lukea enemmänkin.

Murhaavat kirjat - 20 parasta kirjallista murhaa kautta aikojen

(lokakuu 2007) Englanninkielinen alkuteos Murder by The Book. Suomentaneet Sirkka-Liisa Sjöblom ja Anja Meripirtti. Tämä suomenkielinen painos on julkaistu vuonna 2006. Kustantaja Gummerus. 368 sivua. Luin viime joulukuussa kokoelmateoksen nimeltä Murha à la carte, johon oli koottu ruokailuun liittyviä tarinoita. Nyt kirpeiden syyspäivien ratoksi lainasin kirjastosta tämän samantyylisen novellikokoelman nimeltä Murhaavat kirjat. Tähän on kerätty rikostarinoita, joissa murhaajat ja etsivät saavat innoituksensa kirjoista. Millainen on murha Jane Austenin hengessä? Mitä tapahtuu, kun opiskelija murhataan kesken rikoskirjallisuuden luentoa? Voiko menestyvä dekkarikirjailija keksiä täydellisen tavan murhata vaimonsa todellisessa elämässä? Kirjassa on kaksikymmentä novellia, ja kirjallisina murhaajina ovat muun muassa Julian Symons, Dorothy L. Sayers, Ruth Rendell ja Lawrence Block. Suurin osa kirjoittajista on minulle aivan tuntemattomia nimiä, mutta se ei tietenkään häirinnyt lukutahtiani. Osa novelleista ovat kiinnostavampia kuin toiset, mutta mielestäni tässä kirjassa ei ollut yhtään todella tylsää rikostarinaa, joten olin todella iloisesti yllättynyt kirjan novellien tasosta. Minun suosikkitarinoihini lukeutuvat muun muassa Robert Cenedellan Kerran kirjailija (Once a Writer), Bill Pronzinin Yksityisetsivä joka keräsi pulpia (The Private Eye Who Collected Pulps), Donald Olsonin Willien viimeinen matka (Willie's Last Trip), Robert Barrin Lordi Chizelriggin kadonnut omaisuus (Lord Chizelrigg's Missing Fortune) ja Ruth Rendellin Kuparinen riikinkukko (The Copper Peacock).

N

Naurava kummitus

(huhtikuu 2007) Alkuperäinen teos vuonna 2006. Kustantaja Tammi. 264 sivua. Naurava kummitus on nuortenkirja, mutta tämä vaikutti sen verran kiinnostavalta, että lainasin tämän kirjastosta. Kirjan teossa on ollut mukana viisitoista kirjailijaa ja kolmetoista kuvittajaa - Färsaarilta, Grönlannista, Islannista, Norjasta, Ruotsista, Saamenmaasta, Suomesta ja Tanskasta. Kirja on julkaistu yhtä aikaa kahdeksalla kielellä. En ollut pitkään aikaan lukenut kummitustarinoita, joten viisitoista pohjoismaista kummitustarinaa oli kivaa vaihtelua. Kirja on nopea lukea, sillä teksti on melko isokokoista ja kirjassa on runsaasti kuvitusta. Yllätyin itse asiassa iloisesti tästä kirjasta, sillä etukäteen arvelin kummitustarinoiden olevan minun makuuni liian lapsellisia ja tylsiä, mutta tarinat osoittautuvatkin viihdyttäviksi. Voisin joskus etsiä kirjastosta jotain aikuisille suunnattuja kummitustarinakirjoja, sillä kummitustarinoita on kiva lueskella silloin tällöin.

Navarro, Julia: Vaiennut veljeskunta

(heinäkuu 2007) Alkuperäinen teos La Hermandad de la Sábana Santa, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja Bazar. 506 sivua. Tulipalo Torinon tuomiokirkossa ja tulipalossa kuollut mies käynnistävät tutkimukset... Julia Navarro (s. 1953) on espanjalainen toimittaja, ja tämä Vaiennut veljeskunta on hänen esikoisromaaninsa. Kirjan juoni perustuu Torinon käärinliinaan, eli tarjolla on jälleen kerran kristillinen mysteeri. Olen lukenut monia samantyylisiä kirjoja (esimerkiksi Dan Brownin Da Vinci -koodi, Ian Caldwellin ja Dustin Thomasonin Neljäs siirto, Kate Mossen Labyrintti), joten enpä odottanut ihmeitä Julia Navarron Vaienneelta veljeskunnalta. Kirja ei missään vaiheessa kunnolla tempaissut minua mukaansa, enkä tuntenut pääseväni kunnolla sisään kirjan tapahtumiin. Harkitsin jättäväni kirjan kesken, mutta kahlasin tämän kuitenkin loppuun saakka. Jossain lukemassa arvostelussa kirjan henkilöhahmoja ja Navarron kirjailijalahjoja kehuttiin, mutta itse en pahemmin vakuuttunut kummastakaan. Yleisvaikutelma kirjasta lukemisen jälkeen jäi kuitenkin positiivisen puolelle. Viralliset kotisivut.

Nesser, Håkan: Toden ja ilveen verkko

(tammikuu 2007) Alkuperäinen teos Det grovmaskiga nätet, vuonna 1993. Suomennettu 1999. Kustantaja Tammi. 416 sivua. Komisario Van Veeteren ja hänen työtoverinsa selvittelevät Janek Mattias Mitterin tapausta. Janek ei muista, onko hän murhannut vaimonsa vai ei... ("Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen jännitysromaani, jossa on todellinen yllätysloppu." - Helsingsborgs Dagblad.) Tutustuin Håkan Nesseriin (s. 1950) Joulutarinoita-novellikokoelman myötä ja päätin lukea ensimmäisen kirjan Van Veeteren -sarjasta. Arvelin jostain syystä jo etukäteen, ettei tästä kirjasta syntyisi uutta lempikirjaani. Kirjan suomennettu nimi, Toden ja ilveen verkko, kuulostaa surkealta, enkä oikeastaan pitänyt kirjan sisällöstäkään. Yleensä vaihtuva päähenkilö -kerronta sopii minulle hyvin, mutta tällä kertaa en pitänytkään siitä. Juoni on mielenkiintoinen, mutta silti lukeminen tökkii. Onneksi tämä on nopealukuinen, joten sain tämän nopeasti pois käsistäni ja pääsen seuraavan kirjan kimppuun. Monien mielestä tämä on kuulemma Håkan Nesserin paras dekkari, joten kenties minun ei kannata yrittää lukea muita Nesserin kirjoja.

Nichols, Leigh: Pelko tulee hiipimällä

(heinäkuu 2004) Susan Thorton herää onnettomuuden jälkeen sairaalasta. Hän potee muistinmenetystä. Yllättäen menneisyyden haamut hyökkäävät Susanin kimppuun eikä hän enää tiedä, mikä on totta ja mikä harhaa. Dean R. Koontzin kirjoittama kirja, jonka hän julkaisi salanimellä Leigh Nichols. Pelko tulee hiipimällä ei kuulu Dean Koontzin parhaimpiin kirjoihin, mutta pidin kuitenkin, sillä perinteistä kauhua on silloin tällöin mukava lukea.

Nichols, Leigh: Pimeyden silmät

(heinäkuu 2004) On kulunut vuosi siitä, kun Tina Evans menetti poikansa Dannyn traagisessa onnettomuudessa. Mutta yhtäkkiä Dannyn huoneen liitutaululle ilmestyy järkyttävä sana: "Elossa!". Tästä viestistä alkaa uusi piina: onko Danny todellakin elossa? Ja jos on, missä häntä pidetään? Ja kuka kirjoitti viestin, joka ilmaantuu toistuvasti Tinan silmien eteen? Luulin lukeneeni kaikki Dean R. Koontzin suomennetut romaanit, mutta muutama salanimellä kirjoitettu kirja on jäänyt lukematta. Tartuin innoissani Pimeyden silmät-romaaniin, sillä yleensä Dean Koontzin kirjat ovat huippuja. Aluksi Pimeyden silmät vaikutti perinteiseltä kauhuromaanilta, mutta pikku hiljaa tarina syveni.

Niffenegger, Audrey: Aikamatkustajan vaimo

(tammikuu 2007) Alkuperäinen teos The Time Traveler's Wife, vuonna 2003. Suomennettu 2005. Kustantaja Gummerus. 652 sivua. Taideopiskelija Clare ja kirjastonhoitaja Henry ovat rakastaneet toisiaan koko elämänsä. Heidän tavatessaan Clare oli 6-vuotias ja Henry 36-vuotias. Kun he menevät naimisiin, Clare on 22-vuotias, mutta Henry onkin vasta 30-vuotias. Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä, jonka seurauksena hän tempautuu tahtomattoon nykyhetkestä menneisyyteen tai tulevaisuuteen... ("Ota Niffeneggerin kirja käteesi, niin saat kokea jotain sellaista, joka koskettaa sinua munaskuita myöten." - Independent on Sunday.) Audrey Niffeneggerin esikoisromaani Aikamatkustajan vaimo on ollut menestys monissa maissa, ja muutama tuttavani on kehunut tätä. Lainasin tämän kirjastosta jo joskus viime syksynä, mutta silloin tämä jäi lukematta, joten lainasin tämän kirjastosta nyt uudemman kerran. Minua häiritsi melko paljon ajasta toiseen hyppiminen. Luettuani sata sivua minun teki mieli jättää kirja kesken, mutta koska niin moni tuttavani oli kehunut tätä kirjaa, päätin kahlata tämän loppuun saakka. Hiljalleen tarina alkoi kiinnostaa, ja loppujen lopuksi luinkin tämän ihan mielelläni. Tämä ei kuitenkaan noussut lempikirjojeni listalle, sillä kaiken hehkutuksen jälkeen odotin tämän olevan paljon yllättävämpi, jännittävämpi, koskettavampi. Viralliset kotisivut.

Niffenegger, Audrey: Hänen varjonsa tarina

(toukokuu 2010) Englanninkielinen alkuteos Her Fearful Symmetry, vuonna 2009. Suomentanut Paula Korhonen, vuonna 2010. Kustantaja Gummerus. 476 sivua. • Amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina Poole ovat toistensa peilikuvia. Tytöt kuulevat ensimmäistä kertaa äitinsä kaksoissisaresta Elspethistä, kun heille kerrotaan, että he ovat perineet tämän asunnon Lontoon Highgate Cemeteryn liepeiltä. Erottamattomat kaksoset muuttavat Lontooseen vapaudesta riemuiten ja alkavat rakentaa tädin asunnosta omaa kotiaan. Pian Valentina rakastuu kuolleen tädin miesystävään ja ryhtyy etsimään omaa identiteettiään. Julia närkästyy heikomman sisarensa itsenäistymispyrkimyksistä, mutta löytää itselleenkin projektin, naapurin pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän miehen pelastamisen. Ennen pitkää Julia ja Valentina saavat huomata, että he eivät olekaan asunnossaan kaksin. Seinien vangiksi jäänyt tädin haamu seuraa heidän jokaista askeltaan... • Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo ei mielestäni ollut ihan kaiken sen hehkutuksen arvoinen, mutta sen verran kiinnostava romaani se oli, että nyt päätin lukaista tämän Niffeneggerin tuoreimman suomennoksen nimeltä Hänen varjonsa tarina. Niffenegger on luonut kiehtovan, koukuttavan tarinan, joka tempaisi minut mukaansa heti ensimmäisten sivujen myötä. Olisin voinut ahmia tätä montakin tuntia kerrallaan, mutta johtuen kahden kuukauden ikäisestä tyttärestäni lukeminen edistyi pienissä pätkissä ja välillä jopa unohdin kirjan yöpöydälle muutamaksi päiväksi odottelemaan. Kuulemma tämän romaanin piti alun perin kertoa Chicagossa asuvasta miehestä ja tämän pakko-oireista, mutta loppujen lopuksi pakko-oireista kärsivä mies jäikin sivuhenkilöksi ja yliluonnollisuus nousi pääosaan.

Njor, Maise & Stockmann, Camilla: Äidit ja tyttäret - Kirjeenvaihtoa

(tammikuu 2008) Tanskankielinen alkuteos Michael Laudrups tænder, vuonna 2005. Suomentanut Katriina Savolainen, vuonna 2007. Kustantaja Johnny Kniga. 275 sivua. Maise Njor (s. 1968) jää äitiyslomalle saatuaan kolmannen lapsensa. Camilla Stockmann (s. 1973) muuttaa yhteen poikaystävänsä kanssa. Maise ja Camilla tutustuvat toisiinsa sähköpostitse. He kirjoittavat ruoasta, kodinhoidosta, läheisistään, työstä ja seksistä... ("Toimittajanaiset kirjoittavat henkilökohtaisista asioistaan koskettavasti, lämpimästi ja humoristisesti." - Karjalainen. "Piristävä ja ennalta arvaamaton teos." - Kaleva.) Yleensä olen pettynyt karvaasti tämäntyylisiin kirjoihin, mutta päätin silti jälleen kerran kokeilla onneani. Ikävä kyllä Äidit ja tyttäret -kirja ei mielestäni ole huipputeos, vaikka eihän tämä ollut mikään täydellinen pettymyskään. Ilmeisesti huumorintajussani on jotain vikaa, sillä Maisen ja Camillan jutut eivät aina oikein auenneet minulle, vaikkakin hetkittäin minua jopa hymyilytti kirjaa lukiessani. Maisen ja Camillan tapa kirjoittaa on paikoitellen sekava, ja varsinkin väsyneempänä kirjaa lukiessani tipahdin välillä hieman kärryiltä. Alkukankeuden jälkeen lukeminen alkoi kuitenkin sujua hieman paremmin, ja muutamat jutut ovat oikeasti aivan mainioita. Tämäntyylisen kirjallisuuden ystäville tätä kirjaa voi varmasti suositella, vaikka itse en ollutkaan suunnattoman innoissani kirjaa lukiessani. Mikäli Maise Njor ja Camilla Stockmann joskus riehaantuvat julkaisemaan jatko-osan kirjalleen, tuskinpa olen ensimmäisten joukossa jonottamassa sitä kirjaa kirjastossa.

Noort, Saskia: Ruokakerho

(elokuu 2008) Hollanninkielinen alkuteos De eetclub, vuonna 2004. Suomentanut Titia Schuurman, vuonna 2006. Kustantaja WSOY. 279 sivua. Omakotitalossa hollantilaiskylässä syttyy eräänä yönä tulipalo. Liikemies Evert saa surmansa, mutta hänen vaimonsa ja lapsensa pelastuvat. Pari vuotta aiemmin yhteisen ruokakerhon perustanut viiden naisen ystäväpiiri on kauhuissaan tulipalon takia. Tulipalo on kuitenkin vain alkua sille, mitä ruokakerhon jäsenistä ja heidän miehistään alkaa paljastua... ("Erinomaisesti kirjoitettu, terävä, vauhdikas." - Eindhovens Dagblad. "Yhtä aikaa hämmästyttävä ja jännittävä". - Veronica Magazine. "Mehukas jännäri lomalaukkuun." - Elsevier.) Toimittaja-kirjailija Saskia Noort (s. 1967) on varsin suosittu kotimaassaan Hollannissa. Nappasin tämän muutama viikko sitten kirjastosta, kun halusin tutustua hollantilaiseen kirjallisuuteen, ja vasta kotona takakannen tekstin luettuani huomasin tämän olevan jännäri. Jee! Ruokakerho on ns. naisten jännäri, ja yllätyin positiivisesti. Tarina on niin mukaansatempaava ja helppolukuinen, että tämän teki mieli ahmia nopeaan tahtiin. Eihän tämä loppujen lopuksi mikään viiden tähden jännäri ollut, mutta tämän perusteella haluaisin lukea enemmänkin Saskia Noortia. Ikävä kyllä tämä Ruokakerho taitaa olla ainut häneltä suomennettu romaani. Saskia Noortin viralliset kotisivut.

Northcutt, Wendy: Darwinin palkinnot - Evoluutio käytännössä

(toukokuu 2004) Darwinin palkinnot kertoo ihmisistä, jotka ovat käsittämättömän kyvyttömiä näkemään ilmiselviä vaaroja ympärillään. Terroristi, joka lähetti riittämättömällä postimaksulla varustetun kirjepommin, voitti Darwinin palkinnon avatessaan lähettäjälleen eli itselleen palautetun kirjeen. Samoin sähkövirralla kalastanut mies, joka kahlasi keräämään saalistaan poistamatta ensin sähkövirtaa vedestä. Darwinin palkinnon voittajat suunnittelevat ja toteuttavat teon, jota ei edes lapsi suostuisi harkitsemaan. He poistavat itsensä ihmiskunnan geenistöstä niin idioottimaisella tavalla, että ihmislajin selviytymismahdollisuudet paranevat, koska joukossamme on yksi typerys vähemmän. Ilmeisesti kaikki kirjassa kerrotut jutut perustuivat tositapahtumiin ja monta kertaa sai hämmästellä joidenkin ihmisten typeryyttä. Kirja on hauskaa luettavaa, vaikkakin välillä tunsin sääliä joitakin ihmisiä kohtaan. Ainakin yksi Darwinin palkinto on myönnetty Suomeen - sen voitti 21-vuotias loppilaismies, joka jäi auton alle ja kuoli asetuttuaan makaamaan keskelle Tampereen moottoritietä aamuyöllä 11.10.2001. Mies yritti tempauksellaan pysäyttää ohiajavia autoja bensiinin loputtua hänen omasta autostaan! http://www.DarwinAwards.com/

Northcutt, Wendy: Darwinin palkinnot 2 - Luonnottomia valintoja

(joulukuu 2005) Alkuperäinen teos The Darwin Awards II: Unnaturial Selection, vuonna 2001. Suomennettu 2005, Rasalas. 293 sivua. Luin viime vuoden toukokuussa aikaisemmin suomennetun Darwinin palkinnot -kirjan ja nyt päätin lukea myös tämän tuoreen suomennoksen. Darwinin palkinnon voi voittaa, kun tekee jotain todella typerää. Todellisten tapausten lisäksi kirjassa on lisäksi mukana ns. urbaanilegendoja. Erilainen "vitsikirja". Nopeaa luettavaa. Jostain syystä en pitänyt tästä niin paljoa kuin aikaisemmasta kirjasta - ehkä tämän kirjan jutut olivat huonompia tai Darwinin palkinnoista on hohto kadonnut yhden kirjan lukemisen jälkeen tai sitten vain olin väärillä fiiliksillä tätä kirjaa lukiessani. Tällainen huumori ei taatusti sovi kaikille, mutta minua hymyilyttää ihmisten typeryys ja muutamien tarinoiden päähenkilöt herättävät suorastaan sääliä. Laitteistokoulutuskeskuksen omistaja, joka osoitti turvallisuusvideollaan haarukkatrukilla ajamisen vaarat, mutta ei itse selvinnyt hengissä. Paimen, joka jätti kiväärinsä varmistamatta ja joutui lampaansa ampumaksi. Viralliset kotisivut.

Nuotio, Eppu: Maksu

(lokakuu 2008) Julkaistu vuonna 2008. Kustantaja Otava. 250 sivua. Maineikkaalla asuinalueella rivitalon takapihalta viedään vaunuissa nukkuva vauva. Pii Marin saa vieraakseen veljensä Joelin, joka haluaa ottaa etäisyyttä Kirkkonummella tapahtuneeseen pahoinpitelytapaukseen. Rikokset näyttävät liittyvän toisiinsa... ("Nuotio kirjoittaa sujuvaa ja taloudellista tekstiä, joka kuljettaa jäntevästi pikkukaupungissa sattunutta rikosvyyhteä eteenpäin." - Ari Pusa, Helsingin Sanomat.) Luin kesäkuussa Eppu Nuotion edellisen dekkarin nimeltä Kosto, ja vaikka en ihan hurjasti tykästynyt Pii Marin -sarjaan, päätin antaa Eppu Nuotiolle toisen mahdollisuuden tämän Maksu-dekkarin myötä. Eipä tämäkään Nuotion dekkari ole mikään sensaatio, vaan lukeminen tökki enkä minä oikein saanut tarinan langanpäistä kunnollista otetta. Näin ohueen kirjaan on tungettu liikaa kaikkea, ja Maksun teksti on mielestäni turhankin tiivistä. Samaan aikaan seurataan montaa rikostutkintaa, ja ärsyttävästi kaikki rikokset liittyvät toisiinsa. Lisäksi ihmetellään ihmissuhteita ja pyöritään siellä sun täällä. Ärgh! En oikein edes pidä Maksu-dekkarin henkilöistä enkä löydä Pii Marin -kirjoista itselleni mitään suosikkihahmoja. No, kohtuuden nimissä on sanottava, että oli tässä kirjassa muutamia hyviäkin puolia eikä tämän lukeminen sentään ollut ihan silkkaa tuskaa. Saapa nähdä, viitsinkö enää käyttää aikaani Eppu Nuotion dekkareihin vai annanko hänelle vielä joskus kolmannen mahdollisuuden. Eppu Nuotio Wikipediassa.

Nuotio, Eppu: Kosto

(kesäkuu 2008) Julkaistu vuonna 2007. Kustantaja Seven, vuonna 2008. 285 sivua. Pii Marin huomaa tv-monitoristaan, että Liisa Palonen on kuollut. Samaan aikaan kamerat välittävät studiosta suoraa kuvaa katsojille, sillä on käynnissä suosittu tosi-tv-sarja nimeltä Isoveli... ("Tästä on hyvä jatkaa sarjaa vaikka mihin." - Suvi Ahola, Helsingin Sanomat.) Eppu Nuotion Musta-dekkari aloitti Pii Marin -kirjasarjan, ja tämä Kosto on itsenäinen jatko-osa kirjalle. En ole Mustaa lukenut, mutta tässä Kosto-dekkarissa viitattiin moneen kertaan edellisen kirjan tapahtumiin. Minulle tuli tästä Kostosta jatkuvasti vahvasti mieleen Ben Eltonin Tappavan kuuluisa, ja mielestäni Ben Elton onnistui luomaan tosi-tv-sarjan pohjalta paremman dekkarin kuin Eppu Nuotio. Tokihan Kostossa on monia hyviäkin piirteitä eikä tämän lukeminen ollut silkkaa tuskaa, mutta hieman paha maku kirjasta jäi suuhun. En missään vaiheessa kunnolla tempautunut mukaan juonikuvioihin, ja murhaajan henkilöllisyyskin oli pettymys. Mielestäni esimerkiksi kaksi lukemaani Outi Pakkasen dekkaria olivat jännempiä kuin tämä Eppu Nuotion Kosto. Ehkäpä minun pitäisi lukea vielä jokin toinen Eppu Nuotion dekkari ennen lopullisen mielipiteeni luomista. Eppu Nuotio Wikipediassa. (Tämä Eppu Nuotion Kosto oli viideskymmenes tänä vuonna lukemani kirja.)

O

Oates, Joyce Carol: Putous

(toukokuu 2007) Alkuperäinen teos The Falls, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja Otava. 570 sivua. Vuonna 1950 mies heittäytyy Niagaran putoukseen ja katoaa. Vastavihitty Ariah Erskine löytää kuitenkin rinnalleen uuden miehen, asianajaja Dirk Burnabyn. Onnea varjostaa kuitenkin Ariahin päähänpinttymä, sillä hän pelkää myös Dirkin jättävän hänet... ("Hätkähdyttävä asetelma ja puhdas taidokkuus tekevät tästä Oatesin merkittävimmän romaanin sitten Blondin." - Publishers Weekly.) Joyce Carol Oatesin (s. 1938) nimi kuulosti tutulta, mutta en ollut tainnut aiemmin lukea yhtään hänen kirjaansa. En oikeastaan odottanut tältä kirjalta mitään, sillä osassa lukemistani arvosteluista Putousta ylistettiin ja osassa arvosteluista tätä sen sijaan haukuttiin. Suunnilleen puoliväliin saakka tarina pysyy edes hivenen kiinnostavana, mutta kirjan loppuosuuden silmäilin läpi aika kyllästyneenä. Tämän kirjan perusteella en taida viitsiä vaivautua tutustumaan muihin Oatesin romaaneihin, sillä tämäntyyppinen jaarittelu ei tarjoa minulle mitään lukunautintoa. Joyce Carol Oates Wikipediassa.

Oranen, Raija: Ruusun aika 1 & 2

(tammikuu 2005) Samoissa kansissa kaksi kirjaa, joten luettavaa löytyy hieman yli 500 sivua. Kirjaa lukiessa palautuvat mukavasti mieleen tv-sarjan hahmot ja tapahtumat. Mitään kovin yllättäviä ja jännittäviä juonenkäänteitä ei Ruusun ajasta löydä, mutta silti kirja jaksaa kiinnostaa alusta loppuun. Ruususen perhe on mahtava poppoo.

A-C    D-F    G-I    J-L    M-O    P-R    S-U   V-Ö

P

Pahan palkka - Vuosisadan parhaat jännityskertomukset

(huhtikuu 2007) Alkuperäinen teos A Century of Great Suspense. Suomennettu 2003. Kustantaja Book Studio. 773 sivua. Kirja sisältää 34 rikosnovellia. Kirjan novellit on valinnut rikoskirjailija Jeffery Deaver. Novellien kirjoittajia ovat muun muassa Robert Bloch, Lawrence Block, Tony Hillerman, Ross Macdonald, Ed McBain, Margaret Millar, Marcia Muller, Sara Paretsky, Ruth Rendell, Lisa Scottoline, Rex Stout ja Donald E. Westlake. Tällaiset novellikokoelmat ovat yleensä mieluisaa luettavaa, ja tässäkin kirjassa on muutama todellinen helmi. Parhaimmissa novelleissa on viihdyttävä juoni ja yllättävä loppu. Osa kirjan novelleista on kuitenkin niin tylsiä, etteivät ne mielestäni olisi missään tapauksessa ansainneet paikkaansa tässä kirjassa. Muutama novelli oli mielestäni pikemminkin kauhunovelli kuin rikosnovelli. Vaikka tämä kirja ei ollutkaan viiden tähden arvoinen, aion jatkossakin silloin tällöin lueskella novellikokoelmakirjoja.

Pakkanen, Outi: Kissa kuussa

(marraskuu 2008) Julkaistu vuonna 1990. Kustantaja Loisto, vuonna 2004. 271 sivua. Putiikinpitäjä Marja Leimo-Nikala on kutsunut Porvoon lähelle kesämökilleen sukulaisia, ystäviä ja liiketuttavia juhannuksen viettoon. Aluksi kaikki sujuu hyvin, mutta yöllä vieraiden hilpeys vaihtuu teräviksi sanoiksi ja tunteenpurkauksiksi. Aamulla yksi on pois joukosta, ja kaikki muut ovat kuulusteltavina murhasta... Olen puolen vuoden aikana kahlannut läpi jo kymmenkunta Outi Pakkasen (s. 1946) dekkaria, ja mieluisa luku-urakkani sai jatkoa Kissa kuussa -rikosromaanin myötä. Tällaisen Pakkasen dekkarin lukaisee helposti 1-2 illassa, ja vaikka muut touhut ovat viime aikoina hidastaneet lukutahtiani, ei minulla mennyt kauaa tämän lukemiseen. Kissa kuussa -dekkarin aihe on melko perinteinen, eli joukko ihmisiä pyörii samassa paikassa ja myöhemmin ihmetellään, kuka joukosta onkaan murhaaja. Samanlainen idea on ollut monessa muussakin Pakkasen dekkarissa - Murhan jälkeen mainoskatkossa oli mainostoimiston bileet, Kiinalaisessa aamutakissa väki oli ihmissuhdeseminaarissa, Tarjoilija pyyhkikää taulussa oli luokkakokous. Enpä minä silti valita, sillä mielestäni esimerkiksi kosteiden bileiden tai luokkakokouksen tiimoilta saa usein aikaan melkoisen mehukkaan dekkarin, ja Outi Pakkanen on tähän Kissa kuussa -romaaniin saanut ujutettua mukavaa yllätyksellisyyttä, vaikka toki osa tapahtumissa on toisaalta hyvinkin ennalta-arvattavia. Ehkäpä luin tämän kirjan väärään vuodenaikaan, sillä ulkona oli oikeasti hanget korkeat nietokset ja joulu kolkuttelee oven takana, mutta tässä Pakkasen romaanissa vietettiin juhannusta, kesä oli kauneimmillaan ja ihmiset pulikoivat lämpimässä järvessä. Suosittelen Outi Pakkasen dekkareita!

Pakkanen, Outi: Kuolema käy jatkoilla

(toukokuu 2008) Julkaistu vuonna 1997. Kustantaja Loisto, vuonna 2006. 288 sivua. Laura Halonen on aloitteleva kirjailija. Haastattelua on tekemässä Lauraa ihaileva Tero Tuomela. Kustantajan markkinointijohtajan Ilkka Halmeen ja Lauran välit vaikuttavat olevan normaalia lämpimämmät. Divarinpitäjä Karri Mäntynen lahjoittaa Lauralle kalleimman harvinaisuutensa. Paikalla on myös Lauran manageri Moona Lahti ja valokuvaaja Anna Laine. Aamulla yksi seurueesta on kuollut... ("Hyvin kirjoitettua ihmissuhdedraamaa ja toimivaa dekkariviihdettä, joka pitää lukijan hampaissaan" - Ruumiin Kulttuuri.) Olen monesti harkinnut tutustuvani Outi Pakkasen (s. 1946) tuotantoon, ja minulla on ollut muutamaan otteeseen hänen kirjojaan lainassa kirjastosta, mutta vasta nyt sain vihdoin aikaiseksi lukea häneltä yhden dekkarin. Tämä tuntui alkuun ehkä vähän tylsähköltä, mutta viitisenkymmentä sivua luettuani olin sen verran koukussa juonikuvioihin, ettei minulle olisi tullut mieleenkään jättää kirjaa kesken. Outi Pakkanen ei mässäile verisillä yksityiskohdilla, ja tämä dekkari sopisi mainiosti vaikkapa rennoksi mökkilukemiseksi. Mielenkiintoisia henkilöhahmoja ja vetävä juoni. Onnistuin arvaamaan, kuka murhaaja on, jo hyvissä ajoin ennen lopputapahtumia, mutta eipä se oikeastaan minua haitannut. Minä aion ehdottomasti lukea muitakin Outi Pakkasen dekkareita! Outi Pakkanen Wikipediassa.

Pakkanen, Outi: Murhan jälkeen mainoskatko - kolme dekkaria

(lokakuu 2008) Murhan jälkeen mainoskatko, vuonna 1973. Maanantaihin on paljon matkaa, vuonna 1975. Kiinalainen aamutakki, vuonna 1982. Kustantaja Gummerus, vuonna 2007. 590 sivua. Bongasin kirjastosta paksun yhteisniteen, johon on koottu Outi Pakkasen (s. 1946) kolme ensimmäistä rikosromaania. Mielestäni kirjoissa on usein liiankin synkkiä ja tummasävyisiä kansia, mutta tässä kirjassa on ihanan värikäs kansi, jonka on suunnitellut Joel Melasniemi. Alun perin suunnittelin lukevani tarinat yksi kerrallaan muiden lukemisten ohessa, mutta kahlasin kuitenkin kaikki kolme tarinaa peräkkäin. Murhan jälkeen mainoskatkossa mainostoimiston ateljeepäällikkö Moritz Sandman löytyy saunalaiturilta kuristettuna mainostoimiston juhlien jälkeen. Tässä Pakkasen esikoisdekkarissa ei ole samanlaista imua eikä yhtä kiinnostavia ihmissuhteita kuin Pakkasen tuoreemmissa dekkareissa. Rikoskomisario Antti Viitala vetää tekstipäällikkö Katja Kivisen mukaan tutkimuksiin ja höpötteli hänelle uskomattoman paljon tutkinnasta. Inhoan tupakointia, ja tässä kirjassa kyllä poltettiin ihan liikaa tupakoita. Toisaalta minua viehätti ja toisaalta ärsytti se, miten paljon tarinassa kuvailtiin värejä - verenpunainen paita, auringonkeltainen nojatuoli, kuparinruskea marmori, sinisenmusta taivas jne. Helppolukuinen dekkari mutta ennalta-arvattava ja epäkypsä. Maanantaihin on paljon matkaa -dekkarissa pubin kanta-asiakkaiden arki järkkyy, kun lähipiirissä tapahtuu murha ja sen jälkeen toinenkin murha. Tämä on ihan vetävä dekkari, vaikka tämäkään ei ole parhainta Pakkasta. Suosikkihahmokseni nousi neiti Ingrid Krokfors. Ihanan helppolukuista kerrontaa, sopivan kevyttä näin flunssaisena. Ikävä kyllä arvasin etukäteen, ketkä tullaan murhaamaan eikä syyllinenkään ollut minulle mikään yllätys, joten annan tällekin dekkarille miinusta ennalta-arvattavuudesta. Kiinalainen aamutakki -tarinassa kirjakerhon työntekijät on komennettu Aulangolle turhanpäiväiseen ihmissuhdeseminaariin, joka saa järkyttävän käänteen, kun yksi osanottajista löytyy kuristettuna vuotestaan. Tämä Outi Pakkasen kolmas dekkari on mielestäni jännempi eikä yhtä ennalta-arvattava kuin kaksi edellistä dekkaria. Tätä lukiessani sain tosissani pähkäillä, kuka tapetaan, ja sen jälkeen pääsin arvailemaan syyllistä. Tästä tarinasta en löytänyt itselleni lempihahmoa, vaan moni henkilöhahmo jäi tuntumaan hivenen sumuiselta, mutta toisaalta sumuisuus saattoi olla lähtöisin vain omasta flunssaisesta päästäni. Outi Pakkanen kuljettaa juonta sujuvasti, mutta lopputapahtumat olivat minulle pienoinen pettymys.

Pakkanen, Outi: Musta aurinko

(kesäkuu 2008) Julkaistu vuonna 1991. Kustantaja Loisto, vuonna 2006. 240 sivua. Aviopari Henrik ja Laura Sevenius muuttavat miehen työn perässä Abu Dhabiin, Arabiemiirikuntien liiton pääkaupunkiin. Jo ennen lähtöä perheen lastenhoitaja Marinda huomaa pariskunnan väleissä jotain outoa, ja Abu Dhabissa Henrik ja Laura käyttäytyvät yhä kummallisemmin... ("Parasta tarinassa on piilotteleva ja samanaikaisesti vihjaileva kerronta, joka pitää imussaan tarinan loppuun saakka." - Leena Lehtolainen, Uusi Suomi.) Luin kuukausi sitten Outi Pakkasen dekkarin nimeltä Kuolema käy jatkoilla, ja minun teki mieli lueskella lisää Pakkasta, joten nappasin kirjastosta tämän Musta aurinko -dekkarin. Toisenlaisella mielialalla ja fiiliksillä tämä olisi kenties saattanut jäädä keskenkin, mutta nyt ahmin tämän oikein mielelläni helteisenä kesäpäivänä. Lopputapahtumista plussaa. Tämä ei ole mikään perinteinen dekkari vaan enemmänkin ihmissuhdedraamaa, joten tämä saattaa upota niihinkin lukijoihin, jotka karttelevat rikoskirjallisuutta. Mahtava kesäpokkari! Minulla on kirjastosta lainassa muitakin Outi Pakkasen dekkareita, joten kahlaan niitä hiljalleen läpi. Outi Pakkanen Wikipediassa.

Pakkanen, Outi: Punainen pallotuoli

(kesäkuu 2008) Julkaistu vuonna 2004. Kustantaja Otava. 239 sivua. Yksinäinen ja lapsen hoitamisen uuvuttama 22-vuotias Noora asuu vauvansa kanssa Helsingissä Fredrikinkadun varrella. Samassa talossa asuva Eila astuu hänen elämäänsä, ja kaikki muuttuu. Pian Noora on täysin vanhemman naisen talutushihnassa. Eila tarkkailee ihmisiä kantabaarinsa nurkkapöydästä ja seuraa ikkunaverhojensa takaa erityisen tiiviisti vastapäistä sisustusliikettä sekä sen omistajaa. Ja sitten eräänä päivänä muuan henkilö katoaa... ("Pakkasen dekkaritaidetta voi vain ihailla." - Jaakko Puolimatka, Kaleva.) Olen lukenut Outi Pakkaselta aiemmin ainoastaan kaksi dekkaria (Kuolema käy jatkoilla, Musta aurinko), mutta olen jo niin koukussa, että halusin taas päästä lukemaan häneltä jotain. Kirjastosta löytyi Punainen pallotuoli, joka on tuoreempaa Outi Pakkasta eli vuodelta 2004. Tämäkin on erittäin mukaansatempaava ja viihdyttävä dekkari, ja suorastaan ahmin tämän. Eihän dekkari olisi dekkari ilman murhia, mutta mielestäni Pakkasen romaanit toimisivat hyvin myös ilman kuolemantapauksia, sillä näissä on mielenkiintoisia ihmissuhteita ja jänniä juonikuvioita. Tämä kirja oli siinä mielessä pettymys, että loppu ei oikeastaan yllättänyt minua. Outi Pakkanen Wikipediassa.

Pakkanen, Outi: Ruohonleikkaaja

(heinäkuu 2008) Julkaistu vuonna 2006. Kustantaja Otava. 272 sivua. Terapeutti Merja Itälän mies Joel on kuollut. Vähän ennen hautajaisia Merja lukee lehdestä kuolinilmoituksen, jossa on hänen edesmenneen miehensä nimi ja syntymäaika, arvoituksellinen runo ja allekirjoituksena "Rakkaasi". Onko Joelilla ollut toinen, salainen elämä? Merjalla itsellään on hiljakkoin ollut lyhyt suhde asiakkaaseensa, mieheen jonka koko perhe kärsii vaimon väkivaltaisuudesta... ("Ruohonleikkaaja on yksi Outi Pakkasen mielenkiintoisimpia kirjoja." - Ritva Sorvali.) Olen hiljalleen kahlannut läpi Outi Pakkasen tuotantoa ja olenkin ehtinyt lukea jo neljä dekkaria (Kuolema käy jatkoilla (1997), Musta aurinko (1991), Punainen pallotuoli (2004), Tarjoilija, pyyhkikää taulu (1986)). Tämä Ruohonleikkaaja-jännäri kertoo lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja sen seurauksista. Aihe herättää monia ajatuksia, mutta en kokenut kuitenkaan tätä dekkaria liian raskassoutuiseksi, vaan Outi Pakkasen romaanit ovat olleet ihan kevyttä luettavaa. Lukaisin tämän melkeinpä yhdellä istumalla ja pidin jopa myös kirjan lopusta. Ruohonleikkaajan kansikuva jatkaa samaa kaunista tyyliä kuin aiemmat Pakkasen dekkarit, ja ihastuin tämänkin kirjan kanteen. Outi Pakkanen Wikipediassa.

Pakkanen, Outi: Talvimies

(syyskuu 2008) Julkaistu vuonna 2007. Kustantaja Otava. 288 sivua. Anna Laine rakastuu Niklas Södermaniin. Anna tietää sisimmässään, ettei kaikki ole ihan kohdallaan, mutta hän ei haluaisi myöntää sitä. Miten liittyvät toisiinsa vaatesuunnittelija Luna Sateenkaari, stailisti Kim Holma, muuan viimeisillään raskaana oleva Marimekon myyjä ja tämän mies tai Niklaksen kaksi entistä vaimoa? Entä keitä ovat Roi Soleil ja Miau, jotka chattailevat osoitteessa www.kypsaviini.fi? ("Pakkasen dekkaritaidetta voi vain ihailla." - Jaakko Puolimatka, Kaleva.) Olen aiemmin lukenut kuusi Outi Pakkasen dekkaria (Kuolema käy jatkoilla (1997), Musta aurinko (1991), Punainen pallotuoli (2004), Tarjoilija, pyyhkikää taulu (1986), Ruohonleikkaaja (2006), Yön yli (2002)), ja taas luokseni eksyi yksi Pakkasen dekkari, tällä kertaa vuosi sitten ilmestynyt Talvimies. Pakkanen ei ole mikään terävin tarinaniskijä, mutta Pakkasen dekkarit ovat ihastuttavan leppoisaa luettavaa ja hänen kirjoissaan on oikeasti kiinnostavia juonikuvioita. Mukavaa, että tässä Talvimies-romaanissa on graafikko Anna Laine pääosassa, sillä aiemmissa lukemissani kirjoissa hän on muistaakseni näytellyt vain sivuosia. Anne Laine kokkailee taas vaikka mitä herkkuja, joten luin tätä kirjaa kuola suupielistä valuen ja masu kurnien. Mielestäni tämä Talvimies ei kuulu Outi Pakkasen parhaimmistoon, sillä osa henkilöhahmoista harmittavan etäiseksi ja tarina tuntuu muutenkin hieman hutaistulta. Tästä aiheesta olisi voinut kirjoittaa paksumman, syvällisemmän kirjan. Kaiken kaikkiaan Talvimies on kuitenkin ihan kelpo dekkari. Outi Pakkanen Wikipediassa.

Pakkanen, Outi: Tarjoilija, pyyhkikää taulu

(heinäkuu 2008) Julkaistu vuonna 1986. Kustantaja Seven, vuonna 2005. 266 sivua. Kaksikymmentä vuotta ylioppilaskevään jälkeen luokka pitää luokkakokouksen. Luokkakokous sujuu niin kuin pitääkin, ja lopuksi lähdetään jatkoille Pertin luokse. Yksi joukosta surmataan raa'asti, ja aamuksi suunniteltu silliaamiainen vaihtuu poliisikuulusteluksi. Kuinka ylioppilaskirjoitusten vuosi liittyy tapahtumiin? Mitä tärkeää ja kenelle tapahtui koulubileissä vuonna 1965? ("Ihmiskuvaus on hyvää, kerronta sulavaa ja tapahtumat etenevät luontevasti." - Hannes Markkula, Ruumiin kulttuuri.) Olen innostunut hiljalleen kahlaamaan läpi Outi Pakkasen dekkareita, ja tällä kertaa lukuvuorossa oli rikosromaani nimeltä Tarjoilija, pyyhkikää taulu, joka on julkaistu jo yli kaksikymmentä vuotta sitten. Outi Pakkanen on onnistunut luomaan taas monia mielenkiintoisia henkilöhahmoja, ja juoni pysyy läpi tarinan sopivan jännittävänä. Tällaisen dekkarin lukaisee kevyesti yhdessä illassa, ja silti jää aikaa muuhunkin. Minä muuten pidän kovasti näistä Outi Pakkasen dekkarien kansikuvista, sillä kansikuvissa toistuu samanlainen teema ja kannet ovat selkeitä, tyylikkäitä. Outi Pakkanen Wikipediassa.

Pakkanen, Outi: Yön yli

(elokuu 2008) Julkaistu vuonna 2002. Kustantaja Otava. 271 sivua. Järjestäessään äitinsä hautajaisia Antero Lehtonen yllättyy, kun hän tapaa huomiotaherättävän kauniin ja huolitellun pastori Saara Henriksonin. Vielä suuremman yllätyksen Antero kokee löytäessään äitinsä jäämistöstä oudon päiväkirjan.... ("Tarina kulkee joutuisasti, joten Pakkasen ystävät saavat omansa, eikä uusienkaan lukijoiden uskoisi pitkästyvän." - Pertti Avola, Helsingin Sanomat.) Olen aiemmin lukenut viisi Outi Pakkasen dekkaria (Kuolema käy jatkoilla (1997), Musta aurinko (1991), Punainen pallotuoli (2004), Tarjoilija, pyyhkikää taulu (1986), Ruohonleikkaaja (2006)), ja taas lukulistaltani löytyi yksi Pakkasen dekkari, nimeltään Yön yli. Outi Pakkanen on onnistunut taas luomaan kiehtovan tarinan, ja minun teki mieli ahmia kirja nopeaan tahtiin. Ei parasta Pakkasta, mutta siitä huolimatta pidin tästäkin romaanista. Monissa Pakkasen romaaneissa on sivuroolissa graafikko Anna Laine, ja myös tässä Yön yli -romaanissa hän vilahtaa muutaman kerran kokkaamassa. Mielestäni tämä Yön yli ei oikeastaan ole oikea dekkari, vaikka kirjastossa kaikki Pakkasen romaanit löytyvät dekkarihyllystä, ja voisinkin suositella Pakkasen romaaneja myös muille kuin dekkarien ystäville. Outi Pakkanen Wikipediassa.

Palmer, Michael: Salaseura

(syyskuu 2005) Alkuperäinen teos Society, vuonna 2004. Suomennettu 2005, Gummerus. 457 sivua. Säälimätön sarjamurhaaja niittää satoa Bostonissa. Uhreja yhdistää yksi asia: he ovat kaikki sairausvakuutusyhtiöiden toimitusjohtajia, jotka ovat häikäilemättömästi käyttäneet asemaansa väärin. Työlleen omistautuneesta tohtori Will Grantista tulee samalla sekä epäilty että ajojahdin uhri ja Will savustetaan tekaistuilla huumesyytöksillä työpaikastaan. Uhrien viereen jätetyistä vihjeistä alkaa muodostua salaperäinen viesti, joka täytyisi selvittää, jotta tappaminen saataisiin loppumaan... Olen lukenut kaikki aiemmin suomennetut Michael Palmerin trillerit, joten halusin lukea tämän Salaseurankin näin tuoreeltaan. Luen mieluiten jännäreitä (esimerkiksi romanttiset kertomukset ja "klassikot" eivät useimmiten jaksa kiinnostaa minua) ja Salaseura on oikein mainio jännitysromaani. Michael Palmerin teoksia voi suositella vaikkapa Robin Cookin ja Tess Gerritsenin kirjojen ystäville. Viralliset kotisivut.

Palmer, Michael: Uhraus

(huhtikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Fifth Vial, vuonna 2007. Suomentanut Jorma-Veikko Sappinen, vuonna 2007. Kustantaja Gummerus. 431 sivua. Kamerunin viidakossa tutkija Joe Anson kehittää lääkettä, joka voi pelastaa miljoonia ihmishenkiä. Hän on kuolemansairas, mutta häntä tarkkailevat tahot haluavat hänen saavan työnsä valmiiksi keinolla millä hyvänsä. Bostonilainen lääketieteen opiskelija Natalia Reyes lähetetään konferenssiin Rio de Janeiroon. Herätessään sairaalassa hän saa kuulla menettäneensä toisen keuhkonsa kidnappaajien ammuttua häntä. Chicagossa yksityisetsivä Ben Callahan palkataan selvittämään kuolleen miehen henkilöllisyyttä. Miehen ruumiissa on neulanjälkiä. Näiden kolmen ihmisen kohtalot sitoo yhteen salaseura... (" Uhraus on kylmäävä kauhukuva Hippokrateen valan vääristymisestä." - Entertainment Weekly.) Olen lukenut yhdysvaltalaisen Michael Palmerin (s. 1942) kaikki aiemmin suomennetut trillerit, ja niinpä myös tämä Uhraus kulkeutui kirjastosta mukanani kotiin. Tämä ehti olla minulla lainassa melko kauan, ennen kuin sain aikaiseksi syventyä tähän. Mielestäni sekä Michael Palmerin että Robin Cookin taso on huonontunut vuosien varrella, mutta tämä Uhraus oli siitä huolimatta ihan mainiota ajankulua keväisiksi illoiksi. Uhrauksen juonikuvioita vaivaa monien jännärien perisynti eli uskottavuusongelma, ja se hieman latisti minun mielenkiintoani kirjaa kohtaan, mutta tarina on erittäin mukaansatempaava. Laittomasta elinsiirtokaupasta on kirjoitettu hurjan monia jännäreitä, eikä Palmer oikeastaan onnistu tarjoamaan mitään uutta, mutta minun mielipiteeni tästä kirjasta jäi positiivisen puolelle. Michael Palmerin viralliset kotisivut.

Pamuk, Orhan: Nimeni on Punainen

(joulukuu 2007) Turkinkielinen alkuteos Benim Adim Kirmizi, vuonna 1998. Suomentanut Tuula Kojo, vuonna 2000. Kustantaja Tammi. 593 sivua. Kirjan tapahtumat sijoittuvat islamilaiseen vuoteen 999 eli meidän ajanlaskumme mukaan vuoteen 1591. Sulttaani Murat II haluaa lahjoittaa Venetsian dogelle kuvitetun kirjan osmanien valtakunnasta. Yksi työhön värvätyistä miniatyristeista murhataan... ("Kaikkien tulisi lukea Orhan Pamukia." - The New Statesman.) Turkkilainen Orhan Pamuk (s. 1952) on minulle entuudestaan aivan outo kirjailija, ja tuskinpa olisin tarttunut tähän Nimeni on Punainen -romaaniin ilman Lukutoukkien kolon lukupiiriä. Luin tätä hiljalleen muiden romaanien ohessa, ja tämän lukemisessa taisi kaiken kaikkiaan vierähtää noin kuukausi aikaa. Ensimmäiset viisikymmentä sivua tuntuivat pakkolukemiselta, mutta hiljalleen tarina alkoi kiinnostaa minua. Yllättäen en ollutkaan niin kiinnostunut murhatutkimuksista, vaan seurasin kiinnostuneempana Karan ja Seküren välistä suhdetta. Orhan Pamukin kirjoitustyyli on kaunista, mutta toisaalta pidän enemmän "perinteisemmin" kirjoitetuista romaaneista. Kirja on tulvillaan vanhoja tarinoita Lähi-idästä. Pamukin teksti vaati paikoitellen minulta melko paljon keskittymistä. Kirjan henkilöhahmot menivät välillä sekaisin päässäni, ja hahmot eivät mielestäni olleet erityisen persoonallisia. Välillä lukeminen tökki niin pahasti, että jos tämä ei olisi ollut lukupiirin kirja, olisin kenties jättänyt tämän kesken, mutta lukupiirin takia lukaisin tämän loppuun saakka. Luulenpa, että Orhan Pamukin romaani ei eksy käteeni toista kertaa, vaan pysyttelen kaukana hänen kirjoistaan. Orhan Pamuk Wikipediassa ja viralliset kotisivut.

Parsons, Julie: Mielin kielin

(elokuu 2006) Alkuperäinen teos Eager to Please, vuonna 2000. Suomennettu 2002. Kustantaja Tammi. 409 sivua. Rachel Beckett on viettänyt kaksitoista vuotta vankilassa tuomittuna rikoksesta, johon hän on syytön. Aviomiehen ampui raa'asti aivan toinen ihminen. Päästyään ehdonalaiseen Rachel saa töitä pesulasta ja koettaa luoda uudelleen suhdetta tyttäreensä. Hän suunnittelee kuitenkin kostoa ja hankkiutuu rikoksentekijän vaimon ja lapsien tuttavaksi... Julie Parsons on syntynyt Uudessa-Seelannissa, mutta hän on asunut jo pitkään Irlannissa, ja Mielin kielin -jännärin tapahtumat sijoittuvat Irlantiin. Jossain kirja-arvostelussa Julie Parsonsin kehuttiin kirjoittavan samantyylisesti kuin Minette Walters, mutta en ole lukenut Waltersin kirjoja moneen vuoteen, joten en osaa arvioida Parsonsin ja Waltersin samankaltaisuutta. Välillä tarinan langanpäät meinasivat karata, mutta loppujen lopuksi Mielin kielin oli juuri sellainen nautittava jännäri, joita lueskelen mielelläni.

Parsons, Julie: Tiimalasi

(toukokuu 2009) Englanninkielinen alkuteos The Hourglass, vuonna 2005. Suomentanut Sirkka Aulanko, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 345 sivua. Trawbawnin kartanossa asustaa vanha Lydia Beauchamp. Eräänä päivänä puutarhaan ilmestyy Adam, ja komeasta nuoresta miehestä tulee nopeasti Lydian linkki ulkomaailmaan. Menneisyydessä on asioita, jotka vaivaavat Lydiaa, ja hän ehdottaa miehelle tehtävää: kauan sitten äidiltään kadonnut aikuinen Grace-tytär pitäisi löytää Dublinista. Adam lähtee matkaan ja Grace löytyykin. Mutta miten Grace voi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Mikä on aikoinaan katkaissut äidin ja tyttären välit? Onko Adamin auttamishalu täysin pyyteetöntä? Julie Parsons on minulle ennestään tuttu kirjailija, sillä luin häneltä jokunen vuosi sitten psykologisen jännärin nimeltä Mielin kielin. Tämän Tiimalasin lukeminen edistyi melko takkuisesti, sillä minulla oli paljon muutakin touhuiltavaa kuin lukeminen eikä tämä kirja oikein onnistunut koukuttamaan minua. Lukemissani arvosteluissa tätä kirjaa kehutaan kovin mukaansatempaavaksi ja selkäpiitä karmivaksi, joten ehkäpä sitten vain luin tätä kirjaa väärällä mielialalla enkä keskittynyt tarpeeksi juonenkäänteisiin. En pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöhahmosta eikä kukaan saanut sympatioitani puolelleen. Loppua kohden kirja parani hieman, kun jännitys tiivistyi, mutta kokonaisuutena tämä kirja oli jokseenkin vastenmielistä luettavaa.

Patterson, James: Neljä sokeaa hiirtä

(huhtikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Four Blind Mice, vuonna 2002. Suomentanut Päivi Paappanen, vuonna 2007. Kustantaja WSOY. 295 sivua. Rikoskomisario Alex Cross aikoo jättää työpaikkansa Washingtonin väkivaltaryhmässä, mutta kollega John Sampson pyytää häntä mukaan vielä yhteen juttuun. Sampsonin ystävä kersantti Ellis Cooper on tuomittu kuolemaan kolmen naisen murhasta, vaikka Cooper vannoo syyttömyyttään. Pian selviää, että Cooper ei ole ainoa, joka on lavastettu syylliseksi... ("Tarina on yksi Pattersonin parhaista." - Publishers Weekly.) Olen silloin tällöin satunnaisesti lukenut James Pattersonin (s. 1947) jännäreitä, ja tämä Neljä sokeaa hiirtä on jo kahdeksas suomennettu Alex Cross -kirja. James Patterson ei oikeastaan kuulu lempikirjailijoitteni runsaslukuiseen joukkoon, mutta hänen kirjansa ovat ihan viihdyttäviä ja sopivan toiminnallisia. Luvut ovat todella lyhyitä, ja tilanteesta toiseen siirrytään räväkästi. Armeijameininki ei oikeastaan kiinnosta minua, mutta eipä lukeminen toisaalta hurjasti tökkinytkään. Ihmisiä kuolee jatkuvasti. Eipä näitä Pattersonin jännäreitä kyllä jaksaisi kovin tiuhaan tahtiin lukea. James Pattersonin romaaneista on tehty elokuvia, ja olenkin nähnyt pari hänen elokuvaansa. James Pattersonin viralliset kotisivut.

Patterson, James: Paha kulkee edellä

(tammikuu 2005) Alkuperäinen teos Roses are Red. Kuudes suomennettu Alex Cross -trilleri. Marylandilaiseen pankkiin tunkeutuu naamioitunut ryöstäjä, joka kertoo kumppaninsa kaapanneen pankinjohtajan perheen. Pankkiholvin tyhjentämiseen annetaan aikaa kahdeksan minuuttia - muuten panttivangit surmataan. Pankkiryöstöjen jatkuessa rikospsykologi Alex Cross alkaa seurata vikkelän psykopaatin jälkiä... Entuudestaan tiesin odottaa, että James Pattersonin jännäri on taatusti viihdyttävää luettavaa ja jo viisisivuinen prologi vaikuttaa hyvältä. Kaikki luvut ovat vain 2-4 sivun pituisia ja se tekee välillä vähän töksähtelevän vaikutelman. Koko ajan sattuu ja tapahtuu eikä vauhti tunnu hiljenevän hetkeksikään. Välillä hyvin surullinen kirja. Nopea lukea.

Patterson, James & de Jonge, Peter: Rantahuvila

(syyskuu 2005) Alkuperäinen teos The Beach House, vuonna 2002. Suomennettu 2005, WSOY. 252 sivua. Juristiksi opiskeleva Jack Mullen saa suruviestin: hänen veljensä Peter on hukkunut. Pian onnettomuus alkaa kuitenkin vaikuttaa hätäisesti peitellyltä rikokselta ja Jack alkaa selvitellä ystäviensä kanssa Peterin viimeisiä vaiheita. Peter oli viimeisenä iltanaan tullut töihin miljardööri Barry Neubauerin rantahuvilalle ja huolehtinut upporikkaiden autojen pysäköinnistä - miksi Peter poistui kesken työvuoronsa uimarannalle ja miksi hän muka olisi lähtenyt uimaan keskellä kovaa myrskyä? James Patterson tuntuu olevan nykyisin aika tuottelias kirjailija ja hänen kirjojaan suomennetaan tasaiseen tahtiin (tänä vuonna suomennettuna on ilmestynyt tämä Rantahuvila sekä Kuherruskuukausi). Monet eivät pidä James Pattersonin kirjoitustyylistä (luvut ovat lyhyitä, tilanteesta ja paikasta toiseen siirrytään joskus hieman yllättäen jne.), mutta minua nämä jännärit jaksavat kiinnostaa. Rantahuvila kuuluu takakannen tekstin mukaan Pattersonin parhaiten menestyneisiin teoksiin. Viralliset kotisivut.

Patterson, James & Gross, Andrew: Ei toista tilaisuutta

(maaliskuu 2005) Alkuperäinen teos 2nd Chance. Lindsay Boxer selvittelee San Franciscossa tapahtuvia murhia. Murhaaja tappaa pikkutytön kirkonpihalla, vanhan naisen pesutuvassa, poliisin. Pidän James Pattersonin jännäreistä, vaikkakin hänen tapansa kirjoittaa lyhyitä, parisivuisia lukuja tuntuu joskus häiritsevältä. Tapahtumat etenevät kiivasta vauhtia eikä epäoleellisuuksiin juuri keskitytä. Tykkäsin.

Pease, Allan & Barbara: Hormonien sota: Miksi miehet eivät kuuntele eivätkä naiset osaa lukea karttaa

(kesäkuu 2005) Alkuperäinen teos Why Men Don't Listen and Women Can't Read Maps, vuonna 1999. 325 sivua. Miksi naiset ja miehet eivät ymmärrä toisiaan? Miksi mies on parempi yöajossa, mutta nainen etevämpi erottamaan värejä? Miksi miehet eivät kuuntele lukiessaan lehteä ja naiset kääntävät kartan ylösalaisin? Miksei nainen osaa pysyä asiassa eikä mies löydä sukkiaan kaapista? Nappasin Hormonien sodan kirjastosta ihan ex tempore sen kummemmin kirjaan tutustumatta enkä odottanut kirjalta oikein mitään. Tämä onkin oikein viihdyttävää, mukavaa luettavaa! Miesten ja naisen eroja käsitellään pienillä esimerkeillä ja asioista kirjoitetaan humoristisesti. Hauska mustavalkokuvitus. Lukiessani tuli vähän väliä fiilis "juuri noinhan tuo asia oikeasti on!" ja jopa mieheni innostui vähäsen lueskelemaan kirjaa. Ainakin minun kohdallani Hormonien sota auttoi paremmin ymmärtään miehiä ja heidän käyttäytymistään. Naisella on parempi ääreisnäkö, nainen erottaa enemmän värejä, nainen kuulee paremmin, naisen maku- ja hajuaisti ovat herkemmät kuin miehellä. Toisaalta taas myös miehillä on monia hyviä ominaisuuksia - miehellä on parempi avaruudellinen hahmotuskyky, mies havaitsee paremmin äänen tulosuunnan jne. Yhdessä kirjan luvussa käsitellään homoseksuaalisuuden syitä. Aivojen sukupuolisuustestin mukaan aivoissani on suurin piirtein tasan feminiiniset ja maskuliiniset ominaisuudet, joten sen mukaan pystyn ystävystymään sekä miesten että naisten kanssa ja osaan muuttaa ajatteluani joustavasti.

Peltonen, Sari: Miehen hankinta- ja kierrätysopas

(tammikuu 2005) "Oletko harkinnut oman miehen hankkimista kotiisi? Joudutko tekemään kahta työtä rahoittaakseni ukkosi harrastukset? Mietiskeletkö usein, mitä ihmettä teet kotiisi pesiytyneellä miehellä? Onko sinulla joskus päänsärkyä?" lukee Miehen hankinta- ja kierrätysoppaan takakannessa. Kirjan sisältö ja kuvitus näyttivät sen verran hauskoilta, että nappasin tämän mukaani Pormestarin kirjatuvasta. Runsas satasivuisesta kirjasta löytyy neuvoja muun muassa miehen koulutukseen, häihin ja lomailuun. Pilke silmäkulmassa kirjoitettu opas, josta löytyy hassuja vinkkejä niin sinkkuille kuin vakiintuneillekin naisille. "Oletko harkinnut oman miehen hankkimista kotiisi? Sisko hyvä, jos asiat ovat päässeet lipsahtamaan siihen pisteeseen, tarvitset tätä kirjaa kipeämmin kuin Lipponen karua asennettaan. Älä mene hankkimaan miestä hätiköiden, vaan anna ajan tehdä tehtävänsä ja vapauttaa sinut epätoivoisesta suunnitelmastasi. Ennemmin kuin uskotkaan voit jo nauraa pateettiselle aikeellesi ja kiittää onneasi, että tulit järkiisi ajoissa."

Pérez-Reverte, Arturo: Rummunkalvo

(heinäkuu 2005) Alkuperäinen teos La piel del tambor, vuonna 1995. Suomennettu 2000. 490 sivua. Paavin tietokoneelle ilmestyy hakkerin jättämä viesti, jonka mukaan sevillalainen kirkko tappaa puolustautuakseen. Tappaako kirkko vai tekeekö joku likaisen työn sen puolesta? Ja kuka on salaperäinen hakkeri? Arturo Pérez-Reverten (s. 1951) neljäs suomennettu romaani, joka on ollut myyntimenestys sekä Espanjassa että Ranskassa ja voittanut eurooppalaisen kirjallisuuden Jean Monet -palkinnon. ("Kunnianhimoinen teos, jossa rajaton mielikuvitus palvelee aina lukemisen iloa." - Jean Monet -kirjallisuuspalkinnon lautakunta.) Olen muutaman kerran tarkastellut kirjastossa Pérez-Reverten romaaneja, mutta vasta nyt lainasin yhden hänen romaaneistaan, sillä jostain kumman syystä minulla on ollut vaikutelma, etten kenties pitäisi hänen kirjoistaan. Rummunkalvon ensimmäiset sivut herättävät mielenkiintoni, mutta välillä lukeminen on hidasta, sillä niin ihmisten kuin paikkojenkin nimiä vilisee ja olen aika ajoin ihan sekaisin, kuka kukin on. En tiedä - Rummunkalvo ei vain kunnolla kiinnosta ja olen suurimman osan ajasta äärettömän tylsistynyt.

Picoult, Jodi: Koruton totuus

(toukokuu 2007) Alkuperäinen teos Plain Truth, vuonna 2000. Suomennettu 2007. Kustantaja Karisto. 511 sivua. Pennsylvanian amish-yhteisön maatalon navetasta löytyy vastasyntyneen ruumis. Surmaajaksi epäillään vauvan omaa äitiä, naimatonta kahdeksantoistavuotiasta amish-tyttöä. Juristi Ellie Hathaway ottaa hoitaakseen tapauksen... ("Picoult kirjoittaa helppotajuisesti ja läpitunkevasti. Tästä lahjakkaasta kirjailijasta haluamme kuulla aina uudelleen ja uudelleen." - Library Journal.) Luin viime tammikuussa Jodi Picoultin Sisareni puolesta -kirjan, ja tämä Koruton totuus on vasta toinen suomennos häneltä, vaikka Picoult on kirjoittanut jo neljätoista romaania. Kirjan takakannen tekstin mukaan Koruton totuus on "hienovireinen ihmissuhdetarina joka kehittyy jännittäväksi oikeussalidraamaksi", ja suurin piirtein samoilla sanoilla voisin itsekin kuvailla tätä kirjaa. Tämä Koruton totuus -kirja ei tunnu yhtä kiinnostavalta kuin Sisareni puolesta -kirja, eikä tämä ole yhtä koskettavakaan, mutta pidin tästä kirjasta silti. Toivottavasti Jodi Picoultilta suomennetaan pian lisää romaaneja! Viralliset kotisivut.

Picoult, Jodi: Sisareni puolesta

(tammikuu 2007) Alkuperäinen teos My Sister's Keeper, vuonna 2004. Suomennettu 2006. Kustantaja Karisto. 480 sivua. Anna sai alkunsa koeputkessa, kun perheeseen kaivattiin Katen kanssa geneettisesti yhteensopivaa lasta. 13-vuotiaan Annan arkea ovat verensiirrot ja leikkaukset, kun Katea hoidetaan harvinaisen leukemian muodon takia. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut asemaansa isosiskon kudos- ja solupankkina, mutta nyt Anna päättääkin olla luovuttamatta munuaistaan sisarelleen... ("Picoultilla on mestarillinen - ellei suorastaan profeetallinen - kyky löytää kaikkein kuumimmat aiheet ja kirjoittaa niistä vaikuttavia lukuromaaneja." - Washington Post.) Sisareni puolesta on Jodi Picoultin ensimmäinen suomennettu romaani. Kirja kuulemma nousi bestsellerlistoille, kun Stephen King ylisti kirjaa, ja kyllähän tämä kirja ansaitseekin kehuja. Olen lukenut taas viime aikoina niin monta jännäriä, että tällainen kirja on virkistävää vaihtelua. Kirjassa on monta minä-kertojaa (esimerkiksi Anna-tyttö, Sara-äiti, Brian-isä ja Campbell-asianajaja), mutta se ei tee tarinaa sekavaksi. Vaikka itselläni ei olekaan (sairasta) lasta, tämä kirja onnistuu koskettamaan. Viralliset kotisivut.

Picoult, Jodi: Yhdeksäntoista minuuttia

(elokuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Nineteen Minutes, vuonna 2007. Suomentanut Tytti Träff, vuonna 2008. Kustantaja Karisto. 628 sivua. Yhdeksässätoista minuutissa ehtii leikata nurmikon, värjätä hiukset tai viikata pyykit. Sterlingin pikkukaupungista ajaa Vermontin rajalle yhdeksässätoista minuutissa. Samassa ajassa voi pysäyttää maailman. Yhdeksässätoista minuutissa ehtii myös kostaa, ja juuri niin lukioissä oleva Peter Houghton päättää tehdä. Rajusti purkautuneen väkivallan jälkeen mikään ei ole entisellään. Kuka on syyllinen? Kuka on syytön? Miksi kukaan ei nähnyt lapsen hätää ajoissa? ("Loistava, moniuloitteinen ja kammottavan ajankohtainen." - Financial Times.) Olen lukenut Jodi Picoultin (s. 1966) aiemmin suomennetut romaanit, Sisareni puolesta (My Sister's Keeper) ja Koruton totuus (Plain Truth), ja ne olivat niin hyviä kirjoja, että halusin tutustua myös tähän kolmanteen suomennettuun teokseen nimeltä Yhdeksäntoista minuuttia. Olen viime aikoina lukenut paljon ohuempia kirjoja, joten tämä Yhdeksäntoista minuuttia tuntui pelottavan paksulta tiileskiveltä, mutta loppujen lopuksi luku-urakka sujui helposti. Jossain lukemassani arvostelussa Picoultin kirjoitustyyliä kuvattiin liian töksähteleväksi, mutta mielestäni Picoultin kerrontatapa toimii hyvin ja pääsin juonikuviohin mutkattomasti sisään. Kirjassa seurataan välillä nykyajassa Peterin oikeudenkäyntiä, ja välillä käydään läpi kouluammuskelua edeltäviä tapahtumia. Löysin pari epäjohdonmukaisuutta ja liudan kirjoitusvirheitä, ja ne jossain määrin häiritsivät lukunautintoani. Hetkittäin tarina kääntyy liiaksi hömpän puolelle, mutta siiitä huolimatta kirjassa myös pureudutaan tärkeisiin asioihin ja herätetään lukija ajattelemaan. En antaisi tälle kirjalle arvosanaksi täyttä kymppiä, mutta uskaltaudun kyllä suosittelemaan tätä. Mikäli kouluammuskelut kiinnostavat, suosittelen tutustumaan myös Lionel Shriverin romaaniin nimeltä Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin), ja mielestäni kaikki Jodi Picoultin suomennetut romaanit ovat lukemisen arvoisia. Jodi Picoultin viralliset kotisivut.

Pikkujuttu - Intohimosta rikokseen

(helmikuu 2009) Julkaistu vuonna 2005. Kustantaja Gummerus. 173 sivua. Seitsemän suomalaista jännityskirjailijaa sai tehtäväkseen kirjoittaa saman pikku-uutisen pohjalta oman versionsa kuolleen miehen arvoituksesta. Kirjoittajina ovat Pirkko Arhippa, Tapani Bagge, Wexi Korhonen, Tuuli Rannikko, Pekka Salo, Tuula Sariola ja Jarkko Sipilä. Kaikkien kirjailijoiden nimet ovat minulle tuttuja, ja osaan olen vuosien varrella ehtinyt oikein tutustuakin, joten ennen kirjaan tarttumista minulla oli tiettyjä odotuksia tarinoiden laatutasosta. Eikä tämä novellikokoelma minua pettänyt, vaan tämä oli varsin hyvää viihdykettä. Novellikokoelmia on silloin tällöin mukava lueskella, ja tämä kirja on niin ohut, että tämän lukaisee helposti yhdessä illassa. Lueskelin tätä kirjaa kärsiessäni jonkinlaisesta yhden illan kestäneestä mahapöpöstä ja torkahtelin välillä, joten tällainen novellikokoelma oli sopivan helppoa, mutkatonta luettavaa. Jokainen kirjailija on luonut kuvitteellisen uutisen pohjalta aivan erilaisen rikostarinan. Eniten tykästyin ehkäpä Jarkko Sipilän novelliin, kun sen sijaan eniten minua pitkästytti Wexi Korhosen luoma kertomus, mutta kaiken kaikkiaan tämä on oikein hieno novellikokoelma. Vaikka en kovin usein lue suomalaista rikoskirjallisuutta, niin kyllä täältä Suomesta löytyy monia hienoja dekkarikirjailijoita!

Porter, Henry: Muistopäivä

(maaliskuu 2004) Paineaallon rikkomaa lasia räsähtelee maahan, hälyttimet ulvovat täysillä, jylinä on korviahuumaava. Lontoolaisen metroaseman vieressä on räjähtänyt bussi. Paikalle sattunut irlantilaissyntyinen molekyylibiologi Con Lindow päätyy sairaalaan ja poliisin kuulusteltavaksi. Kauhukseen Con saa tietää, että hänen veljensä Eamonn oli räjähtäneessä bussissa ja että poliisi pitää veljeksiä IRA:n terroristeina. Alustavien kuulustelujen jälkeen Con lähtee veljensä asunnolle ja löytää piilotetun passin. Passissa on Eamonnin kuva, mutta hänen oma nimensä. Miksi ihmeessä veli on matkustanut useita kertoja Yhdysvaltoihin Conina esiintyen? Muistopäivä on ensisivuilta saakka mukavan jännittävää luettavaa ja pommi-iskut ovat aina pelottavan ajankohtainen aihe. Monet tätä aihetta käsittelevät romaanit ovat turhan poliittisia minun makuuni, mutta Muistopäivässä keskitytään pääasiassa tavallisten kaduntallajien sekä poliisien tunnelmiin ja tutkimuksiin. Toivon, että Muistopäivä ei jää Henry Porterin ainokaiseksi romaaniksi.

Pratchett, Terry: Talventakoja

(helmikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos Wintersmith, vuonna 2006. Kuvitus Paul Kidby. Suomentanut Mika Kivimäki, vuonna 2007. Kustantaja Karisto. 447 sivua. Noitakoulutuksessa ahkeroiva melkein kolmetoistavuotias Tiffany Särkynen pääsee katsomaan tanssiesitystä. Hän innostuu esityksestä niin, että liittyy tanssijoiden joukkoon. Silloin Talventakoja ihastuu häneen silmittömästi. Pian ikkunoiden kuuraan on raaputettu Tiffanyn nimi, ja taivaalta satelevat lumihiutaleet ovat Tiffanyn muotoisia. Tiffanya alkaa hirvittää, ja hän kutsuu avukseen pikkumiehet ja Rolandin... ("Huumori on vaikea laji. Toiset kirjailijat saavat sen kuitenkin näyttämään helpolta. Kuten Terry Pratchett." - Helsingin Sanomat.) Luin aikaisemmin tänä vuonna kaksi Tiffany Särkysestä kertovaa nuorille suunnattua fantasiaromaania (Vapaat pikkumiehet, Tähtihattu), ja ne olivat sen verran hyvää viihdykettä, että minun teki mieli lukea tämä kolmaskin kirja nimeltä Talventakoja. Tarina alkaa suurella Talventakojan aiheuttamalla lumipyryllä, ja sen jälkeen palataan ajassa hieman taaksepäin ja kerrotaan, kuinka Talventakoja ihastui Tiffanyyn. Niinpä tämä kirja onkin heti ensimmäisiltä sivuilta saakka jännittävä ja pääsee nopeasti vauhtiin. Saapa nähdä, julkaiseeko Terry Pratchett vielä jonain päivänä jatkoa Tiffany Särkysen seikkailuille vai jääkö tämä kirjasarja kolmiosaiseksi. Tämä Talventakoja on kyllä hyvä päätös trilogialle. Haluan ehdottomasti lukea lisää Pratchettin kirjoja! Kirjailija Terry Pratchettin viralliset kotisivut ja kuvittaja Paul Kidbyn viralliset kotisivut.

Pratchett, Terry: Tähtihattu

(helmikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos A Hat Full of Sky, vuonna 2004. Kuvitus Paul Kidby. Suomentanut Mika Kivimäki, vuonna 2004. Kustantaja Karisto. 408 sivua. Yksitoistavuotias Tiffany Särkynen jättää taakseen kotikonnut ja lähtee noitakoulutukseen. Omituisen väen keskellä Tiffanyn on opittava kantapään kautta erityisesti yksi asia: hän ei saa jättää kehoaan hetkeksikään vartiotta... Olen aikaisemmin yrittänyt kahlata läpi pari Terry Pratchettin (s. 1948) fantasiaromaania, mutta en ole onnistunut innostumaan niistä enkä jaksanut lukea niitä loppuun saakka. Pari viikkoa sitten tutustuin Terry Pratchettin Vapaat pikkumiehet -romaaniin, ja se olikin yllättäen niin hyvä paketti, että halusin lukea lisää Tiffany Särkysen elämästä. Tämä Tähtihattu on toinen osa Tiffany Särkysen seikkailuja. Kirjojen mainostetaan olevan sen verran itsenäisiä paketteja, että kirjasarjaa ei tarvitse lukea kronologisessa järjestyksessä, mutta minä kuitenkin päätin lukea nämä kirjat näin ilmestymisjärjestyksessä. Todella monissa kirjoissa on kirjoitusvirheitä, ja bongasin myös tästä Tähtihatusta virheitä, mutta ne eivät oikeastaan häirinneet lukunautintoani. Mielestäni tämä Tähtihattu on parempi romaani kuin Vapaat pikkumiehet, sillä Tähtihatun juonikuviot eivät ole yhtä hämäriä eikä minun lukuintoni herpaantunut kertaakaan. Kiinnostavaa noituutta ja mukavaa huumoria. Alan hiljalleen koukkuuntua Terry Pratchettin romaaneihin, joten eiköhän yöpöydältäni löydy jatkossakin hänen kirjojaan. Terry Pratchettin viralliset kotisivut ja Paul Kidbyn viralliset kotisivut.

Pratchett, Terry: Vapaat pikkumiehet

(tammikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Wee Free Men, vuonna 2003. Kuvitus Paul Kidby. Suomentanut Mika Kivimäki, vuonna 2003. Kustantaja Karisto. 363 sivua. Yhdeksänvuotias Tiffany Särkynen ei pahemmin hätkähdä, vaikka kotikylän joessa uiskenteleekin yhtäkkiä hirviö ja näköpiiriin ilmaantuu päätön ratsastaja sekä pieniä, sinisiä miehiä. Tiffanyn mitta tulee kuitenkin täyteen, kun hänen pikkuveljensä kidnapataan. Tiffany lähtee pelastusretkelle... ("Jännittävän seikkailun ohessa on syvempiä sanomia." - Helsingin Sanomat.) Olen vuosien varrella yrittänyt kahlata läpi kaksi tai kolme Terry Pratchettin (s. 1948) romaania, mutta kirjat vaikuttivat niin hölmöiltä, etten ole jaksanut lukea yhtäkään kirjaa loppuun saakka. Nyt päätin jälleen kerran kokeilla onneani ja lainasin kirjastosta nuorten fantasiaromaanin nimeltä Vapaat pikkumiehet, sillä tämän kirjan takakannen teksti vaikutti kiinnostavalta. Juonikuviot tempaisivatkin minut tehokkaasti mukaansa heti ensimmäisillä sivuilla, ja hetkittäin suorastaan ahmin kirjaa eteenpäin. Välillä lukuintoni hieman latistui, mutta siitä huolimatta tarina jaksoi kiinnostaa loppuun saakka. Lopputapahtumat olivat turhan sekavat ja oudot, mutta en kuitenkaan tipahtanut kärryiltä. Terry Pratchettin kirjoja on kehuttu hauskoiksi, mutta minua vapaiden pikkumiesten höpötykset pikemminkin ärsyttivät kuin naurattivat. Kenties tämä kirja olisi vieläkin parempi alkuperäiskielellä luettuna, vaikka mielestäni tämä suomennos ei vaikuttanut ollenkaan huonolta. Ei minusta tullut kertaheitolla mitään suurta Pratchett-fania, mutta todennäköisesti luen toistekin Pratchettin kirjan. Mikäli esimerkiksi J. K. Rowling, Angie Sage, Eoin Colfer ja Philip Pullman löytyvät lempilistaltasi, suosittelen tutustumaan myös Pratchettiin. Terry Pratchett Wikipediassa.

Preston, Richard: Tapaus kobra

(elokuu 2004) New Yorkissa leviää outo virusepidemia. FBI palkkaa joukon tiedemiehiä selvittämään tuntemattoman viruksen alkuperää. Tapaus kobra on realistiselta vaikuttava kertomus siitä, millaisia biologisia aseita geeniteknologialla voidaan luoda. Olen lukenut kirjan aiemminkin, mutta tartuin siihen innolla uudelleen. Olin kirjaa lukiessani sairaana ja pariin otteeseen kävi mielessä, että entä jos mulla ei olekaan mikään tavallinen mahapöpö... Tapausta kobraa on aika ajoin oikeasti mahdoton laskea käsistään. Yksi parhaimmista tämän alan jännäreistä!

Preston, Richard: Tappajavirus

(elokuu 2004) Virus tappoi yhdeksän uhria kymmenestä niin nopeasti ja raa'asti, että kokeneimmatkin tutkijat olivat kauhuissaan. Se oli erittäin tarttuva, levisi ilman kautta, tunkeutui verenkiertoon ja sisäelimiin. Virus oli Ebola. Se oli murtautumassa ulos apinatalosta ja uhkasi suurkaupungin miljoonia asukkaita. Tappajavirus-romaanista on tehty myös elokuva - Tuntematon uhka, jonka pääosassa näyttelee Dustin Hoffman. Tapaus kobran luettuani alkoi tehdä mieli lukea uudelleen myös tämä Tappajavirus ja niinpä kaivoin Tappajaviruksen esiin kirjaston uumenista. Tappajavirus perustuu tositapahtumiin ja Richard Preston onnistuu pitämään lukijan tiukasti otteessaan. Mielestäni kirja on välillä turhankin yksityiskohtainen, vaikkakin toisaalta täytyy ihailla sitä kaikkea tutkimustyötä, jota Preston on suorittanut kirjaa varten.

Prineas, Sarah: Taikavaras

(joulukuu 2009) Englanninkielinen alkuteos The Magic Thief. Book One, vuonna 2008. Kuvittanut Antonio Javier Caparo. Suomentanut Kaisa Kattelus, vuonna 2008. Kustantaja Tammi. 368 sivua. • Connin olisi pitänyt kaatua kuolleena maahan, kun hän nappasi Ikimys Liiholasin velhokiven tämän taskusta. Jostain syystä niin ei käynytkään, ja se herätti neuvosmaagi Ikimyksen mielenkiinnon. Velmusta taskuvarkaasta tulee velhon oppipoika, ja hän joutuu heti suuren tehtävän eteen. Ikimyksen ja hänen on saatava selville, mistä Ehtoisan kaupungin taikuuden väheneminen johtuu tai muuten kaupunkia uhkaa tuho. Connin on myös löydettävä itselleen oma velhokivi kuukauden kuluessa voidakseen jatkaa velhon opintojaan Ehtoisan lyseossa ja Ikimyksen oppipoikana... • Sarah Prineas työskentelee Iowan yliopistossa ja luennoi siellä fantasia- ja science fiction -kirjallisuudesta sekä J. R. R. Tolkien tuotannosta. Tämä Taikavaras on hänen ensimmäisen romaaninsa, trilogian aloitusosa. Kirjassa on ihastuttava piirroskuvitus, ja teksti on isokokoista, joten tämän olisi voinut lukaista vaikkapa yhdessä illassa, mutta minulla tämän parissa vierähti pari viikkoa. Ensinnäkään minulla ei oikein ollut sopivia fiiliksiä nuorten fantasian lukemiseen, ja toiseksi tämä romaani ei mielestäni ole kovinkaan mukaansatempaava eikä koukuttava. Tarina sinänsä on ihan hyvä, mutta henkilöhahmot tuntuvat liian ohuilta minun makuuni ja olisin halunnut tietää enemmän esimerkiksi Connin menneisyydestä. Koska tämä Taikavaras on trilogian aloitusosa, en täysin halua tyrmätä Sarah Prineasia, sillä useinhan tällaiset fantasiasarjat paranevat ensimmäisen kirjan jälkeen.

Pullman, Philip: Kreivi Karlstein

(helmikuu 2006) Alkuperäinen teos Count Karlstein, vuonna 1982. Suomennettu 2005. Kustantaja Tammi. 232 sivua. Eletään vuotta 1816. Kreivi Karlsteinin linnaan saapuu salaperäinen mies. Lähes vuoden linnassa työskennellyt Hildi saa selville, että kreivi on tehnyt kymmenen vuotta aikaisemmin kammottavan sopimuksen demoninmetsästäjä Zamielin kanssa. Kreivi päättää uhrata sukulaistyttönsä, Lucyn ja Charlotten, ja Hildi yrittää pelastaa tytöt ajoissa. Mukana kuvioissa ovat myös tyttöjen entinen opettaja, neiti Davenport, sekä silmänkääntäjä, tohtori Cadaverezzi... Philip Pullman (s. 1946) on saanut lukuisia palkintoja teoksistaan - muun muassa vuonna 2005 Astrid Lindgren Memorial Award. Luin pari vuotta sitten Philip Pullmanin Universumien tomu -trilogian ja niinpä päätin tutustua myös muuhun Pullmanin tuotantoon. Kreivi Karlstein on kuvittamaton nuortenkirja, mutta alunperin Kreivi Karlstein on ollut näytelmä. Tämä on ihan luettava kirja, mutta en pitänyt tästä niin paljoa kuin olisin voinut pitää. Philip Pullmanin kirjoitustyyli ei vain tällä kertaa iskenyt. Viralliset kotisivut.

Pullman, Philip: Universumien Tomu 1: Kultainen kompassi

(heinäkuu 2004) Lyra lähtee selvittämään kadonneiden lasten arvoitusta. Hän joutuu matkallaan kauas pohjoiseen, salaperäisen Tomun äärelle, jossa maailmojen välinen verho on ohut. Mukanaan Lyralla on symboleihin perustuva kultainen kompassi, joka kertoo vastauksen sille, joka osaa sitä tulkita. Oli pakko vihdoinkin lainata tämä kirjastosta ja lukaista, sillä olen kuullut monien kehuvan Universumien Tomu-trilogiaa. Heti ensimmäiseltä sivulta alkaen Kultainen kompassi kaappaa tiukasti otteeseensa ja lukemista on välillä erittäin vaikea keskeyttää. Kuten useimmat nuortenkirjat, Kultainen kompassikin on helppotajuisesti kirjoitettu - mukavaa lukemista vähän väsyneenäkin.

Pullman, Philip: Universumien Tomu 2: Salaperäinen veitsi

(heinäkuu 2004) Halusin lukea Universumien Tomu-trilogian muutkin osat, sillä Kultainen kompassi on erinomainen fantasiaromaani ja jäi kiinnostamaan, miten Lyran seikkailut jatkuvat. Universumien Tomun kakkososassa Lyra on matkannut synnyinmaailmastaan toiseen maailmaan, jossa hän tapaa Willin ja yhdessä he alkavat etsiä Willin kadonnutta isää. Salaperäisestä veitsestäkään ei juonenkäänteitä puutu ja tarinaan on helppo uppoutua.

Pullman, Philip: Universumien Tomu 3: Maaginen kaukoputki

(elokuu 2004) Universumien Tomu-trilogian kolmannessa ja siis viimeisessä osassa Lyra ja Will lähtevät Kuolleiden maahan. Tehtävä on vaarallinen ja miltei mahdoton, sillä kukaan ei ole koskaan palannut Kuolleiden maasta... Lyran ja willin elämä on täynnä jännittäviä tapahtumia ja Maaginen kaukoputki imaisee mukaansa muiden Universumien Tomu-kirjojen tapaan. Pidän Philip Pullmanin kirjoitustyylistä. Jäi jotenkin haikea olo, kun sain viimeisen sivun luettua Universumien Tomu-trilogiasta.

Q

Qiu, Xiaolong: Kahden kaupungin tarina

(huhtikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos The Case of Two Cities, vuonna 2006. Suomentanut Kristiina Savikurki, vuonna 2008. Kustantaja Otava. 412 sivua. Ylikomisario Chen Cao saa tutkittavakseen korruptioskandaalin, jonka epäillään ulottuvan puolueen johtoon saakka. Tutkimukset ovat hädin tuskin alkaneet, kun Chen siirretään äkkiä toisiin tehtäviin ja toiselle mantereelle... ("Monikerroksista, värikästä ja analyyttistakin rikosproosaa." - Lapin Kansa.) Olen lukenut Qiu Xiaolongin (s. 1953) aiemmin suomennetut Chen Cao -kirjat (Punaisen sankarittaren kuolema, Punaisen merkin tanssija, Musta sydän), joten päätin sitten vetäistä tämän neljännenkin dekkarin nimeltä Kahden kaupungin tarina. Kirjojen tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle. En tiedä, onko vika minussa vai kirjoissa, mutta alan hiljalleen saada sellaisen vaikutelman, että Chen Cao -kirjasarja huononee edetessään. Olihan tämä neljäskin kirja ihan luettava, eikä minua alkanut kunnolla pitkästyttää, mutta joko Qiun ote alkaa lipsua tai sitten alan itse olla väsähtänyt tähän kirjasarjaan. Olin viikonloppuna yksin ja silloin olen yleensä ahminut kirjan päivässä, mutta tämä kirja tökki liikaa. Jokaisen Chen Cao -kirjan myötä Kiina alkaa vaikuttaa epämieluisammalta paikalta, enkä oikein jaksa enää viehättyä kulttuurikuvauksista. Yksi syy siihen, että petyin kirjaan, oli se, että minä odotin taas seikkailuja Kiinassa, mutta tässä kirjassa pyörittiin paljon myös Yhdysvalloissa. Pidin enemmän kirjan alkuosasta kuin lopusta. Saapa nähdä, innostunko lukemaan seuraavaa Chen Cao -kirjaa vai lopetanko kirjasarjan kahlaamisen tähän neljänteen kirjaan. Qiu Xiaolongin viralliset kotisivut.

Qiu, Xiaolong: Musta sydän

(tammikuu 2008) Englanninkielinen alkuteos When Red Is Black, vuonna 2004. Suomentanut Juhani Lindholm, vuonna 2007. Kustantaja Otava. 332 sivua. Kirjailija Yin Lige löydetään murhattuna asunnostaan. Yinin kuolema on poliittisesti arkaluontoinen, sillä hänet tunnettiin omaelämäkerrallisesta romaanistaan, joka käsitteli kulttuurivallankumouksen vuosia ja punakaartin toimintaa... ("Elävä kuvaus modernista kiinalaisesta yhteiskunnasta täynnä Shanghain ääniä ja tuoksuja." - Wall Street Journal.) Olen lukenut Qiu Xiaolongin (s. 1953) kaksi aiemmin suomennettua Chen Cao -dekkaria nimeltä Punaisen sankarittaren kuolema ja Punaisen merkin tanssija, ja nyt oli kolmannen kirjan eli Mustan sydämen vuoro. Kaikkien kolmen kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle. Pidän todella paljon Qiu Xiaolongin kiinalaisen yhteiskunnan kuvauksesta, ja Qiun kirjoja lukiessani jännityspuoli jääkin usein sivuseikaksi. Politiikka näyttelee kirjoissa mielestäni välillä liian suurta roolia, mutta politiikka taitaa todellakin olla merkittävä asia kiinalaisten elämässä. Kirjat vilisevät ihanaa kiinalaista kulttuuria. Myös tässä dekkarissa mainitaan todella eksoottiselta kuulostavia ruokalajeja, kuten esimerkiksi savuankeriaat, lieminyytit, saunakatkaravut ja ankanpäät. Päähenkilö eli ylikomisario Chen Cao harrastaa runoutta, joten Qiu Xiaolongin dekkarit tulvivat kiinalaista runoutta ja hienoja ajatelmia. Musta sydän on hyvä osa Chen Cao -kirjasarjassa, mutta aloin hiljalleen kaivata jotain räväkkyyttä päähenkilöiden yksityiselämään, sillä ylikomisario Chen Cao on yhä sinkkumies ja konstaapeli Yu Guangming